Nyt selvitellään kuka on syypää, missä vika, kuka aiheutti vahingon jne ihan turvallisuuden kannalta toissijaisessa asiassa. Odotetaanko todella niin kauen, että ollan käyty arbitraasit, välimiestuomiot jne että saadaan pumppuihin uudet juoksupyörät? Vaikka hallitus ei ole vastuussa yksittäsien voimalaitoksen käynnissäpidosta, hallitus on vastuussa Suomen sähköntuotannosta ja kriisiajan toimintavarmuudesta. Joten pistäkään näihin tunareihin vaihtia, älkää odotelko selityksiä vaan toimikaa. Olkiluoto 3 pelaa Venäjän pussiin.
Hei hallitus, Olkiluoto 3 seisoo ja minkä vuoksi? Sen vuoksi, että ei ole hankittu kriittisä varaosi
34
122
Vastaukset
- Anonyymi
Tosiaan, hiljaisuus jatkunut viikkoja, todennäköisesti vastuukysymys selittää. On siis, löytynyt perustavaa laatua olevia virheitä useammassa portaassa. Mahdollisesti jopa tilaajan toimittamissa sekä toimittajan hankkimissa lähtötiedoissa, itse suunnitteluprosessissa ja mahdollisesti valmistus- ja asennustoiminnassa. Myöskään koekäytön aikaisia käyttövirheitä ei voida missään tapauksessa sulkea pois. Jossain ohtaa ryhdytään kysymään selityksiä, kuka teki milloin mitä ja miksi.
- Anonyymi
Plutokratia ja kapitalismi tuottavat pelkkää moskaa!
- Anonyymi
Täällä ei osata edes koirankoppia enää rakentaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä ei osata edes koirankoppia enää rakentaa.
KAIKKI TYÖTEKIJÄT ULKOMAILTA eikä ne noudata muutenkaan lakeja kuin pitää .
- Anonyymi
Syöttövesipumpun juoksupyörä on kriittisenä varaosana lähes joka voimalaitoksessa, mutta ei Suomen suurimmassa voimalassa, jossa on neljä syöttövesipumppua ja ei yhtään vara-osaa. Kyllä kai tuossa on kyse selvästä laiminlyönnistä, ammattitaidotttomuudest,a puhtaasta tietämättömyydestä ja hällä väliämentaliteetista. Ei kai miljardien laitos voi seisoa kuukausi kaupalla muuatman kympitonnin juoksupyörien takia. Oli pumpun valmsitaja sitten kuka hyväns, niin siellä on pistettävä toimeksi ja satava varaosa ilman lisäselvityksiä peukaloitapyörittämättä. Syyllioset ehditään kyllä rangaista vaikka 2 v päästä.
- Anonyymi
Maailman kallein rakennus.Juosten kustu koko voimala.Sutta ja sekundaa löytyy jatkuvasti lisää. Jo alussa perustusten valu meni päin persettä halpatyövoiman takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailman kallein rakennus.Juosten kustu koko voimala.Sutta ja sekundaa löytyy jatkuvasti lisää. Jo alussa perustusten valu meni päin persettä halpatyövoiman takia.
Ulkomaalaiset asentaa kaiken jotenkuten kierrätyskamasta ja kaikki on pahvia lastulevyä vinossa tai roikkuu heti. Kierrätys kama hajoaa ajatuksesta.
- Anonyymi
Nyt TVOn ilmoituksen mukaan Olkiluoto 3 sähköntuotanto alkaa aikaisintaan tammikuun 2023 lopussa eli ilmoitukset ovat aina "aikaisintaan" kun sen pitäisi olla "viimeistään". Pian 20 v ilmoitukset ovat olleet tyyliin "aikaisinta" ilman minkäänlaista vastuullisuutta. Jos joku ongelma syntyy, koko laitos pudottaa kintaansa ja istahtaa tupakkatauolle. Sen jälkeen vedotaan ydinturvallisuuteen ja selvityksiin. En kyllä noin ammttipätemätöntä projektinjohtoa ole koskaan tavannut. Joka ongelma on "uusi" ennalata arvaamaton jne. eli täyttä sontaa, johon ei olisi muka pystynyt ennalta varautumaan.
- Anonyymi
Sen sitä saa kun osta Ranskalais (Areva)-Saksalaisen (Siemens) ydinvoimalan, jonka osat on pääosilta valmistettu Intiassa ja Kiinassa. Kiinalle ei ole ollut koskaan vaikeutta merkitä tuoteensa CE merkinnöin, joka tarkoittaa siinä tapauksessa Chine Export.
- Anonyymi
Ne kerää nyt vain rahaa noilla korkeilla sähkömaksuilla. Tarkoituskaan ei ole saada sitä toimimaan kuin keväällä.
Miksi varavoimalat eivät ole käytössä?- Anonyymi
Meidän sähkölasku saa on veron osuus ja siirto suurempi kuin sähkön osuus.
- Anonyymi
Yhden asian hallitus ainakin voi päättää vaikka erillislailla. Areva ja Siemens ei saa toimittaa ikikuunapäivänä minkäänlaista voimalaa Suomeen ja TVO ei saa olla tilaaja ja rakennuttaja. Tuollaista tumpula sakkia ei kaivata.
- Anonyymi
Ranskassakin voimaloita seisoo,kun paikkoja hajonnut... VenäläistenTekemät senkun porskuttaa!
- Anonyymi
Varastetut aineet Venäjällä älä esitä tyhmää.
- Anonyymi
Hanketta sabotoitu koko ajan. Tehtiinkö osallistujille turvatarkastukset/ taustaselvitykset ennen työmaalle pääsyä?
- Anonyymi
Renaultin vesipumppuko hajosi . Ehtiikö teknikotpaskalle .
- Anonyymi
Tämä poliittinen koekappale tullut kalliiksi kateussodaksi Venläisten standardi voimaloita vasyaan,jotka puksuttaa jo yliaikaa !?
- Anonyymi
Voi tyrmäävä tyhmyys! Hallituksenko muka pitäisi ostaa varaosat ydinvoimaloihin?
Pitääkö hallituksen pyyhkiä aloittajan pylly? - Anonyymi
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ed5e34ad-180d-48de-b8a1-02735b21930f
JA MEILLÄ EI SAADA EDES YHTÄ TOIMIMAAN VAIKKA EI SOTA RUNTELE VAAN PUTKI / VENTTIILI " VIKA ".
TAITAA SUURIN SYY OLLA ETTÄ JÄRKI SEISOO. - Anonyymi
Hyvä,että se vanhentunut tomu seisoo... Ei aiheuta ydinonnetomuus vaaraa?
- Anonyymi
Lapsihallitus vaihtoon, aikuiset tilalle ja voimalaitos hörähttää käyntiin. Niin kauan kuin tuo hysteerinan BLM-akkalauma wokeilee ei täällä mikään toimi.
- Anonyymi
Onkohan koko laitoksella hankittu yhtään varaosaa vai pysähtyykö se jokaisen lampun vaihdon aikana myös. Onnetonta touhua. Intiasta hankittu juksupyörä halkeaa normaalissa käytössä. Tiesittekö muuten, että laitoksen suunnittelukin tilattiin intialaisilta guruilta, ei Ranskasta tai Saksasta tai edes Suomesta.
- Anonyymi
Mitähän ton ylikalliin rottelon purku maksaa??
- Anonyymi
Viedään se Kiinaan, jonne kaikki vanhat paperikoneetkin on rahdattu.
- Anonyymi
Kyse on Narstin paskonnasta.. Olkiluodolla 3 pumppua jokaisessa voimalassa ja huolto firmalla vielä muutama lisää. Tekevät työtä hyväveli järjestölle sähkön hinnan korottamiseksi.
- Anonyymi
Einstein sanoi, että tyhmyyttä on tehdä asia samalla tavalla ja toivoa eri lopputulosta.
Vaikka pumput voi vaihtaa, niin siitä ei ole apua, josmikään ei muutu. Uudet pumput hajoavat ja ollaan samassa tilanteessa ilman vaihtopumppuja.
Hajoamisen syy pitää saada selville ja poistaa. Ilman sitä voimala seisoo vielä pitempään. - Anonyymi
Mitäs tää liittyy nykyhallitukseen?
No tietysti Sanna Marin on tähänkin syyllinen. - Anonyymi
Persutrollit jaksaa oksentaa.
- Anonyymi
Äärivasemmisto öyhöttää Marinin sometiimin johdolla.
- Anonyymi
juu loviisa 1,2 ja olkiluoto 1,2 venäläisiä voimaloita,,jauhaneet sähköä vuosikymmeniä ilman ongelmia,,,,,,
- Anonyymi
Pääministerin olisi aika osoittaa johtajuutta muulllakin kuin somessa ja ottaa yhteyttä Macroniin ja Scholtziin ja käskeä pistää omistamansa yritys toimimaan ilman vetkuttelua tai sitten pyytää 100 miljatdia /valtio korvausta sopimusrikkomuksista. Sen verran laitos on tehnyt tuotantoappiota 20 v ajalta. Niinhän Scholtz teki Uniperin osalta. Pakotti Uniperin konkurssiin ja nyt on vaatimassa korvauksia Venäjältä.
- Anonyymi
Hallitushan käski hoitajamitoituksen ihan lailla, mutta se ei toteutdu koska ei ole olemassa tarpeeksi hoitajia.
Mitä hyötyä on käskeä jotain ihmistä, jolla ei ole kykyä tai valtaa täyttää käskyä?
- Anonyymi
Teatteria!
Tähän vedoten sähköyhtiöt nuottaavat kotitalouksien rahat itselleen.
Jos poliitikoilla olisi huoli kansan maksukyvystä ja taloudesta varavoimalat olisi jo määrätty otettavaksi käyttöön.
Mutta eupä huolta huomisesta näytä tällä hamehallituksella olevan.- Anonyymi
Ei sähköstä ole pulaa, se riittää ainakin toistaiseksi.
Jos kaikki varavoima otettaisiin käyttöön, sähköstä tulisi vain kalliimpaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.704898Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.113329Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j192566Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.561653- 471556
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441326- 931269
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2171027Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.69965IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra51855