Poliittinen kirja jolle annan 4/5. Hieman puiseva jollakin tapaa mutta siinä näkyy erityisesti soininvaaran hieman puiseva ja analyyttinen tyyli mutta toisaalta tuollainen tyyli myös kiinnostaa minua aika paljon, Ne ihmiset joita kiinnostaa viihteellisemmät kirjat niin ei kannata ehkä tätä kirjaa ostaa. Kirja julkaistiin vuonna 1980. Käydään läpi muun muassa 1960&1970 lukua. Soininvaara ajattelee esimerkiksi kaupunkirakentamisesta siten että ei saisi rakentaa liikaa koska voi viedä konkurssitilaan kaupungin&kunnan&valtion. Toki ei voi myöskään jäädyttää investointeja liikaa sillä se rappeuttaisi taloutta. Toisaalta aika terävä havainto Soininvaaralta joka on tuon kirjan yksi terävimpiä havaintoja.
Osmo Lampinen&Osmo Soininvaara-Suomi 1980-luvulla
Anonyymi-ap
1
238
Vastaukset
- Anonyymi
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17658045v
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1243072EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351445- 1041309
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351037Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60967
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j307848- 41767
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743