Saddamin vainot

joku.

tälläkin palstalla viitsitään vaahdota, että Saddam olisi murhauttanut 1-2 miljoonaa ihmistä.
Väite on täysin absurdi!
Sellaisen ihmismäärän hävittäminen jälkiä jättämättä ei ole mahdollista.
missä ovat näiden ihmisten haudat?
on löydetty vain muutamien tuhansien ihmisten joukkohaudat.
vaikka näitä 1-2 miljoonaa ihmistä ei olisi hävitetty joukkomurhissa, vaan vähitellen niin luulisi heidän jäännöksensä olevan jossain.
krematorioita ei Saddamin tiedetä käyttäneen.
miksei läntisissä tiedotusvälineissä ole juuri lainkaan juttuja Saddamin aikaisista joukkomurhista ja 1-2 miljoonan ihmisen katoamisesta? Luulisi nyt Lännen herkuttelevan niillä.

juttuja ei ole siksi, koska puheet 1-2 miljoonan ihmisen katoamisesta ja murhasta eivät kerta kaikkiaan pidä paikkaansa, vaan korkeintaan muutama kymmenen tuhatta ihmistä sai surmansa Saddamin vainoissa eli suunnilleen saman verran kuin on 2 vuoden aikana saanut surmansa USA:n suorittamissa vainoissa.

4

719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vainottu

      Et sitten ole kuullut Irak/Iran sodasta, joka kesti kahdeksan vuotta. No jos et ollut silloin vielä edes syntynyt niin onhan se tietysti ymmärrettävää.

      • joku.

        nythän ei ollut kyse Irakin-Iranin sodasta, jossa muuten USA tuki Irakia, vaan Saddamin suorittamista vainoista.


    • Tuhansien nimien mies

      Älkää vainotko Saddamia kun teillä ei ole mitään todisteita. Muistakaa, syytetty on syytön (joskus jopa syyntakeeton) niin kauan kun häntä ei ole tuomittu syylliseksi. Haukkukaa ennemmin vaikka Amerikan presidenttiä, jota vastaan netti on täynnä autenttisia todisteita! :D

    • henkka

      1-2 miljoonaa saattaa olla liioittelua, en tiedä, mutta ihmisiä kuoli kyllä. Irakin toimesta, ja USA:n suostumuksella ja ystävällisellä avustuksella. USA järjesti Saddamin valtaan sekä toimitti joukkotuhoaseet.

      "How did Iraq get its weapons? We sold them"
      http://www.doublestandards.org/mackay1.html

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      282
      4751
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      50
      2959
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      961
    Aihe