– Suomessa tikittää nyt vaarallinen aikapommi, jota ei pelkillä juhlapuheilla pureta.
Kevään eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen tulevaisuus – sananmukaisesti, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.
Annika Saarikolla (kesk), Petteri Orpolla (kok), Sanna Marinilla (sd) ja Riikka Purralla (ps) on ratkaistavana yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta tärkeä ongelma.
Nuorten tekemiä ryöstöjä, sivullisten puukotuksia, jengitappeluita. Kaiken väkivallan ympärillä leijuu yhä paheneva huumeongelma. Erityisen huolestuttavaa on hirmutekojen silmittömyys. Hyökkäyksen kohteeksi saattaa joutua kuka tahansa, jos sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.
Mikä on sallittua ja mikä on kiellettyä, se alkaa hämärtyä jo yllättävän varhain.
Kaarinassa lapset eivät uskaltaneet mennä kouluun kouluväkivallan pelossa. Ja nyt kyse ei ollut lukiolaisista tai yläastelaisista vaan – ekaluokkalaisista. Poliisi on käynyt koululla pitämässä valistustuntia, mikä on ihan hyvä: väkivallan vitsaa ei tarvitse ihan noin nuorena vääntää.
”
Jotain tarttis tehdä.
IS.FI UUTISET PÄÄKIRJOITUS 25.11.22
Jos jotain pitää tehdä, niin mitä?
Pääkirjoitus: Herätys Marin, Saarikko, Purra ja Orpo
Anonyymi-ap
4
59
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän pahantekijöitä saa nykyisin rangaista eikä häiritä, koska he voivat kurinpidosta tressaantau ja saada traumoja, joka pilaisi heidän helpon ja mukavan koko loppuelämän!
- Anonyymi
Ymmärtää voi .Hyväksyä ei niitä tarvi.
- Anonyymi
🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17647349t
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
- Anonyymi
"Jos jotain pitää tehdä, niin mitä?"
Ohjata sinut hoitoon pyhäjärven trolli joka palstaa päivittäin häiriköit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569