Mikä elokuva tämä on?

Anonyymi-ap

Moi!

Kokeillaan löytyisikö täältä apua, kun on elokuvan nimi hukassa. Olen tehnyt kaikki mahdolliset haut ja etsinnät, mutta oikeaa leffaa ei ole löytynyt. Tuntuu käsittämättömältä, että saman lajityypin leffoista on varmaan kaikki muut tulleet etsinnöissä vastaan, paitsi tämä haettu. Muutaman kerran jo luullut löytäneensä, mutta onkin ollut vain hyvin saman tyylinen. Ei ollut kyse mistään huippuleffasta, mutta aivan katsottava ja olisi mukava nähdä uudelleen. Ja eniten tässä ärsyttää kun ei löydy millään. Puolisokin leffan muistaa ja suunnilleen samat asiat siitä, mutta nimestä ei hajua.

Katsottiin tämä melko varmasti vuosina 2017-2018 ja sellainen fiilis, ettei kyse ollut mistään kovin vanhasta tekeleestä tuolloin. Ihan alkuun olin varma, että se katsottiin Netflixisistä, mutta katseluhistoriasta oikeaa ei löytynyt. On toki voinut tulla televisiostakin, tai sitten on ollut Telia-viihteen vuokraleffa. Harmi kun näistä Telian vuokrakuiteista ei ilmene mitä on vuokrannut...

Mennäänpäs sitten itse elokuvaan. Menee sinne slasher-kauhun suuntaan ja porukkaa otetaan päiviltä yksitellen. Pääosin tapahtumapaikka oli jonkinlainen luminen erämaa. Sinne lähti pääosan nainen muistaakseni selvittämään jotakin asiaa menneisyydestä (en ole varma), mutta menee jo vähän arvailuksi tämä. Hän päätyy joko tarkoituksella tai vahingossa isohkolle "mökille" tai huvilalle, jossa on toisilleen muistaakseen tuntematonta väkeä. Syytä en muista. Yksi-kaksi "hippiä" siellä ainakin oli. Mökille oli muistaakseni rinteessä. Pääosan nainen jäi myös mökille, koska lähettyvillä ei kaiketi ollut muuta suojaa. Luulen, että mökillä oli 6-10 henkilöä, miehiä ja naisia. Kukaan ei tainnut luottaa toisiinsa. Sitten yht äkkiä porukkaa rupeaa kuolemaan yksitellen ja sitten mietitään kuka on tekijä. Muistelen, että mökin pihalla on jokin lasiseinäinen (tms. läpinäkyvä) huvimajatyylinen rakennelma, jossa (tai sen lähellä) yksi mieshenkilö saa surmansa. Jossain vaiheessa loppupuolella murhaaja katkaisee muistaakseni joltakin kaulan kirveellä melko näyttävästi ja tässä ollaan ulkona metsässä. Samantyylisiä leffoja on varmasti hirvittävä määrä ja valitettavasti tämän katsomisesta jo sen verran aikaa, että muistikuvat vähän hataria. Silti ihmettelen, ettei tätä ole tullut samantyylisten leffojen ohella vastaan. Tästä voisi päätellä, että kyse on jostain hyvin vähälle huomiolle jääneestä pienen budjetin leffasta..

Aika monta leffan nimeä on ollut hakusessa, mutta tähän asti kaikki onnistunut kaivamaan omin avuin, mutta tässä täytyi nyt nostaa kädet pystyyn. Iso kiitos jos joku tämän keksii ja viitsii auttaa.

11

1142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vaiko Stallonen D-Tox???

    • Anonyymi

      Ei valitettavasti oli Identity, eikä myöskään D-tox...

      -ap

    • Anonyymi

      Saattaisi olla Don`t Blink. Sellainen muistikuva, että joku suomalainen kanava olisi esittänytkin tuohon aikoihin kun katsoitte.

      • Anonyymi

        Don`t Blink oli jo hyvä ehdotus, katsoin jo traileria ja hetken jo luulin että tärppäsi. Mutta ei, ei ollut kuitenkaan tuokaan vaikka varmaan hyvin samantyyppisestä leffasta kyse.

        -ap


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Don`t Blink oli jo hyvä ehdotus, katsoin jo traileria ja hetken jo luulin että tärppäsi. Mutta ei, ei ollut kuitenkaan tuokaan vaikka varmaan hyvin samantyyppisestä leffasta kyse.

        -ap

        Joo, ehdotin tuota elokuvaa kun olen sen itse katsonut, vaikka en paljoa siitä muistakaan. Tapahtumaympäristö täsmää kuvaukseesi ja elokuva on ollut Telian valikoimissakin. Ei oikein tule mieleen muita tuolloin tehtyjä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, ehdotin tuota elokuvaa kun olen sen itse katsonut, vaikka en paljoa siitä muistakaan. Tapahtumaympäristö täsmää kuvaukseesi ja elokuva on ollut Telian valikoimissakin. Ei oikein tule mieleen muita tuolloin tehtyjä.

        Piti oikein tarkistaa tuon elokuvan loppuratkaisu, eikä tapahdukaan metsässä kuten etsimässäsi elokuvassa.


    • Anonyymi

      Cabin in the woods..??

    • Anonyymi

      Voisi olla Ghost Creeper, joka on vanhempi julkaisu ja 1970-luvun lopulta tai 1980-luvun alkupuolelta. Täytyy tuo elokuvan nimi vielä tarkistaa, koska nyt sitä ei haulla löytynyt. Se on itsellä kuitenkin ja ainakin elokuvan alkuosa sopii kuvaukseen. En ole kokonaan sitä vielä ehtinyt katsoakaan, mutta ihan kelvolliselta vaikutti puolen tunnin katsomisen jälkeen.

    • Anonyymi

      Tätä elokuvaa on kyllä täällä jo kauan haettu, mutta eipä ole kumma kyllä vieläkään löytynyt. Ghostkeeper 1981 tuo etsitty elokuva ei ehkä ole, koska avaajan mielestä elokuva ei ollut kovin vanha. Iced 1988 tulee nyt myös mieleen ja siinä mökki on lumisen maiseman laskettelukeskuksen rinteessä, mutta tuokin elokuva lienee liian vanha ja tuskin on ollut suoratoistopalvelun esityksessäkään.

      • Anonyymi

        Saattaisi olla ehkä joku tuntemattomampi TV-elokuva jos ei sittenkin ole vähän vanhempi elokuva.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      202
      15015
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      126
      10490
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      91
      9919
    4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9321
    5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      51
      9149
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      56
      6915
    7. 180
      6490
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      163
      6147
    9. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      15
      6005
    10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      32
      5579
    Aihe