Sanoi näin 7.12 :
7.12. 20:26
PÄÄMINISTERI Sanna Marinin (sd) hallitus jatkaa kitkuttaen ja ikään kuin pyssy ohimolla eteenpäin.
Näin hallitus päätti keskiviikkona hallituspuolueiden puheenjohtajista koostuvassa viisikossa. Ryhmä ei ole kertaakaan keskustellut hallituksen jatkosta niin vakavasti kuin tällä kertaa.
Marin ratkaisi hallituksen pattitilanteen ilmoittamalla, ettei hallitus enää jatka, jos pelisääntöjä vielä kerran rikotaan.
Ja tänään :
”Miksi eduskunnan kautta”
Katri Kulmuni (kesk) hämmästeli, miten SDP esitti budjettikeskustelussa oman sähkön hintakattoesityksen, vaikka siitä ei ole hallituksessa puhuttu mitään. Myös keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jouni Ovaska (kesk) liittyi ihmettelijöihin. Ovaska kertoi tottuneensa aikaisemmin, että hallituksessa yhdessä sovitaan asioista.
– Olisi ollut luontevinta, että jos SDP:llä oli tällainen esitys ja me keskustassa olemme miettineet omia mallejamme, niin olisi koko hallitukselta tullut selkeä viesti eduskunnalle, että ryhdytään toimimaan näin. Vähän erikoinen ehkä tämä SDP:n lähestymistapa, Ovaska sanoi myöhemmin keskiviikkona.
Oppositio ihmetteli samaa
Keskustalaiset olivat samassa SDP:n toiminnan ihmettelijöiden joukossa oppositiopuolueiden kanssa. Muiden hallituspuolueiden edustajat eivät ihmetelleet, miksi SDP toi esityksensä budjettikeskusteluun.
Ovaska (kesk) kiitti puheenvuorossaan valtiovarainministeri Saarikkoa (kesk), joka oli vastaamassa kansanedustajien kysymyksiin sähkön hinnasta ja johtamassa hallitusta.
Oppositiosta etenkin kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja ryhmäpuheenvuoron pitänyt Kalle Jokinen ihmettelivät, missä pääministeri oikein on, kun pääministeripuolue esittää oman esityksensä hintakatosta. Kokoomuksen mielestä Saarikko oli jätetty yksin vastaamaan koko hallituksen puolesta.
No niin, nyt marinin sanat punnitaan
Anonyymi-ap
1
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3312846Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1052130En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201620Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148914Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754