Onko editoreissa ominaisuutta jossa klikattaessa muuttujaa, näkyisi koodissa väreillä että missä kohtaa koodissa muuttuja on näkyvä(visible/metodin sisäinen/globaali)? Aivomamman takia välillä pitää hypätä Python/C (plus plus) niin ne unohtuu.
Muuttujien näkyvyysalueet?
Anonyymi-ap
61668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eikö editori osaa kertoa tekstinä
Tarpeeton.
Sisennöksestä sen näkee. Tai sulkumerkkiä klikkaamalla.
Ihan hyvä idea olisi myös lopettaa muuttujien käyttö, että käyttää niitä funktion argumentteja.
Eihän mikään estä sinua lisäämästä tuollaista ominaisuutta editoriin, mutta (luultavasti) kukaan ei ole sellaista tehnyt valmiiksi, koska sille ei ole kysyntää.
Saattaa ollakin hankala editoriin sisällyttää tuollaista ominaisuutta, koska kaikki edellä luetellut ympäristöt sallii koodin koostuvan erittäin monesta tiedostosta.
PYTHON ja sen muuttujilla on hiukan huonosti mieleen painuva käytäntö varsinkin kun scripti on jaettu useaan tiedostoon, eikä BASH -koodissa asia muutu yhtään helpommanksi jopa hankala välittää muuttujien tila komentoputkelta toiselle.