Ahdistaa ja mieliala juuri nyt todella surumielinen

Anonyymi-ap

En edes tiedä, mikä tämän olon tekee, mutta luultavasti läheiseni, jonka en usko juuri nyt voivan niin hyvin kuin toivoisin.
Luulen imeväni muiden mielialat itseeni ja murehtivan heidän asioitaan, vaikkei aina ole edes aihetta..

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiedän kokemuksesta, että omaan mieleenkin vaikuttaa, jos läheinen ihminen voi huonosti.
      Suosittelisin keskustelemaan jonkun kanssa, ettei tarvitse jäädä yksin kantamaan omia ja toisen murheita, se on tavallaan kaksinkertainen taakka siinä vaiheessa.

      Oikeastaan on hyvä asia, että itse tiedostaa oman mielialan, ja vielä sen, mistä se johtuu, ettei tunnu kovin hyvältä.
      Olisikin tosi helppoa, jos ei välittäisi läheisten pahoinvoinnista, mutta sellainen ihminen olisi aika tunnekylmä, eikä empatiaa löytyisi yhtään.

      Neuvoksi se, että itseään ei ole hyvä rasittaa liikaa toisen takia.
      Pystyisitkö puhumaan tuon läheisen kanssa, ja vaikka kysymään, miten hän voi, onko kaikki ihan hyvin. Ja voit vaikka sanoa, että olet huomannut, että jokin taitaa vaivata.
      Ehkä hänkin saattaisi haluta kertoa, jos ei voi hyvin, mutta ei jostain syystä uskalla puhua. Joidenkin on vaikeaa alkaa puhua omista tuntemuksistaan ja ajatuksistaan.
      Tsemppiä sulle.

    • Anonyymi

      Typerys sairastaa toisten tauteja . Liiallinen välittäminen ja läsnäolo pilaa myös kohteen kyvyn hallita elämäänsä .

      • Anonyymi

        Ei kukaan ole väittänytkään, että pitäisi välittää liikaa.
        Silloin ei ole mikään typerys, jos toisesta välittää, juurikin omien voimavarojen mukaan, ettei väsy tai sairastu itse.

        Ja silloin toinen juuri tarvitsee tukea, jos jo on kyvyttömämpi hallitsemaan omaa elämäänsä.
        Se, että saa tukea järjellisissä rajoissa, ei poista keneltäkään sitä kykyä.


      • Anonyymi

        Joskus se välittäminen on hyvinkin tärkeää, mutta herkät ja syvälliset ihmisen kokevat toisen tuskan itsessään jotenkin.
        Empaattinen ihminen välittää toisesta ihmisestä ja auttaa parhaansa mukaan .
        Ihminen joka ei tunne empatiaa , ei kykene edes rakastamaan ketään muuta kun itseään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan ole väittänytkään, että pitäisi välittää liikaa.
        Silloin ei ole mikään typerys, jos toisesta välittää, juurikin omien voimavarojen mukaan, ettei väsy tai sairastu itse.

        Ja silloin toinen juuri tarvitsee tukea, jos jo on kyvyttömämpi hallitsemaan omaa elämäänsä.
        Se, että saa tukea järjellisissä rajoissa, ei poista keneltäkään sitä kykyä.

        Ihan totta, toisen ihmisen tuki on elintärkeää joissakin asioissa , kunnes taas huonosti voiva on päässyt tasapainoon


    • Anonyymi

      Miksi teet niin?

    • Anonyymi

      Silloin kun jollain läheisellä on paha olla, siinä vieressä tulee tuskastunut olo katsoa sitä pahoinvoivaa läheistä.
      Kun haluaisi auttaa, ja olisi valmis tekemään mitä tahansa auttaakseen toista, jos pystyisi, ja se tekee itselle sen pahemman olon, kun ei osaa, eikä pysty välttämättä auttamaan.

      Usein pelkkä tukena oleminen riittää, auttaminen jääköön ammattilaisten tehtäväksi, jos tilanne niin pahaksi pääsee menemään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      441
      4748
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1692
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      92
      1425
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1336
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1286
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1161
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      56
      857
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe