noin kymmenen vuotta sitten poikaystäväni kuoli autoonnettomuudessa, olin silloin 18 vuotias,masennuin..kukaan ei oikeastaan osannut puuttua asiaan ja sen vuoksi vain laahasin elämää eteenpäin oireineni. olin kuin unessa, muisti katkoksia,olisin nukkunut vain, söin vähän aikaa cipramilia jotta pysyin hereillä koulussa mutta sitten aloin samaan voimakkaita harha tuntemuksia ja pelkotiloja ja lopetin lääkityksen koska luulin että ne johtuivat niistä enkä hakeutunut uudelleen lääkärin luo. tapasein nykyisen mieheni ja saimme kaksi lasta ja matkan varrella on ollut masennusoireita ja voimakkaita harhakuvitelmia ja väsymystä väsymystä...olen aina näiden yli päässyt ajan kanssa itseni kanssa taistellen ns terapioiden itseäni.mutta kokoajan pelkään että jotain uutta ilmenee.. nyt on ollut töissä todella stressaavaa aikaa ja olen alkanut olemaan taas hajamielinen ja väsynyt.miksi on niin vaikeaa hakea apua tähän??
paraneeko itsellään?
mariella
2396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Meidän yhteiskunnassa on totuttu tulemaan yksin toimeen. Apua haetaan monesti vasta kun ollaan todella hukassa tai kipeitä.
Säkin teidostat jo niin paljon, että sun luulisi olevan helppo astella esim. mielenterveystoimistoon ja pyytää saada puhua jollekin ammattilaiselle. Osaisit kuvata oloasikin paremmin kuin moni muu samassa tilanteessa oleva.
Mutta sitä vaan yrittää näytellä jaksavansa...
Lastenkin takia sun kyllä kannattais hoitaa itsesi takaisin tasapainoon.
jo Railikin kehotti, kannattaa mennä puhumaan esim. mielenterveystoimistoon.
Niin monesti mennään lääkäriin/auttajille sitten kun ollaan todella kipeitä ja sairaita. Lieneekö tämä jäänne sitten jostain vanhasta. Monesti tämä korostuu mielen/psyykkeen sairauksissa, siis somaattisissa sairauksissa.
Kyllä sitä voi olla mielikin sairas tai häiriintynyt, taikka vammaantunut. Aivan samalla tavala kuin käsikin tai jalkakin voi olla poikki.
On turha kitua. Mielestäni Sinun on todela syytä mennä, ei kannata turhaan odottaa että paranisi itsestään. Tätähän on näemmä jatkunut jo pidemmän aikaa. Ja harva ruumiillinenkaan vaiva paranee itsestään, etenkään jos se ei ole itsestään tullut.