Olin osastolla helmikuusta syyskuuhun. Tuntuu kuin olisin ollut vuoden. Tuolloin juuri joulusta selvitty, kun jouduin hoitoon ja nyt taas joulu tulossa. Pelkään, että joudun takaisin vaikka mitään oireita ei ole. Milloin uskallan rentoutua ja uskoa, että saan olla kotona enkä joudu taas hoitoon? Onko muita pitkiä sairaalajaksoja kokeneita?
Vastaukset 1
- Anonyymi
Olen ollut koko nuoren ikäni sairaalahoidossa melko usein. Tiedän tunteen, kun haluaa vapauteen ja nukkua rauhassa omassa kodissa. Jos et halua uudestaan osastolle, suosittelen noudattamaan lääkärin ohjeita, vaikka ne voivat tuntua kurjilta.
Näin jälkikäteen mietin menetettyjä vuosia enkä oikein osaa mieltää nykyistä ikääni niin korkeaksi. En sanoisi, että olen lapsellinen, mutta silloin, kun muut loivat uraa, olin sairaalassa.
Usko itseesi ja etsi ympärillesi ihmisiä, jotka myös uskovat sinuun. Auttanee myös tuohon sairaalan välttelyyn.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202462Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401642Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531076- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk83760Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71728