Arkadianmäen Hölmölässä täysi tohina

Nyt siellä hölmöläiset yrittävät kantaa säkillä sähköä mökkiin.
Seuraavaksi saadaan nähdä, kuinka ministerit työntävät toistensa persuuksiin pitkän parsinneulan, itse lainkaan kipua tuntematta.
Pääministeriä ei asia pahemmin liikuta, koska ei ole edes vaivaantunut saapua paikalle.

Ehkä jo talvella saadaan aikaan lakialoite nälkään ja kylmään kuolleille:
Perikunta saa vähentää täysimääräisenä kaikki hautajaiskulut.
Tietenkin 400 euron omavastuulla ja kaiken voi vähentää seuraavan vuoden verotuksessa.
Vainajan siirtomaksuja ei oteta hakemuksessa huomioon.
22209
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Kenties kotitalousvähennyksenä?

Äänestä

Niillä oli kuukausia aikaa hoidella näitä talviasioita
mutta ne pelkäsivät vaaleja ja pitivät peukkua että
pskasakin ei tarvi tehdä mitään ja Olkiluoto toimii
ja pakkasia ei tule

säästäkää vain sähköä jne
ei tässä putinraiskaajan vastaisessa taistelussa muuta tavis oikein
voi

ostan kuukaudessa uunin Ukrainaan lisäksi

sähkönsäästöksi olen saanut 15 prosenttia yritän lisää
ruokaa voi tehdä aamuisin viikonloppuna varastoon
ja vaatteet pestä yöllä

jne

Äänestä
  • Lintilä kertoi syksyllä, että Suomi on melko omavarainen energian suhteen
    ja kun Olkiluoto käynnistyy ei tule ongelmaa sähkön suhteen.
    Olkiluoto ei käynnistynyt. Taaskaan. Tuli ongelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Lintilä kertoi syksyllä, että Suomi on melko omavarainen energian suhteen
    ja kun Olkiluoto käynnistyy ei tule ongelmaa sähkön suhteen.
    Olkiluoto ei käynnistynyt. Taaskaan. Tuli ongelma.

    niin ne piti peukkua että mitään ei tarvitsisi tehdä

    se tuppurainen aivan kamaa ministeri
    huomaatteko miten hiljaa on veronimijä Harakka

    näistä kahdesta ei ole Lintilälle mitään apua tuppuri ei tiedä mikä on energian
    yksikkö

    IHMETTEEN MITÄ KÄSIMUNIA ON SIELLÄ OLKILUODOSSA KUN OLI MELKEIN
    VUOSI AIKAA TEHDÄ HÄTÄTOIMINNOT NIIN ETTÄ PYSTYISI AJAMAAN ENERGIAA JOTENKIN ULOS ja äijät huomaa viime metreillä jotein hlvetin hiushalkeamia tms

    eli siis jotenkin aivan byrokraattinen
    rakennetaan ydinvoimala valmiiksi -taktiikka

    eikö olisi pitänyt panna sellaiseen kuntoon että voi jollain aliteholla ajaa ja sitten kesällä 2023 viimeisellä kuntoon tms

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    VIELÄ
    huomenna aamulla lauantaina
    kello 3 v iiva neljä pörssisähkö 14 luokkaa fortumilla
    joten silloin vaatepesoneet käyntiin

    putinin vastustamiseksi

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Lintilä kertoi syksyllä, että Suomi on melko omavarainen energian suhteen
    ja kun Olkiluoto käynnistyy ei tule ongelmaa sähkön suhteen.
    Olkiluoto ei käynnistynyt. Taaskaan. Tuli ongelma.

    Ei käynnistynyt ei mutta Lintilä jauhaa edelleen paskaa kun mistään ole mitään tietävinään tai sitten ei ihan oikeasti tiedä, aika kelvoton toimessaan.

    Äänestä

Putinin ystävä ja PS:n kannattaja tehtailee älämölöaloituksia.

Äänestä

Keväällä tulee isoja muutoksia
Fortumin maantieteellinen ja strateginen painopiste muuttuu Uniperin myynnin ja käynnissä olevan Venäjän markkinoilta poistumisen myötä. Fortum on päivittämässä strategiaansa ja yhtiön tavoitteena on julkaista se vuoden 2022 tilinpäätöstiedotteen julkistuksen yhteydessä 2.3.2023. Samalla Fortum päivittää myös liiketoimintarakenteensa sekä toimintamallinsa, mikä tarjoaa johdolle mahdollisuuksia työkiertoon konsernissa.

Äänestä

Saksa on pska maa

Tanskalaisen Strand Consulting:in uudessa raportissa todettiin, että Huawein läsnäolo Saksan matkaviestinverkoissa pysyy vahvana ja on lisääntynyt 4G-teknologiasta 5G-teknologiaan siirtymisen myötä. Tämä huolimatta lännen vastareaktiosta kiinalaisia myyjiä vastaan ja huolimatta useiden eurooppalaisten hallitusten ja operaattorien Huaweille ja ZTE:lle asettamista tiukoista rajoituksista. Raportissa todettiin myös, että Saksa on väestömääränsä sekä taloudellisen ja strategisen merkityksensä vuoksi suurin huolenaihe, kun on kyse Kiinan kyvystä kaataa kriittistä infrastruktuuria ja 5G-teknologiaan perustuvia järjestelmiä.

Saksan riippuvuus Huaweista johtuu suurelta osin taloudellisista syistä, sillä Kiina on Saksan toiseksi suurin vientimarkkina ja maa toi Kiinasta tavaroita ja palveluita yli 142 miljardin euron (151 miljardin dollarin) arvosta vuonna 2020

Äänestä
  • joooo suomalaiset KILTIT veronmaksajat maksaa NYT sakasalaisten sähkölaskut kiltisti
    kun suomi on NIIN TYHMÄ maa ettei YMMÄRRÄ IKINÄ pitää omia puoliaan, hoitaa OMIA köyhiään mutta naapurimaan köyhät ja sähkölaskut kyllä suomi maksaa kun meidä älykääpiö tuppurainen hoiti asiat niin hyvin,

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    joooo suomalaiset KILTIT veronmaksajat maksaa NYT sakasalaisten sähkölaskut kiltisti
    kun suomi on NIIN TYHMÄ maa ettei YMMÄRRÄ IKINÄ pitää omia puoliaan, hoitaa OMIA köyhiään mutta naapurimaan köyhät ja sähkölaskut kyllä suomi maksaa kun meidä älykääpiö tuppurainen hoiti asiat niin hyvin,

    Mistä tämä vitsi ''suomalaiset maksaa saksalaisten sähköt'' on peräisin ??

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mistä tämä vitsi ''suomalaiset maksaa saksalaisten sähköt'' on peräisin ??

    No miksipä ei maksettaisi,,maksetaanhan me italialaisten asuntoremontitkin.
    Koska hallitus niin on halunnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mistä tämä vitsi ''suomalaiset maksaa saksalaisten sähköt'' on peräisin ??

    Jonkun kahelin persun päästä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mistä tämä vitsi ''suomalaiset maksaa saksalaisten sähköt'' on peräisin ??

    No täytyyhän Mersu ym tehtaiden käydä ettei vaan tule tappiota ja Suomipoikahan on valmis maksamaan tuootantokulut omasta selkänahastaan kuten aina ennenkin.
    Ja Saksa on edeleen paska maa kaikkkine johtajineen.

    Äänestä

Sosiallinene demeltatia on tallä hetkekellä ainoa joka toimii USUa ainoa mika eeuussa. Peru demokratia ei toi!i missään.

Mikä on persu demokratia johon on koko kansakunta on valmis, peruilla ei ole vaihto ehtoja, maahanmuutto mitä petsu ajaa ei ole kestävää, meiiä tulee maahanmuutoa ilman persuja.

Äänestä

En käsitä tätä verovähennysoikeutta. En ole varakas mutta silti pystyn sähköni maksamaan. Näin moni muu. Nyt saamme hyvitystä sähköön vaikka tarkoitus oli antaa sitä vain vähävaraisille, heille joilla rahat eivät riitä.
Miten vaikeaa on se että he jotka sitä tarvitsevat, tekisivät anomuksen, jossa ilmoittaisivat tulot ja menot. Siitä sitten katsottaisiin kenelle tuki kuuluu. Tiedän heti läheltä perhee jolle kuuluu ihan varmasti.
Onko kyse siitä että ei saada hakemusten käsittelijöitä, Minä osaisin ja moni muu, joka on töissään mm. taloutta hoitanut.
Vai onko hallituksen tarkoitus saada tukea itselleen ja muille hyvätuloisille eli onko tämä tasavertainen tuki pelkkää äänestäjien metsästystä. Kyllä nyppii, taas miljoonat pyörähtävät tukea tarvitsemattomille.

Äänestä
  • Niin jäi kiittämättä, aloitus on nokkela visioineen.

    Äänestä

Persujen aitiossa Arkadianmäen Hölmölässä täysi tohina ja mölinä kuten aina.

Äänestä
  • Persujen "aitio" on se hölmölä.

    Äänestä

Mrinin hölmölä on vertaansa vailla sanoo Pertikki, mutta ei tajua, että se vertaansa vailla tarkoittaa huonoa ja Suomelle vahingollista hölmölää.

Äänestä
  • Tietenkin kyse on Marinista ja hänen hölmöstä hölmölästää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt siellä hölmöläiset yrittävät kantaa säkillä sähköä mökkiin.
Seuraavaksi saadaan nähdä, kuinka ministerit työntävät toistensa persuuksiin pitkän parsinneulan, itse lainkaan kipua tuntematta.
Pääministeriä ei asia pahemmin liikuta, koska ei ole edes vaivaantunut saapua paikalle.

Ehkä jo talvella saadaan aikaan lakialoite nälkään ja kylmään kuolleille:
Perikunta saa vähentää täysimääräisenä kaikki hautajaiskulut.
Tietenkin 400 euron omavastuulla ja kaiken voi vähentää seuraavan vuoden verotuksessa.
Vainajan siirtomaksuja ei oteta hakemuksessa huomioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu