Miten käsittelet tunteita joita et ilmaise?

Itselläni on tapana käsitellä niin paljon ja niin hyvin kuin vain pystyn, ettei mikään jää käymättä läpi ja saan itseni tasapainoon. Yleensä on toiminut, mutta joskus jotkut asiat vaatii myös toista ihmistä käsittelemään niitä kanssani. Tämähän riippuu aivan tilanteesta. Joitakin asioita ei tarvitsekaan vatvoa mielessään vaan ne saavatkin jäädä sinne mielen pohjalle, kunnes hiipuvat sieltä itsekseen pois. Välillä tulee analysoitua liikaakin eikä se ole välttämättä aina hyvä juttu. Jotkut asiat taas on vain annettava olla, mikäli niille ei voi mitään ja hyväksyttävä kaikkinensa. Usein jään kiertämään yhtä ja samaa rataa, kunnes huomaan, ettei tämä pohtiminen johda mihinkään ja silloin pidettävä taukoa. Sen jälkeen pystyy taas käsittelemään asiaa toisesta näkökulmasta ja näkee moneltakin kantilta kokonaisuuden ja tämä puolestaan johtaa eteenpäin ajatustyössä. Jotkut asiat vievät hieman enemmän aikaa, jotkut taasen menevät nopeasti aivojen arkistoon, kun ovat niin helposti käsiteltäviä. Riippuu asiasta ja tilanteesta ja sen hetkisestä mielialasta plus monesta muusta tekijästä.

Johdatteleva kysymys. Teetkö ehkä itse noin ja projisoit muihin hankalan asian itsessäsi?

Mm kirjoittamalla, lukemalla psykologiaa, luotettavalle ja asiaan nähden ulkopuoliselle ystävälle juttelemalla.

Aika usein käsittelen tunteitani hiljaa itsekseni. Poikkeus, kun päätän kirjoittaa niistä julkisesti vastakaikua hakiessani.

Musiikki on myös oiva apu avaamaan muureja, joita on hiljalleen kasannut sisimpäänsä. Se voi olla sävel tai sanat. Molemmat. Mitkä avaa jotain ja sen asian voi nostaa "pöydälle tutkittavaksi".

Elän hyvin paljon pääni sisällä eli teen jatkuvasti aivotyöskentelyä, mietin, pohdin ja etsin vastauksia, oivallan ja omaksun.

Aivot on mukava elin. :)

Jasu

Näkee tahtomattaan valokuvan joka tuo muiston vuosikymmenten takaa ja tietää ettei mikään ole muuttunut. On toinenkin paljon räikeämpi samalla kohtalolla kaiketi.

Ehkä kaikilla on "niitä".