Lestadiolaisuus ahdistaa

Tosi kova ahdistus iski taas. Meitä on todella iso perhe, ja kun jokaisen puolisot ja lapset laskee mukaan jokainen voi vain kuvitella kuinka isosta ihmismäärästä on kyse.

Ollaan kaikki sisarukset jo aikuisia ja asutaan eri puolella Suomea, mutta kun kaikki juhlat on juhlittava ja hössötettävä ja tietysti suututaan, jos kaikkiin ei osallistu….tuntuu vaan ettei jaksa enää tätä menoa. Koko aika on jonkun juhlat tai meno sinne tai mitä milloinkin. Ei hetken rauhaa. Ja kun kaikki pitää jakaa ja kaikesta jauhaa.

Olen eronnut itse tästä ko. uskonlahkosta jo nuorena, ja valitettavasti en voi sille mitään, että koen itseni hyvinkin erilaiseksi ja ulkopuoliseksi lestadiolaisten seurassa, vaikka olisivat omia sisaruksiani. Lestadiolaiset ”lyöttäytyvät yhteen”, jonka vuoksi keskustelu muuttuu vaikeaksi jos olet ainoa ”epäuskoinen”. Perhe on arvoissani tärkeä ja olen halunut käydä kotona säännöllisesti, olla aina hienotunteinen mutta nyt vaan tuntuu että sanat tulevat ulos mitä ajattelen ja miten koen.., eikö järkikin sano että jos on toistakymmentä sisarusta on pakko rajata - jokaiselle muotoutuu ne tietyt ja läheisimmät kenen kanssa on enemmän tekemisissä. Mulla on tunne, että mua velvoitetaan, pakotetaan, ei välttämättä edes kysytä…mä en ole tottunut omassa elämässäni tämmöiseen jatkuvaan härdelliin ja haluan eroon tästä. Kokemuksia?

Ja tiedän jo nyt. Kun rajaan voi siitä suuttumusta ja mökötystä.