Tieto, että maskit suojaavat sittenkin ei ole yllätys. mutta miten

Anonyymi-ap

Uusimman tutkimuksen mukaan maskien käyttö suojaa sittenkin, ei vaan koronalta vaan myös muilta infektiotaudeilta, jotka tarttuvat hengitysteiden kautta. Uutinen ei mitenkään ihmetytä, este on este , joko hyvä, keskinkertainen tai huono, mutta toimii jotenkinkin joka tapauksessa. Itse tuskastelen silmälasien käyttöä yhdessä maskin kanssa, näkö sumentuu joskus hetkessä ostoksilla, ajaessa en käytä. . Kärsin silti näköongelmista mieluimmin, kun poden flunssia. Toinen mikä harmittaa on se, että parhaimmiksi todetut kertakäyttösuojat ovat minulle liian isot ja tipahtavat kasvoilta, jos laitan kuminauhat ristiin , maski on pussilla ja päästää sivusta. EI pitäisi Olen lisäksi kumille allerginen. Pestävät kangasmaskit istuvat parhaiten. Pitäisi olla tarjolla eri mallisia ja eri kokoja. Myös eri näköisiä, kun kyse on jo vapaaehtoisesta käytöstä. Pukeutumiseen sopivia.

45

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No pukeutumisella ei pitäisi olla mitään tekemistä maskin käytön kanssa Ja kangas maski ei suojaa ympäristöä sillä usein päästää läpi virusta.
      Joten kuinka moni oikeastaan on perehtynyt siihen miten maski suojaa ja miten sitä käsitellään että olisi mahdollisimman tehokas.
      Kun kuuntelee ihmisten juttuja maakin käytöstä niin ei näytä olevan tietoa edes siitä millälailla maski suojaa, monella hyvin väärä käsitys asiasta, silti vaan maskitellaan ja vedetään sama maski kerta kerran jälkeen leuan alta suun eteen , eikä käsitetä että siinä vaiheessa se on jo tehoton

      • Anonyymi

        Entä jos ei pidä maskia ollenkaan, mikä on maskin suojauskyky silloin? Maskeja on montaa eri suojausluokkaa riippuen käyttötarpeesta. Maskit ovat ns. kertakäyttöisiä, heitetään käytön jälkeen pois. Tuliko paljonkin uutta asiaa maskeista sinulle?

    • Anonyymi

      Vain alistuvat orjat pitävät maskia, sillä sen käytöstä ei ole mitään hyötyä, eikä sille ole edes tarvetta, koska korona on mitätön flunssa.

      • Anonyymi

        Virusviljelymenetelmälle suoritetut kontrollikokeet ovat kumonneet koko virologian tarpeellisuuden ja virusten olemassa olon. Flunssaa tietenkin on oireiden valossa olemassa, mutta nykyisen tietämyksen mukaan kyse on lähinnä elimistön puhdistukseen liittyvien toimenpiteiden aiheuttama oireilu eli elimistö poistaa vieraita sinne kuulumattomia aineksia olivatpa ne sitten mitä hyvänsä laatuaan. Lisäksi tätä prosessia ei pidä yrittää tukahduttaa kemiallisesti lääkkeillä, koska sillä vain pahennetaan tilanetta ja siirretään ongelmaa eteenpäin. Tietysti lämmönnousua pitää rajoittaa jos lämpö liikaa nousee nauttimalla riittävästi nesteitä ja jäähdyttämällä kehoa fyysisesti tarpeen tullen.

        Itse en henkilökohtaisesti ole flunssan oireiluun käyttänyt mitään lääkkeitä vain lepoa ja juomista vitaamiineja unohtamatta etenkin C- ja D- vitamiinit. Yleensä flunssa ei ole kestänyt paria päivää pitempään olisikohan etukäteen nautitulla D-vitamiinilla osuutta asiaan kun koko korona aikaan olen ollut 2 päivää lievässä kuumeessa. En ole ottanut myöskään mitään rokotteita moneen vuoteen enkä tule ottamaan.

        Ravinnolla on erittäin suuri merkitys terveyden kannalta itse käytän mm. luonnollisia rasvoja kuten voita ja kylmäpuristettua oliiviöljyä sekä mahdollisimman vähän prosessoituja elintarvikkeita. Kaikki kevyt tuotteet jätän ostamatta, koska kyse on vähän samasta asiasta kuin laittaisi polttoaineen joukkoon vettä toivoen säästävänsä jotakin. Talvella tulee vihannekset hankittua lähinnä pakasteina kun ovat helppokäyttöisiä ja suht edullisia.

