Mutta matka Marin on jämähtänyt uransa huipulle josta tie on vain alaspäin.
Sepä Jenni on kohta TohtoriPresidentti.
Anonyymi-ap
11105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kohta on jo professori.
Jos saa professuurin pestin jostain. Epäilen, kun on rouvana "vain" ollut pitkään.
Jenni ei ole ollut rouvana. Koko ajan kirjoittanut, ollut Turun kirjallisuusmessujen pomo, runoilija. Ehkä vielä muutakin, hän ei ole pörhistellyt osammisillaan.
Ja Sannasta tuohon toiseen viestiin, vielä ehtii vaikka mitä, on Jenniä nuorempi.
HATTUA NOSTAN JENNILLE
ONNITTELUT JA KAIKKEA HYVÄÄ
TULEVAISUUDESSA
Psyykettään näennäistitteleillä rakentekeva kokoomu s lainen poliittinen broileri
Vanhana väitelleiden tittelöitsijöiden malli-esimerkki
Rouva presidentillä on ollut aikaa väitöskirjaan, kun hänen ei tarvitse Suomen asioita hoitaa. Hänelle kun riittää lapsen ja puolison hoitaminen, eikä ne vaadi niin paljon aikaa kuin nämä kotimaan asiat. Ei näitä kahta rouvaa pidä verrata, toinen, siis Marin, tekee töitä lähes 24/7 ja rouva presidentti vain edustaa silloin tällöin ja muuten on vapaalla..
Sanna Marinhan on vapaalla työajallaankin ja ei tarvitse hoitaa lastaan ja puolisoaan.
Työstä se filtteröintikin käy ja leuanveto.
Marin tekee töytä. Myräntöytä
Karu viesti hallituksen toiminnasta yritysjohtajilta – 98 % moittii kyselyssä rakenteellisista ongelmista
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/karu-viesti-hallituksen-toiminnasta-yritysjohtajilta-98-moittii-kyselyssa-rakenteellisista-ongelmista/c2b5020b-e553-40f6-9bc4-1e5377d4062c
Kyselyyn vastanneista yritysjohtajista 98 prosenttia on sitä mieltä, että hallitus ei pura aktiivisesti rakenteellisia ongelmia.
Huoli velasta. OP:n suuryrityksille teettämästä kyselystä selviää, että yritysjohtajista yli 97 prosenttia pitää valtion velkaantumista hallitsemattomana.© Toimittanut Uusi Suomi
OP:n suomalaisille suuryrityksille teettämä kysely paljastaa yritysten olevan huolissaan valtion velkaantumisesta.
Suuryritykset toivoisivat hallituksen purkavan aktiivisemmin rakenteellisia kitkatekijöitä ja kannustinloukkuja. Kyselyyn vastanneista yritysjohtajista 98 prosenttia on sitä mieltä, että hallitus ei pura aktiivisesti rakenteellisia ongelmia. Heistä yli 97 prosenttia pitää valtion velkaantumista hallitsemattomana.
”Valtion velkaantumisen taittaminen nähdään tärkeänä, kun korot ovat kääntyneet nousuun. Yritysjohtajat edustavat tässä etujoukkoa, sillä heistä jo vuosi sitten 94 prosenttia piti velkaantumista ongelmana”, OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi sanoo tiedotteessa.
Äärivasemmistolaiset poistattivat listalta ketjun
Paperittomille alettiin syytää terveyspalveluja eduskunta hyväksyi laittomien lorvijoiden sairaanhoidon suomalainen ei saa mitään
Se on tärkeä asia vastustaa 2023 vaaleissa
Äärivasemmisto on ajettava hallinnosta
Tämän ketjun narskuttajat toimivat epäisänmaallisesti.
Luulevat toista.
Syöpäläisiä.
Oi persu katso isänmaasi loistaa kirkkaana
https://yle.fi/a/74-20007332