hyviä ilmastotekoja ja käytän auton sijasta yleisiä kulkuneuvoja.
Tässä kerran matkalla töistä kotiin näin Rautatien asemalla erikoisen
tapauksen.Iso joukko nuoria seurasi nuorta miestä joka resuisissa
vaatteissa ja pöhöttynyt ilme naamassa piti käsissään kirkasta viinapulloa.
Hän välillä käveli takaperin jotta näkisi tämän fanijoukon ja
heilutteli hikisiä hiuksiaan ja käsiään ja mölisi välillä jotain epämääräistä.
Olen nähnyt kuvan Ranskan Vallankumousta esittävästä
taideteoksesta mutta jopa tässä taideteoksessa ihmiset olivat
tunnetilassaan terveemmän näköisiä kuin tämä sakki Rautatien asemalla.
On todella kahdenlaisia alkoholisteja.
Toisia Luoja ei ole siunannut älyn lahjoilla ja jos he sortuvat alkoholismiin
niin annettakoon se heille anteeksi.
Mutta jos toisille on Luoja antanut älyn lahjoja niin jos he
sortuvat alkoholismiin tietäen sen aivoillaan että kaikki päihteet
lopulta tappavat ihmisen ja silti nämä älykkäät ihmiset ottavat
itseensä myrkkyä niin ei voi ajatella muuta ja sanoa heille että....
no jääköön se sanomatta.
Olen miettinyt siirtyä käyttämään autoa koska se auttaisi
säilyttämään hyvän fiiliksen jotta ei tarvitsisi kohdata
tällaisia episodeja työmatkalla enään koskaan.
Olen aikoinani päättänyt että kannatan
Anonyymi-ap
0
111
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371323- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.51648- 60641
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39507
- 63503
- 16487