Enempään ei ollut tällä kertaa edellytyksiä,7:s sija ja Leijonien laskeva trendi jatkui.Summanen ei vuoden 2004 MM-kisoissa pystynyt hilaamaan samantasoista materiaalia kuin kuudenneksi,enkä Ramia yhden World Cup-hopean takia ihan sateentekijänä pidä.Kyllä ammattimiesten pitää syttyä ilman,että valmentaja haukkuu vaimot lihaviksi ja lapset rumiksi.Tuskin se siitä oli kiinni.
Ainoa asia,mitä voi turkulaisittain ihmetellä on,että AHL-liigan paras suomalainen Mikko Koivu,ei mahtunut mukaan,vaikka vapautui jo MM-kisojen alkuvaiheessa.Erkka ei halunnut "sotkea" joukkueen kemiaa.Aha...AHL ei muuten ole mikään pilipaliliiga.Esim.Ruotsin paras puolustaja ja tehotilaston kärki,Krönvall,tahkosi juuri AHL:llää.
Ensi kauteen on vielä pitkä matka,mutta haluaisin toivoa jotakin.Toivon,että Jortsu palautta Tepsiin taas tekemisen meiningin,missä vaatimustaso on korkealla illasta toiseen.Ei pelkkää peruuttelua,vaan hyökkäysvoittoista fyysistä rymistelyä.Kunnon kontaktia ilman sikailuja ja muutosta kokoonpanoon,jos homma miellytä tai työ maistu.Pelipaikka Tepsissä ei saa olla eläkevirka.Turkulainen nielee tappionkin,kun se on tullut värikkäällä tavalla,eikä Jukka Koivun nollanolla-virkamieskiekolla.Se tuo taas kansaakin Elyseelle ja tunnelmaa...miten tunnelmaa voi tulla,jos joukkue rusettiluistelee kolme erää?
MUUTTAKOON MIDAS TPS-LAIVAN SUUNNAN KOHTI...
Ainoa asia,mitä voi turkulaisittain ihmetellä on,että AHL-liigan paras suomalainen Mikko Koivu,ei mahtunut mukaan,vaikka vapautui jo MM-kisojen alkuvaiheessa.Erkka ei halunnut "sotkea" joukkueen kemiaa.Aha...AHL ei muuten ole mikään pilipaliliiga.Esim.Ruotsin paras puolustaja ja tehotilaston kärki,Krönvall,tahkosi juuri AHL:llää.
Ensi kauteen on vielä pitkä matka,mutta haluaisin toivoa jotakin.Toivon,että Jortsu palautta Tepsiin taas tekemisen meiningin,missä vaatimustaso on korkealla illasta toiseen.Ei pelkkää peruuttelua,vaan hyökkäysvoittoista fyysistä rymistelyä.Kunnon kontaktia ilman sikailuja ja muutosta kokoonpanoon,jos homma miellytä tai työ maistu.Pelipaikka Tepsissä ei saa olla eläkevirka.Turkulainen nielee tappionkin,kun se on tullut värikkäällä tavalla,eikä Jukka Koivun nollanolla-virkamieskiekolla.Se tuo taas kansaakin Elyseelle ja tunnelmaa...miten tunnelmaa voi tulla,jos joukkue rusettiluistelee kolme erää?
MUUTTAKOON MIDAS TPS-LAIVAN SUUNNAN KOHTI...
Vastaukset 16
Vanhimmat
Förin äijä ei ihmettele yhtään, ettei Mikko ollut mukana. Erkka valitsi vanhat kaverit hifkistä ja tässä tulos! Ei tolla materiaalilla tosiaan parempaan ollut mitään mahdollisuuksia.
Äijän toivous on sama. Jortsu jos kuka pystyy TPS-laivan ohjaamaan takaisin mitalikantaan. Katsoiko neiti kevät Turku-TV:ssä Jortsun haastattelua? Siinä Jortsu totesi suurinpiirtein että tämä luu on jo niin loppuun kaluttu, ettei siitä ole mitään jäljellä. Nyt pitää keksiä ihan uusia juttuja ja saada lihaa uuden luun ympärille!
