Vasemmistohallitus on epäonnistunut ulko - sisä- ja finanssipolitiikassa. Tämä näkyy suomalaisten joka päiväisessä elämässä monin tavoin. Esimerkiksi venäläisten oikeuksien näkyvän puolustamisen. Siitä on ulkoministeri Pekka Haavisto ja sisäministeri Krista Mikkonen pitäneet huolta. Finanssipolitiikan epäonnistuminen näkyy pöyristyttävänä, yhä kasvavana velkataakkana. Siitä kärsii tulevat sukupolvet ja juuri nyt nykyinen nuoriso. Koulujärjestelmämme on taantunut vasemmistoa edustavan ministerin aikana. Koulujärjestelmänmme oli kansainvälistä huippuluokkaa. Miksi siis käytämme vähäisiä koulutukseen suunnattuja varoja venäläisten lukiolaisten ja muiden opiskelijoiden kouluttamiseen eritoten itärajan pienissä oppilaitoksissa???
Näin vasemmistohallituksemme hiljaisesti hyväksyy venäläisten Ukrainassa meneillään olevan kansanmurhan joukkohautoineen ja lapsiuhreineen. Suomi ja suomalaiset tarvitsevat hallituksen, joka ajaa meidän etuja, ei venäläisten!
Tästä vastuuta pakoilevasta, suoranaiseen pelkuruuteen sortuvasta, aivopestyjä venäläisiä paapovasta hallituksen irvikuvasta on päästävä nopeasti eroon. Onneksi vaalit ovat tuloillaan.
Sanna Marinin vasemmistohallituksen politiikka
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kun Arman Alizad puolusti hiihtäjä Vilma Nissilää sanomalla
"älä välitä sekopäistä Vilma", ja kun siitä kerrottiin täällä, niin sekopäinen mukasuvaitsevainen teki siitä valituksen252684Trump muka öljyn takia Venezuelaan? Pelkää mustamaalausta
Kertokaapa mistä tuollainen uutisankka on saanut alkunsta? Näyttäkääpä ne alkuperäiset lähteet, minä en löytänyt mitään402332Ei tule uni
Kuten epäilin. Onneksi viime yön sain ihan hyvin nukutuksi. Tiesin kyllä, ettei tästä mitään tänään tule.621308Miksi juuri Venezuela?
Kaikista maailman valtioista Trump otti silmätikukseen Venezuelan. Mutta minkä ihmeen takia? Kyseessä on kuitenkin vähäp2991231- 41986
- 42967
- 77894
Jos mies olet oikeasti...?
Kiinnostunut... Pyydä mut kunnolla treffeille ja laita itsesi likoon. En voi antaa sydäntä jos sinä olet epävarma ja eh77877Nautitko riidan haastamisesta?
Itse olen hyvin kärsivällinen ja sopuisa noin yleensä, mutta osaan tarvittaessa olla hankala. Niin metsä vastaa kuin sin175803Akateemikko Martti Koskenniemi vertaa Trumpia Putiniin
"-Suomalaisena on syytä olla huolissaan siitä, että Yhdysvallat näin vahvistaa 1800-luvun alkupuolella julistamansa etup94798