Ensimmäiset tuomiot rikoksista annettiin marraskuun lopussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, ja uusia syytteitä on käsitelty joulukuun alkupuolella. Tutkintaan ja katujengi-ilmiön torjuntatyöhön on osallistunut henkilöstöä laajasti Lounais-Suomen poliisin eri yksiköistä. Rikostutkinnan lisäksi erityisesti poliisin ennalta estävän toiminnon yksikkö on ollut suuressa roolissa.
Kyseisessä kokonaisuudessa jengitoimintaan liittyvät nuoret ovat enimmäkseen toisen polven maahanmuuttajia. Poliisi on muun muassa ollut yhteydessä jengin piiriin lukeutuvien nuorten perheisiin ja muihin taustayhteisöihin. Tilanne on tullut monille perheille yllätyksenä, eikä toimintaa pidetä hyväksyttävänä.
https://www.paivanlehti.fi/poliisi-puuttui-voimakkaasti-turun-katujengeihin-tilanne-on-tullut-monille-perheille-yllatyksena/
muistelkaas ruotsin mellakkaa-kuinka oulussa asiat on?
uskooko poliisi että vanhemmat ei muka tiedä asiasta?
3
<50
Vastaukset
- Anonyymi
KRP:n mukaan Suomessa on noin 10 katujengiä, joihin yhteensä kuuluu noin 100 henkilöä. Jengit yleensä syntyvät siitä kun joku muusta yhteiskunnasta irtonainen joukkio alkaa ryhmätyötä yhteiskunnan sääntöjä vastaan. Esimerkiksi Helvetin enkelit on syntynyt Amerikassa Vietnamin sodan veteraaneista, jotka oli ongelmineen jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle.
Suomessa ei ole lähelläkään se mitä Ruotsissa on tapahtunut. Muualla Euroopassa on enemmän pakolaisia joka maassa nitä Suomessa ja Ruotsissa yhteensä, mutta ei siellä ole jengiydytty.
Maahanmuuttajat eivät vain sopeudu pohjolaan ja etenkään Suomeen. Miksi heitä pitää tänne haalata ja houkutella, kun omakin kansa kärsii tästä täydestä paskasta?!- Anonyymi
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#176691202
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Missä päin Oulua Varsinais-Suomi on?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä722419Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721782Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on741474Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461457Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2561429- 841259
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3871232Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421225- 1281185
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3481176