Miksi sairasta rangaistaan?

Ihmettelen, että miksi sairauspäiväraha on ulosmittauskelpoinen tuki?
Se sairaan raha perustuu ihan Kelan ja sosiaalivakuutuksen arvioon työn korvauksen menetyksestä eikä ole hääppöinen summa ollenkaan. Toiset saa ansioon sidotun, mutta sekin on vain reilut puolet palkasta. Pienituloinen putoaa perustasolle, eli siihen noin 700-800 euron tuloille kuussa. Sillä pitää kustantaa sekä peruslaskut, eläminen sekä sairauden hoitokin kuljetuksineen.

Miksi tällainen päätös on tehty kurittamaan sairasta? Kenen etua tämä palvelee?
Sama kysymys myös äitiyspäivärahan ulosmittaukseen. Kenen etua sen ulosmittaus valtiolle palvelee?
Olen ollut siinä uskossa, että sairaita autetaan ja heitä hoidetaan ja uusista tulevista veronmaksajista eli vauvoista ollaan kiitollisia.
20573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Lain mukaan palkan sijasta maksettavat etuudet ovat ulosottokelpoisia. Pienestä sairauspäivärahasta ulosmitataan saman verran kuin samansuuruisesta palkasta.

Äänestä
  • Ja sitten kun tukiraha ei riitä tietenkään kuluihin, haetaan Kelan toista tukimuotoa eli toimeentulotukea. Jos sitä saa ilman kodin ja omaisuuden realisointia. Eli usein ei saa.
    Sairas ja tuore äiti pudotetaan köyhyysloukkoon, ruokajonoihin ja diakonin apua anomaan.
    Tai, kuten varmaan käy, ottamaan velkaa (jos jostain saa lainaa), jättämään sairauden hoitamatta tai lääkkeet hankkimatta. Äiti myy vauvansa Putinille.

    Äänestä

Työtön kaverini 39v sairastui äkillisesti eturauhassyöpään. Se leikattiin, mutta tila ei parantunut koska syöpä oli jo levinnyt kiveksiin ja suoleen. Uusi iso leikkaus, pitkä solumyrkkyhoito, sädetys ja työkyvyttömyys vuosiksi, ehkä loppuelämäksi.
Rahaa saa kuussa suojaosuuden verran eli 740e.

Äänestä
  • Hyvin tuolla pärjää!

    Äänestä

Miksi koet velkojen maksamisen rangaistukseksi? Kuvittelitko ettei noita ottaessa pitäisi ikinä maksaa takaisin?

Äänestä
  • En tietenkään. Mutta sairaus tai äitiys tulee usein puun takaa ja kestää oman aikansa. Äitiyslomakin vain säällisen ajan. Sitten mennään taas työelämään. Ja sitten taas maksellaan velkoja. Ellei sairas sitten kuole nälkään sitä ennen.
    Nostin asian esille ihan syystä.
    Sairaus maksaa ja niin vauvatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    En tietenkään. Mutta sairaus tai äitiys tulee usein puun takaa ja kestää oman aikansa. Äitiyslomakin vain säällisen ajan. Sitten mennään taas työelämään. Ja sitten taas maksellaan velkoja. Ellei sairas sitten kuole nälkään sitä ennen.
    Nostin asian esille ihan syystä.
    Sairaus maksaa ja niin vauvatkin.

    On se vaan hyvä, että Suomessa on velkojien turvana valtion ylläpitämä ulosottolaitos. Ilman sitä aika moni velka jäisi tässä maassa maksamatta... Mitä suurempi itku, sen paremmin ulosotto on toiminut. Köyhä kun velkaantuu, kipu on suuri.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    On se vaan hyvä, että Suomessa on velkojien turvana valtion ylläpitämä ulosottolaitos. Ilman sitä aika moni velka jäisi tässä maassa maksamatta... Mitä suurempi itku, sen paremmin ulosotto on toiminut. Köyhä kun velkaantuu, kipu on suuri.

    Tuliko nyt hyvä mieli?
    Olet roskasakkaa tässä maassa. Sellaista viemärinöyhtää täynnä pahaa bakteeria.

    Äänestä

Jos ei hankkiutuisi sinne ulosottoon niin menisi paljon paremmin. Ei se syöpä tai vauva sitä velkaa tee vaan se on tehty jo valmiiksi ja vielä luvattu maksaakin.

Äänestä
  • Toivottavasti olet juuri se velkojani, joka saa vain pitkää nenää.
    Mitäs lainasit, yhyyy.

    Äänestä

Siksi koska suomessa on Luciferia palvova "johto" jolle raha on Jumala ja kaikki otetaan vaikka väkisin pois köyhiltä, jotta herrat saavat enemmän.

Äänestä
  • Eikös se köyhä olen ensin ottanut ja pitänyt itsellään, vaikka lupasi antaa takaisin?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Eikös se köyhä olen ensin ottanut ja pitänyt itsellään, vaikka lupasi antaa takaisin?

    Mulla tuli sairaseläke ja kelansairaspäiväraha jälkimäisestä se pysty ottaa 54e mutta etummainen maksettiin ulkomailta/ulkomaille 1480e ei päässy. kela omasta jäi kokonaista 527e . tästä on aikaa jo 8v ja velkaa on viä,vuoden päästä vanhenee sitten meen näyttää keskisormea ulosotto pirulle

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Voit aina hakea toimeentulotukea.

    Äänestä

Elä näytä ulosttomiehelle keskisormea. Ulosottomies tekee hyvää työtä pienellä palkalla

Äänestä

Ulosotosta tulee valtiolle tappiota.

Äänestä

Sairaus ei takaa mitään etua.

Äänestä
  • Sairaus on vain tekosyy velkojen maksamatta jättämiselle. Korttitalo nimittäin huojui jo ennen sairastumista.

    Äänestä

Myös sairaan pitää olla rehellinen.

Äänestä

Lieneekö Suomen vika

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmettelen, että miksi sairauspäiväraha on ulosmittauskelpoinen tuki?
Se sairaan raha perustuu ihan Kelan ja sosiaalivakuutuksen arvioon työn korvauksen menetyksestä eikä ole hääppöinen summa ollenkaan. Toiset saa ansioon sidotun, mutta sekin on vain reilut puolet palkasta. Pienituloinen putoaa perustasolle, eli siihen noin 700-800 euron tuloille kuussa. Sillä pitää kustantaa sekä peruslaskut, eläminen sekä sairauden hoitokin kuljetuksineen.

Miksi tällainen päätös on tehty kurittamaan sairasta? Kenen etua tämä palvelee?
Sama kysymys myös äitiyspäivärahan ulosmittaukseen. Kenen etua sen ulosmittaus valtiolle palvelee?
Olen ollut siinä uskossa, että sairaita autetaan ja heitä hoidetaan ja uusista tulevista veronmaksajista eli vauvoista ollaan kiitollisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu