Omat koirani tappelevat keskenään! Mitä tehdä?

Meillä on kotona kolme koiraa, kaikki narttuja ja samaa rotua. Kolmas koira tuli meille tammikuussa ja on nyt noin 1v, toiset koirat 6v ja 7v. Vanhemmat koirat eivät alussa kestäneet olla edes samassa huoneessa pennun kanssa, mutta se meni ohi ja sen jälkeen ne käyttäytyivät normaalisti. Kuitenkin jonkin aikaa sitten alkoi tulla tosi paljon tappeluita, yleensä tilanteissa jossa ei edes ollut mitään kunnon syytä. Lääkärireissua ei ole onneksi vielä ollut, mutta pahaltahan tilanne näyttää. Kaksi vanhempaa ei pure ihmisiä ikinä, mutta tappelutilanteessa pentu puree kaikkea mitä eteen tulee, myös ihmistä. Olemme yrittäneet vähentää kaikki mahdollisia riskitilanteita, eli siis syövät erikseen, nukkuvat eri huoneissa, päivät pentu yläkerrassa ja vanhemmat alkakerrassa portti kiinni tms. mutta silti tilanteita löytyy Vahnemmat koirat on leikattu, ja pentu viedään heti leikkaukseen kun juoksut ohi. Johtuisiko tämä siis tuosta? Miten tilannetta pystyisi käsittelemään ja mihin ottaa yhteyttä? Pystyvätkö koirat elämään samassa talossa?
1108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

😍😋😍😋😍😋😍😋😍

❤️ ­N­y­­­m­f­o­m­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17651595b

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meillä on kotona kolme koiraa, kaikki narttuja ja samaa rotua. Kolmas koira tuli meille tammikuussa ja on nyt noin 1v, toiset koirat 6v ja 7v. Vanhemmat koirat eivät alussa kestäneet olla edes samassa huoneessa pennun kanssa, mutta se meni ohi ja sen jälkeen ne käyttäytyivät normaalisti. Kuitenkin jonkin aikaa sitten alkoi tulla tosi paljon tappeluita, yleensä tilanteissa jossa ei edes ollut mitään kunnon syytä. Lääkärireissua ei ole onneksi vielä ollut, mutta pahaltahan tilanne näyttää. Kaksi vanhempaa ei pure ihmisiä ikinä, mutta tappelutilanteessa pentu puree kaikkea mitä eteen tulee, myös ihmistä. Olemme yrittäneet vähentää kaikki mahdollisia riskitilanteita, eli siis syövät erikseen, nukkuvat eri huoneissa, päivät pentu yläkerrassa ja vanhemmat alkakerrassa portti kiinni tms. mutta silti tilanteita löytyy Vahnemmat koirat on leikattu, ja pentu viedään heti leikkaukseen kun juoksut ohi. Johtuisiko tämä siis tuosta? Miten tilannetta pystyisi käsittelemään ja mihin ottaa yhteyttä? Pystyvätkö koirat elämään samassa talossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu