23.11. Kadotetut Lapset Ryn järjestämä tapahtuma ja toimittajan järjestämä paneelikeskustelu Pikkuparlamentissa samana päivänä
Eräs järjestäjistä Kadotetut Lapset Ry:stä kertoi idean, että perustetaan perhekahvila, jossa on töissä tukihenkilö ja perheet voisivat käydä siellä hakemassa tukea. Tämä vähentäisi huostaanoton tarvetta. Mielestäni perhelaitos olisi tässä parempi, koska siellä on töissä ne ammattilaiset, jotka sopivat tiettyyn ongelmaan. Lisäksi sosiaalityöntekijä vaatii sitä, että lapsi viedään pois uhan alta kotoa. Vanhemmilla on oikeus muuttaa lapsen perässä.
Mies kertoi idean, että kotiin pitäisi saada turvakamerat, jolloin voitaisiin valvoa perheitä ja antaa palautetta. Samoin se estäisi sosiaalityöntekijän vääristelyn ja olisi edullista. Tämäkin vähentäisi huostaanoton tarvetta. Uskon kuitenkin, että kasvokkainen palaute perhelaitoksen intensiiviterapeuttisessa valvotussa avoimessa asumisessa olisi tehokkaampaa kuin etäpalaute.
Kaksi yllä olevaa ideaa ovat samansuuntaisia kuin tämä perhelaitos, mutta uskon perhelaitoksen olevan niitä parempi.
Panelisti sanoi, että lastensuojelu on nyt inhimillistä ja hao toimii, mutta lisäsi lopuksi, että huostaanottojen päättäminen pitäisi säätää pakolliseksi. Hän ilmoitti olleensa mukana säätämässä lastensuojelulakia. Perussuomalaisten kansanedustaja kommentoi, että laissa ei ole vikaa, mutta sosiaalityöntekijät pitäisi saada vain noudattamaan sitä.
Sama mies ja toinen sosiaalityöntekijä alkoivat puhua sairaiden vanhempien oirehdinnasta, siihen liittyvistä tilastoista ja tavoista pelastaa lapset siitä, ihan kuin siitä puhuminen herättäisi myönteisiä tunteita huostaanottoja kohtaan.
Lisäksi puhuttiin vääristelyyn perustuvien huostaanottojen estämisestä ja tuen tuomisesta kotiin huostaanottojen välttämiseksi.
Paikalla oli itkuinen nainen ja monia isoäitejä, äitejä ja isiä. Koemme jatkuvaa ja päivittäistä ahdistusta lapsen riiston ja kielteisten vääristelmien takia.
Joku kommentoi sosiaalityöntekijän sanoneen, että "ei ole yhtään tarpeetonta huostaanottoa". Se on väärin, koska vanhempien ongelmia voidaan aina hoitaa ja lapsen ja vanhempien erottaminen on traumatisoivaa. Toinen kommentoi, että kaikki ongelmat vääristetään siten, että "vanhemmat eivät kykene kasvattamaan lastaan" ja vallalla on väärä usko "sosiaaliperinnölliseen teoriaan".
Mielestäni huostaanotto kieltämällä ja korvaamalla perhelaitoksella voitaisiin parhaiten turvata lapsen ja vanhempien hoitoon pääsy ja estää virkamiesten ja bisnesintressien vääristely
Paria ääntä lukuunottamatta ihmiset olivat yhtä mieltä siitä, että sosiaalityöntekijöiden tahallinen kielteinen vääristely on tosiasia ja siitä kerrottiin useita esimerkkejä. Emme siis olekaan mielisairaita siksi, että vastustamme lapsemme riistämistä.
Juristi kuvaili perusongelman olevan se, että vuoden 1999 lain jälkeen yksityiset toimijat ovat saaneet niskalenkin sosiaaliviranomaisista ja käyttävät bisnespainostusta. Lastensuojelu myös alkoi käyttämään Lapsikylää konsulttina perheitä koskevissa päätöksissä. Ongelma on hänen mukaansa se, että lastensuojelu ei pysty tekemään hyviä eikä laillisia päätöksiä, kun järjestelmä on näin rikki.
Kuvailin heille ajatukseni totalitaristisesta sosiaalityöstä. Vääristelyjen keksimisen diskurssin alamerkitys on se, että niin kauan kuin sinulla on mitään erilaista, jota sosiaalityöntekijä voi vääntää kielteiseksi, he tekevätniin. Vasta sitten kun olet niin kuin armeijassa, seisot rivissä juuri niin kuin halutaan ja teet kaiken miten käsketään, vääristely loppuu. Sitä en tiedä, että annetaanko lapsi saman tien kotiin vai onko sekin sosiaalityöntekijän mielivaltaa, sitten kun olet ruotuun asettunut.
Paikalla oli muiden muassa pari perussuomalaisten kansanedustajaa, sosiaalityöntekijöitä, juristeja, toimittajia, poliisi-poliitikko ja lääkäri.
Lastensuojelun teemapäivä 23.11. eduskuntatalolla
9
152
Vastaukset 9
Kadotetut lapset Ryn tavoite on perheiden kuulemisen sisältävä nykytilaselvitys, jolla voidaan luoda avoin lastensuojelu.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17645399p
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
Teemu mitä Manchesterissa tapahtui? Et ole koskaan kertonut sitä tarinaa ja olen miettinyt pitkään, sanoit että siellä kävi jokin selkkaus mutta mikä?
- Anonyymi
Luulen, että Manchesterissa kävi niin kuin kaikkialla muuallakin, eli Teemun hiustyylikaimaa mukaillen voidaan sanoa, että Teemua ei varmasti ole ympärileikattu, koska käyttäytyäkseen niin kuin hän käyttäytyy tulee olla täysi mulkku.
Anonyymi kirjoitti:
Luulen, että Manchesterissa kävi niin kuin kaikkialla muuallakin, eli Teemun hiustyylikaimaa mukaillen voidaan sanoa, että Teemua ei varmasti ole ympärileikattu, koska käyttäytyäkseen niin kuin hän käyttäytyy tulee olla täysi mulkku.
Laitoksen johto kutsui minut palaveriin, koska muut opiskelijat olivat valittaneet minun olleen luennoilla haastava luennoitsijoille. Tunsin, ettei se ollut asiallista vaan auktoriteettiin vetoavaa ja kieltäydyin siitä. Sain saman tien fudut sähköpostilla. Sama kuin laivasähköfirma Turussa. Olin osoittanut jotain rationaalista uhmaa luennoitsijan aihetta kohtaan ja vaatinut keskustelua, joka pitää sallia yliopistomaailmassa, ja kurinpito tästä syystä osoitti yliopiston olevan heikkoa tasoa.
ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:
Laitoksen johto kutsui minut palaveriin, koska muut opiskelijat olivat valittaneet minun olleen luennoilla haastava luennoitsijoille. Tunsin, ettei se ollut asiallista vaan auktoriteettiin vetoavaa ja kieltäydyin siitä. Sain saman tien fudut sähköpostilla. Sama kuin laivasähköfirma Turussa. Olin osoittanut jotain rationaalista uhmaa luennoitsijan aihetta kohtaan ja vaatinut keskustelua, joka pitää sallia yliopistomaailmassa, ja kurinpito tästä syystä osoitti yliopiston olevan heikkoa tasoa.
Siis viikossa. Otin vapauden irtisanoa vuokrasopimuksen ja ostaa lentolipun ennen vastausta kieltäytymiseeni
- Anonyymi
ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:
Laitoksen johto kutsui minut palaveriin, koska muut opiskelijat olivat valittaneet minun olleen luennoilla haastava luennoitsijoille. Tunsin, ettei se ollut asiallista vaan auktoriteettiin vetoavaa ja kieltäydyin siitä. Sain saman tien fudut sähköpostilla. Sama kuin laivasähköfirma Turussa. Olin osoittanut jotain rationaalista uhmaa luennoitsijan aihetta kohtaan ja vaatinut keskustelua, joka pitää sallia yliopistomaailmassa, ja kurinpito tästä syystä osoitti yliopiston olevan heikkoa tasoa.
Tässä on nyt kaksi asiaa, joista toinen on seurausta ensimmäisestä, mutta sille ensimmäiselle olisi syytä antaa enemmän painoarvoa.
1. Muut opiskelijat valittivat käyttäytymisestäsi luennoilla.
2. Tämän seurauksena laitoksen johto olisi halunnut keskustella kanssasi.
Koet, että kohta 2 meni väärin. Mutta entä kohta 1? Käytät monikkomuotoa, että valittaneita opiskelijoita olisi ollut useita. Yliopistot hyväksyvät ja kannustavat terveen kriittiseen keskusteluun ja luennoilla saa varmasti kysyä ja kommentoida, jos se liittyy aiheeseen eikä vie kohtuuttomasti aikaa, joka on pois luennon sisällön opetuksesta. Kun luentojen tarkoitus on kuitenkin opettaa tietyt asiat tietyssä ajassa, ne eivät ole oikea foorumi pidemmille väittelyille.
Mikäli useampi opiskelija on kokenut, että väittelysi luennoitsijan kanssa on häirinnyt opetusta, heillä on ollut täysi oikeus ottaa asia esille – ja heidän oikeuksiensa turvaamiseksi laitoksen taas oli perusteltua ottaa asia käsittelyyn. Tietenkin se on auktoriteettiin vetoavaa: laitos tietenkin viime kädessä päättää luentojen ja opetuksen sisällöstä. Auktoriteettiin ei silti turvauduttu itsetarkoituksena vaan todellisesta syystä. - Anonyymi
ajatuksetovatilmaisia kirjoitti:
Siis viikossa. Otin vapauden irtisanoa vuokrasopimuksen ja ostaa lentolipun ennen vastausta kieltäytymiseeni
Kiitos asiallisista vastauksista Teemu. Vaikutat paljon rauhallisemmalta kuin kuukausi sitten, selvästi jotain hyvää kehitystä on tapahtunut. Muistaakseni Manchester-tapauksen jälkeen sanoit netissä ettet enää uskalla sanoa mitään kun pelkäät että kaikki sanomasi väärinymmärretään ja siristelet piilottaaksesi katseesi. Vaikka yliopiston väki on saattanut olla väärässä niin tällainen oman käytöksen puntarointi on aina tervettä ja kannattavaa.
- Anonyymi
Temelle NAURAN
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78460- 39455
- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397
