Nyt VALTIIO MINISTERIÖN TÄYTYY VAATIA MAASTAPOISTUMIS VEROTTAA
RUTKALLA KÄTELLÄ SUURI ROISTO PITÄÄ VEROTTAA KUNNOLLA
700 MILJOONAA + 130 MILJOONAA ALV + MUUTA SUOMI VEROO Wahlroos on omistanut Sampoa ja UPM:ää norjalaisyhtiö Becassen kautta. Becassen lahjoittaminen lapsille merkitsee sitä, että lapset saavat 1 910 500 Sammon A-osaketta ja 982 000 UPM:n osaketta.
Tiistain päätöskurssilla laskettuna Sampo-potin arvo on 93,0 miljoonaa euroa ja UPM-potin arvo vajaat 35,6 miljoonaa euroa. Yhteensä näiden erien arvo on noin 128,6 miljoonaa euroa
Björn Wahlroos on lahjoittanut kokonaan omistamansa Becasse AS:n lapsilleen. VEROA
7
84
Vastaukset
- Anonyymi
Hieno juttu!
Nalle on rahat työllään ansainnut ja saa itse päättää, mitä niillä tekee.
Enemmän ne rahat Nallen lapsille kuuluu kuin jollekin persaukiselle kateelliselle luuserille.- Anonyymi
Juu, muistatko Bunttaa?
- Anonyymi
Lisää veroa perään 200 miljoonaa sais suomi kun alkaa verottaa kunnolla
- Anonyymi
Johan me verotetaan niin paljon, että verotulot pienenevät.
Vöhiten veroa kertyy sekä nollalla että sadalla prosentilla.
- Anonyymi
Valtion kassaan takaisin korkojen kera viekkaudella viedyt suomen rahat palautettava pankki tuet takaisin jolta vietiin T ESKO LAHO
- Anonyymi
Lapsi lissää 200 000 000 eur suomeen verotus kiitos ei ruotsiin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172625
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2551148- 861094
- 81054
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12930Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63923- 30896
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41832Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37799