Demareiden persupelko tuhoaa suomen!

Anonyymi-ap

Demareiden persupelko ja täydellinen kyvyttömyys oikeistoyhteistyöhön johtaa suomen tuhoon ja kansahan kaikesta saa kärsiä.

Demareille ei oikeistopuolueet kelvanneet hallituskumppaneiksi, joten joutuivat kaapimaan kaikki jätekasat ja poimimaan sieltä vihreät ja kepun saadakseen hallituksen kasaan, vaikka äänimääränsä perusteella kummankaan puolueen ei pitäisi olla lähelläkään päättäviä paikkoja.

Nyt vihreillä on tärkeitä ministerinsalkkuja joiden avulla he ovat SDP:n ja Marinin suojissa luotsanneet suomalaiset maksumiehiksi utopistisille viherfantasioilleen ja muille kansan arkielämälle vieraille hankkeille.

Vihreät hallituksessa, eli nykyinen punavihreä hallitus on pahin vitsaus mikä suomea on aikapäiviin kohdannut ja sen laskuja maksamme vielä kauan.

Näin siitä huolimatta että äänestäjät eivät vaalituloksen mukaan edes halunneet vihreitä ja kepua päättäville paikoille, mutta sellaista on suomalainen demokratian irvikuva.

Äänestämällä pitäisi voida vaikuttaa, siksi vaaleissa kolmen eniten ääniä saaneen puolueen pitäisi muodostaa hallitus automaattisesti ja ilman sen kummempia pelaamisia. Pääministeri automaattisesti eniten ääniä saaneesta puolueesta.

Erimielisyydet hallituksen sisällä äänestetään selviksi demokraattisesti, eikä lähdetä pelailemaan ja lehmänkaupoista neuvottelemaan ja pulinat pois.

21

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen pannut demareita paljaalla 🤠

      • Anonyymi

        Sannaa? 🤔


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sannaa? 🤔

        Ei sammunutta saa panna.


    • Anonyymi

      Kaiken pahan alku vihervassuhallitus.Vituiks männy koko ajan.

    • Anonyymi

      Miksi kaikki vitsaukset sattuu samaan aikaan?
      Korona
      Ukrainan sota
      Viherpunikkihallitus
      Pahin niistä on viherpunikkihallitus...

      • Anonyymi

        Kansa haluaa äänestämällä yhteiskunnan alamäkeä vasemmisto ja vihreä, sekä kepuhallituksella ja siihen hurrit ja vasurit tuo oman höysteensä soppaan mukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kansa haluaa äänestämällä yhteiskunnan alamäkeä vasemmisto ja vihreä, sekä kepuhallituksella ja siihen hurrit ja vasurit tuo oman höysteensä soppaan mukaan.

        Mutta kun äänestämisellä ei ole mitään tekemistä vihreiden ja kepun hallituksessa olon kanssa. Molemmat jäivät marginaalipuolueiksi vaaleiksi, eniten ääniä saivat demarit, kokoomus ja persut. Ehkäpä ensi vaaleissa osaamme äänestää siten että demukat eivät taas auta viherfasisteja vallankahvaan.


      • Anonyymi

        Kaikkein pahin hallitus olisi kuitenkin ollut persujen ja kokoomuksen varaan rakennettu. Suomea pidetään hyvinvointivaltiona mutta silmäilkääpä kuinka ja ketkä sen ovat rakentaneet ? se on rakennettu SDP;n , SKDL;n ja silloisen maalaisliiton voimin, kokoomuksen vastustaessa kaikkia niitä elementtejä joista sen rakennettu.
        Mauno Koiviston surkein teko oli päästää tämä paha henki pullosta jonka seuraukset sai kansa maksaa -90 laman muodossa. Holkerin hallitus tuhosi maan talouselämän, terveet yritykset ajettiin konkurssiin pankkien pelastamiseksi, tuli heti puoli miljoonaa työtöntä, tapahtui itsemurhia. Kaikissa sen jälkeisissä kokoomusvetoisissa hallituksissa meno on jatkunut. Rikkaat on vapautettu veroista ja kansallisomaisuutemme, tuottavat valtionyhtiöt on hävitetty. kaikkialla missä kokoomus on kulkenut on vain savua ja raunioita. heidän ikuinen huutonsa jonka mukaan valtio ja yhteiskunta ei saa tehdä mitään, koska yksityinen tekee kaiken paremmin kuulostaa vitsiltä katsoessamme mitä tahansa yhteiskunnan ulkoistamaa toimintoa, onko katujen ja teitten talvikunnossapito tullut paremmaksi tai halvemmalla hoidetuiksi, Edellisen hallituksen terveydenhuollon valinnanvapausvouhotus sai lääkärit siirtymään helpommalle leivälle yksityisille asemille, rikkaat saavat tulonsa päomatuloina joista ei terveydenhuoltoonkaan tipu ainoatakaan senttiä.

        Entäpä sitten nämä persut joista ei ole koskaan vastuunkantajiksi. Kun Soini lopulta joutui lunastamaan heille paikan hallituksessa heistä tuli suurpääoman kuuliaisia renkejä ja puolue ajoi komeasti karille, kaikista heidän ministereistä tuli kanistereita. Eikä tämä heidän joukkonsa näytä nytkään yhtään paremmalta, hampaitaan kiristelevä Purra esikuntineen ei tähän maahan valoa tuo, ei ole päivää etteikö joku heistä ,ole syytteessä vihapuheesta, läänimme kansanedustajista Wihonen on kuinbetoniin valettu patsas, Antikainen kuin räksyttävä koira. Persujen puolueohjelma on lenkkimakkara, ei mitään muuta.


    • Anonyymi

      Vain nykymuotoinen hallitus on pystynyt nostamaan työllisyysluvut hyviin lukemiin ja koronasta huolimatta verotulot ovat kasvaneet. On tehty isoja uudistuksia kuten sote ja maksuton toinen aste. Nyt ukrainan sotaa tekosyynään käyttävät energiayhtiöt ja keskot ja äsookoot tahkoavat jumalattomia voittoja. Siihen hallitus on vastannut monin sosiaalietuuksien korotuksilla auttaakseen meitä köyhiä. Päiväkotien maksut pienenevät, elökkeet nousevat ... uudistuksia on paljon.
      Kokkariräyhärit vinkuvat valtion velasta. Suomella on EU:n piirissä viidenneksi vähiten velkaa ja siitäkin puolet Suomen Pankin hoteissa.
      Sipilän hallitus otti velkaa ihan yhtä paljon, mutta se meni kaverikapitalistien taskuun. Marinin hallitus on huolehtinut köyhistä ja apua tarvitsevista.

      Nythän Urpo Orpo on uhonnut, että verotusta pitää keventää miljardilla ja tuo vaje paikattaisiin valtionvelalla. Valtionvelkaa käytettäisiin hyvätuloisten ja rikkaiden veronalennuksiin.
      Hei haloo! Sitäkö haluatte?

      • Anonyymi

        Kuunnelaa Orpoa, jos kokoomus pääsee valtaan niin ainakin 60 - 80. 000 uutta työpaikkaa on tulossa!
        Viime vaalien alla oli vain 60.000 uutta työpaikka tulossa, mutta kaikki muuttuu.
        Orpon mukaan jos työttöämyyskorvauksia ja asumistukia leikataan ja hyvätuloisille annetaan verohelpotuksia Suomi pelastuu. Valtion velanotto lopetetaan ja annetaan pienyritysten kuihtua konkurssiin, niin se helpotaa huomattavasti. Annetaan pienyritäjille 2000 euroa ja isoille 200 000 tai enmmän. Otetaan ulkomailta paljon halpaa työvoimaa ja elätetään se valtion tuilla, niin sekin helpottaa valtion taloutta, ja sitten isot ylritykset saa halpaa työvoimaa ja niiden kannattavuus paranee ja sitämukaa osakkeiden omistajille tulee rahaa. Lisätään Suomalaislle Leipäjonon pituutta ja nostetaan veroja ja polttoaineen hintaa.
        Mulle ihan yksi lysti, olen pienellä eläekkeellä ja pärjään nippa nappa, mutta toivon ettää Lipponen joutuu kanssani hiilipuolelle helvettiin.


      • Anonyymi

        Näennäisesti feikkihyviin lukemiin. Vasemmiston touhut ovat sumutusta kaikki. Vasemmisto vallassa ollessaan rellestää ja jättää sitten laskut muiden maksettavaksi. Vasemmiston, ja etenkään vihervasemmiston vallasta ei ole koskaan kenellekään seurannut mitään hyvää.


      • Anonyymi

        Velaksi rakennettu vihervasemmiston palikkatalo keinotekoisine työlisyyksineen ja muine feikkihyvyyksineen romahtaa että heilahtaa ja laskut jää jälkipolvien maksettavaksi. Vasemmisto vallassa tuhoaa suurenkin maan talouden ja hyvinvoinnin.


    • Anonyymi

      Viherpunikit on suomen syöpä!

      • Anonyymi

        PHONO MONO STEREO DOLBY


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PHONO MONO STEREO DOLBY

        Heitä h o m o voltti!


    • Anonyymi

      LIEKSAHAN ON YKSI PARHAIMISTA SUOMEN VELKAANUTTAJISTA

      SUOME TUHOAMINEN KÄY LIEKSAN KAUTTEN

    • Anonyymi

      Demarit vaan baila, baila.
      Nykyhallitus elää velaksi ja yökerho maksut ja laskut maksavat meidän lapsemme.
      Kyllä Bile-Ilmari tietää missä on parhaat värivalot ja aina soi.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6183
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3966
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2349
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1383
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe