Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Rahalla saa.

Mitä enemmän tällä palstalla ollaan prostituutiota vastaan ja haukutaan meitä ja ollaan tietävinään meistä sitä sun tätä ja ihmisyyttä ei ole mukamas olemassakaan, niin aina vain enemmän innostun miehistä ja erotiikasta.

Teen töitä aina vain onnellisempana. Ihania miehiä, paljon rahaa, paljon seksiä ja onnellinen olo. Olen kuin kukka kämmenellä. Pilluni vain paranee ja on niin vitun tiukka. Rintani ovat omat ja isot, kiinteät. Pidän myös itse itsestäni huolta.

Vetäkää röökii ja juokaa viinaa. Polttakaa pilvee ja juorutkaa muista. Kytätkää ja arvostelkaa. Mä en tee noita juttuja.

Kateellisia olette, muutamat naiset ja tyhmiä, koska myrkytätte itsenne sisältä päin.
361921
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Se on ostamista.

Äänestä

Olen 40-kymppinen, kaunis nainen. Minulla on ihana mies, jota rakastan ja kunnioitan, samoin kuin hän minua.

Minun ei tarvitse elää jatkuvien tautien pelossa. Minua arvostetaan ja kunnioitetaan. Uskallan kertoa mitä teen työkseni. Työn, johon päästäkseni minun piti opiskeluaikoina kituuttaa ja opiskella monta vuotta.

Olen onnellinen. Minulla on mies ja lapset, ihana perhe, joita voin katsoa silmiin.

Minun ei ole tarvinnut koskaan myydä itseäni, vaikka tilaisuuksia ja tarjoajia on ollut pilvin pimein. Omatuntoni on puhdas.

Minullakin on omat rinnat ja ihan kiinteätkin vielä imetyksistä huolimatta.

Jotenkin säälin maksullisia naisia. Hehän ovat useinmiten perheettömiä ja jäävät vaille tätä elämän peruspilaria. Sen ympärille rakentuu paljon ihania asioita. Se onni ei ole kertakäyttöistä.

Kaikesta huolimatta toivon, että onnesi jatkuu ihan vanhainkotiin asti. Toivon myös, että ihanat miesasiakkasi käyvät sinua siellä katsomassa ja syöttämässä, kun et siihen enää itse kykene.

Äänestä
  • MINULLA ON MYÖS PUHDAS OMATUNTO!
    En ole myynyt itseäni, vaan muutaman vuoden ajan seksipalveluita.
    Minulla on oma elämä ja se on täysin irrallaan minun tekemisistäni.
    Ehkä olen poikkeuksellinen ,kun olen sanonut aivan lähimmilleni mitä teen "sivubisneksenä", eivät hyväksy, mutta eivät ole katkaisseet välejäni minuun.
    Myös minä kävin ensin lukion ja opiskelin muutaman vuoden ammattiini, jota myös arvostetaan ja josta olen ylpeä.
    Ei minunkaan tarvitse elää tautien pelossa, koska käytän aina kondomia. Ja mulla on kanta-asiakas piiri, enkä havittele lisää asiakkaita.
    Minä olen myös nyt onnellinen, vaikka tein kipeitäkin ratkaisuja.
    Parisuhteissa tuli takkiin niin että paukkui.
    Erosin väkivaltaisesta miehestäni ja hän löysi toisen akateemisen naisen ja minä sain lapseni kanssa jäädä.
    Jokunen vuosi myöhemmin rakastuin mieheen joka oli psykopaatti ja huijari. Sain kokea karvaasti sen kun hänkin jätti minut toisen takia, koulutetumman ja rikkaamman perheensä ainoan tyttären.
    Mulla oli 10 vuotta sitten sellainen elämäntilanne, että harkitsin poistumista tästä elämästä.
    Jouduin työttömäksi,"elämäni mies" jätti takaamani velan hoitamatta.Lisäksi jouduin kolariin ja viruin 2kk sairaalassa.
    Silloin rupesin tekemään seksityötä ja nyt on velat maksettu. Samalla koulutin ja kurssitin itseäni lisää ja olen taas työllistetty.
    Minä olen nyt onnellinen minulla on terve ja fiksu aikuinen lapsi , jota rakastan, samoin lapseni rakastaa minua.
    Ja nyt olen asiakkailtani saanut paljon parempaa kohtelua kuin aikoinaan miehiltä silloin kun olin vielä ns. kunnon tyttö.
    Kaikilla ei ole elämän peruspilareita, vaikka eivät olisikaan prostituoituja.Meissä prostituoiduissa on useita kovan kohtalon kokeneita naisia.
    Minulta ei ole pois kenenkään onni niin nämä minutkin jättäneet miehet ovat onnellisia tahollaan.
    Olen vain valitettavasti sen verran kyyninen, etten usko aina hirveisiin onnen hehkutuksiin.
    Olen huomannut, että monet sellaiset perheet jotka onneansa mainostavat näyttelevät aikamoista kotiteatteria.

    Äänestä

  • tää elämän tapa minkä me ollaan valittu on taivas ei sitoutumisii ei valheita ei pettämisii ei tarvi kuunnella lasten kauheeta kiukutteluu ja kyl noi "normaalitkin" ihmiset ei kaikki uskalla/kehtaa sanoo mitä ne on ammateiltaan mul on yks ystävä joka on opettaja eikä koskaan oo kenellekkään sanonu et mikä on oikeesti työltään... kaduilla kun kävellään saa huudella mitä vaan kenelle vaan ja mikä parasta saa pukeutuu vaatteisiin joista itse pitää...

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    MINULLA ON MYÖS PUHDAS OMATUNTO!
    En ole myynyt itseäni, vaan muutaman vuoden ajan seksipalveluita.
    Minulla on oma elämä ja se on täysin irrallaan minun tekemisistäni.
    Ehkä olen poikkeuksellinen ,kun olen sanonut aivan lähimmilleni mitä teen "sivubisneksenä", eivät hyväksy, mutta eivät ole katkaisseet välejäni minuun.
    Myös minä kävin ensin lukion ja opiskelin muutaman vuoden ammattiini, jota myös arvostetaan ja josta olen ylpeä.
    Ei minunkaan tarvitse elää tautien pelossa, koska käytän aina kondomia. Ja mulla on kanta-asiakas piiri, enkä havittele lisää asiakkaita.
    Minä olen myös nyt onnellinen, vaikka tein kipeitäkin ratkaisuja.
    Parisuhteissa tuli takkiin niin että paukkui.
    Erosin väkivaltaisesta miehestäni ja hän löysi toisen akateemisen naisen ja minä sain lapseni kanssa jäädä.
    Jokunen vuosi myöhemmin rakastuin mieheen joka oli psykopaatti ja huijari. Sain kokea karvaasti sen kun hänkin jätti minut toisen takia, koulutetumman ja rikkaamman perheensä ainoan tyttären.
    Mulla oli 10 vuotta sitten sellainen elämäntilanne, että harkitsin poistumista tästä elämästä.
    Jouduin työttömäksi,"elämäni mies" jätti takaamani velan hoitamatta.Lisäksi jouduin kolariin ja viruin 2kk sairaalassa.
    Silloin rupesin tekemään seksityötä ja nyt on velat maksettu. Samalla koulutin ja kurssitin itseäni lisää ja olen taas työllistetty.
    Minä olen nyt onnellinen minulla on terve ja fiksu aikuinen lapsi , jota rakastan, samoin lapseni rakastaa minua.
    Ja nyt olen asiakkailtani saanut paljon parempaa kohtelua kuin aikoinaan miehiltä silloin kun olin vielä ns. kunnon tyttö.
    Kaikilla ei ole elämän peruspilareita, vaikka eivät olisikaan prostituoituja.Meissä prostituoiduissa on useita kovan kohtalon kokeneita naisia.
    Minulta ei ole pois kenenkään onni niin nämä minutkin jättäneet miehet ovat onnellisia tahollaan.
    Olen vain valitettavasti sen verran kyyninen, etten usko aina hirveisiin onnen hehkutuksiin.
    Olen huomannut, että monet sellaiset perheet jotka onneansa mainostavat näyttelevät aikamoista kotiteatteria.

    Sinäkö lukion käynyt!? Hölö,hölö! Never!
    Jos olisit jotain ylemmän asteen kouluja käynyt, tietäisit että monet ikävät taudit voivat tarttua jopa karvojen välityksellä. Tietäisit myös esimerkiksi miten AIDS tarttuu! Nyt kyllä selvisi se suunnaton, syyttömiin koulutettuihin naisiin suunnattu viha mikä teksteissäsi täällä on näkynyt!! Miksiköhän sinut on jätetty?? Kuka tommosta rekkakuskin puhetavan omaavaa naista viitsisikään katsella. Ja on turha valittaa, että moent prostut on vaikean elämän eläneet! Miksiköhän?? Siksi, kun ovat laiskoja, mukavuudenhaluisia ja kaiken lisäksi niin tyhmiä, etteivät ole osanneet tehdä kuin vääriä, tolloja valintoja elämässään! Tuskinpa olet muuten kertonut lapsellesi millä olet lisäansiosi tienannut! Et kai sinä sentään niin tyhmä ole???! Parempaa kohtelua saat nyt miehiltä!! Hah! Ne sinun miehes reiän takia varmaan kohtelevat sinua hetken hyvin, mutta kun painavat oven kiinni, sinua tuskin muistavat!

    //En ole myynyt itseäni, vaan muutaman vuoden ajan seksipalveluita.//

    Sinä myyt itseäsi. Myyt sitä osaa kehostasi, jota kutsutaan pil.uksi.

    Turha asioita on kaunistella. Parempi puhua oikeilla nimillä. Tottakai huorat mieluummin kaunistelisivat, mutta totuus ei muutu siitä miksikään.

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Laitaks kumin vai peräti muovipussin miehelle vehkeeseen, kun suuseksiä annat?? Vai millä estät, ettei ole kuppa nielussa?? Kysyy yks "tyhmä" vaan???

    Äänestä

  • Kaikki eivät saa lapsia. Kaikki miehet eivät ole uskollisia, kilttejä ym. Ei voi mitään.

    Olen iloinen puolestasi. Osaat arvostaa mitä sulla, Teillä on. Kaikki eivät osaa...luulisin.

    Jätän miehiä. He eivät minua ole jättäneet. Näin on. Aikansa kutakin. Oikea tulee vastaan...ei kiire. :)

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    //En ole myynyt itseäni, vaan muutaman vuoden ajan seksipalveluita.//

    Sinä myyt itseäsi. Myyt sitä osaa kehostasi, jota kutsutaan pil.uksi.

    Turha asioita on kaunistella. Parempi puhua oikeilla nimillä. Tottakai huorat mieluummin kaunistelisivat, mutta totuus ei muutu siitä miksikään.

    Olen saanut poliisin arkistoista selville että tämä ns. "mies" on itseasiassa pedofiili ja eläimiinsekaantuja joten kannattaa olla erityisen varuillaan tämän "miehen" kanssa. Vanhemmat suojatkaa lapsenne tältä hullulta. Voisitko kertoa miksi ahdistelet lapsia ja sekaannut eläimiin? Se on väärin?