Jortsu siihen pystyy jos joku pystyy! Uskon että syksyllä nähdään taas taisteleva TPS!
TPS:ssä ois mukava pelata sen takii koska niillä on hyvä palkka ja pitkät kesälomat
Hitto,mut on petetty.Yleensä saa tahkota finaaleihin asti ja parin viikon loman jälkeen alkaa kesäharjoittelu.Täytyy tarkistaa sopimuksesta....
OLLUT AINA < AINAKIN JALKAPALLOSSA 1968.1971.1972.1975.
Hei!
Metsäranta pitäisi saada tepsin ykköskenttään niin rupee tapahtumaan ja tepsi nähdään ensi keväänä finaaleis!!!
On pakko kommentoida tätä, koska turunneidin takki on nyt pahasti kääntynyt moninkerroin.
"Kyllä ammattimiesten pitää syttyä ilman,että valmentaja haukkuu vaimot lihaviksi ja lapset rumiksi.Tuskin se siitä oli kiinni. "
- Heh, tuotahan juuri jortikka viljelee. Ensimmäisen triplan aikana vanhat tps pelaajat skagasivat pukuhuoneessa hannun ripityksessä. Vai tuollaista neuvostomeininkiä siis kevätkin nyt haluaa? On muuten hieman erillainen tapa toimia, mitä suuresti ihailemasi ara toteuttaa..
"Ainoa asia,mitä voi turkulaisittain ihmetellä on,että AHL-liigan paras suomalainen Mikko Koivu,ei mahtunut mukaan,vaikka vapautui jo MM-kisojen alkuvaiheessa."
- Ei koivusta olisi hyötyä maajoukkueessa ollut! Olisi sotkenut vain maineikkaan Ifk:n kundien pelikuviot sekoilullaan ( 3 tasuria maailman kovimpia jengejä vastaan ). Kundi on toki ihan ok neloskenttäpelaaja, mutta suurempiin stifloihin hänestä ei ikäväkyllä ole.
" Ei pelkkää peruuttelua,vaan hyökkäysvoittoista fyysistä rymistelyä.Kunnon kontaktia ilman sikailuja ja muutosta kokoonpanoon,jos homma miellytä tai työ maistu.Pelipaikka Tepsissä ei saa olla eläkevirka.Turkulainen nielee tappionkin,kun se on tullut värikkäällä tavalla,eikä Jukka Koivun nollanolla-virkamieskiekolla.Se tuo taas kansaakin Elyseelle ja tunnelmaa..."
- No nyt se kevätkin haluaa tunnetta tepsiin? Kyllä tps voi toki mallia ottaa legendaarisen Ifk:n brändistä, mutta siihen vielä asennepuolella on pitkä matka. Ei kundeja, joilla on mekko suussa voi vaatia miesten tekoja, hannukaan - ikäväkyllä.
Täällä vilistää joku snadilainen lutikka, tallotaan se ennenkuin se alkaa lisääntyä! :))
Kuulepas nyt pukki. Me täällä Turus ei tyydytä keskinkertaisuuksiin. Täällä osataan myös kritisoida. Kritiikki ei ole sama asia kuin haukkuminen eikä liioin sama kuin fanaattinen ylistys.
Kritiikki tarkoittaa sitä että eteenpäin mennään. Ainoastaan siten voi tapahtua kehitystä. Sarvia ja hampaita mahtuu mukaan mutta analysointi on aina paikallaan.
Sellaista ilmiötä ei ole ollut omissa kirjoituksissasi. Päinvastoin, kaikki mitä hifki tekee tai on tehnyt on jumalallista.
Kuinka pitkälle luulet kyseisen fantasian kantavan? Ensi keväänä taas voitatte SM:n vai?
Jortikka on tiukka,mutta jättää taatusti naiset ja lapset rauhaan.Eiköhön World Cupissa jotain tapahtunut,kun niin pahasti kuohahti?Ei savua ilman tulta...
En olis Mikko Koivua halunnutkaan "sekoittamaan" Ruudun peliä,vaan joko kolmoseen tai ykköseen.Kyllä Mikko olisi pessyt vaivaisen Olli Jokisen mennen tullen.Runsaasta peliajasta huolimatta OJ liukui kuin vellit byysissa ja päätyi tehotilastossa miinukselle.Säälittävä suoritus.
Hifk:n väkivaltaisesta brändistä ei ole mitään opiksi otettavaa,sitten loppuis myös viirien keruu ja pitäis tuntea ylpeyttä vain siitä,että tepsiläinen voittaa jäähypörssin.Me Turussa näes arvostamme erilaisia pelaajia...ne kerää maaleja ja syöttöjä.
Taklauksia neiti kevät kyllä haluaisi nähdä ja vauhtia ns.peräsuoli pitkällä.Liian varovainen taktiikka tekee pelistä flegmaattisen näköistä ja se tappaa tunteen sekä katsomosta että kaukalosta.Sikailut olkoot jatkossakin Hifk:n heiniä...turkulaiset on eri maata.
Parempia.
aina voi yrittää, mutta luulen ettei ludesta ole enempään kuin kynnysmatoksi petoluolan eteiseen.
Vai ette tyydy keskinkertaisuuksiin? Joukkueennehan vuosi toisensa jälkeen koostuu juuri näistä uransa ehtoopuolella rämpivistä mekkotytöistä. Saku etunenässä todisti viimekaudella juuri sen, ettei tps:n "maineikkaalla" historialla ole mitään tekemistä sen faktan kanssa, että tps:n moraali ja työnteko on hautautunut ikiajoiksi aurajoen pohjamutiin. Sieltä sitä on turha yrittää hannunkaan onkia, koska tämän mustavalkoisen kääpiöseuran ohi on aika ajanut jo kauan sitten.
Ifk:n brändi sitävästoin on ja pysyy kauneimpana suomalaisessa jääkiekossa ikuisesti. Vaikka viimekausi meni alakanttiin, niin tulos jäi silti positiiviseksi lisääntyneiden katsojalukujen ansiosta. Täällä stadissa takkia ei todellakaan käännetä kundeille epäonnistumisten jälkeen, vaan stondataan järkähtämättä karjujen rinnalla nyt ja tulevaisuudessa.
ei todellakaan olisi ykköseen ollut. Tps:n perisyntihän on se, etteivät turkulaiset ikinä onnistu arvokisoissa. Tämän seikan takia on turha odottaa valintoja jatkossakaan maajoukkueeseen, koska kaikki ainakin stadissa hiffaavat tepsin kädettömien kundien ala-arvoisen asenteen isänmaatamme kohtaan.
Oj sitävastoin loukkaantuneenakin jaksoi uhrautua isänmaamme puolesta ja se kertoo ainoastaan asenteesta. Turkulaisten vaippatalkoisiin kyllästyneiden päätöstentekijöiden on jatkossakin helppoa tehdä ratkaisut valinnoistaan ilman, että mukaan tarvitsisi ottaa asennevammaisia vellityttöturkulaisia. Isänmaamme kunnia ei ole turkulaisia ikäväkyllä enää moniin vuosiin kiinnostanut.
Jos kaipaat fyysisyyttä, on se mahdotonta toteuttaa. Jos joukkueen pelaajien keskipaino on jossain 50-60 kilon välissä, on näiltä kukkakepeiltä turha odottaa miesten tekoja, sori vaan.
Ifk sitävästoin seuloo joukkoonsa ainoastaan kundeja, joilla ei puntti tutise pahemmissakaan mestoissa. Vain tällä tavalla voidaan olla uskottavia. Tepsin uskottavuus on lähillä jotain Jukos yhtiön tasoa ja siihen on vain turussakin syytä sopeutua.
Alkuun hiukan biologiaa. Lapamato ei elä merivedessä, vaan on järvikalojen vitsaus.
Toiseksi mitä Sakuun tulee, niin luulen että Sakun käsi ei ollut ihan kunnossa pleijareissa. Lisäksi heidän perheeseen syntyi pienokainen ja itse muistan kuinka yöt menivät silloin valvoessa. Vauva kun herättää parin tunnin välein yöllä. Ei sellaisen "torkkumisen" jälkeen voi olla ihan terävimmillään.
Kolmanneksi kääpiöseurasta pukin on ihan turha lausua yhtään mitään. TPS:n organisaatio jakautuu HC- ja FC-tepsiin. Molemmissa on alaorganisaationa lisäksi junnujen jaos. Aina tepsin ideologiana on ollut nostaa uusia nuoria kykyjä vastuullisiille pelipaikoille. Tuskin mikään muu seura on tehnyt vastaavaa pioneerityötä Suomessa.
Neljänneksi meidän fanien tehtävänä onkin seisoa seuramme taustalla järkähtämättä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.
Voi pukki kun edes kerran tarkistaisit pari faktaa,etkä oksentaisi ulos ihan mitä tahansa harhainen mieli sisällään kehittelee....
Petteri Nummelin on esimerkiksi ollut MM-kisoissa Suomen pistepörssin paras ja valittu useamminkin kisojen All Starsiin.Tuo käyttämäsi "ikinä" velvoittaa kaivamaan laajemmin ja sitten tullaankin toiseen moninkertaiseen All Star pelaajaan,Saku Koivuun.Muita menestyjiä ovat olleet mm.Aki Berg,Sami Salo,Kiprusoffit Marko ja Miikka...Ilonaiheita on Hifk:n vellibyysiä enemmän,millä tahansa mittarilla laskien.Siinä ei yksi Karalahti ole kuin avuton alku....
OJ:n pelaaminen ei kertonut asenteesta,vaan liiallisesta kunnianhimosta ja kyvyttömyydestä nähdä tosiasioita..Kaveri luuli synkän kauden jälkeen klaaraavansa Leijonissa mitalin vapaa-matkustajana surffaillen,vaikka fiksumpaa olisi ollut jäädä kotiin hoitamaan vammat kuntoon.Puolikuntoinen OJ ei kyennyt auttamaan joukkuettaan vaan roikkui ykkösen riippakivenä pilaten sen pelin.Omissa ropisi ja tuhlasi ylivoimatilanteet.Mitä siitä siis voi sanoa:kisojen SUOMALAISFLOPPI kuten lähes kaikki kiekkokommentaattorit ovat kirjoittaneet.
Tps:n keskipituus/paino viime kaudella oli 181,5cm/84,4kg,joten eroa Hifk:n oli huimat 3cm ja 3kg!Ei tuolla nyt luulisi vielä stadinpukinkaan elvistelevän,mutta kuten tavallista,Stadinspede ei tarkista faktoja.Ja mitä Hifk:n tapaan seuloa kundeja tulee,kannattaisko tarkistaa luistelu-ja laukaisutaito?Nyt kun tsekataan vaan rikosrekisteri ja huumetausta(HIFK-brändiä vaalien,tietysti),jää pokaalit pokkaamatta,heh?Jos puolelle joukkuetta saa syöttää kourallisen pameja,jotta ne selviää arjestaan,niin sehän ei ole hyvä,eihän?
Mitkä ovat "miesten tekoja" Jääkiekossahan pelataan voitoista (mestaruudesta) . väität että tps lähtöiset kieltäytyjät ovat neitejä jne. mutta kuitenkaan tps lähtöiset ei koskaan onnistu arvokisoissa... miksi siis tulla jos ei menesty :) en tiedä, mistä katkeruutesi johtuu, mutta kyllä taas saatiin hyvät naurut jutuistasi, mutta onneksi tunnen hifkin faneja ja voin sanoa että kaikki eivät (luoja kiitos) ole yhtä huippuja, kuin sinä! :)
Juup. Nyt on kyl menny stadinpukil joulumuorit ja porot sekasin:) ei maha mittää...