Suomen itsenäisyyden ajan historia voidaan jakaa eri vaiheisiin, kun näkökulmaksi otetaan ulkopolitiikan suuri linja.
1. Nationalismin huuma 1918-1922. Venäjä oli sisällissodan runtelemana heikko. Suomessa elettiin jopa heimosotien fantasiaa, mikä kertoi, että itsenäinen Suomi oli vielä lapsen asteella vailla realismia.
2. Reunavaltiopolitiikka 1922-1935. Suomi ei allekirjoittanut sopimusta reunavaltiopolitiikasta Baltian maiden ja Puolan kesken, mutta todellisuudessa eli kuitenkin sitä. Politiikan tarkoituksena oli yhdistää näiden maiden voimia NL:n sekä Saksan uhkaa vastaan. Uhkakuva oli realistinen, voimavarat heikot. Toivoa pantiin Kansainliittoon ja sopimusperusteiseen maailmaan.
3. Puolueettomuuden aika 1935-1939. Suomi suuntautui kohti pohjoismaista puolueettomuutta. Tämä aika irtaannutti Suomea entisestään realismista. Se vaikutti murrosikäisen Suomen epämääräiseltä hapuilulta.
4. Sotien aika 1939-1944. Realismia taottiin suomalaisten päähän ison lekan avulla. Kaikki uhat toteutuivat kerralla. Suomi teki sen minkä Ukraina nyt eli taisteli olemassaolostaan ja käsittämättömän onnenkantoisen turvin selviytyi ajasta hengissä. Sota-aikana valtiojohto teki töitä palkkansa eteen.
5. Autonomian ajan paluu 1944-1991. NL päätti viime kädessä ulkopolitiikastamme. Suomi oli ulko- ja turvallisuuspoliittisesti liittoutunut ja sitä kutsuttiin YYA-sopimukseksi. Sisäpolitiikassa oli enemmän tilaa, mutta sitäkin johdettiin osin ulkopolitiikkaa hyväksi käyttäen. Kekkonen nousi Suomen kenraalikuvernööriksi eli NL:n toivomaksi Quislingiksi, joka ymmärsi ottaa huomioon NL:n toiveet. Suomi säästyi sotilaallisilta kurinpalautuksilta toisin kuin Unkari ja Tshekkoslovakia. Aikakausi oli demokratian heikkouden aikaa ja suoranaista häpäisyä. Demokratisoituminen alkoi heti Kekkosen ajan päätyttyä eli vielä NL:n ollessa henkitoreissaan. Gorbatshovin valtaan pääsy helpotti ilmapiiriä. Taloudellisesti autonomian aika oli Suomelle suotuisaa. Idänkauppa toimi ja se oli tämän vaiheen myönteinen elementti.
6. Etsikkoaika 1991-1994. Suomi alkoi irtaantua NL:n kahleista heti, kun siihen tuli tilaisuus. Samalla alettiin pohtia mahdollisuutta liittyä Euroopan Yhteisöön. Itsenäisyys palautui Suomelle myös ulkopolitiikan osalta. Talouden kannalta aika oli todella vaikea. Suomi joutui irtaantumaan idänkaupasta ja sopeutumaan markkinatalouteen. Kasvukipuja oli.
7. Liittoutumisen aika 1995-. Suomen itsenäisyys palautui täydellisesti. Venäjän uhka ei realismi alkoi suunnata ulkopolitiikkaa. Ensimmäinen vaihe oli liittyminen EU:hun. Venäjän suhteissa uskottiin keskinäisriippuvuuden politiikkaan 24.2.2022 saakka. Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti tilanteen totaalisesti. Suomi haki Natojäsenyyttä ja suhteet Venäjään nollattiin. Suomesta on tullut länsimielinen vahvasti liittoutunut demokratia. Turvallisuuspolitiikkamme on ensi kertaa historiamme aikana saatu vahvistettua maksimaaliseksi. Venäjän uhkaa se ei poista, mutta nyt olemme sen kanssa tasavertainen neuvotteluosapuoli ja olomme on niin turvallinen kuin vain maailmassa on mahdollista. Natosopimuksemme on vielä ratifioimatta, mutta käytännössä meillä on USAn ja Iso-Britannian turvatakuut, joka on käytännössä jopa Natoa tehokkaampi ja joustavampi turvatakuu. Natoon liitymme viimeistään ensi vuoden aikana. Taloudellisesti aika on ollut kukoistusvaihetta. Kaupan vapautuminen, EU-jäsenyys ja globalisaatio ovat hyödyttäneet erityisen paljon viennistä riippuvaisia valtioita kuten Saksaa ja Suomea. Elintasomme on kasvanut jyrkästi ja olemme pohjoismainen hyvinvointivaltio, joka eri mittauksissa sijoittuu yleensä kansainvälisesti 10 parhaan joukkoon, usein jopa 5 parhaan ryhmään kuten muutkin pohjoismaat.
Kohti vapautta ja turvaa
1
76
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2502239- 1921684
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä471329Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501035- 41836
- 14820
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31790Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23768Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25766Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647