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    MINULLA ON MYÖS PUHDAS OMATUNTO!
    En ole myynyt itseäni, vaan muutaman vuoden ajan seksipalveluita.
    Minulla on oma elämä ja se on täysin irrallaan minun tekemisistäni.
    Ehkä olen poikkeuksellinen ,kun olen sanonut aivan lähimmilleni mitä teen "sivubisneksenä", eivät hyväksy, mutta eivät ole katkaisseet välejäni minuun.
    Myös minä kävin ensin lukion ja opiskelin muutaman vuoden ammattiini, jota myös arvostetaan ja josta olen ylpeä.
    Ei minunkaan tarvitse elää tautien pelossa, koska käytän aina kondomia. Ja mulla on kanta-asiakas piiri, enkä havittele lisää asiakkaita.
    Minä olen myös nyt onnellinen, vaikka tein kipeitäkin ratkaisuja.
    Parisuhteissa tuli takkiin niin että paukkui.
    Erosin väkivaltaisesta miehestäni ja hän löysi toisen akateemisen naisen ja minä sain lapseni kanssa jäädä.
    Jokunen vuosi myöhemmin rakastuin mieheen joka oli psykopaatti ja huijari. Sain kokea karvaasti sen kun hänkin jätti minut toisen takia, koulutetumman ja rikkaamman perheensä ainoan tyttären.
    Mulla oli 10 vuotta sitten sellainen elämäntilanne, että harkitsin poistumista tästä elämästä.
    Jouduin työttömäksi,"elämäni mies" jätti takaamani velan hoitamatta.Lisäksi jouduin kolariin ja viruin 2kk sairaalassa.
    Silloin rupesin tekemään seksityötä ja nyt on velat maksettu. Samalla koulutin ja kurssitin itseäni lisää ja olen taas työllistetty.
    Minä olen nyt onnellinen minulla on terve ja fiksu aikuinen lapsi , jota rakastan, samoin lapseni rakastaa minua.
    Ja nyt olen asiakkailtani saanut paljon parempaa kohtelua kuin aikoinaan miehiltä silloin kun olin vielä ns. kunnon tyttö.
    Kaikilla ei ole elämän peruspilareita, vaikka eivät olisikaan prostituoituja.Meissä prostituoiduissa on useita kovan kohtalon kokeneita naisia.
    Minulta ei ole pois kenenkään onni niin nämä minutkin jättäneet miehet ovat onnellisia tahollaan.
    Olen vain valitettavasti sen verran kyyninen, etten usko aina hirveisiin onnen hehkutuksiin.
    Olen huomannut, että monet sellaiset perheet jotka onneansa mainostavat näyttelevät aikamoista kotiteatteria.

    Hyvä kirjoitus. Mutta onko se nyt niin kovin tarpeellista täällä koko elämäntarinaa kertoa?
    Sympatiapisteet kyllä annan sinulle ja toivotan kaikkea hyvää elämän varrelle.

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Olen saanut poliisin arkistoista selville että tämä ns. "mies" on itseasiassa pedofiili ja eläimiinsekaantuja joten kannattaa olla erityisen varuillaan tämän "miehen" kanssa. Vanhemmat suojatkaa lapsenne tältä hullulta. Voisitko kertoa miksi ahdistelet lapsia ja sekaannut eläimiin? Se on väärin?

    Mies! Älä ota tätä kirjoittajaa todesta! Wanda se vain siinä kirjoittelee Jossu-nimimerkillä kun ei muuhun kykene! Minä olen se oikea Jossu!

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Mies! Älä ota tätä kirjoittajaa todesta! Wanda se vain siinä kirjoittelee Jossu-nimimerkillä kun ei muuhun kykene! Minä olen se oikea Jossu!

    reppanat ja niiden feikkaamiset tiedetään.

    Säälittäviä tyyppejä.

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    reppanat ja niiden feikkaamiset tiedetään.

    Säälittäviä tyyppejä.

    Lopeta tuo feikkaaminen, ja kasva aikuiseksi. Äläkä ahdistele lapsia, ne ei ole tehneet sinulle mitään pahaa. Se että isäsi raiskasi sinut ei oikeuta sinua tuhoamaan lapsien elämää. Tiedätkö mitä vankilassa toiset vangit tekevät sinunkaltaisillesi.

    HULAGAHULAGA UGAUGABUGAHYGOP
    FLFMSDLÖFMÄDÄVM
    OPJOF
    FPSDJFSIOPDJFIOSF
    RUNDUNDUNDUDNDUDNDUNDUNRUNDUNRUNDUN
    Lentokone
    GUGUGAHJUPPIDUU SANSAN

    Äänestä

  • Mies kirjoitti:

    HULAGAHULAGA UGAUGABUGAHYGOP
    FLFMSDLÖFMÄDÄVM
    OPJOF
    FPSDJFSIOPDJFIOSF
    RUNDUNDUNDUDNDUDNDUNDUNRUNDUNRUNDUN
    Lentokone
    GUGUGAHJUPPIDUU SANSAN

    ONKO SULLA LÄÄKITYS KUNNOSSA? MUISTA OTTAA MIELIALALÄÄKKEET!

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Sinäkö lukion käynyt!? Hölö,hölö! Never!
    Jos olisit jotain ylemmän asteen kouluja käynyt, tietäisit että monet ikävät taudit voivat tarttua jopa karvojen välityksellä. Tietäisit myös esimerkiksi miten AIDS tarttuu! Nyt kyllä selvisi se suunnaton, syyttömiin koulutettuihin naisiin suunnattu viha mikä teksteissäsi täällä on näkynyt!! Miksiköhän sinut on jätetty?? Kuka tommosta rekkakuskin puhetavan omaavaa naista viitsisikään katsella. Ja on turha valittaa, että moent prostut on vaikean elämän eläneet! Miksiköhän?? Siksi, kun ovat laiskoja, mukavuudenhaluisia ja kaiken lisäksi niin tyhmiä, etteivät ole osanneet tehdä kuin vääriä, tolloja valintoja elämässään! Tuskinpa olet muuten kertonut lapsellesi millä olet lisäansiosi tienannut! Et kai sinä sentään niin tyhmä ole???! Parempaa kohtelua saat nyt miehiltä!! Hah! Ne sinun miehes reiän takia varmaan kohtelevat sinua hetken hyvin, mutta kun painavat oven kiinni, sinua tuskin muistavat!

    Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
    JOSSU MUISTA VERENPAINEESI!
    JUU KAIKKI VIRUSPERÄISET TAUDIT VOIVAT TARTTUA! AIVAN ROUVA OPETTAJA JA YLIVIISAS UUDEN NIKIN ALLA PIILESKELEVÄ.
    Kirjoitustyyli ja tekstin sisältö ovat oudon tuttuja.
    Hillitsehän vähän vihaasi! En minä vihaa ketään, elämäni on liian arvokas tuhlattavaksi vihan tunteisiin.
    RAUHOITU NIISTÄ TYHMIEN PROSTUJEN TEKEMISTÄ VALINNOISTA!
    Empä ole sossun luukulla roikkunut ja velkani olen maksanut, nyt olen omillani.
    Mä olen laiska, mua ei todellakaan huvita mennä vaikkapa siivoomaan jonkun laiskan "akateemisen uranaisen" nurkkia tai paimentamaan hänen konkkanokkaisia, näsäviisaita pentuja.
    Kyllä otti Jossulla taas hermoon. Mitä sä riehut. Eikös sullakin pitäisi ansiot olla tuohon 5000€uron pintaan. Kyllä sellaisilla ansioilla toimeen tulee, ollos tyytyväinen.
    En minä koulutettuja naisia vihaa, mulla on paljon ystävättäriä,joilla on akateeminen loppututkinto ja toimiva parisuhde.
    Minä olen vain voimakkaasti kritisoinut paskantärkeitä omahyväisiä retostelijoita.
    Jossu nyt, mutta mikä lie ennen pidä omahyväiset yliego kuvitelmasi. En lähde veivaamaan, se ei johda mihinkään.
    Ollos tyytyväinen kun olet ilmeisesti tehnyt pelkästään oikeita valintoja elämässäsi, sulta puuttuu täydellisesti inhimillisyys.
    Ole onnellinen , jos saat vihaltasi tilaa edes positiivisille tunteille.

    En allekirjoita mitään väitteistäsi, mutta kyllä sinulle täytyy siltä osin hattua nostaa, että jaksat vastata ja koettaa puolustaa itseäsi.

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Laitaks kumin vai peräti muovipussin miehelle vehkeeseen, kun suuseksiä annat?? Vai millä estät, ettei ole kuppa nielussa?? Kysyy yks "tyhmä" vaan???

    YKSI TYHMÄ! MINÄ KÄYTÄN KAIKISSA SEKSIKONTAKTEISSA KUMIA, MYÖS SUUSEKSISSÄ. JA KÄYN SÄÄNNÖLLISESTI LÄÄKÄRISSÄ.
    MINUN TYÖVÄLINEENI ON VARMAAN PAREMMASSA KUNNOSSA KUIN SINUN KV:si.
    MIHIN OSOITTEESEEN SAAN TOIMITTAA KASTELUKANNUN, JOTTA SUN KV:si VOISI KASTELLA ENNEN PYHÄÄ TOIMITUSTA.

    Äänestä

  • Oikea Jossu kirjoitti:

    En allekirjoita mitään väitteistäsi, mutta kyllä sinulle täytyy siltä osin hattua nostaa, että jaksat vastata ja koettaa puolustaa itseäsi.

    HYVÄÄ YÖTÄ! GOOD NIGHT!

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
    JOSSU MUISTA VERENPAINEESI!
    JUU KAIKKI VIRUSPERÄISET TAUDIT VOIVAT TARTTUA! AIVAN ROUVA OPETTAJA JA YLIVIISAS UUDEN NIKIN ALLA PIILESKELEVÄ.
    Kirjoitustyyli ja tekstin sisältö ovat oudon tuttuja.
    Hillitsehän vähän vihaasi! En minä vihaa ketään, elämäni on liian arvokas tuhlattavaksi vihan tunteisiin.
    RAUHOITU NIISTÄ TYHMIEN PROSTUJEN TEKEMISTÄ VALINNOISTA!
    Empä ole sossun luukulla roikkunut ja velkani olen maksanut, nyt olen omillani.
    Mä olen laiska, mua ei todellakaan huvita mennä vaikkapa siivoomaan jonkun laiskan "akateemisen uranaisen" nurkkia tai paimentamaan hänen konkkanokkaisia, näsäviisaita pentuja.
    Kyllä otti Jossulla taas hermoon. Mitä sä riehut. Eikös sullakin pitäisi ansiot olla tuohon 5000€uron pintaan. Kyllä sellaisilla ansioilla toimeen tulee, ollos tyytyväinen.
    En minä koulutettuja naisia vihaa, mulla on paljon ystävättäriä,joilla on akateeminen loppututkinto ja toimiva parisuhde.
    Minä olen vain voimakkaasti kritisoinut paskantärkeitä omahyväisiä retostelijoita.
    Jossu nyt, mutta mikä lie ennen pidä omahyväiset yliego kuvitelmasi. En lähde veivaamaan, se ei johda mihinkään.
    Ollos tyytyväinen kun olet ilmeisesti tehnyt pelkästään oikeita valintoja elämässäsi, sulta puuttuu täydellisesti inhimillisyys.
    Ole onnellinen , jos saat vihaltasi tilaa edes positiivisille tunteille.

    Moi kaunis Wanda :)

    Mitäs tykkäisit siitä että jos me vietettäis yö yhdessä. Mähän ehdotin tätä jo sile Helinalle. Eli oletko vielä alalla ja mistä sinuun saisi yhteyden jotta voitaisiin sopia palvelun ehdoista.

    Tsemppiä Wanda :)

    Äänestä

  • Jossu kirjoitti:

    Lopeta tuo feikkaaminen, ja kasva aikuiseksi. Äläkä ahdistele lapsia, ne ei ole tehneet sinulle mitään pahaa. Se että isäsi raiskasi sinut ei oikeuta sinua tuhoamaan lapsien elämää. Tiedätkö mitä vankilassa toiset vangit tekevät sinunkaltaisillesi.

    kysy rehellisesti Jeesukselta: haluatko sinä Jumalan Poika että myyn itseäni!

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    MINULLA ON MYÖS PUHDAS OMATUNTO!
    En ole myynyt itseäni, vaan muutaman vuoden ajan seksipalveluita.
    Minulla on oma elämä ja se on täysin irrallaan minun tekemisistäni.
    Ehkä olen poikkeuksellinen ,kun olen sanonut aivan lähimmilleni mitä teen "sivubisneksenä", eivät hyväksy, mutta eivät ole katkaisseet välejäni minuun.
    Myös minä kävin ensin lukion ja opiskelin muutaman vuoden ammattiini, jota myös arvostetaan ja josta olen ylpeä.
    Ei minunkaan tarvitse elää tautien pelossa, koska käytän aina kondomia. Ja mulla on kanta-asiakas piiri, enkä havittele lisää asiakkaita.
    Minä olen myös nyt onnellinen, vaikka tein kipeitäkin ratkaisuja.
    Parisuhteissa tuli takkiin niin että paukkui.
    Erosin väkivaltaisesta miehestäni ja hän löysi toisen akateemisen naisen ja minä sain lapseni kanssa jäädä.
    Jokunen vuosi myöhemmin rakastuin mieheen joka oli psykopaatti ja huijari. Sain kokea karvaasti sen kun hänkin jätti minut toisen takia, koulutetumman ja rikkaamman perheensä ainoan tyttären.
    Mulla oli 10 vuotta sitten sellainen elämäntilanne, että harkitsin poistumista tästä elämästä.
    Jouduin työttömäksi,"elämäni mies" jätti takaamani velan hoitamatta.Lisäksi jouduin kolariin ja viruin 2kk sairaalassa.
    Silloin rupesin tekemään seksityötä ja nyt on velat maksettu. Samalla koulutin ja kurssitin itseäni lisää ja olen taas työllistetty.
    Minä olen nyt onnellinen minulla on terve ja fiksu aikuinen lapsi , jota rakastan, samoin lapseni rakastaa minua.
    Ja nyt olen asiakkailtani saanut paljon parempaa kohtelua kuin aikoinaan miehiltä silloin kun olin vielä ns. kunnon tyttö.
    Kaikilla ei ole elämän peruspilareita, vaikka eivät olisikaan prostituoituja.Meissä prostituoiduissa on useita kovan kohtalon kokeneita naisia.
    Minulta ei ole pois kenenkään onni niin nämä minutkin jättäneet miehet ovat onnellisia tahollaan.
    Olen vain valitettavasti sen verran kyyninen, etten usko aina hirveisiin onnen hehkutuksiin.
    Olen huomannut, että monet sellaiset perheet jotka onneansa mainostavat näyttelevät aikamoista kotiteatteria.

    no laita tämä kirjoitus tauluksi itsellesi,
    et itsekään hyväksy itseäsi, et todellakaan, täällä sinä tyrkytät omia mielipiteitä ja vaadit mitalia, sinä varmaan itket joka aamu sitä että olet huora.

    Äänestä

ei voi pettää itseään. Sinäkin yrität, mutta sisäisessä maailmassasi tiedät tekeväsi täysin väärin myydessäsi itseäsi.

Varsin säälittävä oli kommenttisi.

Äänestä
  • Katoppa vielä kerran sinne haaroväliin, näkyykö siellä niitä palleja...

    Äänestä

  • SINÄ NS. "MIES" JAKSAT VAAN YHÄ JANKUTTAA.
    MINÄ OLENKIN NIIN SÄÄLITTÄVÄ! VOI VOI! NIIN SÄÄLITTÄVÄ, ETTÄ KAIKKIEN PROSTITUUTION VASTUSTAJIEN PITÄÄ MEITÄ PROSTEJA SÄÄLIÄ!!
    ME HOROTHAN ANSAITSISIMME PÄINVASTOIN VALTIOLTA 1000000€URON SUURUISEN PALKINNON KUKIN, KUN OLEMME SUOMEN KATAJAISEN KANSAN SYLKYKUPPEJA.
    ON NIIN TERAPEUTTISTA KUN SAA TUNTEA YLEMMYYTTÄ JA PURKAA VIHAN JA KAUNAN TUNTEET JA KAIKKI NEGATIIVISET TUNTEET HUORIIN.

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    SINÄ NS. "MIES" JAKSAT VAAN YHÄ JANKUTTAA.

    Muuten Wanda vieläkö sinä myyt niitä palvelujasi. Olis kiva käydä sun luonas tutustumassa suhun hieman lähemmin. Pidetään yhteyttä.

    Muuten voisitko kertoa mulle mistä sais tietoa tästä prostituutiosta, sillä minä haluan että sinä et pety minuun kun tulen luoksesi.

    Et reppana muuhun pysty kuin feikkaamaan.

    Säälittävää.

    Äänestä

  • Mies(alkuper.) kirjoitti:

    Lopeta tuo feikkaaminwen se on säälittävää. Ei sinua kukaan usko. Sitäpaitsi minä olen alkuperäinen Mies(alkuper.)

    Äänestä

  • Mies(alkuper.) kirjoitti:

    Et reppana muuhun pysty kuin feikkaamaan.

    Säälittävää.

    Kyllä me muut tajutaan, että sinä et tuollaisia kirjoittelisi. Ihan noin alas me ei vajota, vai mitä?

    Äänestä

  • Oikea Jossu kirjoitti:

    Kyllä me muut tajutaan, että sinä et tuollaisia kirjoittelisi. Ihan noin alas me ei vajota, vai mitä?

    Lopeta tuo minun nimimerkilläni feikkaaminen ja lopeta samoin lasten ahdistelu, senkin pedofiili. Mene hoitoon ennekuin joudut todella vaikeuksiin.

    Äänestä

  • Oikea Jossu kirjoitti:

    Lopeta tuo minun nimimerkilläni feikkaaminen ja lopeta samoin lasten ahdistelu, senkin pedofiili. Mene hoitoon ennekuin joudut todella vaikeuksiin.

    Hei WANDA!! : )))))))

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    SINÄ NS. "MIES" JAKSAT VAAN YHÄ JANKUTTAA.
    MINÄ OLENKIN NIIN SÄÄLITTÄVÄ! VOI VOI! NIIN SÄÄLITTÄVÄ, ETTÄ KAIKKIEN PROSTITUUTION VASTUSTAJIEN PITÄÄ MEITÄ PROSTEJA SÄÄLIÄ!!
    ME HOROTHAN ANSAITSISIMME PÄINVASTOIN VALTIOLTA 1000000€URON SUURUISEN PALKINNON KUKIN, KUN OLEMME SUOMEN KATAJAISEN KANSAN SYLKYKUPPEJA.
    ON NIIN TERAPEUTTISTA KUN SAA TUNTEA YLEMMYYTTÄ JA PURKAA VIHAN JA KAUNAN TUNTEET JA KAIKKI NEGATIIVISET TUNTEET HUORIIN.

    eli sinä wanda tosiaan haluat mitalin, mutta kun sulla on kulunut?

    et sinä saa arvostusta ei huora saa, etkö ymmärrä olet yhteiskunnan sylkykuppi.?

    Äänestä

Monet naiset eivät enää tiedä työnteosta mitään, kun ovat tottuneet vedättämään kaikenlaisia tukiaisia yhteiskunnalta tai tossun alla olevalta mieheltä. He ovat kateellisia teille, koska te kykenette hankkimaan oman toimeentulonne yrittäjinä. Toivottavasti yrittäjiä aletaan oikeasti arvostamaan täällä Suomessakin. Tsemppiä teille!

Äänestä

Tuo on aivan totta, pitkään parisuhteessa eläneet tietävät että, huorissa käyminen on "se" parisuhteen suola, jos huorissa haluaa käydä niin kyllähän nitä suomestakin löytyy että, ei pidä lähteä ulkomaille

Ja mitä siellä pitää tehdä, teet aivan samoja asioita kuin teet aviopuolisosi kanssa...

Äänestä

riehuu tässä ketjussa. Ilmeisesti huorien vakioasiakas.

Äänestä
  • riehuu tässä ketjussa. Ilmeisesti huorien vakioasiakas kuten minäkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tuulitukka kirjoitti:

Mitä enemmän tällä palstalla ollaan prostituutiota vastaan ja haukutaan meitä ja ollaan tietävinään meistä sitä sun tätä ja ihmisyyttä ei ole mukamas olemassakaan, niin aina vain enemmän innostun miehistä ja erotiikasta.

Teen töitä aina vain onnellisempana. Ihania miehiä, paljon rahaa, paljon seksiä ja onnellinen olo. Olen kuin kukka kämmenellä. Pilluni vain paranee ja on niin vitun tiukka. Rintani ovat omat ja isot, kiinteät. Pidän myös itse itsestäni huolta.

Vetäkää röökii ja juokaa viinaa. Polttakaa pilvee ja juorutkaa muista. Kytätkää ja arvostelkaa. Mä en tee noita juttuja.

Kateellisia olette, muutamat naiset ja tyhmiä, koska myrkytätte itsenne sisältä päin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu