Eli siis, itsellä meni monkey moposta iskari käyttökelvottomaan kuntoon lisäksi taka pyörän takanavasta meni jotain rikki. Tapaushan on sellainen että kyseisellä tiellä on kohta josta on karsittu asfalttia pois koko tien leveydeltä ja se on ollut siinä pitkään ilmeisesti. Kohta oli täysin merkkaamaton ja lumisella säällä kohtaa ei nähnyt sitten yhtään ennekuin oli siinä kohdalla. No ajoin siihen kuoppaan vahingossa ja siitä vauriot syntyi. Risteyksessä mistä tie alkaa on kyllä tietyömaa liikennemerkki mutta suunnasta josta ajoin niin 100m ennen kyseistä monttua on semmoinen heijastava punakeltainen tolppa tien sivussa varoittamassa ilmeisesti jo aijemmin tehtyjä kaivantoja tien sivussa. No voisi luulla että tämä on syy miksi on tietyömaamerkki tien alussa. No sitten tulee tämä kyseinen melko syvä monttu jossai ei minkään laista merkintää/varoitusta tämän eri työmaan varoitus tolpan jälkeen. Ja kaikenlisäksi kyseinen tie haarantuu 2 suuntaan ja kummassakaan ei ollut edes sitä tietyömaa varoitus merkkiä. Otin videota tien alusta montulle että ei sen puoleen. Vahingoista myös otettu kuva/video.
Korvauksia tietyömaan huonosta merkinnästä?
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12701Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581321Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491155- 1271018
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?207990Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä18956- 42889
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk297885- 72875