Muutin viime vuoden syksynä uudelle paikkakunnalle, ja aloin nähdä tosi usein unta, jossa mies, jonka kasvoja ei näytetty, ajoi mua takaa ja koetin juosta mutta en päässyt millään juoksemaan, jalat oli kuin puurossa olis rämpinyt. Sen jälkeen uni muuttui aina tosi sekavaksi, ja heräsin lopulta ihan yltä päältä hiessä, en osannut yhdistää tuota mihinkään.
Yks mun tuttu vinkkasi sitten että kysyisin selvännäkijä Naomilta unitulkinataa. Oli käynyt hällä selvänäkö -sessiossa, ja sen yhteydessä kysyny jostain omasta unestaan. Lykkäsin kuiteski asiaa, kun ne unet hetkeks loppu, ja mietin oliko ne liittynyt siihen mun muuttoon ja kaikkeen uuteen.
Kesällä ne alkoi taas, tosi usein, ja alko haitata jo nukkumista, koska en meinannu uskaltaa nukahtaa, ko pelkäsin että taas se uni tulee.
Nyt kuukaus sitten, sen ajan sitten otin. Naomi katsoi mulle mun asioita ja alkoi sitten kysellä tarkennuksia, mitä puhuin mun lapsuudesta. Sanoi mitä hälle nousi, tapahtumia niiltä ajoin kun olin jotain noin viiden vanha. Siihen liittyi muitakin asioita, joita olen nyt koittanut selvittää, ja mulle on noussut muutamia hämäriä muistikuvia.
Naomi sanoi, että mun mieli on sulkenut tapahtuneet pois, että joskus kun kokee jotain oikein pelottavia, mieli ei suostu muistamaaan, mutta että ne kaikki koetut on silti ihmisessä, ja pyrkii usein juuri unien kautta ulos.
Sain tosi suuren avun. Olis oikeestaan pitänyt mennä jo paljon aikaisemmin. Tajusin että mulla on sellainen blacout, aika, jolta on tosi vähän mitään muistikuvia. Onneks on alkanut hahmottua, että mistään tosi kauheesta ei ollut kysymys, pelkäsin jo sellastakin, että mulle oli tehty jotain.
Oltiin ilmeisesti vaan naapurin tytön kanssa salaa menty paikkaan, mistä oli kielletty, muistan hämärästi, miten juostiin sieltä karkuun, ja kaaduin maahan. Olen tosi herkkä, enkä uskaltanut silloin kertoa äidille. Siihen samaan aikaan liittyy paljon muutoksia mun elämässsä, että kai se kaikki on vaan jotenkin kietoutunu yhteen ja tullu vasta nyt jollekin käsittelyn tasolle.
Painajaiselle selitys
Anonyymi-ap
1
216
Vastaukset
- Anonyymi
Olen saanut häneltä selvänäkökatselmuksen lisäksi unitulkinnan ja myös auratulkinnan, koska epäilin miesystäväni olevan narsisti. Alkoi tuntua että energiat hupeni hänen seurassaan.
Siskolleni tilasin viime jouluksi häneltä enkeliviestin. Ja nyt aion antaa sellaisen joululahjaksi myös äidilleni.
Se enkeliviesti oli pakattu kauniiseen puiseen rasiaan, ja sisko kertoi että kun oli lukenut sen, oli purskahtanut itkuun, koska se viesti oli juuri siitä asiasta, mitä hän kävi läpi. Hän antoi minunkin lukea sen ja se oli ihan todella lohdullinen ja kaunis.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2457607IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2444643- 1711805
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)741690- 711184
- 1341142
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61087Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128976Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy207951- 104925