        Tietenkään elämästä ei kukaan selviä hengissä, mutta mukavampaa on sekin aika viettää toimintakuntoisena kuin jossain hoitolaitoksessa.

      • Anonyymi

        Mitätön ?
        Yli 10 tuttua menehtyi tähän ” mitättömään” flunssaan , joten pidä mielipiteesi itselläsi asiasta mistä et näytä käsittävän yhtikäs mitään.
        Tartunta ja sen vakavuus on paljon siitä kiinni miten paljon on saanut tartuntaa , joillakin oma immuunivastus T soluilla suojaaa mutta toisilla ei ole sitä suojaa. Joten annetaan tieteelliset asiat olla niiden käsissä jotka sen hallitsevat. Kukaan kouluttamaton;ei osaa edes tulkita näitä asioita oikein .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Immuniteetti ja sen pelinappulat muistuttavat shakkilautaa ja sen nappuloita. Toisilla vaan on eri määrä eri nappuloita, joillain pelkkiä sotilaita ja onnekkaimmilla useita kuningattaria. Onneksi myös infektiot eroavat toisistaan siinä mitä nappuloita pelkäävät eniten ja mitä itse tuhoavat. Maski suojaa jos ei päästä lävitse ja on tiivisti kasvoilla. Yhden koon mainostetut maskit istuvat joillekkin hyvin huonosti, eikä läpäisemättömyydestä ole hyötyä. Minä henkilökohtaisesti uskon että myös kangasmaski suojaa , jos istuu muita paremmin ja on yleensä helpommin otettavissa ja laitettavissa ja jos pitää samalla riittävää etäisyyttä kanssaihmisiin.
        Olen eri mieltä myös siinä , pitääkö maskien käyttäjien näyttää leikkaussalityöntekijältä. Itselleni on saman tekevää, mutta nuorisolle ja tiukkoja pukeutumissääntöjä noudattaville , saisi olla vaihtoehtoja ja ainakin esim. kesäisin voisi maski noudattaa väreiltään muuta vaatetusta ihan piristyksenä muille ja itselle. Toivon ainakin että flunssaset ja heikon immuniteetin omaavat käyttäisivät maskeja väkijoukkojen sisällä, tai joutuessaan lähikontaktiin.

        Lisäisin vielä, että kangasmaskia voi käyttää mainostetun kertakäyttömaskin pitämiseen paikoillaan ja tiiviinä, etenkin jos käyttötarve on lyhyitä aikoja kerrallaan, mutta infektioriski suuri. Ensimmäiset Lidlin maskit olivat sellaisia että niiden sisään saattoi laittaa toisen maskin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitätön ?
        Yli 10 tuttua menehtyi tähän ” mitättömään” flunssaan , joten pidä mielipiteesi itselläsi asiasta mistä et näytä käsittävän yhtikäs mitään.
        Tartunta ja sen vakavuus on paljon siitä kiinni miten paljon on saanut tartuntaa , joillakin oma immuunivastus T soluilla suojaaa mutta toisilla ei ole sitä suojaa. Joten annetaan tieteelliset asiat olla niiden käsissä jotka sen hallitsevat. Kukaan kouluttamaton;ei osaa edes tulkita näitä asioita oikein .

        Mitätön flunssa se on. Vanhoja monisairaita kuolee ties mihin pikkupöpöihin koko ajan. Ei niiden kuolemat omikronista tee mitään tappajaa. Pikku flunssa ja maskit on turhia & tarpeettomia. Niin se vain on.

        Ihmeellistä jankutusta sinulta, otapa ja mene akuutti osaston oven pieleen kun näitä
        ” pikkuflunssaisia ” sinne tuodaan , jotka eivät edes pysty hengittämään kunnolla ,
        Kun ” pikku flunssa ” on lamaannuttanut hengityselinten toiminnan .
        Toiset saavat lievän tartunnan , joka kyllä voi uusiakin, toisillamtaan virus on iskenyt kouransa potilaaseen lujasti.
        Joten älä viitsi puhua pikku flunssasta kun eyåt edes tiedä mitään asiasta . Se joka työskentelee sairaalassa tietää mitä covid 19 on. Sinulle se on pikku flunssa, toisilta ottaa hengen , joten älä vähättele

        Pahoja haittoja aiheuttaa elimistöön. Sellaistakin tietoa annettu. Jotkut toipuvat kauan tartunnan jälkeen joten parempi olla varovainen kuin uhkarohkeilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellistä jankutusta sinulta, otapa ja mene akuutti osaston oven pieleen kun näitä
        ” pikkuflunssaisia ” sinne tuodaan , jotka eivät edes pysty hengittämään kunnolla ,
        Kun ” pikku flunssa ” on lamaannuttanut hengityselinten toiminnan .
        Toiset saavat lievän tartunnan , joka kyllä voi uusiakin, toisillamtaan virus on iskenyt kouransa potilaaseen lujasti.
        Joten älä viitsi puhua pikku flunssasta kun eyåt edes tiedä mitään asiasta . Se joka työskentelee sairaalassa tietää mitä covid 19 on. Sinulle se on pikku flunssa, toisilta ottaa hengen , joten älä vähättele

        Ehdottomasti vähättelen jatkossakin: korona on mitätön flunssa, eikä siitä tarvitse piitata yhtään mitään. Vanhat ja monisairaat kuolee tietty mihin hyvänsä pikkutautiin, vaikka sitten koronaan. Olisivat kuolleet joka tapauksessa muutenkin.

        Vaan on nuoriltakin vienyt helgen , ja toiset ovat maanneet respiratoriska viikko kaupalla
        Joten jos saat tartunnan kovana niin muista silloin että se on vaan pikku flunssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitätön ?
        Yli 10 tuttua menehtyi tähän ” mitättömään” flunssaan , joten pidä mielipiteesi itselläsi asiasta mistä et näytä käsittävän yhtikäs mitään.
        Tartunta ja sen vakavuus on paljon siitä kiinni miten paljon on saanut tartuntaa , joillakin oma immuunivastus T soluilla suojaaa mutta toisilla ei ole sitä suojaa. Joten annetaan tieteelliset asiat olla niiden käsissä jotka sen hallitsevat. Kukaan kouluttamaton;ei osaa edes tulkita näitä asioita oikein .

        Myös kouluttamaton osaa tutkia asioita.

        On paljon tilastoa kuolleisuuden kasvusta suhteessa rokotusten lisääntymiseen.

        Eikö kenellekään välähdä, että esimerkiksi kuume on puolustusreaktio, ei sairaus! Mene saunaan, niin huomaat että kuume alkaakin laskea kunnon löylyjen jälkeen.

        On nimittäin niin, että flunssassa bakteereja ja viruksia tulee kehoon, jolloin keho lisää palamista ja pyrkii nostamaan lämpötilaa vaikka neljäänkymmeneen.
        Jos hangoittelet vastaan, ja et ota lisää peitteitä, jalkasi kylmenevät ja otsasi kuumenee. Lämmitä jalkojasi niin huomaat että otsa alkaa viilenemään, ja kun lämpöä on tarpeeksi, vapina lakkaa, jalat ovat lämpöiset, syke laskee normaaliin, hengitys tasaantuu, ja voit paremmin kolmessakymmenessä yhdeksässä kuin kolmessakymmenessä seitsemässä.
        Ellet ota kuumelääkkeitä, sinun ei tarvitse palella ja hikoilla vuoron perään, vaan kuume laskee kun infektio on ohi.

        Tämä selittää miksi rokotteet lieventävät flunssan oireita: Oireethan johtuvat siitä, että keho taistelee sairautta vastaan. Pienet lapset saavat kunnon kuumeen, koska heillä on hyvä puolustuskyky.
        Neljän spruutan saaneilla ei juuri ole vastustuskykyä, jolloin puolustusreaktiosta tulee laimea.
        Se mitä ei kerrota, on että yhä useammat kuolevat aivan mitättömiin flunssiin, ja koska rokotetut eivät virallisen mielipiteen mukaan koskaan voi kuolla koronaan, he saavat muun kuolinsyyn tai merkitään rokottamattomiksi.

        Joten jos haluat kuolla ilman suurempia vaivoja, ota toki rokotus! Korona on silloin laimeampi mutta tappavampi. Kuolleisuus on jo noussut lähes 15 prosenttia.

        Taitaa olla jotain perää siinä mitä kirjoitit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeellistä jankutusta sinulta, otapa ja mene akuutti osaston oven pieleen kun näitä
        ” pikkuflunssaisia ” sinne tuodaan , jotka eivät edes pysty hengittämään kunnolla ,
        Kun ” pikku flunssa ” on lamaannuttanut hengityselinten toiminnan .
        Toiset saavat lievän tartunnan , joka kyllä voi uusiakin, toisillamtaan virus on iskenyt kouransa potilaaseen lujasti.
        Joten älä viitsi puhua pikku flunssasta kun eyåt edes tiedä mitään asiasta . Se joka työskentelee sairaalassa tietää mitä covid 19 on. Sinulle se on pikku flunssa, toisilta ottaa hengen , joten älä vähättele

        Sairaaloihin ei kyllä ole mitään asiaa mennä tarkkailemaan tämän pitäisi olla kyllä aivan selvä asia ja toiseksi näköhavainnot eivät kerro mitään minkään sairauden syystä tai sen aiheuttajasta. Virusteoria on vain teoria eikä sitä ole tieteellisesti kyetty osoittamaan todelliseksi kun yhtäkään kokonaista virusta ei ole pystytty koskaan havaitsemaan mistään.

        Eli kaikki viruksiin liittyvä perustuu puhtaasti uskotteluun ja tämän uskottelun takana ovat tahot jotka hyötyvät tästä taloudellisesti. Lisäksi nämä tahot eivät halua tutkia sairauksien todellisia aiheuttajia ilmeisesti siksi, koska siitä ei olisi odotettavissa taloudellisia hyötyjä heille itselleen. Koronapandemiakin on puhtaasti pelottelupandemia, jotta ihmisille saataisiin kaupattua rokotteita ym. asiaan liittyvää krääsää.

        Nyt on alettu rokotehaittojakin kutsumaan long-covidina, mutta missään vaiheessa ei ole syytä epäillä rokotteilla olevan osuutta asiaan, vaikka kuolleisuus on lähtenytkin nousuun vasta rokotusten alettua, kun itse feikkipandemian alussa kuolleisuus pysyi ennallaan. Tämän asian voi ihan virrallisilta tilastosivuilta käydä tarkistamassa.

        Tietenkin valtamedia on kaikesta rokotteisiin liityvistä haitoista hiljaa, koska se sotii heidän omaa uutisointiaan vastaan ja nämä samat tahot jotka tämän pandemia sirkuksen käynnistivät toimivat juurikin uutisointia ohjaavien tahojen rahoittajina ja pyrkivät sensuroimaan kaikki vastakkaiset näkemykset omilla kanavillaan.

        Valtamedian salaliittoteorioilla pelottelama kansanosa voisi käydä katsomassa vaihtoehtomedian tuottamia dokumenttejä kuten kuollut äkillisesti, vaxxed2 ja plandemic sekä seurata vastakkaista kantaa edustavia asiantuntijoita kuten Stefan Lanka, Thomas Cowan, Andrew Kaufman, Michael Yeadon, Amandha Vollmer, Samantha Bailey, ym.

        Vinkiksi, että linkkejä näihin edellämainittuihin ei löydy sitten valtamedian ylläpitämiltä sivustoilta koska heidän tarkoitus on tukahduttaa kaikki näistä asioista erimieltä olevat tahot. Tieteeseen kuuluu avoimuus ja kaikenlaisten näkökantojen huomioonottaminen ja kuuleminen perusteluineen, koska tieteen pitäisi perustua aina sen hetkiseen parhaaseen näkökantaan tai teoriaan, jonka voi sitten kuka tahansa haastaa jos on erimieltä.

        Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että valtamedia haluaa pitää mielummin yllä salaliittoteorioihin pohjautuvia käsityksiä, koska ei kykene avoimeen keskusteluun jossa joutuisi perustelemaan näkemyksensä milloin mistäkin asiasta asiattoman leimaamisen sijaan. Salaliittoteriaksi leimaaminen kun tuntuisi antavan oikeuden olla perustelematta edea sitä omaa kantaansa ja sitä mihin se sitten perustuu no ehkäpä uskomukseen.

        Koronahärdellin alkaessa 2020 pcr-testejä tehtiin kymmeniätuhansia päivittäin. Seurasin Thl:n Koronakarttaa ja testejä oli tehty jopa 60000 ja ylikin/ vrk. Positiivisia tuloksia oli niistä usein vain 150 - 200. Testimääriin suhteutettuna mitään pandemiaa ei ollut. Ja pelkkä positiivinen tulos ei myöskään automaattisesti tarkoita, että on sairas.
        Television ja muidenkaan medioiden uutisoinneissa ei silloin, eikä myöhemminkään kerrottu päivittäisistä testimääristä, vaikka kuolemat (joita niitäkin oli vähän!) ja tehonhoitomäärät ym. sairaalahoitoon raportoitiin aina.
        Otin yhteyttä useisiin uutismedioihin (myös Yleen) ja pyysin julkaisemaan päivittäiset testimäärät koronauutisoinnissa, koska ihmiset olivat täysin paniikissa.
        Otin yhteyttä myös Thl:ään, ja sieltä vastattiin, että mediatalot päättävät itse uutisoinnistaan.
        Silloin haluttiin vain ja ainoastaan tietoisesti lietsoa pelkoa ja paniikkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaan on nuoriltakin vienyt helgen , ja toiset ovat maanneet respiratoriska viikko kaupalla
        Joten jos saat tartunnan kovana niin muista silloin että se on vaan pikku flunssa

        Ne muutamat nuoremmat kuolleet on olleet monisairaita. Koronanuha oli minullakin viime keväänä. Pikku köhä ja vähän nenä valui päivän-kaksi, sen jälkeen ei yhtään mitään. Eli ihan mitätön flunssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitätön ?
        Yli 10 tuttua menehtyi tähän ” mitättömään” flunssaan , joten pidä mielipiteesi itselläsi asiasta mistä et näytä käsittävän yhtikäs mitään.
        Tartunta ja sen vakavuus on paljon siitä kiinni miten paljon on saanut tartuntaa , joillakin oma immuunivastus T soluilla suojaaa mutta toisilla ei ole sitä suojaa. Joten annetaan tieteelliset asiat olla niiden käsissä jotka sen hallitsevat. Kukaan kouluttamaton;ei osaa edes tulkita näitä asioita oikein .

        Olivatko nämä kuolleet ottaneet koronarokotteet? Niidenhän olisi pitänyt suojata heitä!

      • Anonyymi

        Tuota asiaa valitettavasti ei voi enää kysyä niiltä 3500 koronaan 2022 kuolleelta suomalaiselta. Samoin kuin ei ne tuhannet, jotka sairastavat ns. pitkäkestoista koronaa keuhkot "pask....". tuskin ovat kanssasi samaa mieltä.

      • Anonyymi

        Aikas hyvä provokaatio tuo vitsisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne muutamat nuoremmat kuolleet on olleet monisairaita. Koronanuha oli minullakin viime keväänä. Pikku köhä ja vähän nenä valui päivän-kaksi, sen jälkeen ei yhtään mitään. Eli ihan mitätön flunssa.

        Näköjään on vaikuttanut myös aivotoimintaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota asiaa valitettavasti ei voi enää kysyä niiltä 3500 koronaan 2022 kuolleelta suomalaiselta. Samoin kuin ei ne tuhannet, jotka sairastavat ns. pitkäkestoista koronaa keuhkot "pask....". tuskin ovat kanssasi samaa mieltä.

        Ei voisi vähempää kiinnostaa heidän mielipiteensä. Long covid on mielen sairaus, luulosairaus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näköjään on vaikuttanut myös aivotoimintaan.

        Joo, muutamalla on jäänyt koronapsykoosi päälle, se ilmenee mm. järjettömänä maskihysteriana ja pelkona kohdata muita ihmisiä normaalisti. Eli aivotoimintaan ja mielen tasapainoisuuteen korona selkeästi joillain vaikuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne muutamat nuoremmat kuolleet on olleet monisairaita. Koronanuha oli minullakin viime keväänä. Pikku köhä ja vähän nenä valui päivän-kaksi, sen jälkeen ei yhtään mitään. Eli ihan mitätön flunssa.

        Voi rassua. Mistähän ihmeestä tiedät, että sairastit koronan? Jos oireesi olivat kertomasi kaltaisia, ei silloin mennä kotonatestiin. Sitten kun sinulta hukkuu makuaisti ja kuumetta on muutaman päivän yli38 astetta, joka paikkaa kolottaa, poikkea sitten testissä ja tule sen jälkeen kertomaan "pikku nuhastasi" uudelleen. Nyt kun pyörit vaikkapa lentoasemalla, saat varmasti ihan uusia variantteja "testiisi", tosin sen jälkeen emme varmaankaan enää kuule Sinusta.

        Kyllä se oli koronalenssu, mitätön nuha. Sinäkö määrittelet, milloin tehdään testi? Olet kyllä uskomaton typerys. Olen lentänyt viime vuoden syksyllä parikin kertaa, ei mitään oireita. Se on ikävää että sinulle jää mustapekka aina käteen, mutta ei se minun vika ole.

    • Anonyymi

      Laitatko oikein sen maskin, kun minulla ei haittaa näköön eikä sumussa silmälasit mitenkään kun laitan maskin .
      Jotain teet väärin , sillä sen ei pitäisi haitata lasia käyttäviä.

      • Anonyymi

        En tiedä, olen yrittänyt montaa eri kikkaa, riippuu kaiketi kasvojen mallista ja maskista sekä silmälasien koosta. Maski ei suojaa, jos joutuu puhdistelemaan laseja tämän tästä bussissa ja marketeissa. Myös ulkona lämpötila vaikuttaa. Lasit huurtuu ilman maskiakin. Mitä ehdotin , koskien maskien ulkonäköä ja mallia olisi myös hyvä, sillä emme tiedä kuinka pitkään eri infektioiden takia maskeja joudumme ainakin tietyissä tilanteissa käyttämään. Mietin esim. jalkapallo tai urheilujoukkuetta Kiinassa, heille voisi tehdä istuvia oman seuran tunnuksilla olevia makseja. Nuorisolle myös oman maun mukaisia. Itse haluaisin istuvan maskin, joka voisi olla vaihteeksi vaikka taiteellisesti väritetty tai vaatteiden väriin soinnutettu, kun käytän sitä aina väkipaljouksien keskellä. SE on helpoimmin otettavissa, on väriltään musta pestävä kangasmaski, jossa on silti jo se rautalanka nenää varten. Ei vaadi pitkää sovittelua ja pakastepussissa taskussa kulkee mukana kivasti, tosin pelkään sen suojaavuuden pettävän tietyissä tilanteissa jouluruuhkassa. Pestävän voi pestä käsin ja kuivata esim. hieustenkuivaajalal hyvässä lämmössä.

        Niin turhanpäiväistä touhua tuo maskipelleily. Maskille ei ole tarvetta ja vaikka olisikin, niin se ei auttaisi tai estäisi yhtään mitään. Jokainen tietty tyylillään, mutta helpoimmalla pääsee kun ei käytä maskia lainkaan.

    • Anonyymi

      No Japanissahan maskit ovat olleet jo pitkään kaupunkiympäristöön olennaisesti kuuluva asuste. Niillä on haluttu välttää influenssaepidemioita. Ja kai nyt siinä onnistuttukin. Ei kai siellä koronakaan kovin pahaksi päässyt. Maski sopii hyvin myös japanilaiseen mentaliteettiin, privaattiin.

      • Anonyymi

        Eiköhän ne maskit ole siellä japanin suurkaupungeissa ihan pakokaasujen, katupölyn ja pienhiukkasten vuoksi. Viruksia varten tarvitaan järeämpää varustusta kuin joku naurettava naamarätti. Hysteerikolle tosin riittää valheellinenkin turvallisuuden tunne, pääasia että se on kaikkien nähtävillä.

        Te ette voi tietää jokaisen maskin läpäisykykyä, ettekä eri virusten sitkeyttä, niitä yhdistelmiä syntyy niin monella tavalla, mutta koita kokeeksi aivastaa mikä maski tahansa päässäsi kuinka pitkälle lentää pisarat ja kuinka pitkälle ja paljon taas ilman maskia. Se että maski ei suojaa on provottamista, se että se ei kaikissa tilanteissa suojaa riittävästi on realiteettia. Kukin päättää kohdallaan itse. Hyvät tiedot omaavat ja älykkäät tietävät myös erot eri toimintojen ja tilanteiden välillä. Sairaalan henkilöstö on vuosikymmeniä ellei jo ylitsekin käyttäneet potilaita kohdatessaan maskeja molempien suojaksi.

        Sairaalan henkilökunta ei todellakaan ole käyttänyt maskeja virusten ehkäisyyn "vuosikymmeniä". Sitä varten on ihan eri kaliiperin varusteet. Ja kukaan normaalilla järjellä varustettu ei yski toisia päin. Sen ehkäisemiseen ei mitään maskeja tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Te ette voi tietää jokaisen maskin läpäisykykyä, ettekä eri virusten sitkeyttä, niitä yhdistelmiä syntyy niin monella tavalla, mutta koita kokeeksi aivastaa mikä maski tahansa päässäsi kuinka pitkälle lentää pisarat ja kuinka pitkälle ja paljon taas ilman maskia. Se että maski ei suojaa on provottamista, se että se ei kaikissa tilanteissa suojaa riittävästi on realiteettia. Kukin päättää kohdallaan itse. Hyvät tiedot omaavat ja älykkäät tietävät myös erot eri toimintojen ja tilanteiden välillä. Sairaalan henkilöstö on vuosikymmeniä ellei jo ylitsekin käyttäneet potilaita kohdatessaan maskeja molempien suojaksi.

        Riittää kun tietää maskin lisäävän hengitetyn ilman hiilidioksidipitoisuuttaa moninkertaiseksi vapaaseen hengitykseen verrattuna. Lisäksi viruksia ei ole koskaan eristetty mistään niin olemattomia vastaan ei tarvitse suojautua juuri mitenkään.

        Se mitä meille halutaan uskotella on täysin eri asia kuin todellisuus ja huolenaiheena ei ole ihmisten terveys vaan lääkebisneksen tekeminen hyväuskoisuutta hyväksikäyttämällä.

        Todellisuus alkaa pikkuhiljaa valjeta kansalaisille mm. ylikuolleisuuden, vammautumisien, sairauksien ym. lisääntymisen myötä. Tietenkään virallinen taho ei löydä ylikuolleisuudelle syitä, koska samalla myöntäisivät itse olleensa väärässä kaikeen koronaan liittyvissä toimissaan joita ovat määränneet vastoin parempaa tietämystä tai välinpitämättömyyttään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne maskit ole siellä japanin suurkaupungeissa ihan pakokaasujen, katupölyn ja pienhiukkasten vuoksi. Viruksia varten tarvitaan järeämpää varustusta kuin joku naurettava naamarätti. Hysteerikolle tosin riittää valheellinenkin turvallisuuden tunne, pääasia että se on kaikkien nähtävillä.

        Tuo on ihan käsittämätön harhakuvitelma. Niitä ei pidetä Japanissa ilmansaasteiden takia vaan juurikin flunssaiset pitävät niitä, jotta eivät sairastuta muita. Tuo on toki suomalaisille ihan outo käsite, suojata muuta, siksi luulemme juurikin noin, että niitä pidetään jonkun muun syyn takia.

        Et ole näköjään sattunut lukemaan maskeista mitään lisäinfoa, oma harhainen mielikuvituksesi tuote lienee tuo kirjoitelma. Maskeja on kaupoissa ainakin kolmea (3) eri tyyppiä suojaustarpeen mukaan. Kaupoissa ja kaduilla riittää ns. kirurginen, lentokoneeseen II- tai mieluummin III-luokan maski. Euroopassa on maita, joissa halutaan vielä suojata kansalaisiaan, mm. maskipakolla julkisissa, sekä nyt lentoasemilla tehtävillä teho tarkastuksilla. Toisin on meillä Suomessa, mutta niinhän se oli ekankin aallon saapuessa. Meidän tyttöhallitus yllätettiin aivan täysin, lupasivat ottaa virheistä oppia, mutta ihan sama on tilanne taas lentokentillä. Tuhansia ja taas tuhansia suomalaisia saapuu lentokoneilla ympäri maailmaa kotiin, tuoden uusia variantteja, eikä meillä kukaan välitä.

        Älä nyt leukaluutasi tipauta. Aivan järjetöntä humpuukia suollat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on ihan käsittämätön harhakuvitelma. Niitä ei pidetä Japanissa ilmansaasteiden takia vaan juurikin flunssaiset pitävät niitä, jotta eivät sairastuta muita. Tuo on toki suomalaisille ihan outo käsite, suojata muuta, siksi luulemme juurikin noin, että niitä pidetään jonkun muun syyn takia.

        Käsittämätön harhakuvitelma tässä on juurikin sinulla.

    • Anonyymi

      Maskeista olisi varmaan suurin hyöty täyteen tupatuissa baareissa missä kännipäissään huudetaan niin että sylki lentää, mutta se ei kuulosta oikein realistiselta. Ja no nuorten nyt pitääkin taudit selättää omin voimin, heikot sortuu elon tiellä.

    • Anonyymi

      Maskia kannattaa käyttää edelleen
      ....

    • Anonyymi

      Ihan niin maskit suojaa ihmisiä kun käytät maskin niin ei sinun hengitys ilmaisi tartuta toisia ihmisiä .

      • Anonyymi

        niin, mutta maski kerää koko ajan pöpöjä. Onko sitten hyvä että saat lopulta bakteeriperäisen keuhkokuumeen? Moni vanhus käyttää esim. maskia miten sattuu, työntää välillä taskuun, likaiselle pöydälle jne ja laittaa taas sen naamalleen. Onko tämä maski sitten kuitenkaan kaikille hyvä ratkaisu? Mielestäni ei ole.

    • Anonyymi

      Mikään muu ei inhota kuin naisten liikunta tunneilla.1 vanha nainen aina yskii.Hänen takia sitten muilla maskit naamassa.Miksi ei menen terveyskeskus? Yskää on jatkunut koko syyslukukauden liikunta tunnit missä hän käy.Pukukopissa jotkut yrittää sanoa ei pitäisi yskäisenä tulla. Hän ei tämä koronaa ole.Kyse ei sitä,Kyse tervenä harastetaan liikuntaa sisätilatkin.Joku syyhän on miksi aina yskii?

      • Anonyymi

        Juu syitä on ja yksi syy on astma ja keuhkoahtauma.
        Nämä kumpikaan ei ole tarttuvaa.
        Jo ennen koronaa mulla tuli aina kaupoissa yskänpuuskia, joku laukaisi yskän.
        Nyt kun käytän yhdistelmä astmalääkettä nämä yskänpuuskat ovat lähes loppuneet.

    • Anonyymi

      Olen käyttänyt omatekoista maskia koko korona-ajan liikkuessa yleisillä paikolla ja kaupoissa. Suodattava osa on vaippa jonka kiinnitän joustavalla liinalla ja päälle sitten Tiiviimpi kangas lisäksi. Sateella joutuu laittamaan muovin viellä päälimmäiseksi jos liikkuu paljon ulkona. Muuten vaippa kostuu ja turpoaa. Ainut huono puoli on,että puhe estyy melkein kokonaan. Kastuessa vaippa estää täydellisesti puhumisen. Lähtiessä kun asettelee maskin mukavasti,niin ei tarvitse välillä korjailla ja voi käyttää pitkänkin ajan yhtämittaa.

      • Anonyymi

        Vaikuttaa erittäin järkevältä ja toimivalta ratkaisulta. Sinulla selvästi polla säteilee!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jetin syöksy saanut lisää vauhtia

      Huh huh - uusimmat uutiset viittaa siihen aika vahvasti, että nyt mennään lujaa kyytiä kohti pohjaa! Mutta eipä sitä koskaan tiedä, jospa sieltä viel
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      2077
    2. Nainen tuutko mun vaimoksi

      Ostin jo sormukset ja rakastan sinua ♥️♥️♥️♥️
      Ikävä
      77
      1276
    3. Hyvää iltaa

      Onko tullut edistymistä kaivattunsa kanssa? Tämä kysymys erityisesti yhdelle miehelle täällä. :)
      Ikävä
      88
      840
    4. Uusi viihdesarja-tietovisa Hengaillaan sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit?

      Ylen uusi Hengaillaan starttasi lauantaina. Jenni Poikelus juonsi ja Riku Rantala tuomaroi. Ohjelma sai murskakritiikkiä somessa. Mitä itse tykkäsit
      Tv-sarjat
      43
      787
    5. Mulla on ikävä sinua

      Kun oli edes joku yhteys. Nyt ei ole enää mitään, ja tuskin tulee koskaan olemaan. Katsoin kuvaasi ja tulin niin iloiseksi, mutta samalla haikeaksi.
      Ikävä
      25
      743
    6. Suomi kuihtuu ilman maahanmuuttoa

      Aika pahan laittoi Iltalehti persuille :-D https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/87de288c-7c6f-4ed3-b81c-72bea585649a
      Maailman menoa
      344
      687
    7. Ikuisuusaihe yön pimeiden tuntien mausteeksi

      Kuka nyt sitten on koijannut, ketä ja miten, se on aina hyvä debatin paikka. Ei ne miehetkään puhtaita pulmusia tuolla saralla ole, siksi kummeksuttaa
      Sinkut
      166
      684
    8. Törmäsin lauseeseen

      "Kun ihmiset tietävät tehneensä sinulle väärin, he välttelevät sinua". Taitaa olla totuuden siemen.
      Ikävä
      61
      639
    9. Suomalaisen koulun alamäki alkoi ministeri Vikkusen aikana

      konsulentit hyppäsivät pöydällä ja meno jatkui Graham-Laasosen aikana, kun kokoomus halpuutti suomalaista koulutusjärjestelmää parhaansa mukaan. Nyt t
      Perussuomalaiset
      58
      588
    10. Montako askelta olisi pitänyt ottaa

      että olisit voinut suudella kaivattuasi? Mulla 2-3.
      Ikävä
      41
      570
    Aihe