Raisio on kaapannut tittelin Lahdelta.
Vastaukset 16
- Anonyymi
Pikemminkin alabama rumista natseista päätellen
- Anonyymi
Raisiossa paljon myös Mormoneja eli Utah.
- Anonyymi
Raisio on tilastoissa vain hieman Naantalia edellä.
- Anonyymi
Tutkimusten mukaan Raisiossa tehtiin 2014-2017 aikana yli 500 pahoinpitelyä. Eniten pahonpitelyitä tapahtui keskustassa, toisena ihala ja kolmantena tikanmaa..
- Anonyymi
VÄESTÖJAKAUTUMA POISTETTIIN, VAIKKA JUURI JULKAISTIIN VIRALLISESSA LEHDESSÄ. MIKÄHÄN SÄÄNTÖ SEN KERTOMISEN KIELTÄÄ. EI TAIDA SÄÄNNÖISTÄ LÖYTYÄ. VIERASKIELISTEN OSUUS ERI KAUPUNGEISSA ON IHAN VIRALLISTA TIETOA.
- Anonyymi
täällä oleilevat matut kolmekymmentä vuotta täydellä pitopalvelulla, on vastaanottokeskuksia jotka tarjoavat kelakortit, maksusitoumukset, tukirahat nostettiin syksyllä että on vielä enemmän millä mällätä.terveydenhoito kaikille tautipesäkkeille kun on syyhyt, satiaiset, hiv, luteet ja täit tuotu suomeen tullessa. ei sähkölaskuhuolia, vesilasku ja puhelinlaskuista huolta, ajokoulut , tulkit, koulutukset joiden jälkeen ei ole edespakko tehdätöitä annettujen etujensa eteen. matkustus suomessa ja kotomaihinsa.helvetti ja suomen vanhuksilta otetaan kokopäivälaitosten, terveyskeskusten palvelut. kotihoito kussut jo monta vuotta, yksin vanhat, sokeat, dementoituneet ja huonosti liikkuvat vailla hoitoa kun ei ole rahaa . surkeaa pahoinvointia ja sit löydetään kuolleita, muumioituneita ja vaikeasti loukkaantuneita. perusterveydenhoitojonot ihan hirveät ja kun ei hoideta siirtyy erikoissairaanhoidon kalliille eli helvetin kalliiksi tulee. naapuristahenkilö poti kolme päivää vatsaa niin soitto terveyskeskukseen poiki vastauksen ettei tänne kannata tulla kun on ruuhkaa sit ambulanssi tuli kun oli kahteen kertaankyselly että onko taatusti tarvetta ,kun vihdoin tulivat niin suoraan leikkaukseemjasitten kolmen viikon tehohoito pahan tulehduksen jälkeen ja nyt viikkojen toipuminen, NYT KUNNAT HOITAVAT 2025 TYÖLLISYYTTÄ, SUOMESSA ERITTÄIN PALJON NIIN SUOMALAISIA KUIN MATUJA TYÖTTÖMÄNÄ. konkurssit ja lomautetut jatkuva lisääntyminen tuo ovat menot koska 101 päivän laökeen kunnat maksaa sakkoja 450€ per pää.
tulee aina vaan kalliimmaksi tämä jatkuva alamäki ja samalla tarve tukien maksamiseen lisääntyy varsinkin kehäkolmosen valtavat massa matuja joita on jo 30 vuotta elätetty . kukaan eivarmasti suomesta poistu kun täällä loisinsinen on niin hyvällä tolalla heidän samalla suomen nuoriso on huumeiden ja päihteiden orjia lisääntyvässä määrin jaheidän elättämisensä, kannattalemiset on järkyttävän kallista ja rikoksien määrä kun hulluna pörrätään ja tapellaan ,tuhotaan ja varastetaan muiden omaisuutta. LAPSET JOTKA SYNTYY HUUMEPERHEISIIN OVAT KAIKKEIN SURKEINTA MITÄ VOI OLLA, ENSI N PIENI VAUVA KÄRSII KAUHEISTA VIEROITUSOIREISTA JA SITTEN ELÄVÄT HUNNINGOLLA VASTUUTTOMIEN AIKUISTEN KONTOLLA, ei varaa ruokaaan ei vaatteisiin ,ei mitään turvaa ja kun malli on tämä yleensä perintönä siirtyy.
- Anonyymi
Tutkittiin hieman KTI-Laskutuksen taustoja. Selviti, että AVI on antanut varoituksen:
Varoitus, diaarinumero: ESAVI/27509/2020. Päätöspäivä: 29.06.2021. Lainvoimaisuus: lainvoimainen. Kohtuuttomat perintäkulut yrityssaatavien perinnässä - Anonyymi
Joo elikkä ei siellä Turun suunnalla muutenkaan asu kukaan järkevä
- Anonyymi
"Lahdelta"? Sumenlahdeltako!? Miepä kerron teille nuijille: LAHESTA tai sen historiasta ei tunnu tietävän kuin wanhat aidot LAHESSA syntyneet/kasvaneet päijät-hämäläiset! Chigago nimen Lahti sai 1900 luvun alussa kun Lahen sopenkorvessa oli siihen aikaan 13 TEURASTAMOA eläimille ja se oli Suomalaisittain silloin paljon! Mitään tekemistä sillä nimityksellä ei ollut ihmisten väkivaltaisuuden kanssa etc! Opetelkaa dorkat aitoa HISTORIAA, jos osaatte...
- Anonyymi
piä sinä reliikki turpas kii kun ketään ei kiinosta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
piä sinä reliikki turpas kii kun ketään ei kiinosta
Minua kiinnostaa nuo kirjoitusvirheet, "piä" on varmaankin pidä, ja "kiinosta" on kiinnosta ??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minua kiinnostaa nuo kirjoitusvirheet, "piä" on varmaankin pidä, ja "kiinosta" on kiinnosta ??
Keskity omiisi, dorka mummo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskity omiisi, dorka mummo.
Dorka mummo ei nuorempiaan kumartele.
Mitä se dorka sitten tarkoittaakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Dorka mummo ei nuorempiaan kumartele.
Mitä se dorka sitten tarkoittaakaan.Louskuta vaan leukojasi, turhake.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
piä sinä reliikki turpas kii kun ketään ei kiinosta
Vingu rotta
- Anonyymi
Älä leiki fiksua, kun sellainen et todellakaan ole.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51175
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1621008Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216803- 63748
- 65740
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21628Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?135626Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 51512
- 47495
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473- 37468
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?98466Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40463- 30463
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440