Venäjä kuitenkin loppupeleissä vastuussa, vaikka Puolaan pudonneet

Anonyymi-ap

ohjukset olisivat olleet Ukrainan ilmatorjuntaohjuksia. Puola on kertonut, että ohjukset ovat joka tapauksessa venäläisvalmisteisia, ja niihinhän ei ole juuri luottamista. Ja Ukraina on tietysti tehnyt kaikkensa torjuakseen venäjän ohjuksia, joten on mahdollista, että pari Ukrainan ohjusta on harhautunut Puolan puolelle.

Joka tapauksessa ilman Venäjän sotaa ja eilistä laajamittaista ohjushyökkäystä Ukrainaan ei tällaista olisi tapahtunut.

Suurvalta venäjä ei pärjää normaalissa maataistelussa Ukrainaa vastaan, venäjä pärjää vaan näillä summittaisilla ohjusiskuilla.

Venäjä on terroristivaltio.

441

2483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko Venäjä loppupeleissä vastuussa myös kun Usa aloittaa Taiwanissa rytinät 2023?

      • Anonyymi

        Eikö sinne paremminkin ole Kiina menossa, eikä USA.

      • Anonyymi

        Olipa tyhmä kommentti, oletko edes suomalainen vai ryzzä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinne paremminkin ole Kiina menossa, eikä USA.

        Ei, Kiina hyväksyy Taiwanin kauppasuhteet ulkomaailmaan mukisematta.
        Nancy Pelosi kävi härnäämässä Kiinaa Taiwanin tarpeettomalla ärsytysreissullaan ja Pentagon jo lupasi "puolustaa" Taiwania kaikin keinoin, tiedättehän...

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa uhkaa miehittää Taiwanin aseillaan, kuten Ukrainankin ja lentotukialukset ovat jo paikalla olleetkin pitkään.

        Ettei tässäkin taas unohtunut se kumpi oli ensin muna vai kana.

      • Anonyymi

        Venäjä on vastuussa kaikesta pahasta, mitä Ukrainan liepeilläkin tapahtuu. Venäjä on natsivaltio.

      • Anonyymi

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa kaikesta pahasta, mitä Ukrainan liepeilläkin tapahtuu. Venäjä on natsivaltio.

        Varmaan Venäjä on vastuussa myös donbassilaisten kansanmurhasta 2014-2022. Millä tavoin? Venäjä ärsytti.

      • Anonyymi

        Kyllä ja Yhdysvaltojen ydinpommista Hitocimaan, jne....

        Uutiset kokeilee ihmisten uskovaisuuden määrää🤔

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tyhmä kommentti, oletko edes suomalainen vai ryzzä?

        Aloittajahan juuri teki samoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Venäjä on vastuussa myös donbassilaisten kansanmurhasta 2014-2022. Millä tavoin? Venäjä ärsytti.

        Nimenomaan! Jos Venäjä ja sen kanssa yhteistyössä ollut venäläismielinen ryhmittymä eivät olisi aloittaneet ukrainalaisten tappamista mitään kansanmurhaa ei tietenkään olisi ollut. Kun ukrainalaiset oli tapettu tai karkoitettu kapinallisalueilta, venäläisten piti aloittaa uusi hyökkäys, koska muuten kansanmurhaa ei olisi voinut jatkaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa kaikesta pahasta, mitä Ukrainan liepeilläkin tapahtuu. Venäjä on natsivaltio.

        Ai siitäkin, mitä Ukrainalaiset tekee?
        Siitäkin, mitä Yhdysvallat tekee?
        Siitäkin Mitä biolabeissa tehtiin?
        Vastuussa koronasta?
        Koronapiikeistä, ja haitoista . Piikeistä jotka valmistaa Yhdysvallat?
        Siitäkin kun Bide ei muista missä soditaan?
        Siitäkö, ettei Biden poika kuollukkaan sidassa kuten Biden muisteli?
        Siitäkin kun Biden eksyi puutarhaansa?

        Oottepa aivopestyjä🙊🙉🐒🤦🏼‍♀️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

        Ei, ku hakkaajan naapureiden/ suvun/ maalaisten, ja naapurimaiden syytä😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettei tässäkin taas unohtunut se kumpi oli ensin muna vai kana.

        Taiwan oli osa Kiinaa ennen vuotta 1948.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinne paremminkin ole Kiina menossa, eikä USA.

        Usa:lla taiwanissa myös biolabroja,varmaan niitä menee puolustamaan..mitähän keitoksia sielläkin keitellään köyhän kansan päänmenoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

        Aina rosvot syyttää uhria.

      • Anonyymi

        Taiwan kai itse haluaa olla itsenäinen päättää itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Venäjä on vastuussa myös donbassilaisten kansanmurhasta 2014-2022. Millä tavoin? Venäjä ärsytti.

        Olitko paikalla katsomassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, Kiina hyväksyy Taiwanin kauppasuhteet ulkomaailmaan mukisematta.
        Nancy Pelosi kävi härnäämässä Kiinaa Taiwanin tarpeettomalla ärsytysreissullaan ja Pentagon jo lupasi "puolustaa" Taiwania kaikin keinoin, tiedättehän...

        Peloci on kai yli 80 vuotias jo ....koittakaa nyt ihmeessä vaihtaa päättäjiä ikäluokkaan 40-60 kokemusta pitää jo olla mutta eläkeikä on kuulkaa 50-60 vuotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taiwan oli osa Kiinaa ennen vuotta 1948.

        Suomikin oli aikanaan osa venäjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siitäkin, mitä Ukrainalaiset tekee?
        Siitäkin, mitä Yhdysvallat tekee?
        Siitäkin Mitä biolabeissa tehtiin?
        Vastuussa koronasta?
        Koronapiikeistä, ja haitoista . Piikeistä jotka valmistaa Yhdysvallat?
        Siitäkin kun Bide ei muista missä soditaan?
        Siitäkö, ettei Biden poika kuollukkaan sidassa kuten Biden muisteli?
        Siitäkin kun Biden eksyi puutarhaansa?

        Oottepa aivopestyjä🙊🙉🐒🤦🏼‍♀️

        Poika, olet sekaisin salaliittoteorioista ja tuosta on hankala päästä eroon menettämättä kasvojaan, tai toisaalta olet ne jo menettänyt tyhmyytesi takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa uhkaa miehittää Taiwanin aseillaan, kuten Ukrainankin ja lentotukialukset ovat jo paikalla olleetkin pitkään.

        Ukrainassa on ne suuret määrät niitä Stalin aikaisia aseita ja niillä oli suuri armeija. YouTube Ukraine independent parade

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Venäjä on vastuussa myös donbassilaisten kansanmurhasta 2014-2022. Millä tavoin? Venäjä ärsytti.

        Don bassissa varmaan molemmat tuhosi yhtä paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä ja Yhdysvaltojen ydinpommista Hitocimaan, jne....

        Uutiset kokeilee ihmisten uskovaisuuden määrää🤔

        Vietnamissa syödään koiria 🐶

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siitäkin, mitä Ukrainalaiset tekee?
        Siitäkin, mitä Yhdysvallat tekee?
        Siitäkin Mitä biolabeissa tehtiin?
        Vastuussa koronasta?
        Koronapiikeistä, ja haitoista . Piikeistä jotka valmistaa Yhdysvallat?
        Siitäkin kun Bide ei muista missä soditaan?
        Siitäkö, ettei Biden poika kuollukkaan sidassa kuten Biden muisteli?
        Siitäkin kun Biden eksyi puutarhaansa?

        Oottepa aivopestyjä🙊🙉🐒🤦🏼‍♀️

        Mihin PUUTARHAANSA. EI KAI BIDEN valkoisen talon puutarhaa omista se on työpaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa:lla taiwanissa myös biolabroja,varmaan niitä menee puolustamaan..mitähän keitoksia sielläkin keitellään köyhän kansan päänmenoksi.

        Myrkynkeittäjät mainitaan Raamatussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan! Jos Venäjä ja sen kanssa yhteistyössä ollut venäläismielinen ryhmittymä eivät olisi aloittaneet ukrainalaisten tappamista mitään kansanmurhaa ei tietenkään olisi ollut. Kun ukrainalaiset oli tapettu tai karkoitettu kapinallisalueilta, venäläisten piti aloittaa uusi hyökkäys, koska muuten kansanmurhaa ei olisi voinut jatkaa!

        'Kun ukrainalaiset oli tapettu tai karkoitettu kapinallisalueilta, venäläisten piti aloittaa uusi hyökkäys, koska muuten kansanmurhaa ei olisi voinut jatkaa!'

        Oletpa vitsikäs. Tosin ihmisten tappaminen ei naurata normaalia ihmistä. Totuus on että Ukrainan vallankaappaushallinon joukot aloittivat tappamisen 2014 ja tarkoitus oli hävittää/häätää koko venäjänkielinen väestö Ukrainasta. Keinot olivat samat kuin ww2 jälkeen tai Balkanilla 1990-l. Eräs keino olisi ollut siviiliväestön summitainen tappaminen Donbassissa, mutta Kiovan natsijoukot kokivat yllätyksen kun kaivostyöläisistä kootut miliisijoukot löivät natsit takaisin verissäpäin 2014. Tästä alkoi Ukrainan 8 vuotta jatkunut sisällissota. Ennen vallankaappausta ukrainankielisten ja venäjänkielisten välillä ei ollut mitään eripuraa. Todellisuudessa kyse on samasta kielimuodosta kuten Jugoslaviassa puhuttiin serbokroatiaa. Voisi runoilla kuten Heikki asunta:'Vihan vieras on maahan kylvänyt...'

        Donbassin venäläisrahoitteiset terroristit tapetaan vielä kaikki tai ajetaan kaatopaikka Venäjälle mätänemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa uhkaa miehittää Taiwanin aseillaan, kuten Ukrainankin ja lentotukialukset ovat jo paikalla olleetkin pitkään.

        Se on USA n loppu kun kiinaa vastaan alkaa.
        Popparit esiin ku amerikka tuhoutuu.
        Juhla päivä maailmassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa uhkaa miehittää Taiwanin aseillaan, kuten Ukrainankin ja lentotukialukset ovat jo paikalla olleetkin pitkään.

        Ryzzillä on näitä ihme salaliittoteorioita.

      • Anonyymi

        Onko Venäjä vastuussa, että hernekeitto pierettää? No ei. Kenraali Puttonen ei ole vastuussa Taiwanin tilanteesta. Toki Kiinan pikkuinen vasalli joka leikkii nyt omaa sotaansa Ukrainassa. Menee tosin sen verran surkeasti taktisine vetäytymisineen, että toki voi tuon Taiwanin osalta antaa eväitä Kiinalle lähteä ratkomaan diplomatian kautta ensisijaisesti. Kiinasta voi olla montaa mieltä, mutta keskiverrollisesti fiksummin toimivat etujensa eteen kuin Puttonen. Toivon mukaan se järki Puttosellakin tulee mukaan, aseet alas ja neuvottelupöytään.
        Hölmöläisen hommia tänä päivänä lähteä sotimaan jonkun "kunnian" takia ja valloitusten

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa:lla taiwanissa myös biolabroja,varmaan niitä menee puolustamaan..mitähän keitoksia sielläkin keitellään köyhän kansan päänmenoksi.

        Ei siellä mitään biolaproja ole, mutta se on kumminkin johtava puolijohdevalmistaja ja sitä kiina himoitsee, ne on tällä hetkellä todella kysyttyjä sekä kiinassa että venäjällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

        samoin aloittajan logiikka sopii hyvin kehitysmaihin. Kun valkonen länkkäri ajaa siellä vaika pienehkön kolarin on se aina länkkärin vika. Perusteluksi kelpaa vaika sem, että mitäs ajois kyseisellä päikalla juuri kyseiseen aikaan.

        Kyllä tälläkin palstalla on paljon vähä-älyisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vietnamissa syödään koiria 🐶

        Koiran liha on aivan hyvää, olen maistanut. Olen myös maistanut USA:ssa Texasissa kalkkarokäärmeen lihaa ja täytyy sanoa että ei ollut erikoista

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinne paremminkin ole Kiina menossa, eikä USA.

        Luulis kuuluvan tuonkaan meille mitenkään?

      • Anonyymi

        Ainoa syypää on tämä naton terroristinen hyökkäysliitto joka hyökkäilee ympäri maailmaa kuin päätön kana! natojenkit painukaa sinne omalle mantereellenne kiusaamasta rauhallisia kansoja.

      • Anonyymi

        Anonyymi
        2022-11-16 10:59:55
        "Onko Venäjä loppupeleissä vastuussa myös kun Usa aloittaa Taiwanissa rytinät 2023"?

        Asiahan on fakta että jenkit ei kiinan naapurivaltioon hyökkää!
        Katto itte vaikka kartalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomikin oli aikanaan osa venäjää.

        Eipä ollut ei, ei ole ollut koskaan osa venäjää, mutta ruotsina on ollut koko maa ja tästä syystä osassa suomea on vieläkin ruotsinkielisiä alueita ja osa noiden asukkaista ei osaa suomea.

        Montako samanlaista aluetta venäjänkielisiä tiedät suomessa

        Minä en tiedä yhtäkään, mutta suomessa kyllä oli venäjän hallintoa, mutta suomessa oli kuitenkin itsehallinto, toisin kuin ruotsinvallan aikana, kaikki tuli ruotsista, lait, hallinto ja määräykset, jopa asukkaita.

        Toisin kuin venäjänvallan aikana, suomessa oli valvova kuvernööri, mutta lakina käytettii ruotsinvallanaikaisia lakeja, mutta niitä suometutettiin kovaa kyytiä ja siinä auttoi venäjä esim tsaari nikolai II.

        Tsaari nikolai yritti suomen ja suomalaisten eteen niinkin paljon, että yritti lakkauttaa torppariuden ja, että torpparien hallinoimat maat olisivat tulleet torpparien omaisuudeksi, mutta tämä kaatui suomessa silloisten suurtilallisten ja kartanoiden omistajien yhteistyöllä niin, että suomesta meni tsaarille esittään vetoomuksen luopua siitä ja erehdytettiin niin paljon sanomalla suomesta loppuvan maanviljelyn ja karjahoidon lähes olemattomiin.

        Ei olisi suomessa syttynyt sisällis-sotaa jos nikolain ajama asia olisi toteutunut.

        Historia kertoo, mutta kun oikein ymmärtää täällä pohjantähden alla olevan kirjasarjan, tulee sekin sieltä esiin.

        Historiaa kun katsoo hiukka tarkemmin, kaikki asiat ovat siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tyhmä kommentti, oletko edes suomalainen vai ryzzä?

        Kyllä te räkättinasut olette tyhmiä, kun maalailette itseänne tyhmästi nurkkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, Kiina hyväksyy Taiwanin kauppasuhteet ulkomaailmaan mukisematta.
        Nancy Pelosi kävi härnäämässä Kiinaa Taiwanin tarpeettomalla ärsytysreissullaan ja Pentagon jo lupasi "puolustaa" Taiwania kaikin keinoin, tiedättehän...

        Uhkasiko USA oikein ydinsodalla, "kaikin keinoin".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomikin oli aikanaan osa venäjää.

        Niin olikin osa Venäjää. 1800- luvulla Suomi alkoi elää kansakuntana. Postilaitos perustettiin, valtion rautateitä alettiin rakentaa. Tämä ei kuitenkaan johtunut Venäjästä. Suomi oli suurruhtinaskunta ja sai vihdoin päättää omista asioistaan.

        Mitä tuo sinulle kuuluu? Kiina on tuon painanut villaisella toistaiseksi. Ei halua konfliktia tällä hetkellä omalla alueellaan.

        Putin on se, joka haluaa mellastaa naapurissa. Putinilla on noita yhtä ahneita kavereita, jotka haluavat pitää sotaa yllä Ukrainassa vain omien rötöstensä peittämisen vuoksi.

        Ukrainalaiset saavat maksaa noitten roistojen rötöstelyt. Milloin oikeus palaa maailmaan.
        Suuri vääryys on vallan saanut ja hyökännyt Ukrainaan hävittämään rauhallisten ihmisten kotiseudut. Tuollaisia roistoja ei Euroopasta löydy kuin yksi. Onneksi on koko Eurooppa ja USA auttamassa Ukrainaa tuota roistoa vastaan taistelussa.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoittaa typerä "loppupeleissä"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

        No kai sen käsität, että jos on naimisissa hakkaavan tsygobaatin kanssa, voi olla syytä jollakin tapaa myös, tai oikeastaan monellakin tapaa, myös hakattavassa. Emme tiedä, tapaukset ovat erilaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa kaikesta pahasta, mitä Ukrainan liepeilläkin tapahtuu. Venäjä on natsivaltio.

        Joopa, joo. Jos vartiomies sodassa ampuu vahingossa oman miehen, niin tietysti se on vihollisen syy !! Onneksi tällainen tulkinta on Suomen lainsäädännössä kielletty.

      • Anonyymi

        Hyvin sanottu🤣🤭👊

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan! Jos Venäjä ja sen kanssa yhteistyössä ollut venäläismielinen ryhmittymä eivät olisi aloittaneet ukrainalaisten tappamista mitään kansanmurhaa ei tietenkään olisi ollut. Kun ukrainalaiset oli tapettu tai karkoitettu kapinallisalueilta, venäläisten piti aloittaa uusi hyökkäys, koska muuten kansanmurhaa ei olisi voinut jatkaa!

        Pitää kai tajuta kenen Donbas ja luhansk alueita olivat? Ukrainan. No miks ukrainalaiset eivät huolineet oma maata ja oma kansa? Miksi he ovat vainoneet siellä siivillä, kiduttaneet, tappaneet lapsia. Poroshenko sanoi, että nämä lapset tulee istumaan kellarissa, ja näin tapahtunutkin, 8 vuotta oleskelivat kellarissa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taiwan kai itse haluaa olla itsenäinen päättää itse.

        Samoin Donvas luhansk Krimi, zaporosha, Herson päättäneet olla itsenäisiä ilmaan Ukraina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin PUUTARHAANSA. EI KAI BIDEN valkoisen talon puutarhaa omista se on työpaikka.

        Sielläkin hän on eksynyt, työssä🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Venäjä vastuussa, että hernekeitto pierettää? No ei. Kenraali Puttonen ei ole vastuussa Taiwanin tilanteesta. Toki Kiinan pikkuinen vasalli joka leikkii nyt omaa sotaansa Ukrainassa. Menee tosin sen verran surkeasti taktisine vetäytymisineen, että toki voi tuon Taiwanin osalta antaa eväitä Kiinalle lähteä ratkomaan diplomatian kautta ensisijaisesti. Kiinasta voi olla montaa mieltä, mutta keskiverrollisesti fiksummin toimivat etujensa eteen kuin Puttonen. Toivon mukaan se järki Puttosellakin tulee mukaan, aseet alas ja neuvottelupöytään.
        Hölmöläisen hommia tänä päivänä lähteä sotimaan jonkun "kunnian" takia ja valloitusten

        Usa sekoittaa kortit joka maassa, Venäjä, Ukraina, Turkki, Kiina...Eu...syylinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2022-11-16 10:59:55
        "Onko Venäjä loppupeleissä vastuussa myös kun Usa aloittaa Taiwanissa rytinät 2023"?

        Asiahan on fakta että jenkit ei kiinan naapurivaltioon hyökkää!
        Katto itte vaikka kartalta.

        Ei ne uskalla, mutta taivanin uskaltavat.

      • Anonyymi

        Syy on ukrainan. Provosoivat naton ja eun aloittamaan 3s maailmasodan.

      • Anonyymi

        Suurimpia terroristeja ovat seuraavat henkilöt: Putin, Patrusev, Bortnikov, Soigu. Siinäpä ne suurimmat Ukrainan roistotuhoojat ovat.

        Venäjä on vastuussa koko ukrainalaisten murhasta, ukrainalaisten kotien hävityksestä, ukrainalasten kotien tarvikkeiden varastamisesta ja ukrainalaisten naisten raiskauksista.
        Siinäpä on syntilistaa kerrakseen, jota voi patriarkka Kirillkin miettiä. Hän on yhtä suuri syyllinen tuohon Ukrainan hävitykseen ja kaikkiin noihin rikoksin, mihin venäläiset ovat syyllistyneet. Hän on kaikessa tuossa"jumaluudessaan" siunannut nuo venäläissotilaat noihin kauheuksiin. Hän on yhtä suuri rikollinen kuin nuo raiskaavat sotilaat. Mahtaa olla melkoinen "Jumalsuhde" tuollaisella roistolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siitäkin, mitä Ukrainalaiset tekee?
        Siitäkin, mitä Yhdysvallat tekee?
        Siitäkin Mitä biolabeissa tehtiin?
        Vastuussa koronasta?
        Koronapiikeistä, ja haitoista . Piikeistä jotka valmistaa Yhdysvallat?
        Siitäkin kun Bide ei muista missä soditaan?
        Siitäkö, ettei Biden poika kuollukkaan sidassa kuten Biden muisteli?
        Siitäkin kun Biden eksyi puutarhaansa?

        Oottepa aivopestyjä🙊🙉🐒🤦🏼‍♀️

        Voi ressukka! Olet aivan hakoteillä. Koeta nyt ajatella asioita järkevästi, vaikka tuskin siihen pystyt. Vaikutat melko tyhmältä. Onhan tyhmänkin yritettävä olla äänessä, vaikka sitten sitten heikoilla taidoilla.

        Onko sinulla pesty edes aivoja. Olisi tarpeen kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peloci on kai yli 80 vuotias jo ....koittakaa nyt ihmeessä vaihtaa päättäjiä ikäluokkaan 40-60 kokemusta pitää jo olla mutta eläkeikä on kuulkaa 50-60 vuotta.

        Älä sinä tuosta huolehdi!! Tuo Peloci on kyllä monin verroin viisaampi kuin nuo Venäjän herrat, jotka tuota sotaa pitävät yllä aivan roistomaisuutensa takia.

        Näillä venäläisherroila ole muuta ajateltavaa kuin tuo varastamansa omaisuus, jonka takia pitää sodalla terrorisoida sukulaiskansansa maita. Sotaa pitää harrastaa, että Venäjän kansan mielenkiinto ei suuntautuisi vääriin asioihin.
        Tuo Patrusev se vasta valheita onkin humalapäissään levitellyt. Hän on osoittanut hämmästyttävää vainoharhaisuutta ja puhunut uskomattomista salaliitoista. On väittänyt ukrainalaisten orpolasten myynnistä Eurooppaan. Muka eurooppalaisten avustuksella. Myös hän on kirjassaan väittänyt jotain ukrainalaisten, heikko-osaisten ihmisten sisäelinten markkinoista. Aivan hulluja valheita on kirjoitellut, lienee humalapäissään moista soopaa ladellut. Näitä juttuja venäläiset ovat uskoneet aivan pokkana. Juoppohullun juttuja.
        Kun tällaisia neuvonantajia on Putinilla, niin arvaa sen, mihin tuo maa joutuu ennen pitkää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Donbassin venäläisrahoitteiset terroristit tapetaan vielä kaikki tai ajetaan kaatopaikka Venäjälle mätänemään.

        Kunpa nyt tuo tapahtuisi mahdollisimman pian, jotta tuo hävitys ja kauheus loppuisi tuolla Ukrainassa.
        Venäjän hallinto on vastuuton tapattaessaan sotilaitaan aivan turhassa sodassa. Toivottavasti Venäjän kansa nousee vastahankaan noille roistojohtoporukalle. Kansa kärsii pakotteista aivan turhan takia, vain noitten herrojen tyhmyyden vuoksi. Lienee noilla herroilla suuri hätä omaisuutensa puolesta, jonka ovat saaneet haalittua kansan omaisuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on USA n loppu kun kiinaa vastaan alkaa.
        Popparit esiin ku amerikka tuhoutuu.
        Juhla päivä maailmassa.

        Voi lapsi parat. Kyllä se on Venäjä, joka tuhoutuu ennen tuon tyhmyytensä vuoksi. Jos ei hallitusherroilla ole viisautta sovussa neuvotella, ilman että pitää mennä tuhoamaan naapuri totaalisesti.

        Se osoittaa suurta tyhmyyttä ja huonoa hallitsemista. Kuinka onkaan Venäjällä päässyt nousemaan noin tosi tyhmä hallintoporukka, jotka eivät osaa hoitaa asioitaan neuvottelemalla. Se on niin, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu ja se on Venäjän kohtalo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa kaikesta pahasta, mitä Ukrainan liepeilläkin tapahtuu. Venäjä on natsivaltio.

        Ohjukset olivat neuvostoaikaisia. Ne on saatettu tehdä missä tahansa Neuvostoliiton alueella, Ukrainassa, Virossa tai muualla. On siis harhaanjohtavaa puhua 'venäläisistä ohjuksista'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa syypää on tämä naton terroristinen hyökkäysliitto joka hyökkäilee ympäri maailmaa kuin päätön kana! natojenkit painukaa sinne omalle mantereellenne kiusaamasta rauhallisia kansoja.

        Mikä maa hyökkäilee kuin päätön kana? Sinäpä todella tuohon oikean vertauksen keksit.
        No, Venäjähän se todellakin on. Sehän hyökkäilee kuin päätön kana. Lähti tuo Venäjä soitellen sotahan ottamaan kiinni natseja. Voi ihme!!!! Natseja ei löytynyt, mutta löytyi tehokas armeija, joka on voittamaton taistellessaan roistovenäläisjoukkoja vastaan.

        Siinähän Venäjä tapattaa poikiaan turhan takia vain Putinin ja tuon koplan vuoksi, joilla ei ole mitään todellista syytä tapattaa noita venäläisäitien poikia turhassa sodassa.
        On vain kysymys Putinin ja hallitusherrojen itsepäisyydestä.
        Onneksi Ukraina pärjää tuolle roistojoukolle ja länsi antaa apuaan sorretulle kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2022-11-16 10:59:55
        "Onko Venäjä loppupeleissä vastuussa myös kun Usa aloittaa Taiwanissa rytinät 2023"?

        Asiahan on fakta että jenkit ei kiinan naapurivaltioon hyökkää!
        Katto itte vaikka kartalta.

        Siinäpä taas trollin kirjoitus, tyhmimmistä tyhmin! Jos ei ole oikeaa asiaa, niin turhaa osoittaa tyhmyytensä noin selvästi.

        Saatko sinä trolliparka vielä palkkaakin noista tosi tyhmistä jutuistasi. Sääliksi käy, kun ei ole enää oikeaa asiaa, niin pitää tuo tyhmyytensä näyttää!½

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomikin oli aikanaan osa venäjää.

        Suomi ei koskaan ole ollut osa Venäjää.
        Suomi oli osa Venäjän imperiumia. Suomella ja Venäjällä oli valtiosopimus ja Suomi oli autonominen. Esimerkiksi Baltian maat, Ukraina, Valko-venäjä ja Puola kapinoinnin jälkeen kuuluivat suoraan Venäjän valtioon. Suomi ei kuulunut. Suomea ja Venäjää yhdisti ainoastaan yhteinen hallitsija.
        Taiwan taas on tuhansia vuosia ollut vain Kiinan maakunta. Asukkaat ovat kiinalaisia. Tätä ei kiistä kukaan, ei edes taiwanilaiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ollut ei, ei ole ollut koskaan osa venäjää, mutta ruotsina on ollut koko maa ja tästä syystä osassa suomea on vieläkin ruotsinkielisiä alueita ja osa noiden asukkaista ei osaa suomea.

        Montako samanlaista aluetta venäjänkielisiä tiedät suomessa

        Minä en tiedä yhtäkään, mutta suomessa kyllä oli venäjän hallintoa, mutta suomessa oli kuitenkin itsehallinto, toisin kuin ruotsinvallan aikana, kaikki tuli ruotsista, lait, hallinto ja määräykset, jopa asukkaita.

        Toisin kuin venäjänvallan aikana, suomessa oli valvova kuvernööri, mutta lakina käytettii ruotsinvallanaikaisia lakeja, mutta niitä suometutettiin kovaa kyytiä ja siinä auttoi venäjä esim tsaari nikolai II.

        Tsaari nikolai yritti suomen ja suomalaisten eteen niinkin paljon, että yritti lakkauttaa torppariuden ja, että torpparien hallinoimat maat olisivat tulleet torpparien omaisuudeksi, mutta tämä kaatui suomessa silloisten suurtilallisten ja kartanoiden omistajien yhteistyöllä niin, että suomesta meni tsaarille esittään vetoomuksen luopua siitä ja erehdytettiin niin paljon sanomalla suomesta loppuvan maanviljelyn ja karjahoidon lähes olemattomiin.

        Ei olisi suomessa syttynyt sisällis-sotaa jos nikolain ajama asia olisi toteutunut.

        Historia kertoo, mutta kun oikein ymmärtää täällä pohjantähden alla olevan kirjasarjan, tulee sekin sieltä esiin.

        Historiaa kun katsoo hiukka tarkemmin, kaikki asiat ovat siellä.

        Tuo tarinasi osoittaa tuon suuren tyhmyytesi. Luulet, että Suomen pitäisi alistua ryssän vallan alle, kun joskus maailmassa on ollut terrorisoimassa Suomea. Onneksi olemme itsenäinen maa ja pian NATOSSA, joten olemme turvassa tuolta roistonaapurilta. Turhaa tänne noita tarinoitasi kertoelet.

        Venäjästä ei koskaan tule maa, jossa ihmiset olisivat vapaita ja onnellisia. Oli hetken aikaa tilanne, että länsimaat toivat tavarataloja ja muutakin firmojaan venäläisten iloksi. Putin ja kumppanit saivat aikaan tuon venäläisten kärsimykset. Ei ole yhteyttä länsimaihin. Taitaa ilmestyä rautaesirippu Venäjän ja lännen välille. Mahdatteko, venäläiset, suostua elämään kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Don bassissa varmaan molemmat tuhosi yhtä paljon.

        No ei tuhonnut. Vuosina 2014-2022 iso osa venäläistä Donbassia oli Ukrainan armeijan ja natsijoukkojen eli Azov-pataljoonien miehittämä. Ajatelkaa mitä venäjänkieliset siviilit ovat joutuneet kärsimään näiden käsissä... Eihän Luganskia ja Donetskia ole vieläkään vapautettu kokonaan ukrainalaisten miehityksestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kai sen käsität, että jos on naimisissa hakkaavan tsygobaatin kanssa, voi olla syytä jollakin tapaa myös, tai oikeastaan monellakin tapaa, myös hakattavassa. Emme tiedä, tapaukset ovat erilaisia.

        Vertaatko Venäjää psykopaattiin? Se taitaakin olla oikea vertaus. Kuinka tulitkaan ajatelleeksi tuota.? Viisas vertaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Donbassin venäläisrahoitteiset terroristit tapetaan vielä kaikki tai ajetaan kaatopaikka Venäjälle mätänemään.

        Ukraina on vielä köyhempi kuin Venäjä. Katso bkt/henkilö. Ukraina on myös paljon korruptoituneempi kuin Venäjä. Onhan nyt tietysti kaadettu Ukrainaan miljardeja Lännen rahaa, mutta ei kannettu vesi kaivossa pysy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tuhonnut. Vuosina 2014-2022 iso osa venäläistä Donbassia oli Ukrainan armeijan ja natsijoukkojen eli Azov-pataljoonien miehittämä. Ajatelkaa mitä venäjänkieliset siviilit ovat joutuneet kärsimään näiden käsissä... Eihän Luganskia ja Donetskia ole vieläkään vapautettu kokonaan ukrainalaisten miehityksestä.

        Suomi EI OLE KOSKAAN OLLUT OSA NEUVOSTOLIITTOA.

        Navalnyi tosin pitää Suomea venäjän osana ja palauttaa suomen osaksi venäkjää.

        siihen asti... EUn ja NATOn riistettäcinä ollaan...? vai olaanko:

        ---------------------

        Nyt aika ottaa NATO-hakemus takasin ja vessasta alas! NATO ei puolusta edes Puolaa...

        Anonyymi-

        NYT: Puolan tilanne- Hah hah hah hah... NATO katosi kulisseihin kuten aina ennenkin jos oikeasti tarvittais apua-

        Näköjään Venäjä saa pommittaa ihan vapaasti Suomea ja Puolaa jos huvittaa- NATO kerää vaan rahat ja katoaa...

        Meitä on petetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitää kai tajuta kenen Donbas ja luhansk alueita olivat? Ukrainan. No miks ukrainalaiset eivät huolineet oma maata ja oma kansa? Miksi he ovat vainoneet siellä siivillä, kiduttaneet, tappaneet lapsia. Poroshenko sanoi, että nämä lapset tulee istumaan kellarissa, ja näin tapahtunutkin, 8 vuotta oleskelivat kellarissa..

        Tuo on, herra jestas, niin täyttä valetta, kuin ikinä olette tänne lasketelleet. Venäläisvalheita kaikki, jotta saivat aiheen tulla tappelemaan sinne.

        Kuinka voikaan ihmiset olla noin tyhmiä, että tuollaista soopaa uskovat ja vielä levittelevät tuota muka totena.

        Kyllä minä olen tiennyt, että Venäjällä totuus on tuntematon käsite, jopa kansalle siellä puhutaan täyttä pötyä, myös tästä sodasta. Tuo edellinen on niin pöyristyttävää valhetta, että tuollaiseen ei pysty kukaan muu kuin RYSSÄ!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin Donvas luhansk Krimi, zaporosha, Herson päättäneet olla itsenäisiä ilmaan Ukraina.

        Kunhan Venäjä sieltä poistuu, katsotaan mitä kansa siellä haluaa. Hersonissa ainakin ihmiset olivat tosi onnellisia, kun ryssä oli karkotettu pois alueelta. Kaulailivat ukrainalaisia sotilaita ja näyttivät tuon helpottuneen olonsa monella tavalla. Ehkäpä on sama tilanne siellä luettelemassasi paikoissa. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun Ukraina saapuu vapauttamaan nuo alueet.
        Venäjä on pakolla äänestyttänyt noissa paikoissa ihmisillä, joten ei tuollainen ole kestävää, jos kansalta puuttuu vapaus ja se todennäköisesti puuttuu noilla alueella ihmisiltä, sikäli kuin vanhat merkit pitävät paikkansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa sekoittaa kortit joka maassa, Venäjä, Ukraina, Turkki, Kiina...Eu...syylinen

        Venäjä se on, joka kaikkien elämän sekoittaa. Ukraina on nyt surkeassa jamassa ja ainoastaan ryssän takia. Kaikki muut maat ovat aivan reilassa.

        Venäjä on syyllinen siihen, että USA ja Eurooppa auttavat aseellisesti Ukrainaa, jotta se saisi voiton tuosta terroristivaltiosta, joka on jopa venäläisten sukulaiskansaa, Terroristeille ei sukulaisuus näytä merkitsevän mitään, vaan maa on hävitettävä totaalisesti. Se on venäläisten sukulaisrakkautta.
        Olisi se aika kumma, että Suomi yökkäisi Viroon, joka on Suomen sukulaiskansa. Se olisi melko hullua. Venäjältä sellaista näköjään voi odottaa,

        Hullu maa tuo Venäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, Kiina hyväksyy Taiwanin kauppasuhteet ulkomaailmaan mukisematta.
        Nancy Pelosi kävi härnäämässä Kiinaa Taiwanin tarpeettomalla ärsytysreissullaan ja Pentagon jo lupasi "puolustaa" Taiwania kaikin keinoin, tiedättehän...

        Tiesitkö, että Taiwan on hyvin länsimainen verrattuna Kiinaan. Sillä pyyhkii paljon paremmin ilman Kiinaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ettei tässäkin taas unohtunut se kumpi oli ensin muna vai kana.

        Taiwan ja Ukraina vs Kiina ja Venäjä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Venäjä on vastuussa myös donbassilaisten kansanmurhasta 2014-2022. Millä tavoin? Venäjä ärsytti.

        Mikä kansanmurha?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tuhonnut. Vuosina 2014-2022 iso osa venäläistä Donbassia oli Ukrainan armeijan ja natsijoukkojen eli Azov-pataljoonien miehittämä. Ajatelkaa mitä venäjänkieliset siviilit ovat joutuneet kärsimään näiden käsissä... Eihän Luganskia ja Donetskia ole vieläkään vapautettu kokonaan ukrainalaisten miehityksestä.

        Tuskin haluavat venäläisiä alueilleen. Se tietä vain sortoa ja takapajuisuutta. Lännessä on leppoisempi elää ja senhän nuo alueet tietävät, kun pääsevät venäläisten kahleista.
        Elintaso sentään on lännessä turvallisempi kuin konsaan noin ahdashenkisessä ilmapiirissä kuin venäläisten vallan alla olo on.

        Vapaus ennen kaikkea in ihmisille hyväksi. Orjuutta ei nykyaikana suvaita ja sitähän Putinin vallan alla elämä on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siitäkin, mitä Ukrainalaiset tekee?
        Siitäkin, mitä Yhdysvallat tekee?
        Siitäkin Mitä biolabeissa tehtiin?
        Vastuussa koronasta?
        Koronapiikeistä, ja haitoista . Piikeistä jotka valmistaa Yhdysvallat?
        Siitäkin kun Bide ei muista missä soditaan?
        Siitäkö, ettei Biden poika kuollukkaan sidassa kuten Biden muisteli?
        Siitäkin kun Biden eksyi puutarhaansa?

        Oottepa aivopestyjä🙊🙉🐒🤦🏼‍♀️

        Sinä olet itse sekaisin, jos mielestäsi Venäjä on täysin syytön kaikkeen. Venäläisten mentaliteetti hyökkäys on paras puolustus. Kuin rakkikoira.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomikin oli aikanaan osa venäjää.

        Sitä ennen Suomi osa Ruotsia. Miten kauas historiassa haluat mennä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa syypää on tämä naton terroristinen hyökkäysliitto joka hyökkäilee ympäri maailmaa kuin päätön kana! natojenkit painukaa sinne omalle mantereellenne kiusaamasta rauhallisia kansoja.

        Nato on nyt hyökännyt siis minne? Valaisetko vähän, vai elätkö jossain muussa todellisuudessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi EI OLE KOSKAAN OLLUT OSA NEUVOSTOLIITTOA.

        Navalnyi tosin pitää Suomea venäjän osana ja palauttaa suomen osaksi venäkjää.

        siihen asti... EUn ja NATOn riistettäcinä ollaan...? vai olaanko:

        ---------------------

        Nyt aika ottaa NATO-hakemus takasin ja vessasta alas! NATO ei puolusta edes Puolaa...

        Anonyymi-

        NYT: Puolan tilanne- Hah hah hah hah... NATO katosi kulisseihin kuten aina ennenkin jos oikeasti tarvittais apua-

        Näköjään Venäjä saa pommittaa ihan vapaasti Suomea ja Puolaa jos huvittaa- NATO kerää vaan rahat ja katoaa...

        Meitä on petetty.

        Ole rauhassa. Kyllä Natoasia järjestyy aivan pian. Turha sinun on ilakoida. Se on niin, että se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa kaikesta pahasta, mitä Ukrainan liepeilläkin tapahtuu. Venäjä on natsivaltio.

        Venäjä on kaiken pahan alku koko maailmassa.Elävät omassa valheellisesti maailmassaan.Oliko sätkijä tiputuksessa,kun ei ollut G 20.kokouksessa.Laittoi riippuposken hölmöilemään .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai siitäkin, mitä Ukrainalaiset tekee?
        Siitäkin, mitä Yhdysvallat tekee?
        Siitäkin Mitä biolabeissa tehtiin?
        Vastuussa koronasta?
        Koronapiikeistä, ja haitoista . Piikeistä jotka valmistaa Yhdysvallat?
        Siitäkin kun Bide ei muista missä soditaan?
        Siitäkö, ettei Biden poika kuollukkaan sidassa kuten Biden muisteli?
        Siitäkin kun Biden eksyi puutarhaansa?

        Oottepa aivopestyjä🙊🙉🐒🤦🏼‍♀️

        Venäjä on vain vastuussa.Terrorismista,raiskauksista,sivili infrahktuurin pommittamisista,Ukrainan kansan murhasta.Eikö tuossa ole jo tarpeeksi.kääpiöiden tekosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anonyymi
        2022-11-16 10:59:55
        "Onko Venäjä loppupeleissä vastuussa myös kun Usa aloittaa Taiwanissa rytinät 2023"?

        Asiahan on fakta että jenkit ei kiinan naapurivaltioon hyökkää!
        Katto itte vaikka kartalta.

        Minusta tuli sellainen etten kunnioita mitään auktoriteetteja enkä välitä tuon taivaallista mitä kukaan ajattelee tekemisistäni. Jaan ihmiset helposti kahteen kastiin; särkyneisiin ja niihin toisiin joiden kanssa ei ole mitään yhteistä. Minulla on laaja ystäväpiiri mutten ole koskaan luottanut kehenkään tarpeeksi että olisin esimerkiksi tehnyt lapsia hänen kanssaan, vaikka olen koko aikuisikäni ollut parisuhteissa. Minun on hyvin helppo poistaa ikäväluonteisiksi osoittautuvat ihmiset elämästäni enkä jää heitä kaipaamaan. Tietyllä tapaa olen myös perfektionisti, mutta muuten ilmeisesti minusta on tullut juuri päinvastainen kuin ylempi kirjoittaja.

      • Anonyymi

        Äiti löi jollain nahkaremmillä ja tarkoitus oli osua vissiin selkään/perseelle, mutta osuikin mua käteen. Jätti kämmenselkään/peukalonviereen pitkäksi aikaa punaisen jäljen.
        Ensimmäinen ajatus oli se että ”voi ei, se on näkyvällä paikalla. Mitä mä sanon että mikä se on jos joku kysyy?” Seuraava ajatus oli että tämä ei voi olla normaalia.
        Toinen oli kun isosisko oli lyönyt mua poskeen ja sain mustelman. En edes huomannut sitä mustelma tai pitänyt sitä lyöntiä suurena juttuna silloin, oli arvaamaton ja väkivaltainen tuo sisko muutenkin. Koulussa istuttiin kirkkaassa valossa ja yksi koulukaveri huomasi sen. Oli aidosti järkyttynyt kun kysyi että onko mulla mustelma naamassa ja mistä se on tullut? Leikin että huomasin sen vasta silloin ja sanoin että koira varmaan hypännyt tms. Silloin ajattelin että mun sisko ei saisi kyllä varmasti lyödä mua niin lujaa että saan mustelmia. Nyt tajuan että löydä ei saa ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurimpia terroristeja ovat seuraavat henkilöt: Putin, Patrusev, Bortnikov, Soigu. Siinäpä ne suurimmat Ukrainan roistotuhoojat ovat.

        Venäjä on vastuussa koko ukrainalaisten murhasta, ukrainalaisten kotien hävityksestä, ukrainalasten kotien tarvikkeiden varastamisesta ja ukrainalaisten naisten raiskauksista.
        Siinäpä on syntilistaa kerrakseen, jota voi patriarkka Kirillkin miettiä. Hän on yhtä suuri syyllinen tuohon Ukrainan hävitykseen ja kaikkiin noihin rikoksin, mihin venäläiset ovat syyllistyneet. Hän on kaikessa tuossa"jumaluudessaan" siunannut nuo venäläissotilaat noihin kauheuksiin. Hän on yhtä suuri rikollinen kuin nuo raiskaavat sotilaat. Mahtaa olla melkoinen "Jumalsuhde" tuollaisella roistolla.

        Siinähän uliset. Me pommitetaan ukrainaa miten huvittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on USA n loppu kun kiinaa vastaan alkaa.
        Popparit esiin ku amerikka tuhoutuu.
        Juhla päivä maailmassa.

        Usa ei tuhoudu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

        Sinun argumentti ei osu kohteeseensa ollenkaan.

        Suomessa, jos viitsit vilkaista, on monta oikeustapausta, joissa uhriksi joutunut henkilö on yrittänyt puolustautua lyömällä jollain ja on osunut vahingossa sivulliseen. Koskaan tuo uhri ei ole joutunut vastuuseen tapahtuneesta vahingosta, vaan myös sivullisen uhrin vahingot on joutunut korvaamaan hyökkääjä täysimääräisesti.

        Kertoo kyllä todella kaiken sinun mielisairaasta "logiikasta" jos sinun mielestä koko läntisen maailman oikeuslaitos on väärässä. Mutta niinhän se näiden sotakuukausien aikana tuo logiikka teillä Putinin trolleilla on tupannut olemaan todella sekopäistä ja epätoivoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan Venäjä on vastuussa myös donbassilaisten kansanmurhasta 2014-2022. Millä tavoin? Venäjä ärsytti.

        Haluatko tietää ketkä Donbassissa tappoivat kansaa? Tottakai haluat. Tässä sinulle tutkimukset siitä kuinka Venäjän siunauksella Ukrainan separatistit ovat murhanneet, vammauttaneet, raiskanneet ja kiduttaneet Ukrainalaisia siviilejä!

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Väkivallan lisäksi nuo separatistit, venäläisten siunauksella, ovat myös ryöstäneet siviileiltä sekä omaisuutta että elinkeinoja, kuten yrityksiä!

        Että Venäjä ON vastuussa donbassilaisten kansanmurhasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa syypää on tämä naton terroristinen hyökkäysliitto joka hyökkäilee ympäri maailmaa kuin päätön kana! natojenkit painukaa sinne omalle mantereellenne kiusaamasta rauhallisia kansoja.

        Kerrotko kuinka monta kertaa NATO on hyökännyt.

        Tietenkin samalla kerrot myös sen kuinka monta kertaa Venäjä on hyökännyt.

        Ja kun aloitit, niin samalla kerrot myös sen kuinka monta neliökilometriä NATO on liittänyt alueisiinsa ja kuinka monta neliökilometriä Venäjä on liittänyt itseensä.

        Ihan rohkeasti nyt vaan. Tätä on sinulta kysytty jo varmaan satoja kertoja näiden kuukausien aikana, mutta koskaan et ole uskaltanut vastata. Vastaukset eivät ole edes mitenkään vaikeasti löydettävissä, vaan ihan pikainen Googlaus auttaa.

        Katsos kun te Putinin trollit kovasti vain uskotte asioihin, sen sijaan että tietäisitte niistä mitään. Siksi teidän typeriä valheita on niin helppo kumota!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joopa, joo. Jos vartiomies sodassa ampuu vahingossa oman miehen, niin tietysti se on vihollisen syy !! Onneksi tällainen tulkinta on Suomen lainsäädännössä kielletty.

        Ei helvetti teidän Putinin trollien epätoivoista räpellystä. Ei teille voi kuin nauraa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin Donvas luhansk Krimi, zaporosha, Herson päättäneet olla itsenäisiä ilmaan Ukraina.

        Hyvä veli venäläinen, tällä puolella rajaa puhutaan suomea!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei tuhonnut. Vuosina 2014-2022 iso osa venäläistä Donbassia oli Ukrainan armeijan ja natsijoukkojen eli Azov-pataljoonien miehittämä. Ajatelkaa mitä venäjänkieliset siviilit ovat joutuneet kärsimään näiden käsissä... Eihän Luganskia ja Donetskia ole vieläkään vapautettu kokonaan ukrainalaisten miehityksestä.

        Ei tarvitse ajatella, kun asiat tiedetään.

        Totuus vaan ei ole sinun puolellasi.

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Lue tuosta mitä separatistit tekivät Ukrainalaisille, eli donbassilaisille ja vielä Venäjän siunauksella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä kansanmurha?

        Se kansanmurha minkä Venäjä ja Ukrainan separatistit aloittivat 2014.

        Tässä linkissä on kertomuksia siitä kuinka Separatistit Ukrainassa murhasivat, raiskasivat, vammauttivat, ja ryöstivät, Ukrainalaisa siviilejä Venäjän siunauksella.

        Näitä samoja juttuja on tuhansittain lisää ja niitä ovat keränneet niin ETYJin ja YKn tarkkailijat, kuin muidenkin riippumattomien tahojen tutkijoiden ryhmät.

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Separatistit tekivät esimerkiksi siten että he murhasivat elinkeinoharjoittajan, ja sen jälkeen pakottivat puolison "oikeuden" edessä allekirjoittamaan paperit joilla elinkeino siirtyi separatistien käsiin.

        Tai sitten sillä tavoin että elinkeinoharjoittajan puoliso raiskattiin ja kidutettiin ja elinkeinoharjoittaja kärrättiin oikeuden eteen allekirjoittamaan paperit joilla elinkeino siirtyi separatistien käsiin.

        Tuo on tyypillistä "laillisuutta" kansanmurhassa, eli kansaa ajetaan alueilla joko täysin varattomiksi tai kokonaan pois, tai sitten hautaan. Eivätkä nuo separatistit ole mikään kurinalainen eliittijoukko. Näitä elinkeinoja ovat ryöstäneet itselleen esimerkiksi paikalliset poliisipäälliköt joita noiden alueiden johtajat ovat nimittäneet ukrainalaisten tilalle.

        Tuossa on myös se syy miksi Venäjä on niin helposti tarjonnut passeja noiden alueiden kansalaisille. Kun heillä on passit valmiina, niin elinkeino siirtyy nopeasti Ukrainan hallinnon alta Venäjän hallinnon alle, vaikka elinkeino olisikin vielä Ukrainan rajan puolella. Venäläiset ymmärtävät byrokratian päälle. Se että Putin selittää kuinka passit helpottavat "alistettuja" siirtymään turvaan, ei ole mikään totuus tässä asiassa. Totuus on se että Venäläiset viranomaiset tekevät Ukrainan ryöstöstä helpompaa.

      • Anonyymi

        Pitäisi ennemminkin kysyä onko Venäjä vastuussa siitä, kun KIINA aloittaa Taiwanissa rytinät, mutta pikemminkin Kiina on Venäjän keisari ja Venäjä sen huonosti käyttäytyvä alainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa uhkaa miehittää Taiwanin aseillaan, kuten Ukrainankin ja lentotukialukset ovat jo paikalla olleetkin pitkään.

        Ettei vaan Moskovan propagandaa suoltavan Mielipuolten Viestin(MV-lehti) satu-uutisia olisi tullut luettua vähän liikaakin?

      • Anonyymi

        Sehän on jo aloitettu. Länsimaita valmistellaan hyväksymään se ja samalla kootaan halukkaitten koalitio länsimaista. Ei USA yksin lähde hyökkäämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin olikin osa Venäjää. 1800- luvulla Suomi alkoi elää kansakuntana. Postilaitos perustettiin, valtion rautateitä alettiin rakentaa. Tämä ei kuitenkaan johtunut Venäjästä. Suomi oli suurruhtinaskunta ja sai vihdoin päättää omista asioistaan.

        Juu ei, Venäjän tsaari antoi Suomelle autonomian, eli virralisti suomen kielen ja siitä lähtien maa alkoi kehittyä jne. SIKSI eivät edes valkoiset poistaneet 2 Venäjän tsaarin patsaita stadissa!!! Moni suomalainen lukee vain AkuAnkkaa eikä mitään muutakaaan kirjaa, eikä tietää hyvin edes oma historiaa, mikä häpeä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä veli venäläinen, tällä puolella rajaa puhutaan suomea!

        Juu ja ilkeys on suomalaisten geeneissä !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu ja ilkeys on suomalaisten geeneissä !

        Ilkeys? Ehkäpä. Mutta suoranainen pahuus, oikein saatanallisuus, on syvällä Venäläisten johtajien geeneissä.

        Kun Venäjän sotilaat eivät kykene sotimaan armeijaa vastaan, niin he tuhoavat siviilejä ja siviili-infraa jotka eivät pysty pahuudelta puolustautumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tyhmä kommentti, oletko edes suomalainen vai ryzzä?

        Pikku aivoinen jurttarutsa se on.

      • Anonyymi

        Ei ole x 2.

        - Taiwanissa se vastuutaho on hypoteettinen sodanaloittaja Kiina, samaan tapaan kuin Ukrainassa sodan aloittajana ja vastuullisena on tässä Venäjä.

        - Mikähän suhteellisen yksinkertaisessa asiassa on monille niin ylitsekaäymättämän vaikeaa ymmärtää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo tarinasi osoittaa tuon suuren tyhmyytesi. Luulet, että Suomen pitäisi alistua ryssän vallan alle, kun joskus maailmassa on ollut terrorisoimassa Suomea. Onneksi olemme itsenäinen maa ja pian NATOSSA, joten olemme turvassa tuolta roistonaapurilta. Turhaa tänne noita tarinoitasi kertoelet.

        Venäjästä ei koskaan tule maa, jossa ihmiset olisivat vapaita ja onnellisia. Oli hetken aikaa tilanne, että länsimaat toivat tavarataloja ja muutakin firmojaan venäläisten iloksi. Putin ja kumppanit saivat aikaan tuon venäläisten kärsimykset. Ei ole yhteyttä länsimaihin. Taitaa ilmestyä rautaesirippu Venäjän ja lännen välille. Mahdatteko, venäläiset, suostua elämään kuin Neuvostoliitossa aikoinaan.

        "Onneksi olemme itsenäinen maa ja pian NATOSSA, joten olemme turvassa tuolta roistonaapurilta".

        kunpa asiat olisivatkin noin. kauniita ja yksikertaisia. normaaleja.

        täällä on normaali, periferiasykkeellä toimiva kansa jossa on paljon lähimmäisenrakkautta ja sivistystäkin ja paljon hyviä asioita joita on helppo rakastaa. mutta se taho jk Suomea vihaa, ja tän nyt täysperikadottaa ei ole tuollainen.. vaan erilainen. ja strategisesti näille mielille täällä, täysin ylivoimainen.

        olisipa asia noin. kuinka hieno juttu se olisikaan ollut. mikä valtava helpotus se olisikaan ollut. olisin itse lähtenyt huonokuntoisena turkkiin ja unkariin neuvottelemaan niitä ratifiointeja. ja ilomielin vieläpä kaiken lisäksi.

        ...

        vaan kun ei valit. ole noin kaunista ja yksikertaista. ei vaan hitto sentään ole. :(

      • Anonyymi

        Venäjä on täysin vastuussa tästä sodasta

      • Anonyymi

        On tietysti. Venäjä on maailman syntipukki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tyhmä kommentti, oletko edes suomalainen vai ryzzä?

        Oletko ajantasalla asioista kun haukut väärää puuta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, Kiina hyväksyy Taiwanin kauppasuhteet ulkomaailmaan mukisematta.
        Nancy Pelosi kävi härnäämässä Kiinaa Taiwanin tarpeettomalla ärsytysreissullaan ja Pentagon jo lupasi "puolustaa" Taiwania kaikin keinoin, tiedättehän...

        Mahtaako se kaikin keinoin puolustaminen tarkoittaa sitä, että lentokoneesta pudotetaan pari atomipommia pariin Kiinan kaupunkiin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryzzillä on näitä ihme salaliittoteorioita.

        On nyt ja aina ollut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taiwan kai itse haluaa olla itsenäinen päättää itse.

        "Taiwan kai itse haluaa olla itsenäinen päättää itse."
        Se ei ole mahdollista niin kauan kuin USA häärää siellä. Taiwanin täytyy tehdä pesäero USA:an voidakseen saavuttaa suuremman itsenäisyyden.
        Taiwan on osa Kiinaa ja luultavasti pysyykin siinä statuksessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomikin oli aikanaan osa venäjää.

        "Suomikin oli aikanaan osa venäjää."
        Suomi irrottautui Venäjästä, kun Venäjällä sattui suuri vallankumous. Nyt sitten vaan odotellaan, että Kiinassa tapahtuu suuri vallankumous, jotta Taiwan voisi itsenäistyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan! Jos Venäjä ja sen kanssa yhteistyössä ollut venäläismielinen ryhmittymä eivät olisi aloittaneet ukrainalaisten tappamista mitään kansanmurhaa ei tietenkään olisi ollut. Kun ukrainalaiset oli tapettu tai karkoitettu kapinallisalueilta, venäläisten piti aloittaa uusi hyökkäys, koska muuten kansanmurhaa ei olisi voinut jatkaa!

        höpön höpön, Donbassin alueelta ajettiin ukrainalainen johto ulos, eivät enää suostuneet maidanin laittoman vallankaappauksen jälkeen elämään Kiovan hallinnon alla. Poroshenko julisti nämä separatstit terroristeiksi ja määräsi azovin pataljoonan hyökkäämään ja tappamaan ne. Separatistit eivät koskaan 8 vuoden aikana hyökännet alueensa ulkopuolelle, vain kolmella ohjuksella isku Mariupoliin,jossa oli azovin pataljoonan kotipaikka. Separatistit siis puolustivat aluettaan, jota Venäjä tuki, mutta ei separatistien mielestä riittävästi, he olisivat halunneet samanlaisen tuen kuin krimiläiset. Valitettavasti niin ei tapahtunut, van aloittivat Minskin sopimuksen värkkäämisen, mistä ei koskaan tullut mitään ja tässä ollaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Kun ukrainalaiset oli tapettu tai karkoitettu kapinallisalueilta, venäläisten piti aloittaa uusi hyökkäys, koska muuten kansanmurhaa ei olisi voinut jatkaa!'

        Oletpa vitsikäs. Tosin ihmisten tappaminen ei naurata normaalia ihmistä. Totuus on että Ukrainan vallankaappaushallinon joukot aloittivat tappamisen 2014 ja tarkoitus oli hävittää/häätää koko venäjänkielinen väestö Ukrainasta. Keinot olivat samat kuin ww2 jälkeen tai Balkanilla 1990-l. Eräs keino olisi ollut siviiliväestön summitainen tappaminen Donbassissa, mutta Kiovan natsijoukot kokivat yllätyksen kun kaivostyöläisistä kootut miliisijoukot löivät natsit takaisin verissäpäin 2014. Tästä alkoi Ukrainan 8 vuotta jatkunut sisällissota. Ennen vallankaappausta ukrainankielisten ja venäjänkielisten välillä ei ollut mitään eripuraa. Todellisuudessa kyse on samasta kielimuodosta kuten Jugoslaviassa puhuttiin serbokroatiaa. Voisi runoilla kuten Heikki asunta:'Vihan vieras on maahan kylvänyt...'

        Juuri näin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko tietää ketkä Donbassissa tappoivat kansaa? Tottakai haluat. Tässä sinulle tutkimukset siitä kuinka Venäjän siunauksella Ukrainan separatistit ovat murhanneet, vammauttaneet, raiskanneet ja kiduttaneet Ukrainalaisia siviilejä!

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Väkivallan lisäksi nuo separatistit, venäläisten siunauksella, ovat myös ryöstäneet siviileiltä sekä omaisuutta että elinkeinoja, kuten yrityksiä!

        Että Venäjä ON vastuussa donbassilaisten kansanmurhasta!

        höpön höpön, päävastuussa noista teoista oli ukrainan armeija. Eihän ne edelleenkään ole poistuneet kokonaan donbassista, vaan jatkavat tappamista, raiskaamista, murhaamista ja varastamista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kansanmurha minkä Venäjä ja Ukrainan separatistit aloittivat 2014.

        Tässä linkissä on kertomuksia siitä kuinka Separatistit Ukrainassa murhasivat, raiskasivat, vammauttivat, ja ryöstivät, Ukrainalaisa siviilejä Venäjän siunauksella.

        Näitä samoja juttuja on tuhansittain lisää ja niitä ovat keränneet niin ETYJin ja YKn tarkkailijat, kuin muidenkin riippumattomien tahojen tutkijoiden ryhmät.

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Separatistit tekivät esimerkiksi siten että he murhasivat elinkeinoharjoittajan, ja sen jälkeen pakottivat puolison "oikeuden" edessä allekirjoittamaan paperit joilla elinkeino siirtyi separatistien käsiin.

        Tai sitten sillä tavoin että elinkeinoharjoittajan puoliso raiskattiin ja kidutettiin ja elinkeinoharjoittaja kärrättiin oikeuden eteen allekirjoittamaan paperit joilla elinkeino siirtyi separatistien käsiin.

        Tuo on tyypillistä "laillisuutta" kansanmurhassa, eli kansaa ajetaan alueilla joko täysin varattomiksi tai kokonaan pois, tai sitten hautaan. Eivätkä nuo separatistit ole mikään kurinalainen eliittijoukko. Näitä elinkeinoja ovat ryöstäneet itselleen esimerkiksi paikalliset poliisipäälliköt joita noiden alueiden johtajat ovat nimittäneet ukrainalaisten tilalle.

        Tuossa on myös se syy miksi Venäjä on niin helposti tarjonnut passeja noiden alueiden kansalaisille. Kun heillä on passit valmiina, niin elinkeino siirtyy nopeasti Ukrainan hallinnon alta Venäjän hallinnon alle, vaikka elinkeino olisikin vielä Ukrainan rajan puolella. Venäläiset ymmärtävät byrokratian päälle. Se että Putin selittää kuinka passit helpottavat "alistettuja" siirtymään turvaan, ei ole mikään totuus tässä asiassa. Totuus on se että Venäläiset viranomaiset tekevät Ukrainan ryöstöstä helpompaa.

        sinulla ei ole totuudesta edes hajua, niin lapsellista länsipropagandaa palstalle suollat. Syy on selkeäst Ukrainan jasormi osoittaa poroshenkoon, joka kuvitteli että homma ratkeaa sillä että hän lähettää ukriananarmeijanjasen kärjessä natsipataljoonan tappamaan separatistit, mutta pieleen meni.
        Tiesitkös että ensi alkuun separatisteilla (vahva enemmistö alueen asukkaista) ei ollut mitään halua eikä tarkoitusta taistella Ukrainan armeijaa vastaan, vaan he toivoivat alueen liittämistä Venäjään Krimin tapaan. Pakon edessä Ukrainan armeijan hyökätessä he joutuivat puolustautumaan, tai kuolemaan. Sodan pitkittyessä vihollisleiriin kuuluvat yleensä joutuvat huonon kohtelun kohteeksi, molemmin puolin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä taas trollin kirjoitus, tyhmimmistä tyhmin! Jos ei ole oikeaa asiaa, niin turhaa osoittaa tyhmyytensä noin selvästi.

        Saatko sinä trolliparka vielä palkkaakin noista tosi tyhmistä jutuistasi. Sääliksi käy, kun ei ole enää oikeaa asiaa, niin pitää tuo tyhmyytensä näyttää!½

        "Siinäpä taas trollin kirjoitus, tyhmimmistä tyhmin! Jos ei ole oikeaa asiaa, niin turhaa osoittaa tyhmyytensä noin selvästi.

        Saatko sinä trolliparka vielä palkkaakin noista tosi tyhmistä jutuistasi. Sääliksi käy, kun ei ole enää oikeaa asiaa, niin pitää tuo tyhmyytensä näyttää!½"
        No, ei kyllä tässäkään kommentissa ollut mitään asiaa, joten pata kattilaa soimaa.Jos ei ole oikeaa asiaa, niin turhaa osoittaa tyhmyytensä noin selvästi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

        Olen samaa mieltä logiikasta. Tämä on sitä Stoltenbergin logiikkaa .... Jottei nyt totuus unohtuisi, jenkit käyttivät samaa taktiikkaa Irakissa. Eli pommittivat sotilaskohteiden lisäksi energialaitoksia ja vesilaitoksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa tyhmä kommentti, oletko edes suomalainen vai ryzzä?

        Ei kyllä minä olen USA:n kansalainen. Etkö sinä sitä tiedä että me amerikkalaiset valloitetaan Taiwan ettei Kiina saa sitä Hah hah

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Peloci on kai yli 80 vuotias jo ....koittakaa nyt ihmeessä vaihtaa päättäjiä ikäluokkaan 40-60 kokemusta pitää jo olla mutta eläkeikä on kuulkaa 50-60 vuotta.

        Peloci on saanut jo potkut

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vertaatko Venäjää psykopaattiin? Se taitaakin olla oikea vertaus. Kuinka tulitkaan ajatelleeksi tuota.? Viisas vertaus.

        Nyt et lukenut oikein. Kirjoittaja tarkoittaa että hänen vaimonsa on naimisissa "tsygobaatin"
        kanssa. Minun kyllä täytyy tunnustaa että en tiedä mikä on "tsygobaati", mutta riittää että kirjoittaja tietää sen:

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan Venäjä sieltä poistuu, katsotaan mitä kansa siellä haluaa. Hersonissa ainakin ihmiset olivat tosi onnellisia, kun ryssä oli karkotettu pois alueelta. Kaulailivat ukrainalaisia sotilaita ja näyttivät tuon helpottuneen olonsa monella tavalla. Ehkäpä on sama tilanne siellä luettelemassasi paikoissa. Katsotaan, mitä tapahtuu, kun Ukraina saapuu vapauttamaan nuo alueet.
        Venäjä on pakolla äänestyttänyt noissa paikoissa ihmisillä, joten ei tuollainen ole kestävää, jos kansalta puuttuu vapaus ja se todennäköisesti puuttuu noilla alueella ihmisiltä, sikäli kuin vanhat merkit pitävät paikkansa.

        Totta kai me näytettiin ilosilta, kun meille maksettiin siitä. Johtajat sanoi että rahaa on, sitä tyhmät EU-valtiot syytää tänne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän uliset. Me pommitetaan ukrainaa miten huvittaa.

        Se on oikein. Ompahan ukrainalaisilla rakentamista etteivä kerkeä tulla varastamaan tänne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä se on, joka kaikkien elämän sekoittaa. Ukraina on nyt surkeassa jamassa ja ainoastaan ryssän takia. Kaikki muut maat ovat aivan reilassa.

        Venäjä on syyllinen siihen, että USA ja Eurooppa auttavat aseellisesti Ukrainaa, jotta se saisi voiton tuosta terroristivaltiosta, joka on jopa venäläisten sukulaiskansaa, Terroristeille ei sukulaisuus näytä merkitsevän mitään, vaan maa on hävitettävä totaalisesti. Se on venäläisten sukulaisrakkautta.
        Olisi se aika kumma, että Suomi yökkäisi Viroon, joka on Suomen sukulaiskansa. Se olisi melko hullua. Venäjältä sellaista näköjään voi odottaa,

        Hullu maa tuo Venäjä.

        Kyllä minä olen sitä mieltä, että Suomen täytysi hykätä Viroon, saataisiin halvempaa viinaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä ennen Suomi osa Ruotsia. Miten kauas historiassa haluat mennä?

        Sitä ennen suomalaiset tulivat venäjältä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nato on nyt hyökännyt siis minne? Valaisetko vähän, vai elätkö jossain muussa todellisuudessa?

        Afghanistan, Jugoslavian, Libyan......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko tietää ketkä Donbassissa tappoivat kansaa? Tottakai haluat. Tässä sinulle tutkimukset siitä kuinka Venäjän siunauksella Ukrainan separatistit ovat murhanneet, vammauttaneet, raiskanneet ja kiduttaneet Ukrainalaisia siviilejä!

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Väkivallan lisäksi nuo separatistit, venäläisten siunauksella, ovat myös ryöstäneet siviileiltä sekä omaisuutta että elinkeinoja, kuten yrityksiä!

        Että Venäjä ON vastuussa donbassilaisten kansanmurhasta!

        Ei yhtään kiinnosta kuka ne on tappanut, pääasia on että ne on tapettu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajn logiikalla - kun psykopaatti hakkaa vaimoaa, on tämä vaimon syytä jollakin tapaa...

        Vaimolla voi olla venäjäsympatioita. Hyväksyttävä syy tämän päivän Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa kaikesta pahasta, mitä Ukrainan liepeilläkin tapahtuu. Venäjä on natsivaltio.

        Ukraina on terroristi valtio päämies täysi diktaattori lukekaa ukrainan google sivuilta niin tiedätte lopettakaa ukrainan hyysääminen .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taiwan oli osa Kiinaa ennen vuotta 1948.

        Olikos ukraina osa naapurivaltiota?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uhkasiko USA oikein ydinsodalla, "kaikin keinoin".

        Sehän ei olisi ensikerta jenkeiltä käyttää ydinaseita vai olisiko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tuo sinulle kuuluu? Kiina on tuon painanut villaisella toistaiseksi. Ei halua konfliktia tällä hetkellä omalla alueellaan.

        Putin on se, joka haluaa mellastaa naapurissa. Putinilla on noita yhtä ahneita kavereita, jotka haluavat pitää sotaa yllä Ukrainassa vain omien rötöstensä peittämisen vuoksi.

        Ukrainalaiset saavat maksaa noitten roistojen rötöstelyt. Milloin oikeus palaa maailmaan.
        Suuri vääryys on vallan saanut ja hyökännyt Ukrainaan hävittämään rauhallisten ihmisten kotiseudut. Tuollaisia roistoja ei Euroopasta löydy kuin yksi. Onneksi on koko Eurooppa ja USA auttamassa Ukrainaa tuota roistoa vastaan taistelussa.

        Ukraina ei ole ollut rauhallinen 2014 jälkeen on täysin terroristi valtio.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole rauhassa. Kyllä Natoasia järjestyy aivan pian. Turha sinun on ilakoida. Se on niin, että se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.

        Eikös se yleensä parhaiten naura, jolla on parhaat lääkkeet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Usa uhkaa miehittää Taiwanin aseillaan, kuten Ukrainankin ja lentotukialukset ovat jo paikalla olleetkin pitkään.

        Nyt on kommentissa puurot ja vellit sekaisin. Kannattaa edes vähän harjoittaa luetun ja kuullun ymmärrystä, ennen kuin kirjoittaa päättömiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei, Kiina hyväksyy Taiwanin kauppasuhteet ulkomaailmaan mukisematta.
        Nancy Pelosi kävi härnäämässä Kiinaa Taiwanin tarpeettomalla ärsytysreissullaan ja Pentagon jo lupasi "puolustaa" Taiwania kaikin keinoin, tiedättehän...

        Olisin taipuvainen olemaan samaa mieltä. Kiinaa pitäisi nyt vähän lepytellä. Kiina on historiallisista syistä arka kunniastaan. On voinut ihan tarkoituksella ylireagoida ikään kuin varoitukseksi lännelle. Tuskin kuitenkaan haluaa liikaa häiritä taloudellisia suhteitaan länteen. Kiina haluaa vain osoittaa, että sillä on myös vaihtoehto jos länsi yrittää painostta ja loukkaa sen arkaa suurvaltahipiää. Ei Kiina halua mennä kimppaan Venäjän kanssa. Käyttää pikemminkin Venäjää hyväkseen. On aika mielenkiintoista, mitä Xi sanoi G20-kokouksessa. Jotenkin näin sanoi: "maailma on tarpeeksi iso kahdelle supervallalle". Tarkoitti tietenkin Kiinaa ja USAa. Heh heh, mitähän Putin siitä? Ei niitä maailman napoja ole Kiinan mielestä kuin kaksi, kolamannelle korvapuusti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö sinne paremminkin ole Kiina menossa, eikä USA.

        "Eikö sinne paremminkin ole Kiina menossa"
        USA:n uuteen vallanhankinta-agendaan kuuluu se, että sodat soditaan sijaisvaltioiden avulla. Ukrainassa USA:a sijaistaa Ukraina ja Kauko-Idässä USA on valinnut sijaisekseen Taiwanin. Silloin se on Taiwan, joka sotii ja USAtoimittaa aseita ja tiedustelutietoja sekä tietenkin ohjeita.
        Kiina on se, jonka kimppuun hyökätään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on USA n loppu kun kiinaa vastaan alkaa.
        Popparit esiin ku amerikka tuhoutuu.
        Juhla päivä maailmassa.

        Siirry Siperiaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainoa syypää on tämä naton terroristinen hyökkäysliitto joka hyökkäilee ympäri maailmaa kuin päätön kana! natojenkit painukaa sinne omalle mantereellenne kiusaamasta rauhallisia kansoja.

        Ota lääkkeesi, ettei tarvi ihan mahdottomia haastella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se kansanmurha minkä Venäjä ja Ukrainan separatistit aloittivat 2014.

        Tässä linkissä on kertomuksia siitä kuinka Separatistit Ukrainassa murhasivat, raiskasivat, vammauttivat, ja ryöstivät, Ukrainalaisa siviilejä Venäjän siunauksella.

        Näitä samoja juttuja on tuhansittain lisää ja niitä ovat keränneet niin ETYJin ja YKn tarkkailijat, kuin muidenkin riippumattomien tahojen tutkijoiden ryhmät.

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Separatistit tekivät esimerkiksi siten että he murhasivat elinkeinoharjoittajan, ja sen jälkeen pakottivat puolison "oikeuden" edessä allekirjoittamaan paperit joilla elinkeino siirtyi separatistien käsiin.

        Tai sitten sillä tavoin että elinkeinoharjoittajan puoliso raiskattiin ja kidutettiin ja elinkeinoharjoittaja kärrättiin oikeuden eteen allekirjoittamaan paperit joilla elinkeino siirtyi separatistien käsiin.

        Tuo on tyypillistä "laillisuutta" kansanmurhassa, eli kansaa ajetaan alueilla joko täysin varattomiksi tai kokonaan pois, tai sitten hautaan. Eivätkä nuo separatistit ole mikään kurinalainen eliittijoukko. Näitä elinkeinoja ovat ryöstäneet itselleen esimerkiksi paikalliset poliisipäälliköt joita noiden alueiden johtajat ovat nimittäneet ukrainalaisten tilalle.

        Tuossa on myös se syy miksi Venäjä on niin helposti tarjonnut passeja noiden alueiden kansalaisille. Kun heillä on passit valmiina, niin elinkeino siirtyy nopeasti Ukrainan hallinnon alta Venäjän hallinnon alle, vaikka elinkeino olisikin vielä Ukrainan rajan puolella. Venäläiset ymmärtävät byrokratian päälle. Se että Putin selittää kuinka passit helpottavat "alistettuja" siirtymään turvaan, ei ole mikään totuus tässä asiassa. Totuus on se että Venäläiset viranomaiset tekevät Ukrainan ryöstöstä helpompaa.

        Täyttä paskaa.
        Ukrainan väestöstä v. 2014 oli venäjänkielisiä 28%. Venäjämielinen presidentti voitti vaalit v. 2010. Hänen päämääränsä oli yhteistyö Venäjän kanssa. Siis suurin osa ukrainankielisistäkin tuki häntä ja hänen politiikkaansa!
        Kiovassa tehtiin Lännen tiedustelupalveluiddn avulla vallankaappaus v. 2014. Kansan enemmistön tahto ja demokratia sivuutettiin. Natsijoukot tappoivat venäjänkielisiä Itä-ukrainassa ja tämä sai aikaan kansan spontaanin puolustautumisen. Tällä tavalla syntyi Itä-Ukrainaan Kiovan hallintoa vastustavat kansantasavallat. Näillä kapinallisalueilla asui n. 7 miljoonaa ihmistä. Ei kysymys ollut mistään pienestä 'bandiitti' - joukosta! Venäjälle on muuten paennut enemmän ihmisiä sotaa pakoon Ukrainasta kuin Länteen. Osoittaa hyvin, mihin ukrainalaisten enemmistö luottaa.

    • Anonyymi

      Jos oletetaan että ohjukset olivat ukrainalaisten laukaisemia ilmatorjuntaohjuksia, jotka harhautuivat torjuttavista venäläisohjuksista..

      Niin olisivatko ne pudonneet puolaan, jos niillä ei olisi yritetty torjua venäläisohjuksia?

      • Anonyymi

        Kaikki ei sodassa aina suju kuten halutaan.

      • Anonyymi

        Koko sotaa ei olisi jos Lännen tiedustelupalvelut eivät olisi järjestäneet vallankaappaista Ukrainassa 2014. Eli kun nyt on ammuttu ohjus puolalaiselle pellolle, on se Lännen, lähinnä USA:n syytä.

      • Anonyymi

        Ei.

        Ukraina yrittää lavastaa Venäjän syylliseksi. Mutta nyt saavat keksiä hätävslheen, etteivät jää kiinni touhustaan.

        Uutiset jo kiersi asian niin, että jokatapauksessa Venäjän vika🙈

        Kyllä. Koko Sota, heidän aikaansaamaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko sotaa ei olisi jos Lännen tiedustelupalvelut eivät olisi järjestäneet vallankaappaista Ukrainassa 2014. Eli kun nyt on ammuttu ohjus puolalaiselle pellolle, on se Lännen, lähinnä USA:n syytä.

        Ilman ryssiä, ei olisi sotaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman ryssiä, ei olisi sotaa.

        Ei olisi, eikä olisi ukrainalaisiakaan koska ovat samoja ryssiä kuin venäläiset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman ryssiä, ei olisi sotaa.

        Ajatelkaa! Ilman ryssiä Suomi ei tarvitsisi edes asevoimia. Voisimme olla täysin pasifisti valtio. Venäjä on Suomen ainoa vihollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei.

        Ukraina yrittää lavastaa Venäjän syylliseksi. Mutta nyt saavat keksiä hätävslheen, etteivät jää kiinni touhustaan.

        Uutiset jo kiersi asian niin, että jokatapauksessa Venäjän vika🙈

        Ohjukset olivat kumminkin venäläisvalmisteisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman ryssiä, ei olisi sotaa.

        Ja ilman ukrainalaisia ei olisi mitään sotaa ukrainassa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman ryssiä, ei olisi sotaa.

        Olisi vain ihmiskunnan tappamista bioaseilla. Kyllä olisi tylsää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohjukset olivat kumminkin venäläisvalmisteisia.

        Ei ollu ei, vaan neuvostoliiton aikaisia ja valmistettu silloisessa neuvostoliiton ukrainassa.

        Näin se nyt vaan menee..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko sotaa ei olisi jos Lännen tiedustelupalvelut eivät olisi järjestäneet vallankaappaista Ukrainassa 2014. Eli kun nyt on ammuttu ohjus puolalaiselle pellolle, on se Lännen, lähinnä USA:n syytä.

        Vallankaappausta on vain Venäjä yrittämässä Ukrainassa. Älä sinä yritä siirtää syitä muitten syyksi. Kyllä se oli Putin, joka oli ärsyyntynyt siitä, että Ukraina ei hyväksynyt Putinin bulvaania presidentikseen vaan halusivat valita omansa.
        Siinä he onnistuivatkin, kun valitsivat Zelenskyin. Hän on johtaja, joka taistelee kansansa kanssa tuota roisto Venäjä vastaan ja toivottavasti loppupeleissä ajavat tuon roiston takaisin Venäjälle joukkoineen.
        Ukraina on itsenäinen valtio. Siihen Putinilla ja kumppaneilla ei ole mitään sanomista. Lampsikoot ryssän joukot takaisin kotinsa, jos vielä heissä henki pihisee.
        Vankilakundeja tapettiinkin jo satamäärin. Mahtaako Putin vielä lisää löytää vankilakundeja, nythän heistä pääsee helposti rasittamasta vankikan kukkaroita. Mitä mahtaa venäläisperheet tuosta poikien listimisestä ajatella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohjukset olivat kumminkin venäläisvalmisteisia.

        Ohjukset venäläisiä ja käyttivät ukrainalaisia, syy on ukrainalaisten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja ilman ukrainalaisia ei olisi mitään sotaa ukrainassa

        Ilman ukrainalaisia ei olisi sota ukrainassa, eikä energian kriisi eussa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vallankaappausta on vain Venäjä yrittämässä Ukrainassa. Älä sinä yritä siirtää syitä muitten syyksi. Kyllä se oli Putin, joka oli ärsyyntynyt siitä, että Ukraina ei hyväksynyt Putinin bulvaania presidentikseen vaan halusivat valita omansa.
        Siinä he onnistuivatkin, kun valitsivat Zelenskyin. Hän on johtaja, joka taistelee kansansa kanssa tuota roisto Venäjä vastaan ja toivottavasti loppupeleissä ajavat tuon roiston takaisin Venäjälle joukkoineen.
        Ukraina on itsenäinen valtio. Siihen Putinilla ja kumppaneilla ei ole mitään sanomista. Lampsikoot ryssän joukot takaisin kotinsa, jos vielä heissä henki pihisee.
        Vankilakundeja tapettiinkin jo satamäärin. Mahtaako Putin vielä lisää löytää vankilakundeja, nythän heistä pääsee helposti rasittamasta vankikan kukkaroita. Mitä mahtaa venäläisperheet tuosta poikien listimisestä ajatella?

        Erinomainen satu sinulta, olet kai joulupukki tai sharlatani

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko sotaa ei olisi jos Lännen tiedustelupalvelut eivät olisi järjestäneet vallankaappaista Ukrainassa 2014. Eli kun nyt on ammuttu ohjus puolalaiselle pellolle, on se Lännen, lähinnä USA:n syytä.

        Ohoh!! Kyllä kaikki on Putinin ja kumppaneitten syytä, Olisivat pysyneet poissa Ukrainasta ei olisi putoillut ohjuksiakaan minnekään. Kaikki olisi säilynyt mallillaan. Venäjä on tyhmyyksissään sekoittanut koko elämänsä ja ukrainalaisten elämän.

        Olisi Venäjälläkin sujunut elämä entiseen malliin länsimaisten yritysten myötä ja venäläisetkin olisivat onnellisempia, kun rauha vallitsisi maassa ja ihmiset voisivat matkustaa Suomeen ja Eurooppaan normaalisti.
        Putin ja kumppanit ovat sekoittaneet koko Venäjän kansan elämän. Ruumiita vain tulee Ukrainasta, surua, surun perän. Kiittävät varmaan Putinia ja kumppaneita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi vain ihmiskunnan tappamista bioaseilla. Kyllä olisi tylsää.

        Bioaseet tekisi sen että kaalinhinta nousisi enemmän kuin sähkö.Venäläisten hajusta päätellen se on paras raaka aine.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko sotaa ei olisi jos Lännen tiedustelupalvelut eivät olisi järjestäneet vallankaappaista Ukrainassa 2014. Eli kun nyt on ammuttu ohjus puolalaiselle pellolle, on se Lännen, lähinnä USA:n syytä.

        Olette te Putinin trollit kyllä uskomattoman epätoivoisia.

        Luuletko ihan tosissasi että tuo sinun valheesi menee vielä läpi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erinomainen satu sinulta, olet kai joulupukki tai sharlatani

        Hyvä veli venäläinen, täällä puhutaan yhä edelleen suomea!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajatelkaa! Ilman ryssiä Suomi ei tarvitsisi edes asevoimia. Voisimme olla täysin pasifisti valtio. Venäjä on Suomen ainoa vihollinen.

        Miksi suomalaiset näkee untaa että Venäjä haluaa valoittaa Suomen ? Miksi Venäjä tarvitsisi sellaisen pikkuruisen maan, jossa ei kasvaa mitään ja jossa asuu maailman typerin ja ilkein kansa ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vallankaappausta on vain Venäjä yrittämässä Ukrainassa. Älä sinä yritä siirtää syitä muitten syyksi. Kyllä se oli Putin, joka oli ärsyyntynyt siitä, että Ukraina ei hyväksynyt Putinin bulvaania presidentikseen vaan halusivat valita omansa.
        Siinä he onnistuivatkin, kun valitsivat Zelenskyin. Hän on johtaja, joka taistelee kansansa kanssa tuota roisto Venäjä vastaan ja toivottavasti loppupeleissä ajavat tuon roiston takaisin Venäjälle joukkoineen.
        Ukraina on itsenäinen valtio. Siihen Putinilla ja kumppaneilla ei ole mitään sanomista. Lampsikoot ryssän joukot takaisin kotinsa, jos vielä heissä henki pihisee.
        Vankilakundeja tapettiinkin jo satamäärin. Mahtaako Putin vielä lisää löytää vankilakundeja, nythän heistä pääsee helposti rasittamasta vankikan kukkaroita. Mitä mahtaa venäläisperheet tuosta poikien listimisestä ajatella?

        Kerropa tarkemmin, ketä tarkoitat Putinin bulvaanilla? Aika mielikuvitusjuttuja suollat palstalle, lienet niitä mutumiehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ilman ryssiä, ei olisi sotaa.

        Ilman koulupinnareita ei olisi väärin kirjoittajia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohjukset olivat kumminkin venäläisvalmisteisia.

        Ei, vaan neuvostovalmisteisia, eli vaikkapa ukrainassa valmistettuja.

    • Anonyymi

      No tuo ei ihan riitä naton välintuloon, sinänsä ihan totta että venäjä vastuussa

      • Anonyymi

        Vastuu on sillä, joka laukaisee ohjukset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vastuu on sillä, joka laukaisee ohjukset.

        Siis ne, joita sitten pitää torjua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuu on sillä, joka laukaisee ohjukset.

        Eli Ukrainalla.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Siis ne, joita sitten pitää torjua.

        Sä tuhoudut kohta. hahahah

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli Ukrainalla.

        Eli Venäjällä. Puolustautuminen on erittäin laillista.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eli Venäjällä. Puolustautuminen on erittäin laillista.

        Puolustautuminen on sallittua, mutta nyt olikin puhe ohjuksista joita Ukraina ampui Puolan alueelle. Onko Ukraina sodassa Puolan kanssa? Kyllähän nämä lahtasivat toisiaan satojatuhansia 1900-luvulla.

        Ei ampunut, vaan kohti Venäjän hyökkäysohjuksia. Kun eivät osuneet, tippuivat sitten Puolan puolelle.

        It-ohjuksilla ei muutenkaan ole järkeä hyökätä maakohteisiin, paitsi että Venäjä tekee niinkin.

        No, Ukraina saa koko ajan lisää moderneja it-ohjuksia, jotka osuvat paremmin kuin vanhat venäläiset.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Siis ne, joita sitten pitää torjua.

        Jos ajattelet noin, niin ilman ukrainan sortoa venäjänkielisiä kohtaan itäukrainassa ei olisi heidänkään tarvinnut julistaa itseään itsenäisiksi ja nuothan itsenäisyys julistukset Presidentti Putin allekirjoitti ja tämän jälkeen alkoi itsenäisyyksien puolustaminen, eli ilman ukrainan omia toimiaan, ohjuksia ei olisi tarvinnut edes ampua, ei edes ukrainankaan.

        Sanooko ruudinkeksijä repe mitä??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuu on sillä, joka laukaisee ohjukset.

        Venäjähän on noita laukaissut satamäärin, joten jos Ukrainakin noita laukaisee torjuakseen tuon roistoVenäjän ohjukset. Vastuu on Venäjällä, koska on aloittanut tuon roistomaisen hyökkäyssodan, muka tuli pelastamaan ukrainalaisia "natseilta". Se olikin päivän vitsi.

        Tuo sota on kaikkea muuta kuin vitsi, se on suuri roistomaisuus, jota ei yksikäön maa Euroopassa voi hyväksyä. Euroopassa on vain yksi paskamainen roisto valtio, jonka pitä näyttää mahtiaan hävittämällä sukulaiskansana maat ja mannut. Melko raukkamainen teko isolta valtiolta.
        Tuollaiselle roistolle ei kunnian kukko laula vuosiin, saa olla hylkiö valtiona vuosikymmenet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ajattelet noin, niin ilman ukrainan sortoa venäjänkielisiä kohtaan itäukrainassa ei olisi heidänkään tarvinnut julistaa itseään itsenäisiksi ja nuothan itsenäisyys julistukset Presidentti Putin allekirjoitti ja tämän jälkeen alkoi itsenäisyyksien puolustaminen, eli ilman ukrainan omia toimiaan, ohjuksia ei olisi tarvinnut edes ampua, ei edes ukrainankaan.

        Sanooko ruudinkeksijä repe mitä??

        Tuo sortaminen on aivan venäläisten keksintöä. Siellä oli joku pikku joukko, venäläismielinen joukko, joka lietsoi tuota sotaa. Se ei ollut missään nimessä enemmistön tahto tuo sota siellä itä-rajalla. Venäläiset saivat tekosyyn tuolle agressioilleen noitten muutamien venäläismielisten takia.
        Ukrainassa on yleisesti puhuttu venäjän kieltä. Tekosyy oli hyökätä Ukrainaan muka pelastamaan ukrainalaiset natsien vallasta. Aivan hulluja syitä, joita ei kukaan länsimaalainen usko.
        Ukrainalaiset ovat onnellisia, kun saavat häädettyä tuon terroristijoukon mailtaan mahdollisimman kauas sinne Venäjälle.

        Kukaan ei toivonut venäläisiä kotikonnuilleen.

        Tajuatko mitä höpiset? Presidentti Putin allekirjoitti vieraiden valtioiden itsenäisyysjulistukset? 🤣😄😅

        Tahattomasti tunnustit, mistä tuossa julmassa pelleilystä oli kyse.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eli Venäjällä. Puolustautuminen on erittäin laillista.

        Puolustamalla ukrainalaiset tappoivat puolalaisia. Sitäkö kannatat, pelle.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ei ampunut, vaan kohti Venäjän hyökkäysohjuksia. Kun eivät osuneet, tippuivat sitten Puolan puolelle.

        It-ohjuksilla ei muutenkaan ole järkeä hyökätä maakohteisiin, paitsi että Venäjä tekee niinkin.

        No, Ukraina saa koko ajan lisää moderneja it-ohjuksia, jotka osuvat paremmin kuin vanhat venäläiset.

        Missäkö eun ja naton aseet, mitkä miljardin antoivat? Onko myyty eteenpäin? Ja jäljellä vaan ven.aseet mitkä tippuvat Puolaan? Lopeta aseiden vientiä. Tulos ei hyvä. Itse näit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sortaminen on aivan venäläisten keksintöä. Siellä oli joku pikku joukko, venäläismielinen joukko, joka lietsoi tuota sotaa. Se ei ollut missään nimessä enemmistön tahto tuo sota siellä itä-rajalla. Venäläiset saivat tekosyyn tuolle agressioilleen noitten muutamien venäläismielisten takia.
        Ukrainassa on yleisesti puhuttu venäjän kieltä. Tekosyy oli hyökätä Ukrainaan muka pelastamaan ukrainalaiset natsien vallasta. Aivan hulluja syitä, joita ei kukaan länsimaalainen usko.
        Ukrainalaiset ovat onnellisia, kun saavat häädettyä tuon terroristijoukon mailtaan mahdollisimman kauas sinne Venäjälle.

        Kukaan ei toivonut venäläisiä kotikonnuilleen.

        Eivät länsimaalaiset halua uskoa,oletko miettinyt miksi ja minkä takia? Tätä naton ja eun peli itsestään selvyys.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eli Venäjällä. Puolustautuminen on erittäin laillista.

        Venäjäkö se puolustautuu? Sinulla on aivan virheelliset käsitykset tuosta roistomaisesta sodasta, jota Venäjä harrastaa ja Ukraina koittaa puolustautua.

        Onneksi koko Eurooppa ja USA ovat Ukrainan puolella, joten ei Urainalla ole hätää.
        Tuo paskaporukka saa kunnon opetuksen länsimailta.

        Säälin vain Venäjän kansa, jolla on noin surkeat johtajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustamalla ukrainalaiset tappoivat puolalaisia. Sitäkö kannatat, pelle.

        Mitä hemmettiä sinä höpiset. Taidat olla aivan kaistapää!! Tuollaista juuri tyhmät trollit pajattaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Venäjäkö se puolustautuu? Sinulla on aivan virheelliset käsitykset tuosta roistomaisesta sodasta, jota Venäjä harrastaa ja Ukraina koittaa puolustautua.

        Onneksi koko Eurooppa ja USA ovat Ukrainan puolella, joten ei Urainalla ole hätää.
        Tuo paskaporukka saa kunnon opetuksen länsimailta.

        Säälin vain Venäjän kansa, jolla on noin surkeat johtajat.

        Ota järki käteen, kun luet toisten kirjoituksia. Myös nimimerkin muiden viestien lukeminen auttaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eivät länsimaalaiset halua uskoa,oletko miettinyt miksi ja minkä takia? Tätä naton ja eun peli itsestään selvyys.

        Mitään opinnäytettä et kyllä koskaan ole kirjoittanut. Eihän tuota tajua sokea Reettakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ajattelet noin, niin ilman ukrainan sortoa venäjänkielisiä kohtaan itäukrainassa ei olisi heidänkään tarvinnut julistaa itseään itsenäisiksi ja nuothan itsenäisyys julistukset Presidentti Putin allekirjoitti ja tämän jälkeen alkoi itsenäisyyksien puolustaminen, eli ilman ukrainan omia toimiaan, ohjuksia ei olisi tarvinnut edes ampua, ei edes ukrainankaan.

        Sanooko ruudinkeksijä repe mitä??

        Kaikki paitsi venäläistrollikollegasi sanovat että olet epätoivoinen räpeltäjä joka ei pysty kehittämään kunnon argumentteja vaan pitäydyt valehtelemisessa ja vääristelyissä kuten aina ennenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolustamalla ukrainalaiset tappoivat puolalaisia. Sitäkö kannatat, pelle.

        Hyvä veli venäläinen, yrittäisitkö vähän kovemmin kun tuollainen "argumentti" menee jo lapsellisuuksien puolelle!

        Kyllä teidän Putinin trollien pitäisi pystyä tuota parempaan, ettette paljastu täysin epätoivoisiksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missäkö eun ja naton aseet, mitkä miljardin antoivat? Onko myyty eteenpäin? Ja jäljellä vaan ven.aseet mitkä tippuvat Puolaan? Lopeta aseiden vientiä. Tulos ei hyvä. Itse näit.

        Koittaisit nyt opetella sitä suomenkieltä!

        Eikö erinomainen suomenkielen taito ole trollitehtaallanne vaatimuksena enää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sortaminen on aivan venäläisten keksintöä. Siellä oli joku pikku joukko, venäläismielinen joukko, joka lietsoi tuota sotaa. Se ei ollut missään nimessä enemmistön tahto tuo sota siellä itä-rajalla. Venäläiset saivat tekosyyn tuolle agressioilleen noitten muutamien venäläismielisten takia.
        Ukrainassa on yleisesti puhuttu venäjän kieltä. Tekosyy oli hyökätä Ukrainaan muka pelastamaan ukrainalaiset natsien vallasta. Aivan hulluja syitä, joita ei kukaan länsimaalainen usko.
        Ukrainalaiset ovat onnellisia, kun saavat häädettyä tuon terroristijoukon mailtaan mahdollisimman kauas sinne Venäjälle.

        Kukaan ei toivonut venäläisiä kotikonnuilleen.

        Ei pidä ollenkaan paikkaansa, varsinkin donetskin osalta, mikä oli käytännössä täysin venäläinen alue, josta presidentti Janukovits oli kotoisin. Janukovits valittiin täysin rehellisillä vaaleilla Ukrainan johtoon 2010 ja sitten laittomalla vallankaappauksella syrjäytettiin 2014. Siis aidosti vahva enemmistö sen alueen asukkaista halusi irrottautua noitten tapahtumien jälkeen Ukrainasta. *Tapahtumille antoi vauhtia vielä se että ukrainan laiton hallinto ensi töikseen vaati venäjän kielen aseman heikentämistä maassa.

    • Anonyymi

      Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Tätä tosiasiaa ei voi muuksi muuttaa vaikka kuinka Venäjää puolustatte. Ei Ukraina ole mihinkään hyökännyt. Vieläkin Venäjän kansa saa elää aivan rauhassa, vaikka heidän kätensä ovat sotkeutuneet ukrainalaisten verestä.

      • Anonyymi

        En todellakaan käsitä suomalaisia jotka puolustaa venäjää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan käsitä suomalaisia jotka puolustaa venäjää.

        Se onkin hyvin sairas ilmiö.

      • Anonyymi

        Venäjällä on oikeus tappaa ukrainalaisia, ei siitä ole kahta sanaa. Jotkut täällä luulevat että ukrainalaset oisivat jotenkn eri asemassa, eivät ole, samaa tasoa kuin irakilaiset, tai ketkä tahansa joita usatappaa surutta.

        Eihän USA ole enää pitkään aikaan tappanut ketään missään.

        Joku on todella hirttäytynyt USA:n tekemisiin vaikka sota käytäisiin eri planeetalla marssilaisten kesken.

        Noinhan ryzzänazit ja putinazit asian näkevät! Sairaat paskiaiset!

      • Anonyymi

        Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli perusteltu. Laiton, vallankaappauksella valtaan päässyt natsijuntta täytyy saada pois vallankahvasta Ukrainasta.Mitä tämä juntta on saanut aikaan? Uhkan Maailmansodasta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se onkin hyvin sairas ilmiö.

        Olitteko yhtä tuohtuneita USA:lle kun sieltä hyökättiin Irakiin?
        Aivan, ette olleet! Mistä syystä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on todella hirttäytynyt USA:n tekemisiin vaikka sota käytäisiin eri planeetalla marssilaisten kesken.

        Kyllähän näitä asioita voi ja pitää verrata eli USA ja Venäjän käymiä sotia. USA on pahin sotahullujen valtio joka on käynyt lähes jatkuvaa sotaa jossakin v. 1945. Miksi USA:n toimet eivät ole aiheuttaneet maan eristämistä ja talouspakotteita? Koska USA on ollut liian vahva. Nyt tilanne on muuttumassa, 80%Maailman väestöstä onkin Venäjän puolella tai neutraali Ukrainan sodan suhteen. USA käy kuolinkamppailua ja pelättävissä on että maan todelliset johtajat aloittavat Maailmansodan jollain verukkeella.
        Miksi Mika Aaltolat ja Pekka Toverit mielistelevät täysillä USA:n politiikkaa? Koska he ovat korruptoituja raukkoja isänmaanpettureita.
        Todellinen suomalainen olisi puolueeton tässä sodassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan käsitä suomalaisia jotka puolustaa venäjää.

        Minusta onkin parasta olla puolueeton. Varsinkin, kun molemmat sodan osapuolista syyllistyneet kidutuksiin, sotarikoksiin ja valheisiin.

        Uutisiin ei voi luottaa, pelkkää oletusta, hapuilua.

        Tarkoitit varmaan, että putinatsijuntta piti saada valtaan, mutta ei ole vielä onnistunut Ukrainassa. Jos hyvin käy, niin putinatsien valta horjuu Venäjälläkin!

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eihän USA ole enää pitkään aikaan tappanut ketään missään.

        Juthan niillä oli se erityisoperaatio, jolla tappoivat.
        Lue uutisia😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olitteko yhtä tuohtuneita USA:lle kun sieltä hyökättiin Irakiin?
        Aivan, ette olleet! Mistä syystä?

        Uutiset uskotteli että se on Hyvä asia, Oikeutettu ja Välttämätön!
        Kuten Usan sotimisesta Aina!

        Suomalaiset uskoo, kun uutiset esittää sen puolueellisesti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitit varmaan, että putinatsijuntta piti saada valtaan, mutta ei ole vielä onnistunut Ukrainassa. Jos hyvin käy, niin putinatsien valta horjuu Venäjälläkin!

        Kiinakin lähentyy nyt demokratioita, sillä sen kannalta täysin turhan sodan jatkuminen Ukrainassa on sietämätöntä. Nyt lännessä pitäisi saada kysyntä käyntiin kiinalaisille autoille. Niille kunnollisille, joita venäläiset eivät saa.

        https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/2719d782-058e-4db7-83c6-d6e866992720?ref=ampparit:4bab

        Putinatsin vallan linnakkeesta lähti taas muutama tiili... 👍🥳

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on oikeus tappaa ukrainalaisia, ei siitä ole kahta sanaa. Jotkut täällä luulevat että ukrainalaset oisivat jotenkn eri asemassa, eivät ole, samaa tasoa kuin irakilaiset, tai ketkä tahansa joita usatappaa surutta.

        Mikä oikeus venäjällä on tappaa siviileitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän näitä asioita voi ja pitää verrata eli USA ja Venäjän käymiä sotia. USA on pahin sotahullujen valtio joka on käynyt lähes jatkuvaa sotaa jossakin v. 1945. Miksi USA:n toimet eivät ole aiheuttaneet maan eristämistä ja talouspakotteita? Koska USA on ollut liian vahva. Nyt tilanne on muuttumassa, 80%Maailman väestöstä onkin Venäjän puolella tai neutraali Ukrainan sodan suhteen. USA käy kuolinkamppailua ja pelättävissä on että maan todelliset johtajat aloittavat Maailmansodan jollain verukkeella.
        Miksi Mika Aaltolat ja Pekka Toverit mielistelevät täysillä USA:n politiikkaa? Koska he ovat korruptoituja raukkoja isänmaanpettureita.
        Todellinen suomalainen olisi puolueeton tässä sodassa.

        Tolkun suomalaisen on heikomman puolella, eli Ukrainan.

        Niin katsohan USA:han ei ole käynyt näitä sotia imperialistisessa mielessä, vaan ainoastaan puolustaakseen demokratiaa ja estääkseen kansanmurhia.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eihän USA ole enää pitkään aikaan tappanut ketään missään.

        Niin kun katsos Trump aloitti rauhallisemman kauden USA:n ulkopoliitikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se onkin hyvin sairas ilmiö.

        Niin on, mutta maailmassa on paljon asioita joita tavallinen suomalainen ei ymmärrä, johtuu siitä että Suomi on täällä euroopan takamailla

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Eihän USA ole enää pitkään aikaan tappanut ketään missään.

        Juutalaisetpa ovat, ovat sotineet jo , ajattele ruudinkeksijä, kokonaista 77 vuotta yhtäjaksoisesti.

        Mitäpä siihen sanot ruudinkeksijä repe?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on oikeus tappaa ukrainalaisia, ei siitä ole kahta sanaa. Jotkut täällä luulevat että ukrainalaset oisivat jotenkn eri asemassa, eivät ole, samaa tasoa kuin irakilaiset, tai ketkä tahansa joita usatappaa surutta.

        On se perin juurin kummallista, että syyttä suotta sukulaiskansaansa tappaa ja tienoita hävittää.

        Puhu sinä, trolli, mitä tahansa, niin roistoja ovat nuo Putinin ja kumppaneitten joukot. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

        Venäjä on jäänyt melko alkukantaiselle tasolle tuossa hävitysinnossaan. Luulisi, että sivistys olisi päässyt vaikuttamaan Venäjälläkin vuosien varrella, mutta valitettavasti ovat säilyneet yhtä roistomaisina kuin 1940-luvulla. Kehitystä ei näy tapahtuneen.

        Sääliksi käy tuota Venäjän kansaa, varsinkin sen nuorisoa. Onko heidän pakko elää tuollaisessa ahdistuneessa yhteiskunnassa, jossa sivistys ei ole vaikuttanut vuosikymmeniin, vaikka olisi luullut jitain parempaa tapahtuneen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku on todella hirttäytynyt USA:n tekemisiin vaikka sota käytäisiin eri planeetalla marssilaisten kesken.

        Tuo trolli parat, kun eivät oikein osaa enää puolustaa Putinin ja kumppaneitten agressiivista hyökkäystä Ukrainaan, niin kaivelevat joitain vanhoja juttuja, joissa ei edes ole todenperää paljinkaan.

        Ressukoita nuo trollitkin ovat. Palkkaansa koettavat hankkia hulluilla puheilla, joilla ei ole pohjaa ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli perusteltu. Laiton, vallankaappauksella valtaan päässyt natsijuntta täytyy saada pois vallankahvasta Ukrainasta.Mitä tämä juntta on saanut aikaan? Uhkan Maailmansodasta!

        Höpö, höpö!!!!!!! Tuota et usko itsekään, Niinkö Putinin kätyrit ovat käskeneet kertomaan.
        Älä sentään kaikkea usko, mitä ryssä valehtelee.

        En minäkään usko sinun löpinöitäsi. Kaikkea hullua tänne kirjoitellaankin, Nauruksi pitää oikein pistää, vaikka tuo roistomainen hyökkäys on kaikkea muuta kuin naurun asia.

        Putinin ja tuo roistojoukko pitäisi hävittää maan päältä, että rauha syntyisi Ukrainaan.
        Silloin koko Eurooppa voisi henkäistä helpotuksesta ja myös muut maailman valtiot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän näitä asioita voi ja pitää verrata eli USA ja Venäjän käymiä sotia. USA on pahin sotahullujen valtio joka on käynyt lähes jatkuvaa sotaa jossakin v. 1945. Miksi USA:n toimet eivät ole aiheuttaneet maan eristämistä ja talouspakotteita? Koska USA on ollut liian vahva. Nyt tilanne on muuttumassa, 80%Maailman väestöstä onkin Venäjän puolella tai neutraali Ukrainan sodan suhteen. USA käy kuolinkamppailua ja pelättävissä on että maan todelliset johtajat aloittavat Maailmansodan jollain verukkeella.
        Miksi Mika Aaltolat ja Pekka Toverit mielistelevät täysillä USA:n politiikkaa? Koska he ovat korruptoituja raukkoja isänmaanpettureita.
        Todellinen suomalainen olisi puolueeton tässä sodassa.

        Ei ole suomalainen puolueeton tässä sodassa. Suomi on aikanaan kärsinyt tuon roiston takia ja emme ole unohtaneet noita menetettyjä maita.

        Me tiedämme ja tunnemme tuon Neuvostoliiton roistomaisuuden, jonka rinnalla jouduimme elämään vuosia ja olemaan mielin kielin.

        Emme enää pokkuroi tuollaista roistovaltiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on oikeus tappaa ukrainalaisia, ei siitä ole kahta sanaa. Jotkut täällä luulevat että ukrainalaset oisivat jotenkn eri asemassa, eivät ole, samaa tasoa kuin irakilaiset, tai ketkä tahansa joita usatappaa surutta.

        Ei venäjällä oikeutta tappaa, vaan niillä ketkä aseistaa maita tappamisen varten.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin katsohan USA:han ei ole käynyt näitä sotia imperialistisessa mielessä, vaan ainoastaan puolustaakseen demokratiaa ja estääkseen kansanmurhia.

        Voi voi naiivi ihminen..🤭 miten voit olla sinisilmäinen. Usa pysyköön omassa maassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan käsitä suomalaisia jotka puolustaa venäjää.

        Tuskin ovat suomalaisia. Ovat trolleja, joille maksetaan palkkaa tyhjän puhumisesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjällä on oikeus tappaa ukrainalaisia, ei siitä ole kahta sanaa. Jotkut täällä luulevat että ukrainalaset oisivat jotenkn eri asemassa, eivät ole, samaa tasoa kuin irakilaiset, tai ketkä tahansa joita usatappaa surutta.

        Tuollaista puhuu juuri opetettu trolli. Ei pysty itse ajattelemaan, vaan toistaa noita ryssän opettamia hulluuksia.

        Valheita viitsivät tänne kirjoitella. Luulisi hävettävän, kun tuollaista paskaa laittaa tulemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli perusteltu. Laiton, vallankaappauksella valtaan päässyt natsijuntta täytyy saada pois vallankahvasta Ukrainasta.Mitä tämä juntta on saanut aikaan? Uhkan Maailmansodasta!

        Nyt tekisi mieli sanoa, että haista paska! Olletko Putinin aivopesun uhri. Ressukka. eikö sinulla ole järkeä itse miettiä asioita, niin että niihin tulisi hivenen älykkyyttä.
        Suollat täyttä soopaa, juuri sellaista, mitä Putin syöttää kansalleen. Ei siteeksikään totta.

        Venäjä on tyhmyydessään uhka maailmalle.- Ei mikään muu maa! Tuskin enää löytyy tyhmempää maata kuin tuo Venäjä on noitten hullujen johtajiensa takia. He eivät pysty ajattelemaan kansan parasta, ainoastaan omaa valtaansa ja omaisuuttaan.
        Nuo hullut siellä Venäjällä voivat vaikka maailman sodan aloittaa tuossa suuressa tyhmyydessään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän näitä asioita voi ja pitää verrata eli USA ja Venäjän käymiä sotia. USA on pahin sotahullujen valtio joka on käynyt lähes jatkuvaa sotaa jossakin v. 1945. Miksi USA:n toimet eivät ole aiheuttaneet maan eristämistä ja talouspakotteita? Koska USA on ollut liian vahva. Nyt tilanne on muuttumassa, 80%Maailman väestöstä onkin Venäjän puolella tai neutraali Ukrainan sodan suhteen. USA käy kuolinkamppailua ja pelättävissä on että maan todelliset johtajat aloittavat Maailmansodan jollain verukkeella.
        Miksi Mika Aaltolat ja Pekka Toverit mielistelevät täysillä USA:n politiikkaa? Koska he ovat korruptoituja raukkoja isänmaanpettureita.
        Todellinen suomalainen olisi puolueeton tässä sodassa.

        Siinä puhutaan taas Putinin suulla. Tyhmyyden huippu olla tuon korruptoituneen venäläisjohtoporukan puolella, joilla ei ole mitään muuta syytä olla Ukrainan kimpussa kuin hämätä Venäjän kansaa, jotta eivät huomaisi tuon eliitin elämän ylellisyyttä.

        Olisi ilmeisesti Venäjällä vallankumouksen paikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minusta onkin parasta olla puolueeton. Varsinkin, kun molemmat sodan osapuolista syyllistyneet kidutuksiin, sotarikoksiin ja valheisiin.

        Uutisiin ei voi luottaa, pelkkää oletusta, hapuilua.

        Hyökkääjän puolella ei voi kukaan viisas ihminen olla, mutta sorretun puolella on oikein ja kohtuullista olla.

        Ukrainan kansa on nyt sorrettu ja syyttä suotta. Vain Putinin vallanhimon takia ja tietysti tuo kumppanijoukko, jotka haluavat pitää kiinnivallastaan kynsin hampain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitit varmaan, että putinatsijuntta piti saada valtaan, mutta ei ole vielä onnistunut Ukrainassa. Jos hyvin käy, niin putinatsien valta horjuu Venäjälläkin!

        Toivottavasti horjuu yhä hurjemmin!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uutiset uskotteli että se on Hyvä asia, Oikeutettu ja Välttämätön!
        Kuten Usan sotimisesta Aina!

        Suomalaiset uskoo, kun uutiset esittää sen puolueellisesti.

        Ei nyt ole puhe mistään muusta sodasta, kuin Putinin hyökkäyksestä sukulaiskansansa kimppuun ja vain pelkästään kateus on voima, joka ajaa Putinia ja kumppaneita hävittämään Ukrainaa.
        Siinä kyllä tekivät suuren virheen ja saivat koko maailman vihan päällensä.
        Mahtaa olla mukava venäläisenä elää, kun mikään maa ei pysty ajattelemaan ystävällisesti tuosta roistovaltiosta.

      • Anonyymi

        Venäjä sitä kansanmurhaa tekee parhaillaan. Ukraina ei ole sellaista tehnyt, mutta venäläisjoukkoja vastaan on tapellut siellä Ukrainan itärajalla, jopa 8 vuotta on Ukraina puolustanut rajojaan noita venäläisroistoja vastaan.

        Se oli puolustussotaa Ukrainalta roistoVenäjää vastaan, sekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kun katsos Trump aloitti rauhallisemman kauden USA:n ulkopoliitikassa.

        Trump hyökkäsi porukoineen valkoiseen taloon ja he turmelivat koko hienon paikan. Siinäpä meillä valtiomies, jota jotkut ilmeisesti kunnioittavat. Minä kyllä halveksin tuota suurisuista ja suurieleistä äijää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö, höpö!!!!!!! Tuota et usko itsekään, Niinkö Putinin kätyrit ovat käskeneet kertomaan.
        Älä sentään kaikkea usko, mitä ryssä valehtelee.

        En minäkään usko sinun löpinöitäsi. Kaikkea hullua tänne kirjoitellaankin, Nauruksi pitää oikein pistää, vaikka tuo roistomainen hyökkäys on kaikkea muuta kuin naurun asia.

        Putinin ja tuo roistojoukko pitäisi hävittää maan päältä, että rauha syntyisi Ukrainaan.
        Silloin koko Eurooppa voisi henkäistä helpotuksesta ja myös muut maailman valtiot.

        Tajusin vasta 18-vuotiaana kun muutin pois kotoa, yhtäkkiä minut hyväksyttiinkin tällaisena kuin olen. Omassa yksiössäni oli mukavaa ja turvallista, töissä sain kehuja niin pomolta kuin työkavereilta työnteostani, vapaa-ajalla tuttavuudet saattoivat kehua jne.. Kukaan ei enää joka päivä lytännyt sitä kaikkea niin aloin vihdoin uskomaan ettei se menneisyys ollut minun vikani tai syytäni.

        Lapsuudenperheessäni sain päivittäin kokea henkistä väkivaltaa, lähes päivittäin fyysistä väkivaltaa ja toisinaan myös seksuaalista väkivaltaa/ hyväksikäyttöä, mutta se oli minulle arkea joten uskoin perhettäni ja luulin että se kaikki on minun syytäni.
        Koska olin vääränlainen niin heillä oli oikeus satuttaa minua, ja jos kertoisin siitä ulkopuolisille niin perheemme kuulemma hajoaisi. Näin jälkikäteen ajateltuna on hirveää tajuta että miten paljon lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka he olisivat kuinka kamalia tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä puhutaan taas Putinin suulla. Tyhmyyden huippu olla tuon korruptoituneen venäläisjohtoporukan puolella, joilla ei ole mitään muuta syytä olla Ukrainan kimpussa kuin hämätä Venäjän kansaa, jotta eivät huomaisi tuon eliitin elämän ylellisyyttä.

        Olisi ilmeisesti Venäjällä vallankumouksen paikka.

        Jeesus parantaa sinun mielen terveysonglemais. ota ihan rauhasda.

        Allah allah allah

        Sanoma oy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En todellakaan käsitä suomalaisia jotka puolustaa venäjää.

        Suomalaisia Venäjänpuolustajia on itseasiassa erittäin vähän. Suurin osa noista puolustajista on Venäjän trollitehtailta venäläisiä suomenkielen opiskelijoita.

        Tosin palkkalaisten taso on laskenut kuin lehmän häntä näinä sotakuukausina. He kaapivat ilmeisesti saavinpohjia kun suomenkielentaitoiset ovat näköjään ymmärtäneet jo lähteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli perusteltu. Laiton, vallankaappauksella valtaan päässyt natsijuntta täytyy saada pois vallankahvasta Ukrainasta.Mitä tämä juntta on saanut aikaan? Uhkan Maailmansodasta!

        Vielä pari kuukautta sitten te Venäläistrollit yrititte jollain tasolla olla uskottavia suomalaisissa medioissa ja somessa. Vältitte lapsellisimpia valheitanne viimeiseen asti koska tiesitte etteivät ne uppoa suomalaisiin millään tasolla.

        Ilmeisesti siellä trollitehtaalla on se viimeinenkin osaava trolli saanut Tokarevista 9mm reiän takaraivoonsa kun tulosta ei alkanut kuukausien väännön jälkeen syntymään ja jäljellä olette enää te?

        Teidän "osaamisenne" on saavuttanut merkittävän pisteen silloin kun teidän valheita ei kukaan viitsi enää edes korjata, koska 100% suomalaisista ymmärtää olla uskomatta niitä!

        Ei jumalauta teitä Putinin trolleja! Nyt teidän on parasta ottaa itseänne niskasta kiinni ja alkaa tekemään palkkanne eteen oikeita töitä tuollaisen typerän pelleilyn sijaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän näitä asioita voi ja pitää verrata eli USA ja Venäjän käymiä sotia. USA on pahin sotahullujen valtio joka on käynyt lähes jatkuvaa sotaa jossakin v. 1945. Miksi USA:n toimet eivät ole aiheuttaneet maan eristämistä ja talouspakotteita? Koska USA on ollut liian vahva. Nyt tilanne on muuttumassa, 80%Maailman väestöstä onkin Venäjän puolella tai neutraali Ukrainan sodan suhteen. USA käy kuolinkamppailua ja pelättävissä on että maan todelliset johtajat aloittavat Maailmansodan jollain verukkeella.
        Miksi Mika Aaltolat ja Pekka Toverit mielistelevät täysillä USA:n politiikkaa? Koska he ovat korruptoituja raukkoja isänmaanpettureita.
        Todellinen suomalainen olisi puolueeton tässä sodassa.

        Whataboutismi on varmaan ennenkin toiminut tällä palstalla, vai mitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi voi naiivi ihminen..🤭 miten voit olla sinisilmäinen. Usa pysyköön omassa maassa.

        Montako neliökilometriä USA on liittänyt itseensä?

        Luulisi että teillä whataboutisteilla Putintrolleilla olisi tuo luku helposti kerrottavana, mutta näköjään ei.

        Teiltä ei saa vastauksia kysymyksiin, eikä teiltä saa tuollaisia yksinkertaisiakaan faktoja tietoon. Joka saatanan viestistä minkä te tänne olette suoltaneet, ovat puuttuneet faktat ja perustelut kokonaan!

        Mutta siitä huolimatta te yritätte väittää että te omaatte jonkinlaista "tietoa" ja kuvittelette vielä että ihmiset uskovat teidän valheisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tajusin vasta 18-vuotiaana kun muutin pois kotoa, yhtäkkiä minut hyväksyttiinkin tällaisena kuin olen. Omassa yksiössäni oli mukavaa ja turvallista, töissä sain kehuja niin pomolta kuin työkavereilta työnteostani, vapaa-ajalla tuttavuudet saattoivat kehua jne.. Kukaan ei enää joka päivä lytännyt sitä kaikkea niin aloin vihdoin uskomaan ettei se menneisyys ollut minun vikani tai syytäni.

        Lapsuudenperheessäni sain päivittäin kokea henkistä väkivaltaa, lähes päivittäin fyysistä väkivaltaa ja toisinaan myös seksuaalista väkivaltaa/ hyväksikäyttöä, mutta se oli minulle arkea joten uskoin perhettäni ja luulin että se kaikki on minun syytäni.
        Koska olin vääränlainen niin heillä oli oikeus satuttaa minua, ja jos kertoisin siitä ulkopuolisille niin perheemme kuulemma hajoaisi. Näin jälkikäteen ajateltuna on hirveää tajuta että miten paljon lapsi rakastaa vanhempiaan vaikka he olisivat kuinka kamalia tahansa.

        Jos saan antaa neuvon; rukoile, omin sanoin, kuin jllk rakkaalle jk sinusta aidosti välittää, tätä Luojaamme, Jeesus-nimellä tunnettua. Koe yhteys elämyksenä. Ja mene Taivaaseen kun tämä elämä päättyy.

        Se on parasta sinulle niin, kui olet ansainnutkin sen olevan.

        Siellä se aito vanhemmuus, veljeys, sisaruus ja jälkipolvesi on. Täälläkin tietysti, mutta vähän kiven alla havaittavissa vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin ovat suomalaisia. Ovat trolleja, joille maksetaan palkkaa tyhjän puhumisesta.

        niinhän sinä luulet

    • Anonyymi

      Kyllä, venäjä on päävastuussa, vaikka ohjukset olisivat Ukrainan.

      • Anonyymi

        Älä perkeke, miksei me ammuta Venäjälle ohjuksia oikein roppakaupalla jos Venäjä kerran on niistäkin vastuussa...?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä perkeke, miksei me ammuta Venäjälle ohjuksia oikein roppakaupalla jos Venäjä kerran on niistäkin vastuussa...?

        Venäjä on vastuussa silloin, jos Suomeen ammuttua ohjusta torjuva Suomen it-ohjus tippuu Viroon.

        Käytkö vähän hitaalla? Maailma 6000 vuotta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä perkeke, miksei me ammuta Venäjälle ohjuksia oikein roppakaupalla jos Venäjä kerran on niistäkin vastuussa...?

        Kyllä se valtio on aina vastuussa joka on hyökännyt toisen valtion maaperälle. Jokaisella valtiolla on oikeus puolustaa omaa maataan.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa silloin, jos Suomeen ammuttua ohjusta torjuva Suomen it-ohjus tippuu Viroon.

        Käytkö vähän hitaalla? Maailma 6000 vuotta?

        Repereppana on saanut tänään tylytystä osakseen ihan aiheesta, mutta tajuntaan se ei ole vielä ehtinyt. Viides artikla vaan päälle...

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Venäjä on vastuussa silloin, jos Suomeen ammuttua ohjusta torjuva Suomen it-ohjus tippuu Viroon.

        Käytkö vähän hitaalla? Maailma 6000 vuotta?

        Kävisikö tuo myös niin päin että Ukraina ampuisi ohjuksia Venäjälle ja niitä torjuessaan yksi venäläinen torjuntaohjus tippuisikin vaikka Liettuaan.
        Olisiko syy Ukrainan?
        Ei olisikaan tässä tapauksessa:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se valtio on aina vastuussa joka on hyökännyt toisen valtion maaperälle. Jokaisella valtiolla on oikeus puolustaa omaa maataan.

        Kuten afgaaneilla, irakilaisilla, libyalaisilla,serbeillä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se valtio on aina vastuussa joka on hyökännyt toisen valtion maaperälle. Jokaisella valtiolla on oikeus puolustaa omaa maataan.

        Sisällissota ja kansanosat tappaminen ok?

        Venäjä puolustaa kansalaisiaan myös rajojensa ulkopuolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se valtio on aina vastuussa joka on hyökännyt toisen valtion maaperälle. Jokaisella valtiolla on oikeus puolustaa omaa maataan.

        Ei hyökänyt vaan puolustaa oma kansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se valtio on aina vastuussa joka on hyökännyt toisen valtion maaperälle. Jokaisella valtiolla on oikeus puolustaa omaa maataan.

        Me ammutaan minne halutaan. Turpa kiinni kommari ja lue lehtiämme

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Repereppana on saanut tänään tylytystä osakseen ihan aiheesta, mutta tajuntaan se ei ole vielä ehtinyt. Viides artikla vaan päälle...

        Olen tajunnut, että mulla ei ole oikein minkäänlaisia muistikuvia meidän lapsuudenkodin arjesta. Sen sijaan hyvinkin tarkkoja ja lämpimiä muistoja päiväkodista on. Päiväkoti lienee ollut se turvasatama mulle. Isä oli siihen aikaan alkoholisti. En muista, että olisin koskaan todistanut väkivaltaa enkä itse ole sitä kokenut, mutta äitiä kohtaan sitä on ollut. Mua on varmaan kuitenkin yritetty jotenkin varjella asialta. Eli virtahepo olohuoneessa on ollut, ehkä siksi mä en muista juuri mitään ns. normaalista perhe-elämästä.

        Olipahan vähän sekavaa, toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävisikö tuo myös niin päin että Ukraina ampuisi ohjuksia Venäjälle ja niitä torjuessaan yksi venäläinen torjuntaohjus tippuisikin vaikka Liettuaan.
        Olisiko syy Ukrainan?
        Ei olisikaan tässä tapauksessa:)

        Ei olisi, koska sodan aloitti 24.2 2022 Venäjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten afgaaneilla, irakilaisilla, libyalaisilla,serbeillä...

        Serbit aloittivat kansanmurhan ja Milosevic televisiopuheessaan julisti sen ihan omin sanoin ja yllytti serbejä tappamaan! Eräs Milosevicin joukkojen johtaja jäi kiinni, ihan selkein valokuvatodistein kansanmurhasta!

        Afganistanissa ei taisteltu afganistanilaisia, vaan terroristeja vastaan. Afganistanilaiset saivat ihmisoikeutensa hetkeksi takaisin ja maa alkoi kehittyä ja vaurastua. Jopa Iran tarjosi apuaan Yhdysvalloille!

        Irakin Hussein hyökkäsi Kuwaitiin ja alkoi tappamaan Kuwaitilaisia ja Hussein oli jo tappanut omiaan sen minkä ehti. Toinen Irakin sota oli turha minunkin mielestä, mutta Hussein kerjäsi sitä.

        jne.

        Opettele pelle historiaa ennenkuin yrität päteä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisällissota ja kansanosat tappaminen ok?

        Venäjä puolustaa kansalaisiaan myös rajojensa ulkopuolella.

        Opettele venäläistrolli suomenkieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei hyökänyt vaan puolustaa oma kansa.

        Suomenkielen oppiminen tekisi teistä Putinin trolleista paljon uskottavampia.

    • Anonyymi

      – Helpoin selitys on vahinko, joka tapahtui eilisten laajamittaisten iskujen yhteydessä. Venäjä iski Ukrainassa sadalla ohjuksella, ehkä jokin niistä on saattanut harhautua, tai sitten Ukrainan ilmapuolustusohjus on osunut maatilalle Puolaan, sanoi Aaltola.

      • Anonyymi

        Aaltola arvuutteli tuota siinä vaiheessa, kun koko muu maailma tiesi jo harhautuneesta ukrainalais ohjuksesta.

    • Anonyymi

      Ketä lohduttaa sana "vastuu"?
      Eihän se tarkoita yhtään mitään edes Suomen sisäpolitiikassa.

      Paitsi tietenkin tuomio tulee kyllä lopulta taivaasta jokaiselle pahantekijälle.

      • Anonyymi

        Mikä sieltä taivaasta tulee tuomiona salama?

      • Määrittele pahantekijä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Määrittele pahantekijä.

        Enkä määrittele.
        Mä en ole Jumala. Jumala tietää sinunkin sydämesi pahuudet ja Hänen tuomio on aina oikea.

        Moni päätyy tuomiolle päivittäin. Lehdissä lukee kuoleman tapauksia tai onnettomuuksia tai myrskyjä katastrofeja.

        Koska ylpeä ukrainan pomo ei halua kuin sotaa niin tuomio iski nopeasti.
        Sama voi käydä kelle tahansa maalle joka KOKO AJAN himoitsee (=himoitsee) ylläpitää tappamista.

        Tappaminen on pahuutta ja länsi joka ylläpitää tappamista on yhtä paha kuin tappaja.
        Suomi joka kerää pedofiiliterroristeja raiskaamaan lapsia on pahuutta täynnä.

        Jumala antaa tuomiot vähitellen jotta katselijat saisi ARMON AIKAA oivaltaa että omakin tuomio voi pian tulla jos ei LUOVU pahuudestaan.

        Ydinsota onkin sitten se lopullinen ja kaikki mitä Ilmestyskirja kertoo.

        Kiitos tästä valaistuksesta. Näin rehellisiä tilityksiä soisi kotimaan tiltuilta näkevänsä enemmänkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enkä määrittele.
        Mä en ole Jumala. Jumala tietää sinunkin sydämesi pahuudet ja Hänen tuomio on aina oikea.

        Moni päätyy tuomiolle päivittäin. Lehdissä lukee kuoleman tapauksia tai onnettomuuksia tai myrskyjä katastrofeja.

        Koska ylpeä ukrainan pomo ei halua kuin sotaa niin tuomio iski nopeasti.
        Sama voi käydä kelle tahansa maalle joka KOKO AJAN himoitsee (=himoitsee) ylläpitää tappamista.

        Tappaminen on pahuutta ja länsi joka ylläpitää tappamista on yhtä paha kuin tappaja.
        Suomi joka kerää pedofiiliterroristeja raiskaamaan lapsia on pahuutta täynnä.

        Jumala antaa tuomiot vähitellen jotta katselijat saisi ARMON AIKAA oivaltaa että omakin tuomio voi pian tulla jos ei LUOVU pahuudestaan.

        Ydinsota onkin sitten se lopullinen ja kaikki mitä Ilmestyskirja kertoo.

        Ja mihinkähän maahan tämä "sotaa haluava Ukrainan pomo" on hyökännyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mihinkähän maahan tämä "sotaa haluava Ukrainan pomo" on hyökännyt.

        Itäukrainalaisten venäjänkielisten kimppuun, siitähän tämä sota alkunsa sai ja sitten Venäjä tuli puolustamaan omiaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ja mihinkähän maahan tämä "sotaa haluava Ukrainan pomo" on hyökännyt.

        Tiltu varmaankin tarkoitti, että Jeesus näkee Koomikon sydämeen ja kertoo sitten tiltulle unessa tai näyssä mitä löysi. Tässä tapauksessa löysi muun pahan ohella halun sotaan.

        Tulkinta ei ole vaikeaa, kun on kerran opiskellut lahkouskovaisen mielen toiminnan perusteet.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Itäukrainalaisten venäjänkielisten kimppuun, siitähän tämä sota alkunsa sai ja sitten Venäjä tuli puolustamaan omiaan.

        Eli mekin saamme mennä rajan yli puolustamaan köyhää ja sorrettua Karjalan väkeä ja rakentaa heille noin aluksi toimivan netin, kun valtavien rikkauksien Venäjä ei siihen kykene?

        Sitten tietysti jäisimme suojelemaan rakentamaamme.

        Hahah. Sä häviät ja sitten sä tuhoudut. hahaha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itäukrainalaisten venäjänkielisten kimppuun, siitähän tämä sota alkunsa sai ja sitten Venäjä tuli puolustamaan omiaan.

        Kumma kun tästä hyökkäyksestä ei ole uutisoitu missään päämediassa. Tuliko paljonkin uhreja, tuhoutuko rakennuksia?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun tästä hyökkäyksestä ei ole uutisoitu missään päämediassa. Tuliko paljonkin uhreja, tuhoutuko rakennuksia?

        Onneksi Venäjän armeija oli jo valmiiksi paikalla lomamatkansa merkeissä, joten isommilta vahingoilta vältyttiin. 👍

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sieltä taivaasta tulee tuomiona salama?

        Nykyisin on jo laseraseita, joilla voidaan tappaa sateliitista haluttu kohde.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enkä määrittele.
        Mä en ole Jumala. Jumala tietää sinunkin sydämesi pahuudet ja Hänen tuomio on aina oikea.

        Moni päätyy tuomiolle päivittäin. Lehdissä lukee kuoleman tapauksia tai onnettomuuksia tai myrskyjä katastrofeja.

        Koska ylpeä ukrainan pomo ei halua kuin sotaa niin tuomio iski nopeasti.
        Sama voi käydä kelle tahansa maalle joka KOKO AJAN himoitsee (=himoitsee) ylläpitää tappamista.

        Tappaminen on pahuutta ja länsi joka ylläpitää tappamista on yhtä paha kuin tappaja.
        Suomi joka kerää pedofiiliterroristeja raiskaamaan lapsia on pahuutta täynnä.

        Jumala antaa tuomiot vähitellen jotta katselijat saisi ARMON AIKAA oivaltaa että omakin tuomio voi pian tulla jos ei LUOVU pahuudestaan.

        Ydinsota onkin sitten se lopullinen ja kaikki mitä Ilmestyskirja kertoo.

        Kukaan ei oo viellä elämästä selvinny hengissä loputtomasti...😉

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mihinkähän maahan tämä "sotaa haluava Ukrainan pomo" on hyökännyt.

        Venäläiskielisten alueille, jo 2014.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun tästä hyökkäyksestä ei ole uutisoitu missään päämediassa. Tuliko paljonkin uhreja, tuhoutuko rakennuksia?

        Mediamme EI halua uutisoida kun asia ei ole heille mieluinen.

        Esim. Maahanmuuttokulut.
        Maahanmuuttajien kantaväestöön kohdistuvat rikokset. Niistä vaijetaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itäukrainalaisten venäjänkielisten kimppuun, siitähän tämä sota alkunsa sai ja sitten Venäjä tuli puolustamaan omiaan.

        Kapinalliset hyökkäsivät venäläisten tuella ukrainalaisten ja maltillisten venäläisten kimppuun. Kapinan johtajistakin ainakin osa oli venäläisiä, esimerkiksi Girkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Enkä määrittele.
        Mä en ole Jumala. Jumala tietää sinunkin sydämesi pahuudet ja Hänen tuomio on aina oikea.

        Moni päätyy tuomiolle päivittäin. Lehdissä lukee kuoleman tapauksia tai onnettomuuksia tai myrskyjä katastrofeja.

        Koska ylpeä ukrainan pomo ei halua kuin sotaa niin tuomio iski nopeasti.
        Sama voi käydä kelle tahansa maalle joka KOKO AJAN himoitsee (=himoitsee) ylläpitää tappamista.

        Tappaminen on pahuutta ja länsi joka ylläpitää tappamista on yhtä paha kuin tappaja.
        Suomi joka kerää pedofiiliterroristeja raiskaamaan lapsia on pahuutta täynnä.

        Jumala antaa tuomiot vähitellen jotta katselijat saisi ARMON AIKAA oivaltaa että omakin tuomio voi pian tulla jos ei LUOVU pahuudestaan.

        Ydinsota onkin sitten se lopullinen ja kaikki mitä Ilmestyskirja kertoo.

        Luuletko että Jumalan tuomio kohtaa venäjän johdonkin, kun ne tapattaa ukrainalaisia?. Luuletko että ydinsota säästää uskovaiset ja tulee ylöstempaus vähän ennen sitä?,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäläiskielisten alueille, jo 2014.

        Mitenkäs on kun eräs venäläiskenraali oli ennen tätä sotaa eräässä venäläislehdessä retostellut että hän aloitti sodan itäukrainassa. Että kuinka vaikeata oli saada ne venäjänmieliset ampumaan ukrainan puolelle. Niitä oli saanut maanitella ja uhkailla sekä lahjoa ja viimein onnistui.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun tästä hyökkäyksestä ei ole uutisoitu missään päämediassa. Tuliko paljonkin uhreja, tuhoutuko rakennuksia?

        On uutisoitu "päämediassa" Tuli paljon uhreja ja tuhoutui myöskin rakennuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kumma kun tästä hyökkäyksestä ei ole uutisoitu missään päämediassa. Tuliko paljonkin uhreja, tuhoutuko rakennuksia?

        Kyllä siitä on uutisia ollut.

        Et enään muista kun olit niin pieni silloin, kun alas tuli matkustajakone, ukrainan ampuman ohjuksen vuoksi, koska luulivat Venäjäläiseksi vakoilukoneeksi ja oli erehtynyt ukrainan ilmatilaan matkustajakone ja siitäkin syytettiin venäjää, koska ohjus oli neuvostoliittovalmisteinen.

        Asiasta vaiettiin hyvin nopeaan, koska selvisi ukrainan ampuneen ohjuksen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs on kun eräs venäläiskenraali oli ennen tätä sotaa eräässä venäläislehdessä retostellut että hän aloitti sodan itäukrainassa. Että kuinka vaikeata oli saada ne venäjänmieliset ampumaan ukrainan puolelle. Niitä oli saanut maanitella ja uhkailla sekä lahjoa ja viimein onnistui.

        Lähteen unohditte mainita ja linkittää, kas kummaa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siitä on uutisia ollut.

        Et enään muista kun olit niin pieni silloin, kun alas tuli matkustajakone, ukrainan ampuman ohjuksen vuoksi, koska luulivat Venäjäläiseksi vakoilukoneeksi ja oli erehtynyt ukrainan ilmatilaan matkustajakone ja siitäkin syytettiin venäjää, koska ohjus oli neuvostoliittovalmisteinen.

        Asiasta vaiettiin hyvin nopeaan, koska selvisi ukrainan ampuneen ohjuksen.

        Voi pikkuista. Sellaisen valheen sitten siihen laitoit. Ohjus oli venäläisvalmisteinen BUK ja annettu separatistien käyttöön ja ohjuksen lentorata ja lähtöpaikka oli syvällä separatistien hallitsemalla alueella.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Malaysia_Airlines_Flight_17

        Asiasta ei ole vieläkään vaiettu, mutta epäilemättä se voi sinusta vaikuttaa siltä koska et osaa lukea mitään.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Tiltu varmaankin tarkoitti, että Jeesus näkee Koomikon sydämeen ja kertoo sitten tiltulle unessa tai näyssä mitä löysi. Tässä tapauksessa löysi muun pahan ohella halun sotaan.

        Tulkinta ei ole vaikeaa, kun on kerran opiskellut lahkouskovaisen mielen toiminnan perusteet.

        "Tulkinta ei ole vaikeaa, kun on kerran opiskellut lahkouskovaisen mielen toiminnan perusteet".

        tulkinta, perusteet, jne. ovat hauskaa viihdettä.
        mutta repe, vaikket uskokaan ennen kun itse tulet vielä näkemään, kyllä se jännittävä kuvio alkaa vasta silloin kun ihme-kuviot objektiivisestikin tarkasteltuna tapahtuvat.

        ainoa asia mitä en sinulle toivo, on se, että ihmeitä koet itse, itseksesi, vakuutut ja sittemmin alat tajuta että on parasta pitää isot asiat omassa tietoisuudessasi pelkästään, koska muuten, riippumatta siitä kuka olet ihmisenä, sosioekostatuksena, kokemuskertymänä taikka ihan vitun sama minä jos puhut Jeesuksesta, poikkeuksetta ja automaattisesti toiset miettivät seuraavan kerran kahteen krt haluavatko sinut enää koskaan edes tavatakaan.

        sitten on välimalli-ihmisiä, jotka miettivät asian niin, että ok, tuolla on tuo Jeesus höpinänsä, mutta se on muuten innostava äijä ja hyvä tyyppi muutenkin jolta saan paljon tukea liiketoimintaan, taikka elämänhallintaan, ystävällisyyttä ja ystävyyttä taikka muuhun mihin lie sitten hyötyä saavatkin ja tavallaan nollaavat mielessään Jeesustelut iloiten siitä muusta sitten, yleensä aika massiivisestikin - "kun eihän se Jeesustelunsa nyt mikään outoa kummempi juttu ole".

        vaan.. kun menestys nimenomaan perustuu yhtenäisyyteen, hyvään me-henkeen, yhdessä tekemisen iloon ja sisäisiin AITOIHIN riemuntunteiden kokemiseen. Kaikki noista, jok'ikinen, kristinuskoa käytännön tasolla.

        haluisin että tapaisit elämässäs kaltaises ihmisen, samanikäisen sällin, samanlaisen, jk on asunut ei-kristillisessä maassa, vaikkapa kinuskin sitten taikka somalin. minkä tahansa epäkristityn sivistyksen ulkopuolelta tulleen. Ja keskustellen siinä, tehtävästi olisi havaita samankaltaisuuksia ja erilaisuuksia. Mitä veikkaat, ollessas tekemisissä epäsivistyneen primitiivisen taikka jopa villin kanssa tekemisissä, et pitkäänkikkö jaksaisit sitä suhdetta syventää?

        niinpä..

        siksi minä naputtelin tämän kulttuurin ja sivilisaation nimeltä suomalaisuus varjelemisesta, suorastaan jopa suojelemista näinä aikoina ja mooseksien tasolle nousemisista. ne egyptilästien vankkurit olivat edelleen siellä punaisen meren pohjilla. se nooan arkki on edelleen siellä turkin vuorenhuipulla. ja meidän tulisi yrittää saada tämä kansa edes tukholman profetian tasolle. edes! koska tätä menoa, tätä nykymenoa... se on menoo tänä talvena tän koko kansan kohdalla. tämä on se eka kylmä talvi homolain astuttua voimaan. eikä pihalämpötilan, vaan energianhintojen vuoksi tapahtuvan SISÄtalvilämpötilan. Kun hinnoilla aletaan murhaamaan epäsuoraan kiristämällä kansaa, omaa kansaa, Jumala vetää viivan ja SALLII hiton venäläisten tulla päällemme. Koska puolustuskyvyttömien kohdalla, Jumalan armo on ehdoton. Jos puolustuskyvyttömiä alkavat vahvimmat tuhota, armon aika on ohi ja oikeus alkaa tapahtua, täysmittaisena.

        Eli hengellinen taso määrää kaiken. Ja meidän toimet, ajatukset sekä etenkin värähtelytaso määrää mihin kehyksiin kuulumme hengellisellä tasolla, eli energiaklusterikategoriamme. Sen mukaan ulkoiset kokonaisuudet sitten manifestoituvat vaihtoehtoisina, dynaamisesti, riippuen TÄYSIN siitä mitä me itse vapaalla tahdollamme valitsemme.

        Kaikella on seurauksensa. Ei ole mitään ns. lopun aikoina joka ei elämän vaa'assa tasapainoitu. Ei mitään. Siksi voittava trendi on mustan joutsenen trendi. Massatrendin ollessa epätasapainoinen, oman tien kulkeminen muuttuu tasapainoiseksi. Ja jopa varmaksi. Tässä asiat menevät niin, että meillä on 3 suurta haastetta, ven, kin, ja entiteettien invaasioskeidat loppuun.

        miksei yhdistettäis kansakuntaa. miksi riitauttaa, kun eihän se suosi selvitymistä, laisinkaan. vaan nimenomaan yhteys siihen toiseen. kun polku yhdeltä talolta toiselle talolle päättyy, eikä lumessa enää sipsuttelujälkiä ole, tiedä, että silloin on loppu tuleva.

        kuten varsin hyvin tietoinen olet sinä ja muutkin täällä, en oikein tykkää siitä ideasta että tän kansan on pakko nyt eka-aallossa jo mennä. Mutta repe, ellei sitä polkua talolta toiselle enää synny .... oikeutus olemassaololle päättyy ja ven pakko"turvavyöhykettää" Suomen, yksykkösenä.

        se tapa luoda yhtenäisyyttä josta sannakin mainitsee tajuamatta laisinkaan mistä puhuu, ei ole sanahelinä jolla esitetään kilpaa tekosolidaarisuuden deepfaketaitoja ynnä pohjatonta resurssiallokaatiota delegoituina, vaan sitä, että monikin kokoontuu tääl yhteen ja myöntää sen että ulkoasaneltu vie Suomen perikatoon ja niin monella tapaa ettei kukaan itseäänkunnioittava sitä kaikkea negatiivisuutta jaksa enää edes yksityiskohtaistaa, ja neg sijaan aletaan miettiä positiivisia keinoja joilla SISÄISESTI ja yhdessä alamme vihdoinkin toteuttaa hieman tätä Suomen ja suomalaisuuden etuja siten, että se polku talolta toiselle säilyisi sittenkin, ja se ns. siunaus jk ei ole mitään muuta kuin matemaattista energiaa, jäisi sittenkin. Ja, edes se tukholman profetia täysperikatopaskan sijaan toteutuisi, sittenkin.

        jos opiskelet Jeesuksen mielen toiminnan perusteet sinusta tulee minä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nykyisin on jo laseraseita, joilla voidaan tappaa sateliitista haluttu kohde.

        höpö höpö, millään maalla ei ole vielä "toimivaa" laser systeemiä jolla voisi pysäyttää yhtään mitään muuta kuin hitaasti lentäviä lennokkeja ja paikallaan pysyviä juttuja joita voi tarpeeksi pitkään kurmottaa laserilla :) eli ei ole olemassa siis mitään star wars ja star trek fantasioita vielä kellään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siitä on uutisia ollut.

        Et enään muista kun olit niin pieni silloin, kun alas tuli matkustajakone, ukrainan ampuman ohjuksen vuoksi, koska luulivat Venäjäläiseksi vakoilukoneeksi ja oli erehtynyt ukrainan ilmatilaan matkustajakone ja siitäkin syytettiin venäjää, koska ohjus oli neuvostoliittovalmisteinen.

        Asiasta vaiettiin hyvin nopeaan, koska selvisi ukrainan ampuneen ohjuksen.

        Lukekaas tarkkaan kyseisen Putinin trollin kommentti tuossa ylhäällä.

        Muistakaa mitä nämä Putinin trollit ovat valehdelleet!

        Tänään, ihan muutama tunti sitten tuomittiin kolme ihmistä syyllisenä Malesialaiskoneen alasampumiseen Ukrainassa ja parinsadan ihmisen murhaan. He kaikki saivat elinkautiset.

        Syylliset ovat kaksi venäläismiestä, sekä Ukrainan separatistien johtaja. Neljäs syytetyistä jätettiin tuomiotta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        höpö höpö, millään maalla ei ole vielä "toimivaa" laser systeemiä jolla voisi pysäyttää yhtään mitään muuta kuin hitaasti lentäviä lennokkeja ja paikallaan pysyviä juttuja joita voi tarpeeksi pitkään kurmottaa laserilla :) eli ei ole olemassa siis mitään star wars ja star trek fantasioita vielä kellään

        fantasioita ei, realiteetteja kyllä

    • Anonyymi

      Tulee vähän mieleen suvaitsevaisten "mutta se on joka tapauksessa rasistien syy" kommentit...

    • Anonyymi

      Putin on kuitenkin vastuussa.

      • Anonyymi

        siitäkin kun akkas sulle kiukuttelee

    • Anonyymi

      Natotrollien kootut selitykset.

      • Anonyymi

        Muilla sentään on selitykset asioille faktojen ja perustelujen kera, mutta teillä Putinin trolleilla ei ole kuin epätoivoisia valheita.

    • Anonyymi

      Eiköstä jenkiltäkin lipsahtanut risteilyohjus irakin sodan aikana toisen valtion alueella olevaan kiinan lähetystöön.

      • Anonyymi

        Puhumattakaan nyt siitä, että 90 % USAn lennokeilla pitkin poikin maailmaa murhaamista ihmisistä on viattomia sivullisia, kuten Daniel Hale aikanaan paljasti, ja mistä sai kiitokseksi luonnollisesti vähän "kakkua". Mutta mitäpä noista, kun valtamedia ei niistä jatkuvasti kirjoittele, niin eipä paljon kiinnostele.

        Mutta nyt on kiinostavia aiheita valtamedissa esim. venäläisten tekemistä hirmutöistä niistä näkee että venälist on jo alinta kastia mitä maanpällä on isis väen kanssa aika kiinostvaa miten ne noin alas on vajonnut oletko sinä seurannut tätä mielenkiitoista asiaa?

        Eilen tuli TVssä "Lentoturmatutkinta"....vai olikohan toissapäivä....

        No siinä näytettiin miten maailman erinomaisin ihmeellisin suurin pommikone tippui taivaalta vesipisaroiden takia.

        Tällaiset kertoo tuomiosta. Kaikkivaltias on Kaikkivaltis. Hän tietää mikä tuhoaa nerokkaimmankin tuhokoneen.

        Hän on luvannut "polttaa sotavaunut tulessa, eivätkä ihmiset sitten enää OPETTELE sotimaan". Tulee 1000 vuotta rauhaa!

        Ok kerro kaikkivaltiaallesi tereveisiä täältä kun näet häntä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eilen tuli TVssä "Lentoturmatutkinta"....vai olikohan toissapäivä....

        No siinä näytettiin miten maailman erinomaisin ihmeellisin suurin pommikone tippui taivaalta vesipisaroiden takia.

        Tällaiset kertoo tuomiosta. Kaikkivaltias on Kaikkivaltis. Hän tietää mikä tuhoaa nerokkaimmankin tuhokoneen.

        Hän on luvannut "polttaa sotavaunut tulessa, eivätkä ihmiset sitten enää OPETTELE sotimaan". Tulee 1000 vuotta rauhaa!

        >Tulee 1000 vuotta rauhaa!

        Helvetin hienoa, mutta tuleeko se tyrannian vai kansanvallan alaisuudessa? Mieluummin kuolen kuin otan ensiksi mainitun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta nyt on kiinostavia aiheita valtamedissa esim. venäläisten tekemistä hirmutöistä niistä näkee että venälist on jo alinta kastia mitä maanpällä on isis väen kanssa aika kiinostvaa miten ne noin alas on vajonnut oletko sinä seurannut tätä mielenkiitoista asiaa?

        Natsin puheita sulla on.

    • Anonyymi

      Ryssät hyökkäsi Ukrainaan!
      Kiina uhkaa hyökätä Taiwaniin!
      Ryssät, Kiina ja Intia on lyöttäytynyt yhteen, maailmanjärjestyksen muuttamisesta…
      Mikä ihme voisi muka mennä pieleen…
      Vielä kun kehitysmaataustaisia islampaskan ”maanmuutajia” lappaa tasaisena virtana länsi-eurooppaan…

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      USAkin moukaroi irakin kivikauteen ennenkuin siirsi sinne joukkonsa.
      Kyllä tuo ohjuksilla vihollisen surmaaminen on ihan nykyaikaista sodankäyntiä joka säästää ihmishenkiä. Järjetöntä ja kallista lähettää 5 miestä vieraalle maaperälle tuhoamaan vihollisia.

      5 miestä kun rakentaa ohjkuksen ja lähettää sen vieraalle maperälle ihmiset eivät vaarannu ollenkaan ja tuho paljon totaalisempaa kuin rynnäkkökivääreillä saisi aikaiseksi.

      • Anonyymi

        Siis siviilien tuho.

        Muinoin sodat käytiin rintamilla. Nyt ne käydään pommittamalla kaupunkeja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Siis siviilien tuho.

        Muinoin sodat käytiin rintamilla. Nyt ne käydään pommittamalla kaupunkeja.

        Muinoin ei suinkaan ollut rintamia vaan rajallisten sotajoukkojen välisiä taisteluja. Rintama edellyttää pitkän matkan viestiyhteyksiä, jotka saatiin vasta sähköllä.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Muinoin ei suinkaan ollut rintamia vaan rajallisten sotajoukkojen välisiä taisteluja. Rintama edellyttää pitkän matkan viestiyhteyksiä, jotka saatiin vasta sähköllä.

        Venäjä voittaa varmasti ja sä tuhoudut varmasti. hahahahaaa

      • Anonyymi

        Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
        Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.

        Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?

        Mä suorastaanVAADIN että meidän huonon lapsuuden omaavien ääni pitäisi saada kuuluviin!! Nyt meidät on lakaistu maton alle koska”mussun pussun rakastavat suukkoisovanhemmat aina auttaajoka perheessä”. V*tut auta... paskavanhempani ei edes tiedä mun lasteni nimiä...

        kosoka meitä kiinnostaa vian veänäj veänäj veänäj

        lue lehtiämme juntti

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Muinoin ei suinkaan ollut rintamia vaan rajallisten sotajoukkojen välisiä taisteluja. Rintama edellyttää pitkän matkan viestiyhteyksiä, jotka saatiin vasta sähköllä.

        juu sähkö mahdollisti paljon.

        tosin, sitä ennenkin oli rintamia kyllä, viestittäminen vain tapahtui suurilla lipuilla yhtymine välillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpa meitä paljon! Eikö teitä kummastuta miksei näistä kerrota missään lehdissä? Miksei tehdä tutkimuksia? Miksei puhuta?
        Kaikki saakelin perhelehdet on aina vaan täynnä sitä vaaleanpunaista huttua miten ihanat isovanhemmat suttaa / miten vanhemmat on elämän peruskallio / miten lapsuudenperhe kulkee rakkaana mukana /miten isovanhemmat paistaa lettuja ja hoitaa lapsrnlapsiaan.

        Mun osaltanoi artikkelit on ”v.m.p.” Tuun oikeesti pahalle päälle niistä koskaEI KAIKILLA OLE NOIN! Miksei mun kaltaisesta lapsuudesta kirjoiteta ikinä? Miksei mun paskavanhempien tapaisista lapsenhakkaajista puhuta? Miksi paska lapsuudenkoti on TÄYSI TABU!?

        Mä suorastaanVAADIN että meidän huonon lapsuuden omaavien ääni pitäisi saada kuuluviin!! Nyt meidät on lakaistu maton alle koska”mussun pussun rakastavat suukkoisovanhemmat aina auttaajoka perheessä”. V*tut auta... paskavanhempani ei edes tiedä mun lasteni nimiä...

        kosoka meitä kiinnostaa vian veänäj veänäj veänäj

        lue lehtiämme juntti

        koska ilman näennäissivistyksen esiliinaa, villiyden rumuus tulee kaikille ilmiselväksi. se taas ei todellakaan viehätä, josta seuraa tarve valehdella realiteetti syväfeikiksi imagoilluusioksi.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Muinoin ei suinkaan ollut rintamia vaan rajallisten sotajoukkojen välisiä taisteluja. Rintama edellyttää pitkän matkan viestiyhteyksiä, jotka saatiin vasta sähköllä.

        Ei nyt saa oikuteen edes sviilien tuhoajiakaan

    • Anonyymi

      Putin on vastuussa kdikesta 😭😭😭😭😭😭

      Ennen Putinia syypää oli Trump 😭😭😭😭😭

      Vittu teitä, eikö teillä ole muuta elämää kuin toisten tuomitseminen? Ite ootte pulmusia?

      Putin ei ole tehnyt minulle mitäön pahaa. Sen sijaan Sanna Mariinin hallitus on pilannut mun elämän ja koko suomen.

      • Anonyymi

        Anteeeksi meillä toimituksessa käytössä on vain tuomiteseminen ja sekin koskee vain venäjä

        venäjä on syyllinen lumettomaan jouluun

        ostakaa lehtemme

      • Anonyymi

        sanna tekee virheen hyväksyessään ulkoasenellun täystuhopaketin Suomelle, jos sanna hylkää tuon ja alkaa johtaa mielivaltaisestikin vaikka sitten, Suomi pelastuu. sannasta paskin on parempaa kuin ulkoasanellun "paras".

    • Anonyymi

      Puola tietysti vastuussa tuosta hätävarjelun liioittelemisesta. Puolasta jos tulee ohjuksia niin torjunta ohjukset saattaa päätyä puolaan. Venäjältä jos tulee ohjuksia torjunta ohjukset saattaa päätyä venäjälle.

      Ei noita torjunta ohjuksia ammuta ohjusten perään. Ja jos ammuttaskin niin oishan "venäjän ohjuskin" silloin Puolaan mennyt.

      • Anonyymi

        Rakettiasiantuntia saapui paikalle monen vuoden uudenvuoden vankalla kokemuksella kertomaan mien asia meni.

    • Anonyymi

      Jos mä olisin Putin, tekisin pikimmiten ydinkokeen, räjäyttäisin kokeeksi ydinpommin jossain sopivassa paikassa, vaikka Hersonissa.

      Kattoisin miten suut sitten pantais.

      • Anonyymi

        Putin kyllä tietää mitä sitten käy venäjän ja usa asevoimien johdot on yhteydessä toisiisa koko sodan ajan eli putin tietää että saa vastaavia niskaan kremliin ja mustanmeren laivasto upotetaan.

      • Ainakin Pekingissä suut pantaisiin siihen malliin että "anto olla viimenen ytimes ikinä".

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ainakin Pekingissä suut pantaisiin siihen malliin että "anto olla viimenen ytimes ikinä".

        Slava Finlandia. 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮🇫🇮. Hyvästi

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Ainakin Pekingissä suut pantaisiin siihen malliin että "anto olla viimenen ytimes ikinä".

        Te ette voi olla suomalaisia, koska suomi on puolueeton maa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Te ette voi olla suomalaisia, koska suomi on puolueeton maa.

        Suimi on juuri sellainen maa kuin me suomalaiset haluamme, ja juuri nyt tahdomme olla EU- ja Nato-maa. Uskoisin että tilanne ei muutu nähtävässä tulevaisuudessa. 😊

    • Anonyymi

      Kaiken jälkeen Biden voisi pitää suunsa kiinni.
      Tätä ei olisi tarvinnut julkaista, jos kyse oli Ukrainan torjuntaohjuksesta Venäjän hyökkäystä vastaan.
      Venäjä on alusta asti puhunut niin paljon paskaa, että ansaitsee kyllä puolestaan kusetusta välillä.
      Ukrainan ei tarvitsisi käyttää ilmatorjuntaohjuksia, jos Venäjä ei olisi hyökännyt törkeästi naapurimaahan.
      Biden ei halua Naton puuttumista konfliktiin muuten, kuin aseidenlähetysavulla.

      • Anonyymi

        Minäpä kerron yhden karun totuuden. Jos minä olisin saulisannojen neuvonantajana, ensimmäinen asia mitä Suomessa tapahtuisi, olisi se, että repe muuttaisi haaviston taloon kulosaaressa. ja joku entisistä PVn esikuntalaisista velvoitettasiin ulkoministeriksi.

      • Anonyymi

        juupa... valheeseenhan tämä kaikki länsimaalainen demokratia perustuukin. miksi siis tehtiin tässäkään poikkeus.

    • Anonyymi

      Totta hitossa Venäjä on vastuussa, kun se teki ohjushyökkäyksiä Ukrainaan.
      Pakkohan se on Ukrainan yrittää torjua Venäjän ohjuksia ja aina joku torjuntaohjus ei osu maaliinsa vaan mene ohi ja putoaa jonnekkin.

      • Anonyymi

        Ja jos ukraina tekee himars tai jonkun muun ohjushyökkäyksen venäjää vastaan niin täysin ymmärrettävää että venäjän torjuntaohjukset saattaa räjähdellä virossa latviassa ja liettuassa NIINKÖ.

        Kyllä tuossa pitää lähteä siittä ettei noita torjuntaohjuksiakaan saa ihan mihin tahansa paukutella.

        Ne paukutetaan sinne missä hyökkääjän ohjus lentää. Sitä ei kuule puolustaja voi valita.

    • Anonyymi

      Eli,Venäjä vastuussa kaikesta maailmassa😂

      Seppo julisti jo jutussaan Venäjän syylliseksi. Siis ilman todisteita, ja todenpetäisyyden tarkistusta.

      Suomessa uutisoidaan pelkkää olettamusta, satua,valhetta, ja sekin laitetaan Venäjän syyksi🙈

      Vasemmistoko näitä valheitaan ,omia satujaan,yrittää kansalle syöttää?

      Ukraina pommitti Puolaa,Yhdysvallat niin kertoi.
      Liekö syynä, että yrittivät lavastaa Venäjän taas kerran syylliseksi?

      • Anonyymi

        Toki ukraina syyllinen kaikkeen hiroshimaa myöten, putinistien harhoissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki ukraina syyllinen kaikkeen hiroshimaa myöten, putinistien harhoissa.

        ukraina on n ihmistä ja maa.
        zele on johtoryhmä ja mielivaltainen hirmuhallinto.

        ven on n ihmistä ja maa.
        putin on johtoryhmä ja mielivaltainen hirmuhallinto.

        laita noi pussauskoppiin ja katso mitähän hittoa tapahtuu.

    • Anonyymi

      Putin on kuulemma ajamassa saatanaa pois Ukrainasta. Mutta miksi minusta näyttää kuin Putin olisi olisi itse saatana?

      • Anonyymi

        Joka on aikoinaan saapunut Moskovaan.

      • Anonyymi

        Siksi, koska sinulla silmälasit väärin päin.

    • Anonyymi

      Jo hiroshima oli venäjän syytä...

      • Anonyymi

        Mitäs siellä nyt tapahtunut?

    • Anonyymi

      Tiltu tuomitsee siviileihin kohdistuvat tahattomat tai tahalliset sotatoimet.

    • Anonyymi

      Niin siis ase on venäjän valmistama niitä on Ukrainalla Valko Venäjällä ja Venäjällä. Kantama on 100-400 kilometriä.

      • Anonyymi

        Bitti poikittain ohjauksessa lentää ohjus mihin sattuu ja aina voi tekniikka pettää.

      • Anonyymi

        Kantama on alle 75 km, sen takia Venäjä ei ollut siinä.

    • Anonyymi

      Venäjänhän tuon typerän ja sairaan sodan alkoi ja siksi on vastuussa kaikesta negatiivisesta mitä sen vuoksi tapahtuu.

    • Anonyymi

      Mitään Ukrainan ohjuksia ei lentelisi siellä jos Venäjä ei olisi aloittanut sotaa. 2 puolalaisen kuolemaan on syyllinen yksin Venäjä. Asia on täysin yksiselitteinen.

    • Venäjä on terroristivaltio ja joka tapauksessa vastuussa tapahtuneesta. Ukrainaa ei voi syyttää siitä, että se yrittää parhaansa mukaan torjua Venäjän ohjusterroria, jonka tarkoitus on murhata siviilejä ja tuhota Ukrainaa maan taistelutahdon murtamiseksi.

      Kun luin uutisen Puolan puolelle rajaa osuneesta ohjuksesta niin mieleeni tuli yksi skenaario, joka selittäisi monta asiaa. Joko kyseinen skenaario on väärä tai sitten se yritetään pontevasi kieltää jotta vältettäisiin kaikkein pahin. Vaikka skenaario nyt näyttäisi olevan väärä niin esitän sen tässä kuitenkin:

      Ohjus laukaistiin Venäjän hallussa olevalta alueelta joko Mustalta mereltä, Krimiltä tai Venäjän valtaamilta alueilta eteläisestä Ukrainassa. Kohde oli tarkoituksella valittu eikä vahinko. Monien asiantuntijoiden mielestä sota ei ole enää täysin Putinin hallinnassa. Venäjällä on sotapuolue, joka haluaisi kiihdyttää ja laajentaa sotaa. Jos iskun takana olisi kyseinen sotapuolue eikä se olisi Putinin määräämä niin monet palaset asettuisivat kohdalleen: vetäytyminen Hersonista, sotapuolue, Dugin, Prigozhin sekä myös Bidenin kova kiire selittää tapahtuma Ukrainan ilmatorjunnan aiheuttamaksi.

      • Anonyymi

        Suomi on puolueeton maa, joten sinä et voi olla suomalainen.

    • Anonyymi

      Mitään kenenkään ohjuksia ei lentelisi siellä mihinkään suuntaan ilman rikollisvaltio Venäjän aloittamaa hyökkäyssotaa.

      Venäjä on ainoa syyllinen kahden puolalaisen kuolemaan. Venäjä tulee maksamaan niistäkin vainajista.

      Tämän tapauksen seurauksena länsi kiihdyttää Ukrainan varustelua ja kiristää pakotteita.

      • Anonyymi

        Sulla on fiksaatiota.

    • Anonyymi

      Aivan täydellinen itsestäänselvyys että kaikki tämän sodan vainajat ovat vain ja ainoastaan laittoman hyökkäyksen aloittaneen Venäjän syytä.

      Kukaan lännessä ei syytä Ukrainaa tästä. Vain Venäjää. Ja Venäjää tullaan rankaisemaan monin keinoin.

      Sen tämä tapaus osoitti että Ukraina tarvitsee parempaa ohjuspuolustusta. Ruotsi onkin jo lähettämässä Ukrainaan uutta ohjuspuolustuskalustoa.

      • Anonyymi

        Huonosti käy taas ukrainalaisille, taasko eu ei säästää siviilejä.

      • Anonyymi

        vallat taistelee viimeiseen ukrainalaiseen asti heikentääkseen venäjää.
        sittemmin viimeiseen suomalaiseen myös.

        voit olla tyytyväinen itseesi.
        hyvää jatkoa.

    • Anonyymi

      Venäjän armeija on niin nähty. Ihan perseestä. Ei ne raukat pärjää rintamalla. Vain siviilejä vastaan. Hyvä alottaja olet oikeassa.

    • Anonyymi

      NATO laajentuminen aiheutti viime tingassa Venäjällä turvallisuus huolia ja siksi Venäjä haluaa takaisin Ukrainalta alueet, jotka kuuluivat Venäjän Keisarikuntaan ennen Neuvostoliitto aikaa.

      Ukraina on koko ajan yrittänyt saada NATOA MUKAAN SOTAANSA JA SIKSI ISKIVÄT PUOLAAN SYYTTÄEN SIITÄ VENÄJÄÄ.

      UKRAINALLA KYLLÄ LÖYTYY VENÄJÄN OHJUKSIA, JOITA AMPUA.

      • Anonyymi

        <totta virkat>

      • Anonyymi

        juurikin.

    • Anonyymi

      Aloittaja on yleinen idiootti.
      Anonyymi idiot.

      • Anonyymi

        Opettele venäläistrolli puhumaan suomea!

    • Anonyymi

      Aloittaja taitaa olla niitä maksettuja agitaattoreita. Järkeä järkeä 8 vuotta natsihallintoa ja sinä puhut aivan potaskaa. Asiaa aaiaa pitää puhua!

      • Anonyymi

        Jo yli 8 vuotta ovat nazzit kiduttaneet jopa tolpissa puolialasti riisuen ja häväisten jopa lapsiakin....ovat tuhonneet kouluja, tehtaita ja yrityksiä...omineet ja varastaneet, raiksanneet ja tappaneet.
        Lähes 1000 lapsen hautausmaakin Dombassissa - menkäätten katsomaan ja suremaan natsien tekemiä hirmutekoja.
        Sen puoleen ovat jopa myyneet lasten elimiä ja vauvoja.
        Natseilla on tehokas kymmenia bioasetehteitten verkostokin jenkkien rahoittamana Venäjän rajoilla - kyllä USAn pitäisi tehdä tekosensa omalla maallaa ja tapella omalla maallaan eikä aina hyökätä ja kiihottaa sotiin sekä yrittää puoli-ilmaiseksi saada muitten maitten rikkauksia.

        Satusetä vauhdissa. Kiitos nauruista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satusetä vauhdissa. Kiitos nauruista.

        Miten sinä naurat donbasin , luhanskin ukrainalaisille? Miten kehtaat, julmuri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo yli 8 vuotta ovat nazzit kiduttaneet jopa tolpissa puolialasti riisuen ja häväisten jopa lapsiakin....ovat tuhonneet kouluja, tehtaita ja yrityksiä...omineet ja varastaneet, raiksanneet ja tappaneet.
        Lähes 1000 lapsen hautausmaakin Dombassissa - menkäätten katsomaan ja suremaan natsien tekemiä hirmutekoja.
        Sen puoleen ovat jopa myyneet lasten elimiä ja vauvoja.
        Natseilla on tehokas kymmenia bioasetehteitten verkostokin jenkkien rahoittamana Venäjän rajoilla - kyllä USAn pitäisi tehdä tekosensa omalla maallaa ja tapella omalla maallaan eikä aina hyökätä ja kiihottaa sotiin sekä yrittää puoli-ilmaiseksi saada muitten maitten rikkauksia.

        Haha. On kyllä hauska lukea näiden Putinin trollien epätoivoisia räpellyksiä. Päivästä toiseen he toistelevat samoja vanhoja valheita, vaikka ne on kumottu jo moneen kertaan.

        Juuri siitä että toistelette samoja valheita, ihmiset tunnistavat teidät Venäläistrolleiksi ja sillä samalla hetkellä teidän uskottavuus putoaa pakkasen puolelle.

        Hyvä esimerkki Putinin trollien vääristelyistä on tuo "tolppiin teipatut ihmiset" argumentti.

        Jo sodan ensimmäisen kuukauden aikana oli muutamakin läntinen toimittaja näkemässä kuinka Ukrainan sotilaat teippasivat ihmisen tolppaan kiinni. Tosin, kyse ei ollut mistään viattomasta siviilistä, vaan varkaasta jotka kävivät varastamassa paenneiden ihmisten omaisuutta. Eikä kaikkia rosvoja tolppaan sitoneet sotilaat, vaan heitä sitoivat suurimmaksi osaksi siviilit jotka olivat vartioineet naapuriensa omaisuutta!

        Tuollainen tolppaan teippaus voi kuulostaa karulta, mutta homman nimi on sellainen että kaduilla partioi Ukrainan armeijan sotilaita. Heillä on määräykset olla tietyissä paikoissa tiettyihin aikoihin, jotta Venäläisten desanttien toiminta saadaan estetyksi. Nämä varkaat voivat olla jopa häiriköitä, jotka on maksettu tekemään jokin temppu ja jäämään kiinni, jotta desantit pääsisivät puikahtamaan valvotun alueen sisäpuolelle tekemään pahojaan. Siitä syystä sekä siviilit, että myös sotilaat teippasivat varkaat näkyvälle paikalle kiinni ja ilmoittivat siitä poliisille jotka tulivat hakemaan varkaat pois. Siviilit pahoinpitelivät tietenkin varkaita, koska sellaisia paskiaisia ei voi muut kuin Putinin trollit rakastaa!

        Muunmuassa Yotubessa pyöri siihen aikaan video tuollaisesta tapauksesta ja Ukrainan sotilaat pyysivät toimittajaa oikein asian tähden kuvaamaan tilanteen. Jos kyse olisi ollut rikollisesta toiminnasta, silloin kuvaajalle ei olisi tuollaisia näytetty.

        Tämän lisäksi bioaseväite on ihan silkkaa hevonpaskaa ja todella tyhmää sellaista. Bioaseiden valmistus on äärimmäisen vaikeaa ja niitä ei tehdä missään laboratorioissa, koska laboratorioissa ei asetta pysty testaamaan! Eikä tappavien tautien tutkiminen biolaboratoriossa todellakaan tee siitä bioASElaboratoriota, koska tuota tautien tutkimusta tehdään ihan joka puolella maailmaa, niin Venäjällä kuin Suomessakin!

        Kun Putinin trollin tiedot ovat tuota luokkaa bioaseista, mitään muutakaan ei heidän höpinöistään kannata uskoa.

        Elinten myynnit, lasten hautausmaat, raiskaukset ja muut ovat ihan 100% höpöä. Putinin trollit ovat epätoivoisia kun tuollaisia yrittävät.

        Sen sijaan tässä on linkki siitä mitä separatistit tekivät Venäjän siunauksella!

        https://www.refworld.org/pdfid/58e75aa74.pdf

        Sieltä löytyy tapauskertomuksia siitä kuinka separatistit ovat tappaneet, raiskanneet, vammauttaneet ja ryöstäneet ukrainalaisia siviilejä ja tuo tutkimus on vain pieni osa kaikesta siitä mitä nämä murhaajat ovat tehneet, koska tuo tutkimus keskittyy lähinnä naisten kokemaan seksuaaliseen väkivaltaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo yli 8 vuotta ovat nazzit kiduttaneet jopa tolpissa puolialasti riisuen ja häväisten jopa lapsiakin....ovat tuhonneet kouluja, tehtaita ja yrityksiä...omineet ja varastaneet, raiksanneet ja tappaneet.
        Lähes 1000 lapsen hautausmaakin Dombassissa - menkäätten katsomaan ja suremaan natsien tekemiä hirmutekoja.
        Sen puoleen ovat jopa myyneet lasten elimiä ja vauvoja.
        Natseilla on tehokas kymmenia bioasetehteitten verkostokin jenkkien rahoittamana Venäjän rajoilla - kyllä USAn pitäisi tehdä tekosensa omalla maallaa ja tapella omalla maallaan eikä aina hyökätä ja kiihottaa sotiin sekä yrittää puoli-ilmaiseksi saada muitten maitten rikkauksia.

        Totta.

    • Anonyymi

      länsi kusi housuun kun sai tietää että venäläiset (ukrainan-) posautti puolalaisen rattorin eikä bidenkaa uskaltanu käynnistää 5. artiklaa..

    • Anonyymi

      olisko venäjä vastuussa jos suomi ampuisi ohjukset vaikka viroon

      • Anonyymi

        Vastaus ei olisi. Vaan olisi Ruotsi vastuussa!! Sehän upotti Estoniankin. Vastuu olisi Venäjän, puolestaan jos Suomen ohjukset putoaisi jossakin Ruotsissa, Norjassa...

    • Anonyymi

      Ajatellaanpa jos alkais total ww3 josta Venäjä ois kuitenkin loppupeleissä vastuussa...

    • Anonyymi

      Sotatietelija kirjoitti: "ohjuksen kantama on lyhyt, eikä se siksi ole voinut lähteä Venäjältä tai Venäjän hallitsemilta alueilta Ukrainassa" Sotatietelijältä unohtui Valko-Venäjä.

      • Anonyymi

        Eipä tuo Venäjän asia ole mitä itsenäinen valtio Valko-Venäjä tekee. Jos käyttää ydinaseita Puolan tuhoamiseen niin täysin itsenäisen Valko-venäjän asia. Tuskin tuo Venäjää edes haittaisi.

        Venäjällä ja Valko-Venäjällä on oma liittovaltionsa ja näin ollen myös oma ns. "5. Artiklansa".. Eli se, mikä koskee Valko-Venäjää on myös Venäjän asia ja toisinpäin..

    • Anonyymi

      Näinhän se on.

    • Anonyymi

      Aivan täysi provokatsiuni, Ukraina oli vienyt venäjän suutareiksi jääneitä ohjuksia Puolan puolelle, ja räjäyttäneet ne paikallisten dosenttien avustuksella!
      T. Lännen tiedustelija.

      • Anonyymi

        Puhdas kiovan "narkkarin stoori"..

    • Anonyymi

      Voi olla harhaista luulla, että Venäjä on kepitetty ja taputeltu.

    • Anonyymi

      Kumpa sota alkaisi pian , jo ennen Joulua!.Porilaisten marssin tahdissa ottaisimme takaisin Leningradin ja entisen suur Suomen alueen 1000 v ajaksi. Hups. Tämä on russofobin mielipide ei minun..

      • Anonyymi

        alkaa kyllä, ole huoleti, mielipiteesi sotatoimialuepäiviesi aikana tulee tosin radikaalisti muuttumaan siitä onko sota hauskaa vaiko ei.

    • Anonyymi

      Ei kaikki PAHA tule vain VENÄJÄLTÄ, osa tulee UKRAINASTAKIN. Ja SUOMI ja USA ovat vain PYHIÄ paikkoja! Muistakaa tämä, Herran lampaat!!!

      • Anonyymi

        Suomi ja vallat ovat kuin yö ja päivä.

        yksi on pinnallinen ja toinen taas syvällinen. kokemusta on vaikka toisille jakaa.

    • Anonyymi

      Usan ja länsimaiden vika.

    • Anonyymi

      Kasaarijuutalaiset ovat vastuussa Eurooppaan kohdistuneista terroriteoista - ja niitä piisaa. Venäjä siivoaa.

      • Anonyymi

        Venäjä voisi aloittaa Kremlistä siivoamalla ääliöt ulos sieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä voisi aloittaa Kremlistä siivoamalla ääliöt ulos sieltä.

        ne "ääliöt" sentään ei yritä valloittaa maailmaa ja orjastaa perustolloja länskuluttajia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ne "ääliöt" sentään ei yritä valloittaa maailmaa ja orjastaa perustolloja länskuluttajia

        Eikö? Mitä Putin sitten teki kun allekirjoitti paperilappusen jossa itse itselleen väitti että Ukrainasta osa on nyt Venäjää?

        Eikö tuo ole nimenomaan yksi maailmanvalloitusharrastuksen vaatimus että maailmaa valloitetaan itselleen?

        Mites muuten, kuinka monta neliökilometriä Putin Venäjään liitti tuossa tempauksessaan?

        Kun etsit vastausta, niin etsisitkö vastauksen myös siihen kuinka monta neliökilometriä "länsivalloitttajat" ovat liittäneet alueisiinsa viimeisen sadan vuoden aikana?

        niin itä kuin länsikin ovat sitä samaa. tavoite on 6 maata jotka liitetään yhdeksi, pienvaltiot poistetaan täysmittaisesti, suuristä jää jälkeen hyvin pieni osa vain.

        länsivalloitus on verhoiltua. covert'ia. "emme pakota, mutta tiedättehän, oman turvallisuutenne ja edunvalvontanne vuoksi tulette meille nyt esitaisteljoiksi sijaissotaamme maanne sotatantereella".

        saksalla EU
        valloilla nato

        saksa ja vallat molemma vatskucityofldn omaisuutta.

        ulkosaneltu on kaikki erinäköistä mutta todellisuudessa sitä samaa laajaa petosta.

        Olet joko joku vitun teini joka ei ymmärrä mistään mitään, tai sitten olet mielisairas, joka ei myöskään tiedä mistään mitään. Jätä aikuisten asiat muille ja ole hiljaa.

    • Anonyymi

      Miten NATO reakoi vai onko se pölypilvi Ukrainan hyökätessä PUOLAAN?

      "Nyt on Ukraina selkeästi hyökännyt Puolaan, mikä velvoittaa NATO jäseniä yhdessä hyökkäämään Ukrainaan.
      Tätä NATO jäsenyys tarkoittaa ja jollei se sitä tarkoita, niin NATO on pelkkä pölypilvi sanojensa takana.
      Onko NATO vaan pelkkä joukko jolle USA voi luottamuksellisesti myydä aseita ja kerätä rahat itselleen?"

      • Anonyymi

        Ei. nato on toimiva systeemi kyllä, ainoa juttu siinä on se, etteivät jäsenmaat ole sisäisesti tasavertaisia, plus nyt tuleva intranato krei turk -sota jk tekee natosta hiukan kiusallisen näköisen.

        nato on kaksinaismoralismi huippu. kaikki konglomerointi aina on. aito solidaarisuus perustuu realiteetteihin, ei luonnottomaan epäsopivuuteen ja yhteisiin intresseihin. on hyvä että tämäkin nyt nähtiin kun ukr nyt hyökkäsi tietäentahtoen puolaan koittaen provosoida naton venäjää vastaan. itse ehdotin että oltaisiin katsottu baltioiden tuho ensin, ja miten sen annetaan vain kuluttaa venäjää, ilman välitöntä täyttä mättöä venäläisiä vastaan. kuinka viro ei tod ole tasavertainen natossa valtojen kanssa. eikä Suomi. eikä puola, ei romania, bulgaria jne. Vaan tämä on realiteetissa sitä samaa etupiiripaskaa mitä venäjäkin yrittää. yhdestä etupiiristä toiseen. se on mitä Suomelle tapahtui. KOSKA art 5 on tarkoituksellisesti tulkinnanvarainen määritelmältään. Lakikikka.

        ainoa ero on se, että tämä on verhoiltu sinähän itse halusit -muotoon kun taas ven ovat epäsofistikoituneempi viettelijöinä. siinä kaikki

    • Anonyymi

      Ukraina oletti että tämä isku menee kyselemättä venäläisten piikkiin. Ei vaan mennyt. Tiedotusmonopoli on lännellä ja kaikki uskovat siihen. USAssa on kyseenalaistettu uutisia Ukrainasta. Aika paljon löytyy tietoa että on valehdellut Ukrainan eduksi ja silti mennyt todesta.

    • Anonyymi

      Putinin Venäjä on terroristivaltio. Kansakuntia murhaava ja välinpitämätön mafia.

      • Anonyymi

        on vielä vaan niin lastenjaloissa idoliisi, USAhan verrattuna..

    • Anonyymi

      Kyllä te terot ja niilot olette sitten melkoisia venkuloita XD Länkytykset on pakkomieIteisesti väänneltävät ja vääristeltävä, kun mitään ette kykene hyväksymään, missä Venäjä ei olekaan syyllinen. Pitäiskö teidän hakeutua terapiaan?

    • Anonyymi

      Kompastuin just kampurajalkoihini ja löin pääni pöydän kulmaan!! Putinin vika! Saunan taakse!

      t. natonasu

    • Anonyymi

      Sauli Niinistöllä on peräpukamat ja kohonnut verenpaine. Syy tietenkin Venäjässä, joka stressaa. Jos ukko yllättäen kupsahtaa, on Suomen heti hyökättävä Venäjälle kostamaan.

      • Anonyymi

        päivän hauskin.

        muttei saulillakaan helppo tämä vuosi ole ollut, siitä voidaan olla satavarmoja. Ja tulee olemaan vielä vaikeampaa kun nuo ven tulee meidän päälle. täs talven mittaan jo.

        onhan tää vähän perseestä, kun saulilla on ikää jo sen verran että pitäisi miehellä olla oikeus nauttiakin elämän fiineimmistä asioista eikä stressata koko helvetin aikaa kgb puttepossun siirtoja.

        minä asettaisin saulina packaleenin tilalleni ja ottaisin popparit esiin.

    • Anonyymi

      PUTINILLE JA kannattajilleen KUOLEMA!

    • Anonyymi

      Täällä on niitä jotka syyttävät USA:ta siitä mitä ukrainassa tapahtuu.
      No, miksi Ukranalaiset anelevat USA:n ja lännen apua, eikä venäjän apu kelpaa.

      • Anonyymi

        sillä USAlla jauhaa täyttä häkää pyhä $$$$$$...kone ja sillä voi ostaa paljon "ukrainalaisia"

      • Anonyymi

        Money money money....aaaha...kuuntelee abba ja ymmärrät paljon...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Money money money....aaaha...kuuntelee abba ja ymmärrät paljon...

        Niin totta! Venäjällä ei olekaan rahaa. Eikä varsinkaan nyt kun pakotteet ovat purreet.

        Teillä Putinin trolleilla on kyllä kierot mielet kun väitätte että pakotteet eivät ole purreet vaan Venäjä on suorastaan rikastunut entisestään, mutta Venäjä on kuitenkin niin saatanan köyhä ettei voi ostaa Ukrainaa, kuten USA taas teki ja vielä ihan heittämällä.

        Ei teidän mielisairasta logiikkaa pysty seuraamaan kukaan.

    • Anonyymi

      Ilmatorjuntaohjuksesta ei tule tuollaista monttua maahan. Lisäksi sieltä löytyi 2 erilaisen ohjuksen jäänteitä. Jos Ukrainalaiset on yrittäneet ampua venäjän ohjuksen alas, niin se venäjän ohjus on alunperinkin ollut matkalla puolaan. Sitten molemmat ohjukset on päätyneet puolan puolelle.

      • Anonyymi

        Eu ollut. Ohjaus 75 km, ei pääsee venäjältä.

    • Anonyymi

      Miten ukrainalaisten Puolaan ampuma ohjus olisi venäläisten syytä?

      Eiköhän kuitenkin kaikki ole vastuussa ihan omista tekemisistään eikä muiden tekemisistä.

      • Anonyymi

        Laki on kanssasi eri mieltä!

        Jos ihminen puolustaa itseään hyökkääjää vastaan ja sattuu käymään niin huono tuuri että uhri esimerkiksi yrittää ampua hyökkääjää, mutta osuukin sivulliseen, aiheuttaen näin elinikäisen vamman joka estää esimerkiksi työnteon, silloin hyökkääjä maksaa korvausta uhrin elinikäisestä vammasta ja uhrin ei tarvitse maksaa mitään.

        ei ole kyse, neropatti, elinikäisestä vammasta vaan 2sta kuolemantuottamuksesta. päde näsänä muulla. vastuu "uhrilla". muttei kyse ole vahingosta.

        ukraina aina jk vitun uhri. ei se ole. koittivat synnyttää ww3. minäkin koitin ymmärtää aiemmin, nyt painukoot vittuun koko zele ja putin - ja kaikki.

        ketkä kärsivät ovat ukr kansa ja ven kansa. Ja Suomi sodan varjolla keinotekoisesti nostettujen ruuan ja energian hintoina. bensan reaalihinta on euron. kWh maks 2c. leipä maks 90c. muu on täyttä kauppalinja varkautta vedoten sotaan ja tehden samalla ennätystuloksia kun noilla ei ole mitä syödä monilla enää.

        Sellainen henkilö joka ei ymmärrä vertauksia, eikä edes lukemaansa, on yleensä jotenkin mielisairas. Ja viesteistäsi mielisairaus paistaa todella pahasti läpi. Suosittelen että jätät tämän palstan ja hankit ammattiapua pikaisesti!

    • Anonyymi

      Venäjä on ilman muuta syyllinen, sillä Venäjä hyökkää Ukrainaan ja Ukrainan on pakko puolustautua. Ilman Venäjän hyökkäystä ei Ukrainan tarvitsisi ampua ohjuksia. Eli syyllinen on ilman muuta Venäjä.

      • Anonyymi

        Venäjällä tuskin mitään sitä vastaan jos se lännen homojen mielestä on syyllinen. Leveet hartiat niin siihen voi nato-nassikat nyyhkyttää pahaa mieltään.
        Venäjä myös tietää että ydinaseet ne viimekädessä ratkaisee. Siinä palaa miljardi nato-uskovaista poroksi samassa ajassa kuin yksikin.
        Tämän tietää myös NATO joten ei halua että muutaman pölakin ruumiin tähden tilanne eskaloituu.

    • Anonyymi

      Ohjukset ovat viime tietojen mukaan Ukrainalaisia.
      Ukraina ampui ne Puolaan. Kyllä Ukrainalla on sen kanssa jotain tekemistä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      meidän toimituksessa ei vedtä huumeita ikinä ymmärrättekö vvitun paviaanit

    • Anonyymi

      Joo Ukrainan ohjuksia olivat todistetusti koska Venäjällä ei sen nimisiä ohjuksia edes ole ja kehtaavat syyttää tästäkin Venäjää. En ihmettele jos sota tulisi Suomeen kun vihaa vain lietsotaan eikä oteta asioista selvää!

    • Anonyymi

      Tuo on varmaan ainoa tapaus :). Sellaisista olen joskus kuullut että kuolinvuoteella tai kuoleman lähestyessä on viimein pitkin hampain myönnetty ja ehkä jotenkin rivien välissä pyydetty anteeksi.
      Mutta useimmat ei myönnä koskaan mitään. Mun paskakasa isä, lastenhakkaaja, ei myönnä mitään ja kehtaa ihmisperse vielä kehuskella miten hyvä isä on ollut ja mitennhyvä on ollut perheessä elää. Kyllä tosiaan olikin ihanaa kun joka viikko sai turpaan niin että luitakin murtui välillä.
      Mun kusipääisä on töysi narsisti ja uskomaton röyhkrä öykkäri, itserakas ja omahyväinen. Sen mielestä siinä itsessään ei ole vikaa. Vain lapsissa on kun ne on ”vaikeita ja kiittämättömiä” vaikka niille on ”hyvä lapsuus annettu”. Yeah right!

      • Anonyymi

        sannahan teki viisaan valinnan aikoinaan. dissas koko psykonarskunsa suoraan historiaansa. kyllä hän vahva ihminen on, mutta.. nää ulkoasanelijat, nää ovat aidosti maailman salakavalimmat. ei sanna pärjänny, vaikka isänsä kyllä hoiteli taitavasi taka-alalle.

        olen pahoillani siitä mitä koit. mutta tiedän että on olemassa myös kauniita asioita joita elämässä voi elämyksinä kokea. yhteys Luojaamme on niistä paras. ja tapahtuu rukouilemalla, pitkittyneesti.

        minullakin on ollut haasteellinen alkutaival. vähäosaisuutta, ja paljon paljon muuta. pitkään luulin että onni on ulkoisissa, sitten omien korvien välissä ja sitten ties missä muussa. mutta todellinen onnellisuus on altruismin kokeminen sekä Jumalan ihmeet.

        testaa huvikseks ja riemastu

        hali

    • Anonyymi

      Tajusin jo ihan lapsena että meillä eletään ihan viimistä päivää.
      Minun lapsuudenperheessä oli fyysistä sairautta vanhemmilla. Varhaislapsuus oli hyvä, kiitos siitä, mutta sen jälkeen jatkuvaa kuoleman odotusta.
      Jätti jälkeensä nyt keski-ikäisen melankolisen (en sanoisi masentuneen) ja pessimistisen ihmisen. Mutta minulla kaikki hyvin ja olen elämäni elänyt niinkuin haluan. En pety kun ei odota liikoja, vaikka nautinkin elämästä.
      Ajattelisin että tämä on jossain määrin hyvä piirre, itsesuojeluvaistoa. Joskus vaan toivon että olisin spontaani ja hyväntuulinen.

    • Anonyymi

      Sinunhan pitäisi kelvata ihan omana itsenäsi, sellainen mikä olet sisimmiltäsi, kun kuoritaan kaikki opiskelut, tutkinnot, työpaikat ja tittelit pois. Et siis kelpaa ilman näitäkään, oletan? Ihan kamalat vanhemmat. Lapsen pitäisi saada tuntea, että hän kelpaa hänenä itsenään ilman mitään ulkoista suoritusta. Sitä tunnetta et ole saanut ja siksi elämäsi on ollut suorittamista ja hyväksynnän hakua.

    • Anonyymi

      Kaikissa asiaa koskevissa uutisissa puhuttiin aluksi kahdesta ohjuksesta. Mihin se toinen ohjus unohdettiin sen jälkeen, kun löytyi ukrainalaisten torjuntaohjus?

      Sen toisen uutisissa mainitun ohjuksen täytyy siis olla venäläisten hyökkäysohjus, jota Ukraina yritti ampua alas (osuiko?), ja molemmat lensivät Puolaan. Ero näiden kahden ohjuksen välillä on se, että ukrainalaisten ampuma ohjus löydettiin, mutta venäläisten ampumaa ohjusta ei vielä ole löydetty, koska se todennäköisesti lensi syrjemmälle asutuksesta ja ihmisistä.

      Tätä epäilen, jos pitää paikkansa se, että ohjuksia lensi Puolaan kaksi eikä yksi.

    • Anonyymi

      Olet oikeassa, omana itsenäni en varsinkaan kelvannut, ainoastaan joskus hetkisen jos toin kunniaa vanhemmille, vaikkapa voitin hiihtokilpailut. Mutta sitten taas ”liian hyvä” ei saanut olla, esim pärjäsinkin urallani hyvin ja se on täysi punainen vaate vanhemmilleni, siksi haukkuvat ja mollaavat.
      Arvatkaa onko helppo kasvaa epäloogisessa perheessä ristiriitaisin vaatimuksin: itsenäsi et kelpaa vaan sun pitää menestyä asiassa x, y, z. Kuitenkaan et saa menestyä asioissa a, b, c. Tai saat menestyä mutta et liikaa. Tai pitää menestyä mutta ei liian vähää.

      Mikään ei ikinä ole kelvannut eikä tule kelpaamaan. Sen sijaan työtön juoppo elämänhallintaongelmainen veli on kelvannut vanhemmilleni aina”omana itsenään”. Kaikki mitä veli tekee on loistavaa ja kaikki mitä minä teen on hävettävää ja surkeaa.

      Tiedän kyllä että 99% vanhemmista olisi ylpeä minunkaltaisesta lapseta ja niistä uutterista saavutuksiata mitä oon tehnyt. Mutta omille vanhemmilleni en kelpaa koskaan vaikkamitä tekisin.

      • Anonyymi

        vaikutat siistiltä tyypiltä. vanhempiesi oma menetys.

    • Anonyymi

      Niilo22 on niin seksikäs. Pääsisinpä hänen kanssaan sänkyyn.

      Ylilautajonne.

    • Anonyymi

      Olen kotoisin pohjoisesta pikkukunnasta ja kärsin ihan samanlaisista oireista: en tunne kuuluvani minnekään ja olen juureton ja epävarma paikastani maailmassa. Olen akateemisesti koulutettu, aika vasta valmistunut, mutta tunnen juurikin tuota ulkopuolisuutta ja minuakin vaivaa huijarisyndrooma. Yliopistossa opinnot sujuivat hyvin, mutta kaikki muu huonosti. Verkostoituminen, sosialiseeraaminen ym. En uskaltanut hakea harjoitteluihin, tutkimusavustajaksi, ylioppilaskunnan juttuihin ja tunsin olevani aivan eri maailmasta kuin professorit, en tullut heidän kanssaan toimeen vaikka yritin. Paikkansa löytäminen työelämässä takkuaa, teen tällä hetkellä 6kk pätkää.

      Kotona olen ihan yhtä ulkopuolinen ja tunnen itseni ihan yhtä hölmöksi. Olen aina ollut vain se "tyttö" (minulla on kaksi isoveljeä) ja joskus mietin, muistaako minua edes kukaan perheeni ulkopuolinen. Veljillä on talot ja perheet ja rahaa (molemmat valmistuneet amiksesta) ja autot ja harrastukset ja voi kun ovat sitten hienoja poikia. Minä sitten olen se suvun musta lammas, jonka koulutukselle ja työlle lähinnä naureskellaan ja mielenkiinnonkohteille irvaillaan. Joskus voivotellaan, kun asun niin kaukana ja käyn niin harvoin. Mutta mitä minulle siellä metsän keskellä muka olisi? Kaverit on muuttaneet pois, kaikki miehet on juuri niitä pelkistä autoista ja kaljasta puhuvia tylsimyksiä, ainoat työmahdollisuudet ovat hitsari konepajalla tai hoitaja vanhustenkodissa. Ei kiitos.

      Kaltaisiani on kai aika paljon. Väliinputoajatyttöjä maaseudulta, joiden kohtalo on joko akateemisen koulutuksen jälkeinen kurja pätkätyöura tai "ura" bensalenkkarin vaimona ja lasten äitinä, joka hyvällä tuurilla saattaa jopa saada lähikaupasta osa-aikatyön.

      • Anonyymi

        aitoutta...

        Minä olisin kiinnostunut tutustumaan paremminkin kaltaiseesi ihmiseen; vaikutat ainakin kohtuu syvälliseltä. en tiedä olisiko kiinnostunut suhteesta, mutta ohimenevästä ajanvietosta voisin ollakin.

        En tiedä kuinka tod. näk. sitten ihmeettä on jäiden sulamisten näkeminen Suomessa tätä menoa, tokkopa Joulukaan, mutta minä olen yksinäinen. Ja sinä lienet samaa, joten.. voisi toimiakin?

    • Anonyymi

      Putinin olisi kannattanut ratkaista Venäjän ongelmat votkalla niin kuin Jeltsin. Kaikki ongelmat häviää humalassa. Olisi säästynyt henkiäkin.

    • Anonyymi

      Hiroshima ja nagasaki myös puuttinin syytä...

      • Anonyymi

        nagashima ja hirosaki, kaikki aina joko putinin taikka sannan syytä. vakio.

    • Anonyymi

      Venäläisen lajityypilliseen ajattelutapaan kuuluu kyvyttömyys nähdä mitään eroa torjuntaohjuksen toimintavirheen ja tahallisen pommittamisen välillä.

      Venäläisen lajin ominaisuudet tietäen, se on ymmärrettävää.

    • Anonyymi

      Tavallaan on Venäjä vastuussa, siksi olisi tärkeää että Venäjä pudottaisi tsarbomban ukrainaan, sota päättyisi siihen.

      • Anonyymi

        mitä läppää taas mm-alafoorumilla... voi morjes

    • Anonyymi

      Ampuja kuitenkin loppupeleissä vastuussa, vaikka Puolaan pudonneet ohjukset tai niiden osat olisivatkin Neuvostoliittolais valmisteisia.

      Ukraina olisi pitänyt räjäyttää ohjuksensa paljon ennen kuin se ylitti Puolan rajan.

      • Anonyymi

        Itsepuolustaja ei ole missään vastuussa vahingoista joita itsepuolustuksessa aiheutuu. Ei edes Venäjällä lain silmissä. Siispä syyllinen noiden kahden puolalaisen kuolemaan on Venäjä!

    • Anonyymi

      sama logiikka pätee sit tästä lähtien myös kaikkiin muihinkin sotiin mitä joku maa käy jossain

    • Anonyymi

      Jospa se ohjus lensi valo-venäjän puolelta Puolaan!!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Ovatko Suomalaiset sitten syyllisiä kaikkeen tuhoon ,mitä Ukrainassa meiltä viedyiltä aseilla on tuhottu ja tapettu ihmisiä?
      Marin ei ole mikään neuvottelija vaan näkee Venäjän tuhon ,ainoaksi parhaaksi teoksi.
      Onko hän siis rasistinen Venäjää ja Venäläisiä kohtaan?
      Ei kukaan fiksu ihminen ,etenkään tuollaisessa asemassa saa kertoa jotain noin hirveää ja toivoa jonkun maan tuhoa.
      Erittäin vaarallista tuollainen.
      Kiinasta ei uskaltanut sanoa noin jyrkästi vaan kehotti muitakin riippumattomikdi Kiinasta.
      On Suomelle vaarallista että maan johdossa tällaisia henkilöitä.

    • Anonyymi

      KYLLÄ SE NIIN ON RYSSÄN TÖETÄ :

      1946 Neuvostojoukot antoivat sotilasapua Mantshuriassa kiinalaiskommunisteille

      * 1950 Neuvostoliiton ilmavoimat osallistuivat Korean sotaan

      * 1956 Neuvostoliitto miehitti Unkarin

      * 1960, 1964 ja 1969 Neuvostojoukot olivat aktiivisia Laosissa

      * 1962 Neuvostojoukot olivat osallisina Algeriassa

      * 1962 ja 1967 Neuvostojoukot olivat osallisina Jemenissä

    • Anonyymi

      Mummiälestä se ohjus oli lisätankeilla varustettu S-300. Normilentomatka n. 250-300km. Ilmatorjuntaohjus.
      Se tuli Rovaniämeltä joulupukin pajasta pikatoimituksena polakeille. Joulupukki sähkötuoliin. Ja muutama juopahtavampi tonttu kans. Tselentski kans.

      Slava gerojam Rossii.

    • Anonyymi

      Kyllä vika on Neuvostoliitossa ! Se hajotessa näiden pienten maaplänttien herragöörig halusi päästä valtaan ja omat rajat . Vallan nälkää .

    • Anonyymi

      Mitern on mahdollista, että ohjukset ylipäätään lensivät Puolaan, natomaahan? Eikö nato puolustakaan jäsenvaltioitaan? Jos natolla on ilmapuolustusjärjestelmät , niin ei sinne silloin mitään ohjuksia pääse, vaan ne tuhoutuvat rajalla.
      Onko naton Suomen suojelu, josta natouskovat Suomessa niin paljon vaahtoavat, samanlaista tyhjien tynnyreiden kolinaa? Paljon puhetta, ei yhtään toimintaa.

    • Anonyymi

      Ihan sama, kuka ohjukset ampui. Tiedämme, että Venäjä tuhoaa Ukrainaa joka päivä. Meilläkin on koululuokka pienessä kunnassa Ukrainan pakolaisia. Koti meni, isä jäi sinne.

      Ei paljon voida, mutta autetaan . Itse kudon villasukkia.

      • Anonyymi

        Ukrainalaiset pitävät suomalaisia hölmöinä, kun autamme niinkin rikollista kansakuntaa. Tulivat tänne loisimaan, vaikka lähempänäkin olisi ollut tuttua ja turvallista valtiota.
        Vai villasukkia...
        Huh huh.

      • Anonyymi

        Mitä sinä niillä villasukilla teet?

    • Anonyymi

      Kyllä venäjän touhut eivät ole nykymaaimasta

      • Anonyymi

        Kuitenkin nekin touhut tapahtuvat ihan nykyaikana, ei missään menneisyydessä...

    • Anonyymi

      Eikösaplinskin joukot tienneet että sota on kaikilla verukkeilla yritetään diktaattori saplinskistä tehdä titämätön huijari montako muuta ohjusta ovat ampuneet omaanmaahan ja väittäneet venäläisten ampumaksi,huijari mikä huijari näyttelijä saplinski.

    • Anonyymi

      Kukas sen ohjuksen ampuikaan natomaahan?Vaarallisenmaan hallussa ohjuksia.

    • Anonyymi

      Venäläinen ohjus tulee idästä, mutta ukrainalaiset "tojuu" ampumalla länteen. Ei tällainen "maantiede" voi olla mikään "moka". Tahallista provoa.

      • Anonyymi

        *"torjuu"

    • Anonyymi

      Se oli Puola joka lähetti ohjuksen, ja Ukraina torjui sen ennenkuin se tuli rajan yli. Toisinsanoen ei sillä ole mitään väliä kuka ohjuksen laukaisee, se on kuitenkin vänäjän vika sanoo Tollenvuori vai mikä sen NATO ukon nimi nyt on

    • Anonyymi

      Miks sillä seudulla yleensä lentelee jotain ohjuksia? Ai niin, Putinilla on joku erikoisoperaatio meneillään ukrainassa. Eihän siinä mitään väärää kai ole.

    • Anonyymi

      Onneksi (edes) tuoreen pienpuolueen jäseniä sinimustista on 4 jäsentä taistelemassa Ukrainan puolesta. Slava Ukraini! Heidän sivuilta voi lukea haastattelut.

      • Anonyymi

        Sotahulluja. Huh huh.

    • Anonyymi

      Ketjun aloittaja on täysin oikeassa. Venäjä on tapatuneesta vastuussa ja fasistinen roistovaltio.

    • Anonyymi

      Ukrainan köyhät oligarkit kaipaavat tukea )))

    • Anonyymi

      Turun Urpo jo illalla tuomitsi Venäjän, varmuuden vuoksiko ?

      • Anonyymi

        Samana päivän suuruudenhullu ( 140 miljoonaa asukasta) Venäjä ampui Ukrainaan läjittäin raketteja, lähimmät kai n. 40 km Puolan rajasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samana päivän suuruudenhullu ( 140 miljoonaa asukasta) Venäjä ampui Ukrainaan läjittäin raketteja, lähimmät kai n. 40 km Puolan rajasta.

        Miten Venäjä pystyisi tuohon, kun sillä on ruosteiset aseet?

    • Anonyymi

      Aseiden valmistajat laitettava vastuuseen, jos joku käyttää heidän aseita sotimiseen.

    • Anonyymi

      Ukrainaan on kannettu miljardeja euroja rahaa, lisäksi HIMARSit ja muut ovat myyneet Afrikkaan ja Kauko-itään käteisellä. Mihinkähän nekin dollarit ja eurot menevät?
      Villi veikkaukseni on, että parin vuoden kuluttua Floridan Palm Beachillä nähdään rotannäköinen ja -oloine juutilainen aurinkotuolissa häntyreineen.

      Tapatettiin 700.000 ukrainalaista. Who cares?

      Slava gerojam Rossii.

      Mum kuli ståndaa kun Paavalin kirkko

    • Anonyymi

      Venäjän armeijan kalusto ja vahvuus on surkeampi kuin Italialla.

      Tuonlaisen kärpäsen paskan kokoisen armeijan annetaan vaan terrorisoida ja aiheuttaa kärsimystä koko Euroopalle!

      Mikä estää Natoa tekemastä lopun tästä?
      Muutama minuutti ja koko Venäjä olisi pommitettu yhdeksi suureksi pottupelloksi, jossa edes kaali kasva pariin tuhanteen vuoteen!

    • Anonyymi

      Aivan niin.

    • Anonyymi

      Aloittaja on todella outo lintu ja mediaväen sekoittama.
      Orgaanisten fosforimyrkytysten vastalääkkeiden toimittaminen Ukrainaan herättää huolta. Pelkästään vuonna 2022 Yhdysvalloista toimitettiin Ukrainan terveysministeriön pyynnöstä yli 220 000 atropiiniampullia sekä valmisteita erityiskäsittelyyn ja desinfiointiin.

      Näin ollen saadut tiedot vahvistavat, että Yhdysvallat toteuttaa Ukrainassa hyökkäävää sotilas-biologista ohjelmaa tutkiakseen mahdollisuutta muodostaa hallittuja epidemioita tietyillä alueilla. Niinpä Venäjän MoD: n mukaan Venäjän asevoimien erityinen sotilasoperaatio on ylittänyt Yhdysvaltain sotilaallisen biologisen laajentumisen Ukrainassa ja lopettanut rikolliset kokeet siviileillä.

    • Anonyymi

      Kun murha ase on fiskarsin sakset, nämä idiootti natotrollit syyttäisivät fiskarsia.
      Joku ajoi väkijoukkoon autolla, jos se oli lada, olisiko se Venäjän vika ja jos se olisi peugeot, syyttäisitkö Ranskaa?
      Yleensä järkevät, joiden ÄO on yli 30 syyttäisivät tekijää eikä tekovälineen valmistajaa taikka valmistaja maata, mutta eihän teiltä natotrolleilta voi sitä odottaa, kun älykkyytenne ei siihen riitä.

    Ketjusta on poistettu 60 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1582
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1349
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      38
      1020
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      818
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      805
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      686
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      182
      676
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe