Pukeuduin tytöksi ja viettelin appiukkoni , osa 1/2

Kavereiden mielestä olin ihana tyttönä. Olin söpö ja notkeavartaloinen, ja jo 16-vuotiaana nautin suunnattomasti hepenissäni ja korkkareissani, kun sain olla nätiksi meikattu pikkuhuora miehille. Mutta asetelma mutkistui, kun menin 18-vuotiaana naimisiin elämäni naisen kanssa ja ihastuinkin onnettomasti appiukkooni ja hänen muhkeaan karvaiseen olemukseensa. Hän oli mielestäni komein ja ihanin mies, jonka ikinä olin tavannut! Kun ensi kerran vilkaisin hänen suurta kyrpäänsä saunan lauteilla, vatsanpohjaani kouraisi ja kullini kovettui oitis.

"Haluan ja viettelen hänet, vaikka mikä olisi!" vakuutin mielessäni itselleni.

Ukko, jota kutsuin Ukeksi, oli iso, romuluinen viisikymppinen mies, ja ammatiltaan kaivinkoneen kuljettaja. Olin toista kertaa kyläilemässä hänen luonaan ja nyt olimme jälleen yhdessä saunassa. Ukko saarnasi minulle tapansa mukaan tosi miesten elämästä. Samalla hän vikuili syrjäsilmällä lauteilla sileää ja notkeaa vartaloani, jonka aina pidin huolella täysin karvattomana Uke olisi ilmeisesti toivonut vävypoikansa olevan miehekkäämpi ja karskimpi olemukseltaan.

Tunsinkin itseni hentoiseksi ja avuttomaksi neidiksi, kun hän selosti minulle römeällä äänellään metsästyksestä ja rakennusprojekteistaan ja heitti löylyä kiukaalle. Olisipa ukko arvannut, minkälaisin aikein tämä pikku sissylutka hänen vieressään istuikaan!

Appeni pääsi jutuissaan meneillään olevan pride-viikon asiaan. Hän silmäili tutkivasti tyttömäistä olemustani ja sanoi:

"Tiedätkö, niitä on semmoisia riettaita miehimyksiä jotka harrastavat miesten kanssa makaamista!

"Tiedän kyllä", vastasin arasti.

"Ja on myös naisten hepeniin pukeutuneita perverssejä, joita kulkee julkeasti näkyvillä. Pysy sinä poika kaukana semmoisista naismaisista kauhistuksista", ukko jyrisi.

"Tietysti Uke", sanoin kuuliaisesti päätäni nyökytellen ja koetin peitellä pystyyn nousevaa kulliani lauteilla.

Suihkussa pesin sitten appeni pyynnöstä hänen leveää selkäänsä juuriharjalla, ja hän ähisi mielihyvästä. Sileä vartaloni hipoi ihanasti ukon karkeaa karvaista ihoa, ja kun appiukko kääntyi ympäri selän tultua pestyksi, jouduin yllättäen aivan kasvokkain ison miehen kanssa. Katsoin appiukkoani avuttomana ja yllätettynä veden virratessa paljaille vartaloillemme, enkä kyennyt enää kätkemään häneltä pystyssä seisovaa pippeliäni.

Uke tuijotti minua hämmennyksissään eikä kyennyt lainkaan vastustelemaan, kun kiedoin käsivarteni hänen kaulansa ympärille ja aloin hartaasti suudella hänen suutaan.

"Oummh... oii, slupss... ihanaa, Uke kulta... oummh, lupss!" vingahtelin ja ynähtelin suudellessani kiihkeästi isokokoisen rotevan uroon suuta. Kielelläni tunsin, kuinka ihanan pehmeä ja liukas se olikaan sisäpuolelta, kun kieleni liukui hänen suussaan...

Suudellessani painauduin appiukkoani vasten ja tunsin hänen suuren paljaan kyrpänsä jo kovettuneen omaa pystyssä jäpöttävää penistäni vasten... Vastaten suudelmiini iso mies veti minua tiukemmin itseään vasten. Tunsin hänen kielensä jo kiemurtelevan suuhuni, kun hän yhtäkkiä työnsikin minut loitommas ja käänsi kasvonsa pois. Sanaakaan sanomatta menimme sitten pukuhuoneeseen ja kotiin yhteiselle iltapalalle. Välikohtauksesta suihkussa ei puhuttu sanaakaan.

Illalla vaimon nukkuessa hiippailin jälleen kaapille ja pukeuduin tyttöasuuni viereisessä tyhjässä kammarissa. Nautiskelin riettaan seksikkäissä verkkosukkahousuissani ja muistelin ihanaa suudelmaani Uken kanssa. Tiesin, että mies katselee nytkin minua salaa ovenraosta, ja nautin keimaillessani ja peppuani viettelevästi tarjoillen. Samalla teeskentelin, etten muka huomannut himokasta tirkistelijää ovenraossa...

Kuulin kuitenkin selvästi, kuinka iso mies runkkasi ovenraossa koettaen hillitä kiimaisia ähkäisyjään. Sitten vessan ovi kävi ja hän meni sinne ilmeisesti tyhjentämään lastinsa. Hiivin ovelle, ja nyt puolestani minä sain tirkistellä kiimaista urostani. Mies istui pöntöllä housut kintuissaan ja päästi valtavan spermasyöksyn jättikokoisesta kyrvästään henkäisten ja ärjäisten kuin hyökkäävä sonni.

Palasin kammariin ja kuulin vesihanan loiskeen. Pian olin unessa.

Sama toistui seuraavanakin iltana. Muiden nukkuessa hiippailin jälleen tyhjään kammariin, puin ihanan tyttöasun ylleni ja annoin miehen tirkistellä keimailevaa viettelijätärtään ja runkata ovenraossa. Minua himotti jo paljastaa itseni ja kutsua rakas appiukkoni huoneeseen tyhjentämään kyrpänsä sisuksiini. Mutta vielä ei ollut aika. ***** jatkuu ...

0

565

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        109
        2280
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        23
        903
      3. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        103
        896
      4. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        892
      5. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        845
      6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        563
        816
      7. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        82
        718
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        660
      9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        24
        612
      10. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        57
        571
      Aihe