Sisäministeri Krista Mikkonen ja sisäpolitiikka

Anonyymi-ap

Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) puolustaa lähiöissä väkivaltaisesti käyttäytyviä ja törkeisiin rikoksiin syyllistyneitä nuorisojengejä. Näistä jengeistä on valtaosa ulkomaalaistaustaisia. Kokonaisuudessaan tähän toimintaan hän antoi arvion, että näitä nuorisorikollisia olisi noin 100 - 200. Eli Mikkonen ei edes tiedä, minkä suuruista joukkoa puolustaa! Hän ylen suorassa lähetyksessä oli juuri niin kyvytön suomalaisten turvallisuuden takaaviin ratkaisuihin. Ei mitään konkreettista, vain ympäripyöreätä höpinää. Tämä höpinä oli jatkumoa muissakin turvallisuudellemme tärkeissä asioissa, mitkä hän vain vaikenemalla sivuuttaa. Aivan käsittämätöntä on hänen kyvyttömyys ja päätöksiä pakoileva linjansa esimerkiksi venäläisiä droonin lennättäjiä kohtaan. Tai reagoimattomuus ja sinisilmäisyys venäläisten muilla tavoin tunkeutumiseen demokraattiseen yhteiskuntaamme. Norjalaiset ovat jo ottaneet näitä venäläisiä kiinni ja tuominneet näille strategisia kohteita kuvaaville venäläisille vankeustuomioita! Mikkosen johtamana ei Suomessa ole saatu edes yhtä strategisia kohteitamme droonein kuvaavaa venäläiskriminaalia kiinni! Sisäministeri Krista Mikkonen ei kykene hoitamaan vastuitaan suomalaisia kohtaan.
Krista Mikkonen on myös huolehtinut venäläisten opiskelijoiden koulutuksesta suomalaisten verovaroin!
Perunat ovat näköjään itänaapurilta lopussa, kun käyvät rajan läheisyydessä olevissa kaupungeissamme kauppareissuilla. Tämän ovat mahdollistaneet sisäministeri Krista Mikkonen ja ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) radikaalein rajoituksin. Ei taida 5000 aivopestyä venäläistä rajanylittäjää vuorokaudessa riittää? Huh huh, tämä kaksikko on tosiaan vahingollinen ja turvallisuusriski Suomelle ja suomalaisille. On tosiaan alle arvostelun menevää pöyristyttävää tyrimistä. Onneksi vaalit ovat ovella ja pääsemme eroon näistä veronmaksajien varojen haaskaajista ja ihmisiä myrkyttävälle putinille suosiollisesta vasemmistohallituksesta vasemmistoliittoineen ja vihreineen.

12

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Krista Mikkonen, mistä tämä tähti on löydetty, ja miten ihmessä voi olla ministeri?

      • Anonyymi

        Vihreissä näitä piisaa!
        Tärkeintä on se että...
        Liikennemerkkien työmiehiltä pitää leikata munat


      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😋 ­N­­y­m­f­­o­­m­­a­­­a­­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17657474G

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      Suvakit ja nutturapää paijaajat aiheutti mamurosvo ongelman!

      • Anonyymi

        Oulun käräjäoikeudessa on ollut tänä vuonna lukuisia alaikäisiin kohdistuneita ryhmäraiskausjuttuja


    • Anonyymi

      Niipä.. niin.. Veteraani isäni puolusti viisi vuotta Suomea Tämän ikäluokan ansiosta minä ja ikäiseni olemme elänee rauhallisessa ja suhkot vapaassa maassa.Toivottavasti samme Naton turvaamaan meitäkin tuota idän mörköä vastaan. Sehän aina väliin yrittää ängetä tänne.
      Toivottavasti Suomen nuorempi väki tulee jäkiinsä, ja laittaa nämät matut ja matuttajat kuriin . Jolloin voimme, ja tulevat sukupolvet voitte elää edelleen rauhallisessa Suomessa.

      Kohta 80 vaari !!

    • Anonyymi

      Vihreät huolehtivat ennemmin valkoposkihanhista kuin vanhuksista

    • Anonyymi

      Mikkonen on umpipölvästi, niinkuin vihreät yleensäkkin.

    • Anonyymi

      ei koskaan vihreitä hallitukseen,,,,,,,,

    • Anonyymi

      en tiiä onko hullu,,mutta ei normaali,,,,,,

    • Anonyymi

      Tällaisia hissukoita kun nämä päättäjät ovat, niin eihän tässä mitään jengi väkivaltaa voida lopettaa eikä rangaistuksia koventaa. Voi helvetti minkälaista ainesta. Vaihtoon ja äkkiä tällaiset tädit, ja oikeat arvot tilalle.

    • Anonyymi

      Oliko syksyllä tvssä.Haihatteli nuorisojengien väkivallasta:"Eihän siinä muuta kuin jotkut lapset toisiltaan vie tavaroita......." Ei eduskuntaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      212
      7480
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      58
      2933
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      192
      2343
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1753
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      165
      1712
    6. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      20
      1396
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      75
      1251
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      38
      1173
    9. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      27
      1155
    10. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      50
      1029
    Aihe