Maissa, jota me yleisesti pidämme vähemmän kehittyneinä, on pystytty toteuttamaan elintarvikkeille "liikennevalot", jotka kertovat, miten ne vaikuttavat terveyteen. Mittareina on esimerkiksi rasva, suola ja sokeri.
Ja on niitä meitä kehittyneemmissäkin maissa.
Haitallisten elintarvikkeiden merkitseminen varoituksin on minimi. Meillä pitäisi kuitenkin myös ryhtyä verottamaan niitä sekä kaupassa, että ravintoloissa. Pitää myös varautua siihen, että esimerkiksi pikaruokaketjujen tuotteet voivat paljastuakin terveellisemmiksi kuin työmaaruokalan pöytä.
Haitaveroja saataisiin kerättyä jonkun verran, mutta suurempi tuotto tulee elintarvikkeiden viilaamisesta terveellisemmiksi. Paljon ei tarvitse vähentää suolaa, rasvaa ja sokeri, kun se näkyy kansanterveydessä ja säästää terveysmenoissa. Myös sairauslomat vähenevät.
Epäterveellisten elintarvikkeiden haittavero pitää toteuttaa
2
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi sitä ei ole jo tehty?
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
😋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17662505J
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799