Purra oli pukeunut pimeyden uniformuun

Anonyymi-ap

A-Studiossa Riikka Purralla oli päällään musta Darth Mutterin uniformu, jonka kauluksessa kiiltelivät pimeyden kenraalin arvomerkit. Purra ei enää halua salatan todellisia voimia taustallaan. Vihaiseen ilmeeseen jähmettyneet kasvot, tulta ja tulikiveä syöksevä suu, loputon viha, ne ovat jo kertoneet, mistä Purra saa voimansa, mutta nyt hän halusi alleviivata sitä satanistiselta näyttäneessä asussaan.

Purra ei usko Jumalaan, mutta sitä hän ei ole kertonut, mihin hän sitten uskoo. Se kai selvinnee Purran toiminnasta muutenkin.

29

266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      purhan ongelma on päähänpinttymä suomalaisesta rodusta. persujen kohdalla se tarkoittaa saunassa syntynyttä kierosilmäistä solkkaajaa, joka kokee eläimetkin parittelun arvoisiksi. purha on tosiaan pullosta tullut ja ei aikaakaan niin muutama varttihullu intoontuu huutamaan omat heilinsä.

    • Anonyymi

      Purran sarkamekkotyylissä näkyy vahva keskitysleirihenkisyys. Häntä voikin pukeutumisesta päätellen kutsua lagerführeriniksi. Lieneekö pukeutumisella siis myös syvällisempi viesti kerrottavanaan? Wikipediasta seuraavassa tietoa lagerführerin (keskitysleirinvartijatar) Maria Mandlista.

      https://en-m-wikipedia-org.translate.goog/wiki/Maria_Mandl?_x_tr_sl=en&_x_tr_tl=fi&_x_tr_hl=fi&_x_tr_pto=sc

      Purran sarkamekkotyyliä.

      https://is.mediadelivery.fi/img/1920/a24bb6378b784f477db88d93beaeeba4.jpg

      https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2021/08/riikkapurra_linjapuhe.png

      Näin radikaalikonservatiivista pukeutumista on tuskin nähty sitten itse Pekka Siitoinin jälkeen.

      https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/d/d5/Pekka_Siitoin,_1976.jpg/1200px-Pekka_Siitoin,_1976.jpg

      https://kuvat.huuto.net/v1/5dfa/0d246a6e8a142c3c226c12ab2ce/502116632-m.jpg

    • Anonyymi

      Kiitos yllä kommentoineelle. Purran pimeyden kenraalin univormu arvomerkkeineen näkyy juuri tuossa linkissä

      https://is.mediadelivery.fi/img/1920/a24bb6378b784f477db88d93beaeeba4.jpg

      Purran adjuvantti seisoo hänen oikealla puolellaan ja sieltä tuomitseva demareita ja vihreitä sekä vasemmistoliittolaisia, yleensä valheellisin väittämin. Pimeyden ruhtinaan mustaan asuun on hänkin pukeutunut vaikka kyllä hänetkin tarinoistaan tunnetaan muutenkin.

      • Anonyymi

        Vai olisitko sinä vain hyväuskoinen hölmö, jota oikeistopopulistit ovat jymäyttäneet 100-0?

      • Anonyymi

        Siinä seisoo koko oppositio kuin NSDAP:n edustajat.

      • Anonyymi
        12.12.2022 00:06

        sairas stalkkeri

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sosialistinen puolue...

      • luotsitr..ollille2 kirjoitti:

        Anonyymi
        12.12.2022 00:06

        sairas stalkkeri

        Anonyymi
        12.12.2022 00:10

        Joka toista s24 palstaa luotsinpestin suojista terrorisoiva avohoitopotilas.

      • Anonyymi00012 2022-12-12 00:45:15
        Pimeyden ruhtinas yms. lataamokamaa mitäs sitä mm Purraa vainoavalle 🔵⚫luotsille muuta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on sosialistinen puolue...

        Tsot tsot. Puolueen edeltäjä DAP oli sosialistinen puolue, mutta NSDAP edusti Hitlerin ihailemalla fasismilla äärioikeistolaisuutta, jonka toiminnassa oli vasemmistolaisia elementtejä.

    • Anonyymi
      12.12.2022 00:03

      Oletko pysynyt laskuissa mukana ap persuja vainoava foliohattu monesko avauksesi tämä jo on Purran vaatetuksesta?

      • Anonyymi

        En ole. Purra yrittää kiinnittää huomiota vaatteillaan kun ei oikein politiikasta ole mitään uutta sanottavaa. Aina on uutta mekkoa ennen kuin entinen ehtii puhkikulua. En ole paikattua mekkoa, edes istumaosan kohdalta kulunutta, mekkoa nähnyt Purran päällä, vaikka säästäväinen ihminen muka on. Aina on vain uutta ja näyttävämpää.

        Purran suosio lieneekin hänen sometuksen varassa, mm. Marin on seurannut Purran tiliä somessa, koska selvästi sen perusteella arveli, että heillä voisi olla Riikan kanssa kivaa yhteisellä mökkiretkellä.

        Purra on pelottavan taitava somehaukka, jos hän onnistuu tekemään tuollaisen vaikutuksen jopa poliittiseen vastustajaansa. Purra on kuin maaginen noita, joka kietoo viattomia pauloihinsa ja johdattaa poliitikasta tietämättömät tavalliset ihmiset vaaralliselle äärioikeistolaiselle tielle!

        Vai pitäisi Purralla olla paikatut vaatteet päällä esim. eduskunnassa puolueensa puheenjohtajana Marinin esiintyessä säännöllisesti muotiluomuksissa koruineen somessa sekä naistenlehtien etusivuilla? Jätit sitten objr iltalääkkeet ottamatta..

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ole. Purra yrittää kiinnittää huomiota vaatteillaan kun ei oikein politiikasta ole mitään uutta sanottavaa. Aina on uutta mekkoa ennen kuin entinen ehtii puhkikulua. En ole paikattua mekkoa, edes istumaosan kohdalta kulunutta, mekkoa nähnyt Purran päällä, vaikka säästäväinen ihminen muka on. Aina on vain uutta ja näyttävämpää.

        Purran suosio lieneekin hänen sometuksen varassa, mm. Marin on seurannut Purran tiliä somessa, koska selvästi sen perusteella arveli, että heillä voisi olla Riikan kanssa kivaa yhteisellä mökkiretkellä.

        Purra on pelottavan taitava somehaukka, jos hän onnistuu tekemään tuollaisen vaikutuksen jopa poliittiseen vastustajaansa. Purra on kuin maaginen noita, joka kietoo viattomia pauloihinsa ja johdattaa poliitikasta tietämättömät tavalliset ihmiset vaaralliselle äärioikeistolaiselle tielle!

        Anonyymi 12.12.2022 00:52
        Jos jokin on pelottavaa niin sinunkaltaiset ihmisiä stalkkaavat skitsot sinun kirjoittaessa ennenkin esim. Purran mekoista skitsoja avauksia viesteineen niiden viestiketjuissa eikä tämä ole edes viimeinen kun sinulla skitsolla ei ole edes lääkitys kunnossa saati että saisit mitään muutakaan apua mielenterveysongelmiisi jotka paistaa läpi jokaisesta avauksestasi joita tehtailet n3500kk yksinpuheluinesi niiden viestiketjuissa sivupersooniesi kanssa valtavan lukuisilla eri palstoilla helposti 18-22h/365vrk vuodessa. Mikä naurettavinta se äärioikeistolainen olet sinä itse määrissä että poistat kaikki muiden viestit joissa niitä arvostellaan koska edustat niitä itse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ole. Purra yrittää kiinnittää huomiota vaatteillaan kun ei oikein politiikasta ole mitään uutta sanottavaa. Aina on uutta mekkoa ennen kuin entinen ehtii puhkikulua. En ole paikattua mekkoa, edes istumaosan kohdalta kulunutta, mekkoa nähnyt Purran päällä, vaikka säästäväinen ihminen muka on. Aina on vain uutta ja näyttävämpää.

        Purran suosio lieneekin hänen sometuksen varassa, mm. Marin on seurannut Purran tiliä somessa, koska selvästi sen perusteella arveli, että heillä voisi olla Riikan kanssa kivaa yhteisellä mökkiretkellä.

        Purra on pelottavan taitava somehaukka, jos hän onnistuu tekemään tuollaisen vaikutuksen jopa poliittiseen vastustajaansa. Purra on kuin maaginen noita, joka kietoo viattomia pauloihinsa ja johdattaa poliitikasta tietämättömät tavalliset ihmiset vaaralliselle äärioikeistolaiselle tielle!

        Silittele sinä kaappinatsi mustaa paitaasi ja sinistä solmiotasi ja hakeudu hoitooon näine "pimeyden kenraali...vahva keskitysleirihenkisyy... lagerführerini...tulta ja tulikiveä syöksevä suu...maaginen noita...satanistiselta näyttäneessä asussaan...keskitysleirinvartijatar...johdattaa poliitikasta tietämättömät tavalliset ihmiset vaaralliselle
        äärioikeistolaiselle tielle" viesteinesi jotka kertovat lähinnä sen, että pakkohoitoon ohjaus voisi olla ihan suositeltava toimintatapa niin sairaita juttuja sinä kirjoitat yksityisihmiset niiden kohteina nimineen.

        Anonyymi00016
        2022-12-12 01:12:17
        UUSI

        Anonyymi00011 kirjoitti:

        Lue lisää
        Silittele sinä kaappinatsi mustaa paitaasi ja sinistä solmiotasi ja hakeudu hoitooon näine "pimeyden kenraali...vahva keskitysleirihenkisyys... lagerführer...tulta ja tulikiveä syöksevä suu...maaginen noita...satanistiselta näyttäneessä asussaan...keskitysleirinvartijatar...johdattaa äärioikeistolaiselle tielle" viesteinesi jotka kertovat lähinnä sen, että pakkohoitoon ohjaus voisi olla ihan suositeltava toimintatapa niin sairaita juttuja sinä kirjoitat yksityisihmiset niiden kohteina nimineen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silittele sinä kaappinatsi mustaa paitaasi ja sinistä solmiotasi ja hakeudu hoitooon näine "pimeyden kenraali...vahva keskitysleirihenkisyy... lagerführerini...tulta ja tulikiveä syöksevä suu...maaginen noita...satanistiselta näyttäneessä asussaan...keskitysleirinvartijatar...johdattaa poliitikasta tietämättömät tavalliset ihmiset vaaralliselle
        äärioikeistolaiselle tielle" viesteinesi jotka kertovat lähinnä sen, että pakkohoitoon ohjaus voisi olla ihan suositeltava toimintatapa niin sairaita juttuja sinä kirjoitat yksityisihmiset niiden kohteina nimineen.

        Persu-Himmlerillä sekosi tajukoppa ihan täysin?

    • Anonyymi

      Marin oli mennyt tapansa mukaan piiloon...

      • Anonyymi

        No takuulla kammoksuu tuota Purran keskitysleirilookia.

    • Anonyymi

      Aiotko polttaa noitana, jos pääset valtaan ?
      mielikuvitusmaailmassa elävät uskovaiset ovat hengenvaarallisia

      • Anonyymi

        En voisi polttaa noitana, sillä en pyri valtaan. Minä en etsi valtaa, loistoa, vaan mieltä jaloa. Miksi sitten käyn niin usein tällä palstalla, sitä on tosiaan aihetta kysyäkin!

      • Anonyymi

        Äärioikeistolainen noita? Ja juutalaisetkin tietysti kaasuttivat saksalaisia natseja?

    • Anonyymi

      Tas tämä SDP demarikommari keksii järjettömiä juttuja. EU:n sosialistisen ryhmän jäseniä pidätetty talousrikoksita epäiltynä. Jankuta siitä tyhmä demari.

      • Anonyymi

        Ja kenelläköhän se mahtaakaan olla poliittinen fiksaatio demareita kohtaan? Ei puutu kuin kuvayhteys, jolla todeta naamavärkkisi punaisuus ja otsasuonesi pullottaminen. Ja mikäli tuollainen täydellinen ojaanajo väittämällä italialaisen sosialistipuolueen jäsentä demariksi on mielestäsi hyvä vastaisku, niin voin sanoa että pikemminkin tulit osoittaneeksi todeksi, kuinka heikolla yleissivistyksen tasolla olet liikkeellä.

        Ai niin, äärioikeiston vallankaappaussuunnitelmat menivät sitten vituiksi Saksassa? Persujen veljespuolue AfD syyniin?

    • Anonyymi

      Hennalan uunit uudelleen lämpimiksi?

    • Anonyymi

      Musta on fasismin väri.

    • Anonyymi

      Putin ja Medvedev käyttävät myös tietyissä tilanteissa mustia paitoja,
      kun haluvat korostaa aatettaan. Putinhan on selkeästi fasisti,
      se on todettu mm. poliittisissa kolumneissa.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      87
      1483
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      111
      832
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe