Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

On vaikea löytää siistiä paria

Jos haluaa, kuten me haluamme, vaikkapa saunoa ja hipsutella samassa huoneessa toisen parin kanssa, toisen parin löytäminen on aika hankalaa. Tunnemme olevamme erilaisia, kun emme ole bi tai emme halua alistuksia ja satuttamisia. Tavallinen on parasta. Ja jos pääsemmekin jonkun kanssa keskusteluun, homma kaatuu siihen, että toisilla ei ole juuri käsitystä, miten ihmisten kanssa jutellaan kirjoittamalla.

Lienemme liikaa vaatimassa, mutta ei mahda mitään, että jarrut iskee päälle, jos kaikki kirjoitetaan pötköön ilman pisteitä. Tai pitkään viestiin vastataan kolmella sanalla. Tai jos ei tunnuta oikealta tyypiltä jätetään kokonaan vastaamatta ja unohdetaan koko juttu.

Vuoden olemme koittaneet saada toista paria samoille lauteille, mutta kun ei niin ei.

Jos meidän kanssa aikoo jotain tehdä, pitää ensimmäisenä olla kirjoitustaito kohdallaan. Tai edes sinne päin. Ja halu kirjoittaa. Onko se liikaa nykypäivänä?

Jos siinä lukiessasi satut miettimään, mitä oikein olemme parejamme, voimmehan liittää tähän jossain palstalla käyttämämme esittelyn. Herättäisikö kiinnostusta? Vai nopean klikkauksen seuraavaan tarjokkaaseen?

---

"Jos rakastat liikaa kirjoja, miten käy minun, kun tunnet minut kannesta kanteen ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken?" Tällaistakin saattaa pariskunta herätä ajattelemaan; mitä tehdä, että kipinä säilyy, eikä sammu. Että löytyisi "uusia juonia" ja takakannen takaa uusia sivuja. Siksi olemme täällä ja etsimme jotain. Mutta mitä?

Olemme noin 40-vuotias aviopari ja suhteemme on vahva. Koemme itsemme rauhallisiksi ja kilteiksi. Jos etsit räväkkää menoa ja kovia ääniä, emme ole sinua varten. Sen sijaan, jos pidät kynttilänvalosta ja tunnelmasta, katsomme samaan suuntaan. Emme pidä alistamisesta saati satuttamisesta, mutta hipsuttelu ja supattelu on meidän mieleen. Sanovat sitä vaniljaksi. Silloin tällöin ripaus kanelia riittää meille. Olemme M-L-kokoisia.

Etsimme kilttiä ja ystävällistä pariskuntaa esim saunomaan ja jännittämään, mitä salaisuuksia siellä tapahtuu. Parinvaihto ei ole mahdollista meidän puolelta tällä hetkellä.

Lämmintä, kaunista ja lempiää iltaa odottaen.
Yhteydenotot mielellään kik: jko401
6936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
Aloittaja

Tarkennuksena, että haluaisimme harrastaa seksiä toisen parin kanssa samaan aikaan samassa huoneessa. Olemme Pirkanmaalta.

Äänestä
  • Parinvaihtoa jo 10 vuotta harrastettu, hyviä ystäviä sitä kautta löydetty.
    Aina kun tapaamme uuden parin eka kertaa, tutustumme rauhassa toisiimme ilman seksiä. Suurimman osan kanssa aloitamme rakastelun omien puolisoiden kanssa samassa sänkyssä, josta yleensä luonnollinen vaihto onistuu ilman kitkaa. Pari 50v

    Äänestä

Kikkelis kokkelis vaan sullekin pikkukikkeli nauti ja hanki tauti

Äänestä

Ihan vain kommenttina esittelyynne. Aivan ihana teksti ! Minua lämmitti ja kiinnostaisi. Puolisoni, hänestä en tiedä innostuisiko koko asiasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    No kiitos. :) Ehkä toteutimme kirjailija Dan Brownin tekniikkaa; hän sanoi kirjoittavansa "sellaisia kirjoja, joita haluaisi itse lukea". Haluaisimme itse lukea tällaisen ilmoituksen. Siksi kirjoitimme sellaisen. Hyviä keskusteluja teille miehesi kanssa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Eiku.. Mistä muka päättelin, että "olet nainen ja puolisosi on mies". Voi se olla toisinkin päin. Miten vain. Ihminen on joskus vähän herkkä stereotypioissaan. Huomaamattaan. Lause "Aivan ihana teksti" kuuluu minun päässäni naisen suusta sanottuna. Vaikka itsekin voisin sen sanoa, Olen tämän pariskon mies. Tämmöstä tämä on, ihmisen elämä. Kaikkea hyvää joka tapauksessa teille, jos satutte asiasta keskustelemaan.

    On muuten niin, että aika hyvä tuuri kyllä on, jos pariskunta sattuu toivomaan ja haluamaan samoja asioita. Nehän voi mennä ihan ristiin. Toinen haluaa vaikka minkälaista menoa ja hyppyä ja toiselle kävisi parhaiten, kun vieressä makaa. Jos siis on, että halut on samat, voi melkein huudahtaa "hip hei" ja lyödä käsiä yhteen ilon merkiksi.

    Jos halut ei kohtaa, ei siinä auta mikään muu kuin avoin keskustelu. Minä haluan näin ja sinä noin, mitäs tehdään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Soidaanko kirjoitti:

Jos haluaa, kuten me haluamme, vaikkapa saunoa ja hipsutella samassa huoneessa toisen parin kanssa, toisen parin löytäminen on aika hankalaa. Tunnemme olevamme erilaisia, kun emme ole bi tai emme halua alistuksia ja satuttamisia. Tavallinen on parasta. Ja jos pääsemmekin jonkun kanssa keskusteluun, homma kaatuu siihen, että toisilla ei ole juuri käsitystä, miten ihmisten kanssa jutellaan kirjoittamalla.

Lienemme liikaa vaatimassa, mutta ei mahda mitään, että jarrut iskee päälle, jos kaikki kirjoitetaan pötköön ilman pisteitä. Tai pitkään viestiin vastataan kolmella sanalla. Tai jos ei tunnuta oikealta tyypiltä jätetään kokonaan vastaamatta ja unohdetaan koko juttu.

Vuoden olemme koittaneet saada toista paria samoille lauteille, mutta kun ei niin ei.

Jos meidän kanssa aikoo jotain tehdä, pitää ensimmäisenä olla kirjoitustaito kohdallaan. Tai edes sinne päin. Ja halu kirjoittaa. Onko se liikaa nykypäivänä?

Jos siinä lukiessasi satut miettimään, mitä oikein olemme parejamme, voimmehan liittää tähän jossain palstalla käyttämämme esittelyn. Herättäisikö kiinnostusta? Vai nopean klikkauksen seuraavaan tarjokkaaseen?

---

"Jos rakastat liikaa kirjoja, miten käy minun, kun tunnet minut kannesta kanteen ja juoneni lakkaavat kiinnostamasta ja muistat ulkoa kaiken?" Tällaistakin saattaa pariskunta herätä ajattelemaan; mitä tehdä, että kipinä säilyy, eikä sammu. Että löytyisi "uusia juonia" ja takakannen takaa uusia sivuja. Siksi olemme täällä ja etsimme jotain. Mutta mitä?

Olemme noin 40-vuotias aviopari ja suhteemme on vahva. Koemme itsemme rauhallisiksi ja kilteiksi. Jos etsit räväkkää menoa ja kovia ääniä, emme ole sinua varten. Sen sijaan, jos pidät kynttilänvalosta ja tunnelmasta, katsomme samaan suuntaan. Emme pidä alistamisesta saati satuttamisesta, mutta hipsuttelu ja supattelu on meidän mieleen. Sanovat sitä vaniljaksi. Silloin tällöin ripaus kanelia riittää meille. Olemme M-L-kokoisia.

Etsimme kilttiä ja ystävällistä pariskuntaa esim saunomaan ja jännittämään, mitä salaisuuksia siellä tapahtuu. Parinvaihto ei ole mahdollista meidän puolelta tällä hetkellä.

Lämmintä, kaunista ja lempiää iltaa odottaen.
Yhteydenotot mielellään kik: jko401

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu