LUONNON HYVÄKSIKÄYTTÖÄ helpolla ja vain hetken tarpeellista

Mihin me tarvitsemme maaseudun luontoarvot rikkovaa tuulivoimateollisuutta? Mihin, tilastolliset laskelmat vahvistavat sitä, että vihreäsiirtymä on keinotekoinen , kuin suoraan lapaan syöttö, jolla taloustaitamattomat kuntapoliitikot saatiin suopeiksi käynnistämään Pohjois-Pohjamaalla satojen, tuhansien tuulivoimaloiden hamuaminen. Aikuisten ihmisten olisi luullut ymmärtävän, että se mikä vaikuttaa liian hyvältä ja helpolta, se ei ajan päästä ole sitä ollenkaan. Voi keskusta minkä teit Saarikon johdolla, jatkoit Marinin hallituksessa jo Sipilän aloittamaa päin hemmettiä maaseutua ohjaavaa politiikkaa.

Tekniikka ja Talous-lehti " ----Helsinki tukehtuu lumeen taas kerran, mutta kauanko? Me laskimme: Jos ilmasto lämpenee nykytahtia, kestää 300 vuotta ennen kuin lumikaaokset loppuvat kokonaan

Liioittelevat puheet eivät kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiseikkaa, että maailman ilmasto lämpenee. Lämpenemisestä myös aiheutuu oleellisia muutoksia jo kauan ennen kuin Helsingissä hiihdetään viimeistä kertaa. Esimerkiksi noin 150–200 vuoden päästä lumesta on tullut siinä määrin harvinaista, että yhteiskunnan toimintaa Helsingissä ei tarvitse enää suunnitella lumisateiden mukaan.

Nämä likimääräiset ennusteet perustuvat siihen oletukseen, että ilmasto maailmanlaajuisesti jatkaisi lämpenemistään entiseen tahtiin. Käykö näin todella vai ei, on aivan liian vaikea kysymys tällaisessa lyhyessä jutussa arvioitavaksi, mutta tällaista spekulaatiota voidaan käyttää ”entäs jos” -tyyppisenä oletuksena."
81827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 81

Vanhimmat

Jos Pyhäjärvi kieltäytyy tuulivoimasta niin se vähentää ilmaston lämpeämistä, REILUSTI! Väitän että palmut alkaa kasvamaan Ollintien varteen ihan lähivuosina! Miettikää tätä päättäjät!

Äänestä
  • Pelleosaston päätiedottaja iski viisauksiaan someen..klo 9.40.
    Väljähtyneenä vitsinä käy, sepä siitä.

    Ilmastonmuutoksella ei ole mitään roolia Pyhäjärven kaupungin päätöksenteossa koskien hurrattujen energianlähteiden näkökulmasta.hallinto käyttäytyy kuin kasakkaosasto, ottaa kaiken mikä on löysästi kiini, jotta voivat jatkaa löysää ja tuloksetonta demokratian haaleaa tehottomuutta, elikkäs yhteisten asioiden vatkausta.

    IKaupungin hallinnon ohjeistus jopa omille vastuualueiden toimiksi ovat kuin tuuli huulia heiluttaisi, tyhjää!
    Joten ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tehtävät toimet ja energiasäästöt eivät kyllä konkeritoisudu mitenkään, ei nyt eikä huomennakaan.Ledlamput katuvaloissa ovat ainut oikeaa suuntaa antava-joten siitä kuuluu kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Pelleosaston päätiedottaja iski viisauksiaan someen..klo 9.40.

    TIEDOTE: maata ei valmisteta enää!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    TIEDOTE: maata ei valmisteta enää!

    Makkaran paisto ja kaffee tulet saa vielä onneksi tehä!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Makkaran paisto ja kaffee tulet saa vielä onneksi tehä!

    Ei saa tehdä tulia toisen maalle luvatta.
    Mutta siirtolinjoja saa näköjään vedellä toisen maalle mennen tullen.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Pelleosaston päätiedottaja iski viisauksiaan someen..klo 9.40.
    Väljähtyneenä vitsinä käy, sepä siitä.

    Ilmastonmuutoksella ei ole mitään roolia Pyhäjärven kaupungin päätöksenteossa koskien hurrattujen energianlähteiden näkökulmasta.hallinto käyttäytyy kuin kasakkaosasto, ottaa kaiken mikä on löysästi kiini, jotta voivat jatkaa löysää ja tuloksetonta demokratian haaleaa tehottomuutta, elikkäs yhteisten asioiden vatkausta.

    IKaupungin hallinnon ohjeistus jopa omille vastuualueiden toimiksi ovat kuin tuuli huulia heiluttaisi, tyhjää!
    Joten ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tehtävät toimet ja energiasäästöt eivät kyllä konkeritoisudu mitenkään, ei nyt eikä huomennakaan.Ledlamput katuvaloissa ovat ainut oikeaa suuntaa antava-joten siitä kuuluu kiitos.

    Totta, ilmastonmuutos ei yllä nykyisen valtuuston rooliin, saati päätöksentekoon.
    Meidän jälkijättöjen ongelmaksi jää kirjata, mitä täällä nykynylkyttäjien toimesta jälkeemme jätetään.
    Kukaan näistä, ei yllä aivotoiminnaltaan, suustaan sylkemällä, ulos antamaan, miten me tuhlaamme luontoa jälkipolvilta.
    Pyhäsalmen ainoa paikka, missä näkyy kongreettisesti, vain pieni osa, Suomen luonnon tuhoamista, kaadettua, tuhottua puustoa, pienenä rankana rahamarkkinoille uhrattua, kesken kasvuista puustoa, matkalla tuhoon. Raha ratkaisee, jälkipolville ei jää edes mallia siemenestä.
    Metsäteollisuus, sen ahneet mittaa kukkaronsa paksuutta, ajatellen vain omaa takkatultaan ja pörssin tuottavuutta, tätä päivää, omaa egoaan. Voi v****!

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei saa tehdä tulia toisen maalle luvatta.
    Mutta siirtolinjoja saa näköjään vedellä toisen maalle mennen tullen.

    Patruunat vetelee lankojaan, lieneekö 1917 - vuosiluku lipsahtanut uusio käyttöön.

    Äänestä

  • 🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒

    😋 ­­­N­y­m­­f­­­o­m­­a­­a­­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17670092l

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Kahvi tuodaan kaukaa ja makkara kiihyttää hiilikatoa niinku nuotiokin joten eläpä innostu!

Äänestä
  • Itse sitä tuhoa edustat ja maasturilla rällätät.

    Äänestä

Mitenkähän vihreätä se tehä tuulimylly?
Entä sen betoni?
Entä näitten kaikkien kuljetus diisselillä?
Mistä maasta ne satametriset lavat tänne kuskataan?
Miten viheriää? HÄH?

Äänestä

"Ilmastonmuutoksella ei ole mitään roolia Pyhäjärven kaupungin päätöksenteossa koskien hurrattujen energianlähteiden näkökulmasta.hallinto käyttäytyy kuin kasakkaosasto, ottaa kaiken mikä on löysästi kiini, jotta voivat jatkaa löysää ja tuloksetonta demokratian haaleaa tehottomuutta"!

Maapallolla on nyt 7,9 miljardia ihmistä saastuttamassa ilmastoa. Jos kuvitteellisesti kaikki pohjoismaiden ihmiset kuolisivat tänään niin huomenna maapallolla olisi 7,9 miljardia ihmistä saastuttamassa ilmastoa! Siis Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin ihmiset! Ei taida Pyhäjärven toimet hirveästi lämpötiloihin vaikuttaa....

Äänestä
  • Ei ole ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta. Vain luonnollista vaihtelua.
    Satuilu hiilidioksidista on sekoittanut päät.

    Äänestä

Kaupungin päättäjät olivat tehneet omasta mielestään kunnan kannalta aina järkeviä päätöksiä..
Tosin parin viimeisen vaalikauden aikana oli käynyt lopultakin selväksi, ettei kaivoksen uusioista tule yhtikäs mitään. Hanke toisensa perään paljastui tyhjäntoimittamiseksi. Kaupunki putosi pois kaavailuista kaikissa skaboissa, kun jotain isoa ja suurta uutisoitiin kaivoksen infraan syntyvän.

Elinvoiman alamäki oli vauhdissa, ja menestystekijöitä ei paljosta hohkaamisesta huolimatta ei kuulunut, ei näkynyt.

Kunnes, tuulilobbarit saivat ylimmältä johdolta kutsun kahville ja neuvotteluihin. Ensimmäisen yhtiön käynnin jälkeen, huomattiin että nyt on iso kala uistimessa sillä johan Pyhäjärvellä metsiä piisaa, maita ja mantuja.

Maanvuokrasopimusten solmimistahti kiihtyi, avustajia piisasi, kun omat kuntalaisaktivistit kiersivät kylillä puhumassa silmät kiiluen odottavista tillille kilisevien eurojen tulvasta.
Koska homma oli niin helppoa, lisää vaan hehtaaripuistoja puuhattiin, ei puhuttu enää yhdestä tuulipuistosta vaan kymmenestä, ei puhuttu yhdestä myllystä, vaan sadoista.

Kaupungin virastossa ei muusta puhutakkaan enää , kuin mahtavista ja helpolla syntyvistä yhtiövero tuloutuksista. Meno on yhtä vauhdikasta, kuin Tikkalanmäen alamäkilasku pikkupäissään compo-porukan pulkalla.

Hoksattiin tuulivoiman lisäksi aurinkovoima, ja kas kaivos kuvioon kätevä pumppuvoimala. Nyt onkin palkkarenkien tulevaisuus taattu ja taputeltu , ja valtaisia tuulihurmokseen vajonneiden ihmisten helpotuksen huokauksia höyryävät kylillä ja kujilla.
Hölmöys ja harhauskomukset ovat löytäneet uuden kotikunnan , Pyhäjärven, ja yksimielisyys on todella liikuttavaa, pakkohan se on taipua kun neropäättäjät näin ovat päättäneet.

Äänestä
  • Pyhäjärviset haluaa tietysti uudistuvaa puhdasta energiaa ja kaupanpäälle saadaan vielä valtavat verotuotot! Muutamat tietysti itkee kun päättäjät onnistuu vakauttamaan kunnan talouden...

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Pyhäjärviset haluaa tietysti uudistuvaa puhdasta energiaa ja kaupanpäälle saadaan vielä valtavat verotuotot! Muutamat tietysti itkee kun päättäjät onnistuu vakauttamaan kunnan talouden...

    Onkohan noin, talouden vakauttaminen ei synny tuulesta.
    Kunnan talouden alijäämä on sen verran suureksi revennyt, itse asiassa vasta putkessa tuloillaan olevista verotuotoista ei ole suurta lohtua muille kuin vallassa olevien läheisille, silloinkin siinä mielessä, että politiikko on kokouskahveilla , poissa kotoa passuuttamasta itseään.

    Tuloista vois todeta vertauskuvana, vähän vain, semmoista pientä pintaremonttia tai laastarihoitoa, voisihan se olla myös ns. valohoitoa, lumelääkettä tai kuolemansairaan huoneessa terminaalivaiheessa olevien huokailua.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Pyhäjärviset haluaa tietysti uudistuvaa puhdasta energiaa ja kaupanpäälle saadaan vielä valtavat verotuotot! Muutamat tietysti itkee kun päättäjät onnistuu vakauttamaan kunnan talouden...

    Voi ei, lopettakaa tuo paskan jauhaminen.
    Suomi on velkaa täynnä ja taantumalla kepu (Rehn) uhoaa, tähän tämä roisi politikointi taktikoi.
    Tervdeydenhuolto, ajettu kaiken tämän uhoilun myötä tarkoituksella totaalisen tuhon partaalle. Ihmishengellä ei näytä olevan merkitystä tässä, "takapoikien"pelissä.
    Kepu ratsastaa pohjolassa muutaman urhon kera, pelaa omaa peliään. Saarikko uhrattiin pelissä. Vanhukset kärsii hoidon puutteesta, nyt jo kalliiksi käyneen ruoan puute vaivaa jo meitä kaikkia. Ei tietysti hyväosaisia, kuten energian hinnan raju korotus. Heitä ei kuulemma haittaa, koska saavat helpotuksen valtion tuella.
    Voi perkele, köyhät jää taas nuolemaan pihkaa havupuusta. Ei kuulkaa enää 2020 - luvulla, nyt hiki kihisee kansan kerroksissa.
    Lopettakaa pelleily pörssikerroksissa.
    Yksinasuvat ovat myös huutavassa hukassa.
    Nuoret yksinasuvat ovat todella pulassa.
    Meillä ei ole enää osaajia, ei maan hallituksessa, saati piskuisten kuntien epämääräisissä kokoonpanoissa.

    Äänestä

Eniten Suomessa maatuuliteollisuushankkeita Pyhäjärvellä!?!?

Se on jotakin niin kummallista kun sitä ei julkisesti kukaan uskalla edes kehua??

Mitä siinä on mitä kuntalaiset eivät ansaitse tietää??

Äänestä
  • Niinpä, vaikeneminen tuulivoimaloiden määrässä / mittasuhteista vaikuttaa tarkoitushakuiselta.

    Äänestä

Merenrantakaupungit jää toiseksi kun Pyhäjärven selältä puhkuu sellainen vinkka että tänne haluaa kaikki yhtiöt myllynsä!

Jos ei ole tuuli niin mikä se olisi se muita kuntia parempi peruste???

Äänestä
  • On se nyt niin surkeeta kun Pyhäjärven päättäjät on saanut hommattua niitä yrityksiä tänne ihan roppa kaupalla! Mistähän ja miten päin itketään huomenna?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    On se nyt niin surkeeta kun Pyhäjärven päättäjät on saanut hommattua niitä yrityksiä tänne ihan roppa kaupalla! Mistähän ja miten päin itketään huomenna?

    Laittaapa listausta hommatuista yrityksistä, ja työllistävistä nimenomaan.
    Kahvilayrittäjät ovat yksinyrittäjiä.
    Roppa kaupalla, luulisi olevan helppoa luetella.

    Äänestä

  • Voi kiesus, tuhannen taalan kysymys?
    Puttetrio on pulassa.
    Sillan yli kaputus ei onnistu, ei.
    Hukka, se susihukka, on kasvanut S U U R E K S I puhaltajaksi.

    Äänestä

Pyhäjärven kunnan isät ovat voittaneet tuuliteollisuuden kutsuhuutokilpailun!

Löytyyköhän YouTubesta tai Facesta näitä mallihuutoja!?

Äänestä
  • Minkäläinen huuto tulee, kun Kepun pirtistä heitetään pihalle?

    Äänestä

Loppuuko Nurmesnevaa ympäröivillä hiekkakankailla turistilaumojen rinkkavellukset, kun lavat viuhtovat jokapuolella? Käykää katsomassa hienoja maisemia vielä, kun ehditte.

Mitä ryteikköjäkö? Olette sokeita.

Äänestä
  • Anonyymi00017
    2022-12-16 16:57:48 UUSI

    On se nyt niin surkeeta kun Pyhäjärven päättäjät on saanut hommattua niitä yrityksiä tänne ihan roppa kaupalla! Mistähän ja miten päin itketään huomenna?
    ------
    Anonyymi00018
    2022-12-16 17:01:33 Laittaapa listausta hommatuista yrityksistä, ja työllistävistä nimenomaan.
    Kahvilayrittäjät ovat yksinyrittäjiä.
    Roppa kaupalla, luulisi olevan helppoa luetella.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Anonyymi00017

    Kommentoija klo 16.57 on vissiin jo sammunut, niin tyhmän lausuman kirjoitti.
    Kylllä kiinnostaisi tietää roppa kaupalla hankitut yritykset, tuulivoimayhtiöiden läpijuoksua ei lueta miksikään kunnan piiriin hankituiksi yrityksiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Anonyymi00017
    2022-12-16 16:57:48 UUSI

    On se nyt niin surkeeta kun Pyhäjärven päättäjät on saanut hommattua niitä yrityksiä tänne ihan roppa kaupalla! Mistähän ja miten päin itketään huomenna?
    ------
    Anonyymi00018
    2022-12-16 17:01:33 Laittaapa listausta hommatuista yrityksistä, ja työllistävistä nimenomaan.
    Kahvilayrittäjät ovat yksinyrittäjiä.
    Roppa kaupalla, luulisi olevan helppoa luetella.

    Ponssekin logistiikka toimintoineen olisi halunnut tulla, mutta ne Kepuleiden reunaehdot... ja Tiivikin.... ja Sievi..... ja kaivoksen loppukin alkoi siintää horisontissa. Ei PHJ pelkillä kahviloilla nouse parrasvaloihin, ei ede Honkavuoren KV talviurheilukeskuksella.... Ai niin, onhan meillä se kuuluisa latukone.

    Äänestä

  • Info Nurmesnevan tuulivoiman yleiskaavasta:

    Myrsky Energia Oy suunnittelee tuulivoimapuistoa Pyhäjärven kaupungin ja Kärsämäen kunnan Riitamaan-Nurmesnevan alueelle.
    Hankkeessa suunnitellaan kokonaisuudessaan enintään 53 tuulivoimalaa, joista noin 17 sijoittuu Nurmesnevan alueelle, Pyhäjärven kaupungissa. Sähkönsiirron osalta tutkitaan ensijaisena vaihtoehtona uuden voimajohdon rakentamista Pysäysperän sähköasemalle Haapajärvellä.
    Tuulivoimalat on suunniteltu toteutettavan 6-10 MW tehoisina napakorkeuden ollessa enintään 300 metriä.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Anonyymi00017
    2022-12-16 16:57:48 UUSI

    On se nyt niin surkeeta kun Pyhäjärven päättäjät on saanut hommattua niitä yrityksiä tänne ihan roppa kaupalla! Mistähän ja miten päin itketään huomenna?
    ------
    Anonyymi00018
    2022-12-16 17:01:33 Laittaapa listausta hommatuista yrityksistä, ja työllistävistä nimenomaan.
    Kahvilayrittäjät ovat yksinyrittäjiä.
    Roppa kaupalla, luulisi olevan helppoa luetella.

    Tämä näkyi eteenkin Rinnevaaran ja Malilan kaudella. Silloin ei saatu mitään aikaan. Nyt sentään tulee tuulivoimaa ja toimintaa kaivoksen alueelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Tämä näkyi eteenkin Rinnevaaran ja Malilan kaudella. Silloin ei saatu mitään aikaan. Nyt sentään tulee tuulivoimaa ja toimintaa kaivoksen alueelle.

    Taas meni täysin väärin (18:13), änkyröitte vain vaalikaudella 2013-2017 laillista palkatonta virkavapaata vastaan ja mm. "Kahden kaupunginjohtajan mallilla" aiheutitte ison lommon kaupungintalouteen. Muistelkaapa kolttosianne.

    Äänestä

Sähköautoilua varten vihreät harhoissaan kuvittelevat että näitä rakentamalla maailma pelastuu

Äänestä

On se kumma kun ei saada tänne oikeaa teollisuutta vaan mahtavia "puistoja", jotka pilaa kaiken luonnon.

Äänestä
  • Teollisuus on pyhäjärvisille tullut noin 60 vuoden aikana selväksi, vai onko joku joka ei vielä ymmärrä mitä on TEOLLISUUSTUOTANTO?

    Työelämän muutosta teollisuudessa 1951–1990 työskennellyt sorvaaja kuvasi muutosta näin:

    ”Kun oli pumppu mennyt hajalle, niin me tehtiin akselit sitten korjauspajalla ja niin poispäin. Mutta sitten tuli tämä automatisointi ja muu semmoinen. Niin sitten alkoi tulla nämä pumputkin muun muassa, niin nehän tuli kokonaisina akselistoina laakereineen päivineen ja sehän ei tarvinnut muuta, kun se pumppu vaihdettiin kokonaisena uuteen ja se entinen heivattiin romuihin ja joka oli ennen tehty osina ja korjattu. No siitähän tietää mitä siitä tapahtuu.”

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Teollisuus on pyhäjärvisille tullut noin 60 vuoden aikana selväksi, vai onko joku joka ei vielä ymmärrä mitä on TEOLLISUUSTUOTANTO?

    Pumppuhan siinä pettää ja toimiiko silloin Sotealue?

    Ottaa jo pumpusta koko pumppuvoimalaitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ottaa jo pumpusta koko pumppuvoimalaitos.

    Propersuna sanon, ettö kaikkea on vastustettu eikä mikään muutu, jos minusta riippuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Propersuna sanon, ettö kaikkea on vastustettu eikä mikään muutu, jos minusta riippuu.

    Mitä se KepukkaHeikki !! Olet vaihtanut puoluetta.Tervetuloa Persujen kasvavaan joukkoon.Hyvä että jätit uppoavan laivan.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Propersuna sanon, ettö kaikkea on vastustettu eikä mikään muutu, jos minusta riippuu.

    Outo kolmannen persoonan fetissi sulla, onko näitä persoonia sinussa muitakin?

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Outo kolmannen persoonan fetissi sulla, onko näitä persoonia sinussa muitakin?

    Onhan minulla! Olen tietojen mukaan Pyhäjärven kovin vittuilija:

    Äänestä

Tv1 ohjelma ilmastonmuutosta aiheittavista metaanikaasupurkauksista Siperiassa ja Alaskassa, kehitys on pitkäaikainen ei nyt syntynytttä.
Pohjoisen valtion, Suomen, erityyppiset muutosvouhotukset ilmaston nimiin ovat jo sinänsä kalliita toteuttaa ja kostautuvat valitettavasti muutaman vuoden päästä.

Kaiken hyväksi mainostetun ohella energiaratkaisuilla ei poistu rakenteellinen ongelma, Pyhäjärven hiipuva kunnan monipuolinen elinvoima..Mitä tehdä tuulienergialla tuhoamassa luontoarvoja, kun samaan aikaan kuntalaisille i ole tarjota työtä, tulevaisuutta eikä pysyvyyttä?

Kun todelliset ongelmt kielletään, niihin ei vaan kiinnitetä huomiota, kuten mm. pyhäjärven kymmenissä tuulipuistoissa ja näissä muissa Tikkalanmäen "markan sepän" päätöksissä, näin aiheutetaan päinvastaista, mitä poliittisessa kiihkossa selitetään ; ilmaston puolesta vihreää puhdasta energiaa!!

Nykyinen globaali ilmiö, ilmastoahditus ja pelkokertomukset, ovat kuin keinotekoisesti pakotettua anomaliaa, puhutaan luontokadosta, ja aiheutetaan koko ajan lisää mesäisten seutujen alistamisella pörssikuljakkeiden pelikentäksi.

Pyhäjärvellä ei tarvita kuin kuin yksi kohtalokas oljenkorsi ongelmakuorman päälle, olemme jo niin entinen kaivoskunta.
Hallinnon haahuilu (talostelut ajan ja varojen hukkaamisella) on vuosikymmenten ajan ollut edesauttamassa tämän 2020-luvun dilemman!
Kun yksimielisyydellä kunkin johtajan esittelyistä, valtuutetut ovat isoissa linjoissa epäonnistuneet , niin käsi heilahtaa ja sysäävät meille kuntalaisina tulevaisuuden selän katkaisevan keikahduspisteeseen.
Keiden osaksi tulee vihonviimeisen oljenkorren laskeminen ongelmakuormaan?

Äänestä
  • Pyhäjärven kaupunki romahti kunnaksi, jolla oli kerrassaan loistava tulevaisuus, nyt on auvo ja autuus tunneliin ajettuna, valitettavasti.

    Paikkakunnan päälle jämähtynyt pysähtyneisyyden aika ei muuksi muutu, vaikka olosuhteiden ja ongelmien kiertelijät, töissään känsättömät ja tuloksissa kädettömät pitkäaikaiset vähättelijät hokisivat muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Pyhäjärven kaupunki romahti kunnaksi, jolla oli kerrassaan loistava tulevaisuus, nyt on auvo ja autuus tunneliin ajettuna, valitettavasti.

    Paikkakunnan päälle jämähtynyt pysähtyneisyyden aika ei muuksi muutu, vaikka olosuhteiden ja ongelmien kiertelijät, töissään känsättömät ja tuloksissa kädettömät pitkäaikaiset vähättelijät hokisivat muuta.

    Kaiken kattava ilmiö

    Luontokato ja sen pysäyttäminen on koko yhteiskunnan läpi leikkaava ilmiö. Luontokatoa voidaan hillitä monilla eri tavoilla: osa yritystoiminnasta vaikuttaa luontoon paljon, osa vähän ja osa ei lainkaan. Lisäksi yritystoiminnan välilliset vaikutukset luontoon voivat olla merkittäviä.

    Ekosysteemin toiminta on kuitenkin sellaista, että ihmisen toimet näkyvät vasta viiveellä — olipa sitten kyseessä luontoa vahingoittavat tai parantavat toimet. Lisäksi toimien vaikuttavuutta ohjaa lupamenettely. Lupia tarvitaan myös luontokadon pysäyttämiseen tähtääviin toimiin. Jos luvitus on hidasta, hidastaa tämä myös parantavien toimenpiteiden vaikutuksia.

    Äänestä

  • Kerro mitä luontoarvoja tuulivoima tuhoaa Pyhäjärvellä? Meinaan näitä nevavarsi ryteikköjä jää silti riittävästi.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kerro mitä luontoarvoja tuulivoima tuhoaa Pyhäjärvellä? Meinaan näitä nevavarsi ryteikköjä jää silti riittävästi.

    myönnät samalla että tuhoaa jokatapauksessa

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Kerro mitä luontoarvoja tuulivoima tuhoaa Pyhäjärvellä? Meinaan näitä nevavarsi ryteikköjä jää silti riittävästi.

    Luonto on muutakin kuin ryteikköjä, ja muista mitäpä siellä ryteikössä ovatkaan monet eläinkunnan eläimistä? aika suuri määrä erilaisia eläimiä tarvitsee luonnonrauhaa, kuten myös luonnon pahin vihollinen, ahne ihminen vai mitä, kuten sinä.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Luonto on muutakin kuin ryteikköjä, ja muista mitäpä siellä ryteikössä ovatkaan monet eläinkunnan eläimistä? aika suuri määrä erilaisia eläimiä tarvitsee luonnonrauhaa, kuten myös luonnon pahin vihollinen, ahne ihminen vai mitä, kuten sinä.

    Sitä ryteikköä jää jokaiselle elukalle riittävästi. Se että naapuri saa korvauksia myllyistä ja sinä et on heikko peruste tälle "suojelulle".

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Sitä ryteikköä jää jokaiselle elukalle riittävästi. Se että naapuri saa korvauksia myllyistä ja sinä et on heikko peruste tälle "suojelulle".

    Oletko (19:19) kysynyt lupia maakotkalta? Sillä on reviirilleen reunaehtoja. Vähän samanlaisia kuin kepuleiden asettamat tänne investoimaan haluaville yrityksille.

    Äänestä

Minne se kepulisti rahaa tarvii kun luonto tarjoaa ruoan?

Äänestä

Kepit ovat vihreämpiä kuin vihreät itse. Siksi 8.9%!

Äänestä

Pyhäjärvi on Suomen ykkönen,ainakin mitä tulee tuulivoimahankkeisiin. Lieneekö kukaan hallinnossa ottanut esille tuulivoiman mukana tulevia /kertyviä pitkän aikavälin ongelmia, niitäkin jotka tunnettavat vastustajien suusta pelkältä kateudelta? Metsien ja luonnon monimuotoisuus on jo nyt v.2022 sietämättömän heikossa kunnossa, ja ennallistamistoimia ajetaan ylös Eu;ssa.
Hiiljalanjäljestä on kuultu ja luettu, pikkusievää selittelyä jossain tarjouskilpailuissa, joita myös kaupungin ostopalvelusopimuksien sliipaslaapa ehdoissa /vertailuissa voidaan ottaa huomioon.
Mitenkä lie, kestääkö kaupungin ohut organisaation olemassa oleva tieto ja taito, ovatko päätökset läpäisty mittareilla, miten kukin liikku vaikuttaa luontoon? Mikäli teetetään puolueeton vertailu eri hallinnon alojen toimissa, olisiko vihreää vai punaista ympäristölle näillä vertailuilla?

Kauppalehti- "Suomen metsien nettonielu pieneni lähes 60 prosenttia viime vuonna – Taustalla hakkuut, hidas kasvu ja turvemaat

Maankäyttösektori oli vuonna 2021 ensimmäistä kertaa päästölähde, kertovat Suomen kasvihuonekaasuinventaarion ennakkotiedot. Taustalla on metsien nettonielun merkittävä kutistuminen.

Maankäyttösektorin muuttuminen päästölähteeksi tarkoittaa, että viljelysmaa, kosteikot, metsämaa ja muu maankäyttösektori tuottivat yhteenlaskettuna enemmän päästöjä kuin sitoivat niitä. Aiemmin asetelma on ollut päinvastainen, eli maankäyttösektori on ollut nettonielu.
---
Vuonna 2021 hakkuukertymä oli 76,3 miljoonaa kuutiometriä, eli 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Valtakunnan metsien inventoinnin mukaan puuston kasvu on alentunut 108 miljoonasta kuutiometristä 103 miljoonaan kuutiometriin. Metsämaan ojitettujen turvemaiden päästöille on puolestaan uusi laskentamenetelmä, joka huomioi lämpötilan vaikutuksen turpeen ja karikkeen hajoamiseen."

Äänestä
  • Sitten kun äämumärinältäs kerkeet niin kerro miten tuulivoimahankkeet liittyy kunnan ostopalvelusopimuksiin tai kunnan maankäyttösuunnitelmiin!

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Sitten kun äämumärinältäs kerkeet niin kerro miten tuulivoimahankkeet liittyy kunnan ostopalvelusopimuksiin tai kunnan maankäyttösuunnitelmiin!

    Kumpi on hölmö? Jos pidät itseäsi viisaana, unohda.
    Lue teksti , pohdi kokonaisuus ja koeta hieman edes vähän, ajatella itse, miten ne liittyvätkään---kokonaisuuteen?

    Sinulla on vimmattu hoppu aloittaa aamuäreänä nalkuttava kommentointi, ajattelematta ja myös näköjään ymmärtämättä, miten jokainen tehty päätös, valinta ja tilaus ovat yhteydessä ympäristöä /ilmastoa lisää kuormittaviin tai , kun toimitaan tarkasti, ilmastoa huomioiviin --jopk vaikuttaa sodan vuoden päästäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    korjaus ..joka vaikuttaa

    Äänestä

Pyhäjärvi on lähtenyt laajamitaisesti ja tarkoitushakuisesti sille tielle, missä paikkakunnalla asuvat kuntalaiset jaetaan voittajiin ja häviäjiin. Perikuntien suo-neva-räme- metsämaita hallitsevat jälkikasvut ovat innokkaasti samalla voittokertoimien tiellä. joka vaudittaa huolettomien voittajien tulevaa ja vähät välittävät niistä, joille elämä lipuu silmien edessä anomalian vallatessa yhteisön.

"Katseen ei silti kannata antaa kääntyä pois siitä, mikä on oleellista.

Energia on kallista, koska Putin nostaa sen hintoja. Putin haluaa, että puhumme sähkön hinnasta emmekä Ukrainasta. Putin haluaa, että maksamme sähkölaskuja ja säästämme vielä pahemman varalle, emmekä lähetä apua Ukrainaan.

Energian kautta Putinin sota ei kohdistu vain Ukrainaan, vaan välillisesti myös Suomeen. Jos koronavirus oli ulkoinen yllättävä uhka, force majeure, on energiakriisi samanlainen isku.--Suomi häviää, jos annamme arpalapuiksi muuttuneiden sähkölaskujen jakaa meidät voittajiin ja häviäjiin." HS kolumnit

Äänestä

Metsänomistajat penäävät tuulivoimayhtiöiltä kunnon korvauksia maidensa sähkölinjakäytöstä – haluavat vuosivuokraa kertamaksun sijaan

Jopa tuhannet maanomistajat ovat tyytymättömiä tuulivoimayhtiöiden tapaan maksaa maidensa pysyvästä käytöstä kertakorvauksella liityntäjohtojen alta. Tuulivoimaloita ja liityntäjohtoja niihin rakennetaan maahamme parhaillaan rivakkaa tahtia.

https://yle.fi/a/3-12078624

Äänestä
  • Onneksi kepulit ovat häviävä luonnonvara Suomen poliittisesta kentästä. Päästään eroon hänkkäripuolueesta ehkä vihdoinkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Onneksi kepulit ovat häviävä luonnonvara Suomen poliittisesta kentästä. Päästään eroon hänkkäripuolueesta ehkä vihdoinkin.

    V'''tut ne mihinkään katoaa. Monimuotoinen maaseutu katoaa ensin.

    Kun keskusta esiintyi monopolina maaseudun asioiden asiantuntijapuolueena , näette mitä tapahtui?

    Maaseudun ihmisten asiat, luontoarvot ja omasiuudet alkoivat olla poliittisen voimapoliitiikan pelikenttänä milloin minkäkin hohkauksen hyväksi.

    Keskusta voi keskittyä poltetun maan taktiikkaansa,jos vain suinkin kannatusta löytyy, ottaa omaisuuksista kiinni ja asemoitua kasvukeskusten kuihduttamiseen..tähän heillä on vuosikymmenten kokemusta, keskustan vahvalta alueelta, Pohjois-Pohjanmaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Ranskaan suunnitellaan 20000 tuulivoimalaa. Suomeen kaavaillaan reilusti alle puolta määrää.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Ranskaan suunnitellaan 20000 tuulivoimalaa. Suomeen kaavaillaan reilusti alle puolta määrää.

    Eihän Ranskassa olekaan vastaavaa määrää luonnollista maaseudun monimuotoisuutta, metsää yms.
    Tehköön vaikka 200 000 tuulivoimalaa, ei vaikuta ilmastoon erityisemmin, enemmistönä vaikuttaa tyhmyyden laastarina.
    Ranska on hyväksikäyttänyt historiansa aikana kaiken mahdollisen, mukaan lukien luonnontilaiset alueet jos vaikka mihin tarkoitukseen.
    Hiilinielut ovat Ransakssa minimissä ja jäljelle jäänyt ylensyönnin takaia parturoitu Ranska voi muita maita velvoittaa pitämään luonnon monimuotoisuudesta lukua, ja suojeluista kiinni.
    Eurooppa hamuaa Suomen maaseutualueita hiilinieluiksi ja pörssiyhtiöt tuulivoimareservaatiksi, käänteistä luonnonsuojelua,,,

    Suomi ja Ranska--eivät ole missään suhteessa verrokkimaita!!

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Totta Suomessa nämä suunnitellut myllyt eivät pilaa mitään luontoarvoja eteenkään Pyhäjärvellä. Ryteikköjä riittää niidenkin jälkeen.

    Sinuakaan ennen ei luotoarvot ole kiinnostanut pätkääkään, mutta keksit ne nyt vastustaessa myllyjä. Vastustat kaikkea yrittäjyyttä meillä. Kateus on muuten loppumaton luonnonvara.
    0=0

    Äänestä

Ryteikkö katoaa?

Äänestä
  • Uskottelu ja olettaminen ovat uuskeskustan lanseeramia väittämiä paikallispolitiikassa, ja vahvat merkit samojen vehtaamisvälineistön käytöstä on Marinin hallituksessa, sitä ennen Sipilän hallituksessa.

    Caruna?
    Fortum?

    Valtioyhtiöiden taseet töihin, voi kirrottu lanseeraus. Valtio myi enemmistöosakkuudet ..ja nyt ollaan housut kintuissa energia,-turvallisuus,-ja ruokahuoltovarmuuden osalta, herrojen ja nyt myös rouvien ollessa varomattomia hyväntekjä narratiivinsä kera.
    Riskit eskaloituivat Venäjän Putinin kutristaesa otsaryppyjään..

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Uskottelu ja olettaminen ovat uuskeskustan lanseeramia väittämiä paikallispolitiikassa, ja vahvat merkit samojen vehtaamisvälineistön käytöstä on Marinin hallituksessa, sitä ennen Sipilän hallituksessa.

    Caruna?
    Fortum?

    Valtioyhtiöiden taseet töihin, voi kirrottu lanseeraus. Valtio myi enemmistöosakkuudet ..ja nyt ollaan housut kintuissa energia,-turvallisuus,-ja ruokahuoltovarmuuden osalta, herrojen ja nyt myös rouvien ollessa varomattomia hyväntekjä narratiivinsä kera.
    Riskit eskaloituivat Venäjän Putinin kutristaesa otsaryppyjään..

    Fortum luopui sähköjakelusta ja Caruna syntyi 2014. Kepu ei ollut silloin hallituksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Fortum luopui sähköjakelusta ja Caruna syntyi 2014. Kepu ei ollut silloin hallituksessa.

    Kokoomuksen ja demareiden ratkaisut ovat siis Kepun syytä?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Kokoomuksen ja demareiden ratkaisut ovat siis Kepun syytä?

    On, 100% kyllä, sillä niinhän kepulaiset siirtävät omat mokansa syyttömien syyksi ja maksettaviksi. On maan tapa ja kunnan perässä, että keskustan johdolla vikaratkaisut vyörytetään opposition syyksi, ja kunnassa vastaavat kiepautukista löydetään kepun näkökulmasta syylliset ovat varoituksia antaneet kuntalaiset versus oppositio.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    No anna hyvä ihminen esimerkki! No et anna kun väitteesi on TUULTA PASKAA!

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    No anna hyvä ihminen esimerkki! No et anna kun väitteesi on TUULTA PASKAA!

    Anna itse vasta-argumentti, missä KESKUSTA on valtuutettu valtuutetulta ottanut vastuun aiheuttamistaan kauaskantoisita virhepäätöksistä?
    Et varmaankaan heti muista...hehh hhe

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Anna itse vasta-argumentti, missä KESKUSTA on valtuutettu valtuutetulta ottanut vastuun aiheuttamistaan kauaskantoisita virhepäätöksistä?
    Et varmaankaan heti muista...hehh hhe

    Siinähän se kun nämä VIRHEPÄÄTÖKSET on teidän poloisten päässä!

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Siinähän se kun nämä VIRHEPÄÄTÖKSET on teidän poloisten päässä!

    lain mukaan mennään, korupuheita on kuultu, joo oo paikallisen "demokratian" oman lain tulkintaa vahvasti rivien väleissä. joopasti joo, vilunkia saa tehdä, kunhan ei jää kiinni.

    Äänestä

Ilmastonmuutoksen estämiseksi tarvitaan tuulivoimaa. Muuten edessä on suuri luontokato.

Äänestä
  • paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei milloinkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    paremmaksi kaikki muuttuu, hyväksi ei milloinkaan

    edellinen kommentti on kuin keskustan vaalilätinästä, vannovat silmää räpäyttämättä osaavansa (kunta)poliitikan teon ja ihmisen (kuntalainen) ensin- asenteen...

    huh hah hei, äänestämällä kepua hallaa meille muille teit..ja isellesikin..tätä mieltä ovat kaikki suomalaiset...ei vain pyhäjärviset

    Ihanaa ihanaa että kokeneet ketkut upottavat suohon niin itsensä, myös puoleensa, kun ovat hukanneet noin 30 vuoden aikana maaseudulle kotiin paluunsa

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Niinpä. Uuskepulaisuus ei välttämättä ole ollut hyväksi kaupungintaloudelle KTS. vaalikausi 2013 - 2017.

    Äänestä

  • "Paikalliset asukkaat, yhdistykset ja kuntien viranomaiset alueilla, joille uusia tuulipuistoja rakennetaan, myös protestoivat. Protestoivien asukkaiden tärkeimmät syyt hankkeiden lopettamiseen ovat turbiinien käyttöön liittyvä melusaaste, terveyskysymykset (infraääni- ja matalataajuisen melun vaikutukset terveyteen) ja vaikutukset maisemaan.”

    Äänestä

  • Löytyy myös luotettava "käppyrä" viimeiseltä 20vuodelta, josta näkee CO2 pitoisuuden ja keskilämpötilan. CO2 ei ole nostanut lämpöjä, käyrät eivät korreloi.

    Äänestä

Tiedättekö miksi kunta kaavoittajana ja tuulifirmat tulostavoitteineen ovat haluttomia laatimaan tuulivoiman maisema -, melu- ja välkemallinoksia?

Äänestä
  • Tiesittekö, että enemmän vikinää kuin tuulivoimasta on syntynyt pudokkaan lentäessä pihalle Kepun vaalituvasta?

    Äänestä

Otetaan esimerkiksi Nurmesnevalta Kuusaan suuntaan suunniteltu tuulivoimapuisto. Alueella ei ole asukkaita ja maat ovat sellaista korpea, että sinne ei kukaan huvin vuoksi mene.

Myllyistä ei ole kenellekään haittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mihin me tarvitsemme maaseudun luontoarvot rikkovaa tuulivoimateollisuutta? Mihin, tilastolliset laskelmat vahvistavat sitä, että vihreäsiirtymä on keinotekoinen , kuin suoraan lapaan syöttö, jolla taloustaitamattomat kuntapoliitikot saatiin suopeiksi käynnistämään Pohjois-Pohjamaalla satojen, tuhansien tuulivoimaloiden hamuaminen. Aikuisten ihmisten olisi luullut ymmärtävän, että se mikä vaikuttaa liian hyvältä ja helpolta, se ei ajan päästä ole sitä ollenkaan. Voi keskusta minkä teit Saarikon johdolla, jatkoit Marinin hallituksessa jo Sipilän aloittamaa päin hemmettiä maaseutua ohjaavaa politiikkaa.

Tekniikka ja Talous-lehti " ----Helsinki tukehtuu lumeen taas kerran, mutta kauanko? Me laskimme: Jos ilmasto lämpenee nykytahtia, kestää 300 vuotta ennen kuin lumikaaokset loppuvat kokonaan

Liioittelevat puheet eivät kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiseikkaa, että maailman ilmasto lämpenee. Lämpenemisestä myös aiheutuu oleellisia muutoksia jo kauan ennen kuin Helsingissä hiihdetään viimeistä kertaa. Esimerkiksi noin 150–200 vuoden päästä lumesta on tullut siinä määrin harvinaista, että yhteiskunnan toimintaa Helsingissä ei tarvitse enää suunnitella lumisateiden mukaan.

Nämä likimääräiset ennusteet perustuvat siihen oletukseen, että ilmasto maailmanlaajuisesti jatkaisi lämpenemistään entiseen tahtiin. Käykö näin todella vai ei, on aivan liian vaikea kysymys tällaisessa lyhyessä jutussa arvioitavaksi, mutta tällaista spekulaatiota voidaan käyttää ”entäs jos” -tyyppisenä oletuksena."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu