Kuntavaalien aikaan Kiteellä eräs ehdokas lähetti toiselle ehdokkaalle törkyvideon. Se sisälsi väkivaltaa sekä tappouhkauksen. Lisäksi videossa väkivallan tekijät oli kuvattu erään vähemmistön edustajina. Poliisin mukaan ei syytekynnys ylity miltään osin. Näin tapahtuu vuosittain tuhansia kertoja.
Eli lienee parasta julkaista kyseinen taideteos mediassa. Tällöin voitte itse arvioida, mikä on SYYTEKYNNYS. Oletteko kiinnostuneet ?
Syytekynnys ei ylity ?
Anonyymi-ap
5
139
Vastaukset
- Anonyymi
Olisikohan MOT kiinnostunut aiheesta noin niinkun yleisesti ?
- Anonyymi
Kiteeläisenä kiinnostaa kyllä tälläinen toiminta.
Ehdottomasti Kiteen puskaradioon vaikka esille.- Anonyymi
Ei näköjään kiinnosta. Jostain syystä.
- Anonyymi
Ei kiinnosta koska syytekynnys ei ylity. Seiltä mitä selität. Seli, seli....
- Anonyymi
Syytekynnys on kuten välikäsi eli ei mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin27710342IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3327322Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?861967Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1211703Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61521Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751459- 1091191
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin48979Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26838MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312762