Autoilija ajoi ihmisen päälle suojatiellä Lahdessa

Anonyymi-ap

Lahdessa oli joko näkymätön kävelijä, tai sitten vaarallisen huono autoilija. Lopputuloksena ihmisen jääminen auton alle suojatiellä.

https://poliisi.fi/-/rattijuoppoja-ja-liikenneonnettomuuksia-hameessa

Tällä kertaa autoilija ei sentään paennut paikalta.

Muutenkin tuo uutissivu on täynnä todella huolestuttavia tekoja. Mihin autoilijoiden moraali on hävinnyt?

11

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olipa tosi oksettavasti kerrottuja epäillään juttuja. Näinkö se pitää ala-arvoisesti ja tekijöitä kunnioittaen asioista vääristellen kertoa. Poliisi on varmasti tehnyt esitutkinnan jokaisesta näistä, eli selvittänyt sen tärkeimmän, oliko tehnyt niin ja näin. Kuskit oli todettu syyllistyneiksi törkeisiin liikennerikoksiin, joten mitään väärää ei ole jo nyt ennakolta todeta heidät SYYLLISTYNEIKSI kerrottuihin tekoihin ja aiheutuksiin. Jätetään kumminkin tuomarille se suurin kunnia lausua heidät SYYLLISIKSI. Harmittaa poliisien puolesta, kun he eivät saa rikoksiin syyllistyneitä sanoa kuin etuliite painotuksella epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Eihän Medialla eikä poliiseilla ole mitään juridista pakkoa laittaa aina tuota turhake etuliitettä epäillään, mutta jostain kumman syystä heillä on kova tarve kunnioittaa tekijöitä niin vankasti, ettei edes niinkään viatonta ja oikeata sanaa kuin tekjä ja aiheuttaja uskalleta mainita. Sillon tällöin kuitenkin näemme uutiskerronnassa liikennerikoksia, ettei niissä ole etuliitettä epäillään, mikä tarkoittaa juuri sitä, ettei mitään juridista pakkoa siihen ole.

      • Anonyymi

        Vaikka epäillään trolli kuinka muuta sairautesi ajavana sönkötät, niin tuo nyt käytetty sanamuoto onnettomuustapauksissa on oikea ja lain mukainen, joten kerro nyt viimein miksi sitä ei voisi tai saisi käyttää? Kun tuon tavan oikeana hyväksyy valtaosa kansalaisista ja erimieltä on vain muutama ymmärtämättömäksi luokiteltava yksilö.
        Tuo ennakolta syyllistyneeksi toteaminen on sitä lainvastaisuutta, jota toki sinä laista paskat välittävänä pikkurikollisena toki aina vaan jaksat kannattaa.
        Eikä sinun tarvitse poliisin puolesta harvaa ja harmaata tukkaasi repiä tai muuten asiasta harmistua, koska lakiahan he vain palkkansa eteen valvoo ja noudattaa.
        Sama se on median kanssa, ei heillä ole mitään halua tai tarvetta ketään erikseen kunnioittaa, joka on vain sinun paikkansa pitämätön päähänpinttymä.
        Miksi ei mielestäsi voisi ja saisi uutisoida hyvientapojen mukaisesti vaikka siihen ei mitään juridista pakkoa olisikaan? Teetkö ja elätkö sinä aina ja kaiken vain sen takia kun siihen on pakko?


      • Anonyymi

        Monta kertaa on jo selvennetty "epäillään" sanan merkitys asiaan liittyen. Turha on oksennella päivänselvistä asioista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Monta kertaa on jo selvennetty "epäillään" sanan merkitys asiaan liittyen. Turha on oksennella päivänselvistä asioista.

        Ei se taida olla sinulle(kaan) päivänselvää kun moisesta alat oksennella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se taida olla sinulle(kaan) päivänselvää kun moisesta alat oksennella.

        Luetun ymmärtämisen taidot taitavat olla teikäläisellä puutteelliset.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luetun ymmärtämisen taidot taitavat olla teikäläisellä puutteelliset.

        Ainahan sitä tapaasi voi toisen luetun ymmärtämisen taitoja puutteellisina pitää, kun ei itse lukemaansa ymmärrä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se taida olla sinulle(kaan) päivänselvää kun moisesta alat oksennella.

        Epäillään on samaa kuin ei oikein uskota ja tätä poliisit ja Mdiat pannaan jauhamaan. Valkeakosken tappaja oli poliisilla tiedossa hetip´ pian, mutta luutuneen typerän tavan sekä muodin orjuuttamana sitä epäillään joka hetki siihen asti, että tuomari saa kunnian lausua tappajan teon ilman epäily - etu lisuketta. Eihän siihen ole mitään lakisääteistä velvoitetta, että jokaista risausta pitää olla uskomatta tai edes arvelematta, vaan se mukamas "oikea" epäily liturginen muotiklise pitää olla mukana. Eihän oikeuslaitos asiasta mitään tiedä, vaan kaikki siihen liittyvät asiakirjat tuodaan hedelmä vadilla tuomarille vain sen takia, jotta hän määrää tuomion, joka yleisesti ottaen on aina rikollisia suosiva ja kannustava sellainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan sitä tapaasi voi toisen luetun ymmärtämisen taitoja puutteellisina pitää, kun ei itse lukemaansa ymmärrä.

        Faktat ovat nähtävissä ja luettavissa ylempänä kaikelle kansalle. Jokainen pystyy itse näkemään, keneltä puuttuu ja keneltä ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Epäillään on samaa kuin ei oikein uskota ja tätä poliisit ja Mdiat pannaan jauhamaan. Valkeakosken tappaja oli poliisilla tiedossa hetip´ pian, mutta luutuneen typerän tavan sekä muodin orjuuttamana sitä epäillään joka hetki siihen asti, että tuomari saa kunnian lausua tappajan teon ilman epäily - etu lisuketta. Eihän siihen ole mitään lakisääteistä velvoitetta, että jokaista risausta pitää olla uskomatta tai edes arvelematta, vaan se mukamas "oikea" epäily liturginen muotiklise pitää olla mukana. Eihän oikeuslaitos asiasta mitään tiedä, vaan kaikki siihen liittyvät asiakirjat tuodaan hedelmä vadilla tuomarille vain sen takia, jotta hän määrää tuomion, joka yleisesti ottaen on aina rikollisia suosiva ja kannustava sellainen.

        Ei se epäillään sana uutisoinnissa epäuskottavuutta tarkoita, vaikka sinä et sitä näytä edelleenkään oikein ymmärtävän. Valkeakoskella tapahtumista kiinniotettu on epäiltynä henkirikoksesta, tuomiota asiasta ei ole olemassa, joten tässä vaiheessa ei voida puhua muusta kuin epäillystä, joka on tiedottamisessa ihan lakisääteinen sanamuoto.
        Oikeudessahan kaikki asiaan liittyvä käydään perusteellisesti läpi, joten siellä ja vain sillä on se viimeinen ja paras tieto siitä on oikeasti on tapahtunut.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Faktat ovat nähtävissä ja luettavissa ylempänä kaikelle kansalle. Jokainen pystyy itse näkemään, keneltä puuttuu ja keneltä ei.

        No, ainakin sinulta puuttuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, ainakin sinulta puuttuu.

        Hehhheheeeeheeee...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9257
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      57
      4826
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4511
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      53
      2833
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1546
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1336
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1232
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      43
      1211
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1154
    Aihe