Jorvin lorvi

SDP = Terveyskeskukset

Demarien politiikkaan voi tutustua käymällä terveyskeskuksessa. Kaikkien palvelujen pitäisi olla julkisen sektorin järjestämiä.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tunnin homma visersi Kiuru.

Äänestä
  • Tunnissa Kiuru lopetti yksityisten hoitojen ja vastaanottojen Kela-korvaukset, mutta ei ole tehnyt kortta ristiin hoitajamitoituksen, ryhmähengen, asiantuntijaverkoston, soterahoituksen eikä hallinnon (byrokratian) vähennysten edistämiseksi.

    Äänestä

  • Tunnin homma visersi Kiuru.

    Äänestä

Titityy...titityyy... Nyt Kiuru näyttänyt virerrys taitonsa, jota oli Sipilän hallituksen aikaan yllinkyllin. Silloin oli helppoa hänelle järjestellä asiat kuntoon.

Ambulanssit eivät ole päässeet Jorvin sairaalan päivystykseen 10 päivään – johtaja: HUS-alueen päivystykset ovat lähellä täydellistä pysähdystä.

HUSin päivystysten tilanne on niin kriittinen, että apulaispormestari järjestää maanantaina kriisikokouksen
Yle kertoi aiemmin, että HUS-alueen päivystysten toiminta on lähellä pysähdystä. STM:n mukaan ongelmat ulottuvat koko palvelujärjestelmään.

1Äänestä
  • Kun hallitusta haluttiin pian koolle NL:n hyökättyä 1939, kummasteli pääministeri Cajander että täytyykö tulla vaikka virka-aika ei ole vielä alkanut.
    HETI ymmärrettiin vaihtaa tämän tumpelon tilalle määrätietoinen ja kyvykäs Ryti.

    Rautatiemme ja muu liikenteemme ajautui sekasortoon 1942 kokkien (kenraaleita ja siviiliherroja) sählätessä ratapihat tukkoon (vrt. Jorvi, piakkoin myös mm. Acuta).
    HETI ymmärrettiin määrätä valtakunnalle kuljetuspäällikkö - määrätietoinen ja kyvykäs eversti (sittemmin kenr.maj.) Roos.

    Nykyiset tumpelot, hallitus ja tuhannet byrokratian "johtajat" eivät ymmärrä nopeiden ja määrätietoisten toimien välttämättömyyttä, ja tuloksena on nopeasti leviävä hoitokaaos ja ruumiita.

    1Äänestä

Mites tää liittyy Suomen Keskustaan?

Äänestä
  • Eiköhän liity terveyskeskukset ja sairaalat, jotka Kiurun jäliltä kaatumaisillaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Eiköhän liity terveyskeskukset ja sairaalat, jotka Kiurun jäliltä kaatumaisillaan.

    Lestakepu pesee käsiään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lestakepu pesee käsiään.

    Ei Kiuru ole kuin demari.

    Äänestä

Päivystyksissä ympäri Suomen on jopa kaoottisen vaikeaaö

Päivystyksessä oli hetken nolla sänkyä vapaana, toinen potilas odotti petiä ambulanssissa: ylilääkärin mukaan TAYSin tilanne pahempi kuin koskaan.

Kiuru mitä nyt visertää ?

Äänestä
  • Kuu Kiurusta kadotukseen,
    Harakasta vähemmän,
    mustasilmä-Sannasta ei päivääkään.

    Kiurun sote tiedetään tällä palstalla. Harakka heikensi Kela-taksien saatavuutta (mm. päivystykseen) ja heikentää maaseudun teitä entisestään. Mustasilmä-Sannan kassaneidin algebra1 ei riitä makrotalouden peruskäsitteiden ymmärtämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kuu Kiurusta kadotukseen,
    Harakasta vähemmän,
    mustasilmä-Sannasta ei päivääkään.

    Kiurun sote tiedetään tällä palstalla. Harakka heikensi Kela-taksien saatavuutta (mm. päivystykseen) ja heikentää maaseudun teitä entisestään. Mustasilmä-Sannan kassaneidin algebra1 ei riitä makrotalouden peruskäsitteiden ymmärtämiseen.

    Kelataksien sastavuus ei ole nykyhallituksen syy.

    Syy on se tarjousten tekijöiden.

    Kuka ääliö noita ajaa ja

    Äänestä

Kunnat ostaa edelleen palveluja ja antaa palveluseteleitä.
Tuo Sote on vaan niin iso uudistus, että se vie alkuu rahaa ja vaatii aikansa, että päästään tasapainoon.

Äänestä

Kepupalstalla?

Tää on tyypillinen persutrollien mellastuspalsta.

Äänestä
  • https://yle.fi/a/74-20008960

    yle uutisoi että ihmiset hakeutuu epätoivoissaan yksityislääkäreiden vastaanotolle kun julkiselle puolelle ei pääse.
    Muistatteko Sipilän hallituksen ajan kun sossut vastusti sotea, kun siihen olisi otettu yksityisiä palveluntuottajia mukaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    https://yle.fi/a/74-20008960

    yle uutisoi että ihmiset hakeutuu epätoivoissaan yksityislääkäreiden vastaanotolle kun julkiselle puolelle ei pääse.
    Muistatteko Sipilän hallituksen ajan kun sossut vastusti sotea, kun siihen olisi otettu yksityisiä palveluntuottajia mukaan.

    Lisänäå-- eihän se SDP Kiurulle ym passannut, toimisi liian hyvin terveysjärjestelmä.

    Äänestä

Kiuru palasi. Näkemiin yksityinen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

SDP = Terveyskeskukset

Demarien politiikkaan voi tutustua käymällä terveyskeskuksessa. Kaikkien palvelujen pitäisi olla julkisen sektorin järjestämiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu