Rekkakuskit

Olen monesti miettinyt, kun rekka ajaa perseessä kiinni, että eipä uskaltaisi tehdä hätäjarrutusta. Tosiasiahan on se että rekka ei kerkeä jarruttaa vaan tulee henkilöauton päälle jos ei tajua pitää turvaväliä. Joutuisin 2 kertaa miettimään jos ihminen hyppää tielle, että jarrutanko ja voin menettää oman henkeni vai ajaisinko päälle. Oma vai toisen henki? Rekkakuskit ovat "ammattiautoilijoita" ja heidän mielestäni pitäisi tietää mikä riski on ajaa isolla autolla turvaväliä piettämättä.
303127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Rekkakuskilla ei sinänsä ole oma henki kyseessä, kun hän roikkuu edellämenijässä kiinni. Toki se henkilöauto vähän haittaa menoa pyöriessään renkaiden välissä, mutta silti rekkakuski voi olla kohtuullisen turvallisella mielellä. Luulen kuitenkin, että suurin syy siihen perässä roikkumiseen on ihan puhdas typeryys. Sen voi todeta, kun käy läpi näiden roikkujien esittämiä perusteluja perässä roikkumiselle:

- Aikataulu painaa päälle. (Rekkakuski luulee, että mitä lähempänä ajaa, sitä nopeammin oma auto kulkee. Näinhän ei ole, vaan se perässä tulijankin nopeus on oikeasti sama kuin edellä menijällä.)
- Pitää pystyä keräämään vauhtia tulevaan mäkeen. (Juuri sen vuoksi, että rekka ajaa edellä menijän puskurissa, se ei pysty keräämään vauhtia. Jos väliä olisi, vauhdin kerääminen onnistuisi.)
- Rekka pysyy tiukemmin tiessä kiinni kuin henkilöauto. (Tästä ilmeisesti tehdään se johtopäätös, että rekka myös pysähtyy nopeammin.)
- Rekka on korkeampi, joten siitä näkee kauemmas. Tämän vuoksi rekkakuski pystyy ennakoimaan tulevat tilanteet paremmin. (Neljä sanaa: pusikosta tielle juokseva hirvi.)

Ns. isomman etuoikeutta rekkakuski käyttää myös silloin, kun vaihtaa kaistaa varoittamatta, tulee kolmion takaa eteen tai muuten vain jättää väistämisvelvollisuutensa käyttämättä. Osa rekkakuskeista vain tuntuu olevan aidosti tyhmiä, joten eivät he ymmärrä perusteluja esimerkiksi siitä, miksi turvaväliä pitäisi pitää. Poliisikaan ei hirveästi heidän toimintaansa puutu, joten he voivat huoletta jatkaa toimintaansa.

Äänestä
  • Kirjoittelen, vaikka tiedänkin, että taas tulee lunta tupaan.
    Ja sanon jo etukäteen, etten puolustele mitään. Asioita vaan voi katsoa myös toiselta kantilta.

    - Aikataulu painaa päälle. Mikähän kun en oikein jaksa uskoa, että rekka jää taakse roikkumaan jos edelläajava vähänkin joustaa ja tajuaa, että ei ole hänen asiansa opettaa rekkakuskia. Ajaisi mieluummin vähän enemmän oikealle ja antaisi rekan mennä menojaan, jos tuntee tarvetta niin eikun pirautus poliisille.

    - Pitää pystyä keräämään vauhtia mäkeen; Sama kuin edellä ja sitten vielä. Oletko sitä mieltä, että rekan pitäisi aina pudottaa sileällä vauhti minimiin ja lähteä sitten keräämään uutta vauhtia. Tosi hyvä energiansäästökeino. Ja rekan pudottaessa vauhtia, olisi joku jo kuitenkin mennyt ohi ja jäänyt siihen tupeksimaan.

    - Rekka pysyy paremmin tiessä; tämä oli heitto minulle:) Noin sanoessani vastasin kysymykseen kun joku ihmetteli, miksei rekat aja yhtä hiljaa kuin hän. Siinä yhteydessä ei puhuttu perässä roikkumisesta.

    - Rekka on korkeampi; no tuohan on totta, mutta siitä ei ole kyllä mitään apua jos edessä on toinen auto. Jos taas ei ole niin kyllä siinä hirvi on heikoilla.

    - Kolmion takaa tulo; itse joudun jarruttamaan useinkin kun on tuota teollisuutta matkan varrella ja vilkkaahko liikenne. Eiväthän ne rekat painavan lastinsa kanssa ehdi väliin niin etteikö aina joku joutuisi vähän jarruttamaan. Minua se ei ainakaan haittaa. Ja siksi toiseksi, kun rekan päästää eteen niin voin sanoa, että poikkeuksetta rekka ajaa jonkin aikaa pientareella ja laskee autoja ohitseen.

    Talvikelillä taas rekkakuski yrittää mahdollisuuksien mukaan pitää "junan" liikkeessä tullessaan kolmion takaa, etenkin jos on vähänkään ja vaikka kuinka loivaa nousua tielle.
    Viime talvena poikani kertoi tapauksesta Joensuun liepeillä; hän oli ensimmäisenä menossa risteykseen ja vasemmalta tuli autoja yhtenäisenä jonona. Hän hivutti ja hivutti mutta kukaan ei tinkinyt oikeuksistaan ja niin auto tietenkin oli pakko pysäyttää.
    Eihän se siitä sitten eteenpäin lähtenyt. Taakse oli muodostunut jo melkoinen jono ja torvet soi. Ei auttanut muu kuin hypätä ohjaamosta ulos ja mennä juttelemaan takanatuleville, että nyt pitäisi vähän peruuttaa....kaikkien. No siinähän se riemu alkoikin:D
    Kaikki eivät uskaltaneet peruuttaa ja lopulta siinä kävi niin, että poikani peruutteli niitä autoja ja kenelläkään ei ollut enää kiire minnekään. Kyllä siinä jokunen kymmentä ihmistä myöhästyi kunnolla töistä sinä aamuna.
    Ne ihmiset, jotka siinä olivat, olivat sanoneet, että ymmärtävät nyt taas ainakin yhden asian paremmin.

    - Kaistanvaihdot pitäisi kaikkien hoitaa tyylikkäästi, se on totta.
    Risteyksissä kyllä pitäisi henkilöauton ottaa huomioon iso auto ja sen ajolinjat. Se on opetettu jo silloin kun olen itse ajanut kortin ja näyttääpä tuo olevan uusimmassa autokoulun oppikirjassakin.

    *ja nyt jään taas odottamaan henkilööni kohdistuvia kommentteja:)*

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Kirjoittelen, vaikka tiedänkin, että taas tulee lunta tupaan.

    Minkä minä sille voin, ettet sinä ymmärrä asiallisia selityksiä. Yritän kuitenkin.

    "Aikataulu painaa päälle. Mikähän kun en oikein jaksa uskoa, että rekka jää taakse roikkumaan jos edelläajava vähänkin joustaa ja tajuaa, että ei ole hänen asiansa opettaa rekkakuskia."

    Ahaa, siis rekkakuskilla on oikeus roikkua perseessä, jos edellä menijä ei jousta? Niin kuin esimerkiksi silloin, kun edessä on katkeamaton jono ruuhka-aikaan. Jokaisen pitäisi ilmeisesti tehdä tilaa tälle yhdelle rekkakuskille? Miten tehdään seuraavassa tilanteessa: Jonossa menee ensimmäisenä rekka. Sitten menee muutama henkilöauto ja viimeisenä rekka. Onko nyt tuolla viimeisellä rekalla oikeus hiillostaa edessä menijäänsä? Mitä se kuski voittaa hiillostamalla, kun jonon keulilla on kuitenkin rekka, jonka ohi ei pääse millään?

    "Pitää pystyä keräämään vauhtia mäkeen; Sama kuin edellä ja sitten vielä. Oletko sitä mieltä, että rekan pitäisi aina pudottaa sileällä vauhti minimiin ja lähteä sitten keräämään uutta vauhtia."

    Tätä on sinulle yritetty selittää jo aikaisemminkin, mutta jostain syystä et vain ymmärrä. Yritän kuitenkin vielä. Jos nyt ei onnistu, niin antaa olla.

    Kuvittele tilanne, että ha menee 85 km/h vakionopeudensäätimellä. Perseessä tulee tasaisella rekka - luonnollisesti samalla nopeudella. Edessä on ylämäki, johon rekka haluaisi kerätä vauhtia. Miten se onnistuu, kun ha on viiden metrin päässä edessä?

    Ei se onnistu mitenkään. Ha ei kiihdytä, joten rekan on ajettava sitä 85:ä kiltisti. Ylämäki alkaa, joten rekan vauhti hiipuu. Rekka jää jälkeen ha:sta. Lopulta se kuitenkin pääsee mäen päälle ja lähtee taas kelaamaan vauhtia. Ajaa tietysti rajoitinta vasten, joten kohta se on ottanut ha:n kiinni. Jälleen ajetaan tappituntumalla hetki, kunnes tulee ylämäki. Ja taas rekka jää...

    Miten sitten pitäisi toimia? Rekka jättääkin vaikka 500 metriä väliä, ja ajaa sitä tasaista 85:ä tuolta matkan päästä. Kun kuski näkee, että ylämäki lähestyy, hän kiihdyttää. Ha:n perse lähestyy, mutta eipä haittaa mitään, kun kerran väliä on. Väli lyhenee ja lyhenee ollen pienimmillään alle 100 metriä. Sitten alkaa ylämäki. Rekan vauhti hiipuu, muttei hirveästi, koska sillä on vauhtia enemmän kuin aikaisempi 85 km/h. Matka ha:oon lähtee taas kasvamaan. Lopulta rekka pääsee mäen päälle - mutta tällä kertaa sillä on selvästi enemmän vauhtia, koska se pääsi kiihdyttämään ennen mäkeä. Ja se pääsi kiihdyttämään juuri siksi, että se oli jättänyt väliä edellä menijään. Jostain syystä tämä on sinun niin kovin vaikea ymmärtää. Et ymmärrä edes sitä, että on sen rekan itsensä edun mukaista jättää tuota hajurakoa.

    Minä sovellan tuota joskus vakionopeussäätimellä jonossa ajaessani. Jonon vauhtihan yleensä soutaa. Sen sijaan, että lähtisin tuohon soutamiseen mukaan, säädän vakionopeussäätimen jonon keskimääräiseen nopeuteen. Kun jonon vauhti hidastuu, otan edellä menijää kiinni. Kun jonon vauhti kiihtyy, kasvaa väli edellä menijään. Keskimääräisesti menen kuitenkin jonon nopeutta. Helppoa ja yksinkertaista, kun se osaa! Eikä tarvitse koskea polkimiin, joten vakkaristakin otetaan hyöty irti.

    "Rekka pysyy paremmin tiessä; tämä oli heitto minulle:) Noin sanoessani vastasin kysymykseen kun joku ihmetteli, miksei rekat aja yhtä hiljaa kuin hän."

    Siinä yhteydessä puhuttiin nimenomaan perseessä roikkumisesta. Muistan tämän siksi, että tuo heittosi oli vastaukseni kirjoitukseeni, jossa kritisoin rekkojen perseessä roikkumista peilikirkkaalla jäällä. Toki samalla ihmettelin sitä, miten rekat uskalsivat ajaa niin lujaa, vaikka niiden jarrutusmatka onkin moninkertainen ha:oon verrattuna.

    "Rekka on korkeampi; no tuohan on totta, mutta siitä ei ole kyllä mitään apua jos edessä on toinen auto. Jos taas ei ole niin kyllä siinä hirvi on heikoilla."

    Et ymmärtänyt taaskaan. Monet rekkakuskit sanovat, että he voivat ajaa edellä menevän ha:n perseessä kiinni siksi, että he näkevät pidemmälle ja voivat siksi ennakoi liikennettä paremmin. Kun ha ei vielä edes tiedä tulevasta hidastuksesta, on rekka jo jarruttamassa. Näille kuskeille ei kuitenkaan tule mieleen se, että jos pusikosta hyppää hirvi ha:n eteen, ei rekkakuski näe sitä hirveä hetkeäkään aikaisemmin. Tällöin ha joutuu paniikkijarruttamaan ja hetkeä myöhemmin ottaa tietysti rekan perseeseensä.

    Kyllä minäkin sen ymmärrän, että esimerkiksi kolmion takaa tullessaan rekka joutuu tulemaan tiukkaankin paikkaan. Joskus on jopa niin, että mutkasta tultaessa suoralle, on suoralla rekka poikittain, kun se on tulossa joltain metsätieltä. Kyllä minä tajuan, ettei tuollaisessa tilanteessa rekka ole voinut ennustaa ha:n tuloa. On kuitenkin semmoisiakin tilanteita, että rekka tulee teen, vaikka takana olisi pitkä pätkä tyhjää suoraa. Onhan se tietysti tympeää pysähtyä kolmion takaa, mutta yhtä tympeää on sillä ha:lla liukua renkaat sutissa alamäkeä ja miettiä, että ehtiikö pysähtyä ennen rekkaa vai ei.

    Olet jos osoittanut, ettet osaa ajatella asioita kuin yhdeltä kantilta. Voidaan siis lopettaa tämä vuoropuhelu heti alkuunsa. Kirjoitukseni ei ollut sinulle tarkoitettu.

    Äänestä

  • Tane_k kirjoitti:

    vaan;)

    Nyt huomasin kirjoituksestasi, että jauhat vain ja ainoastaan jotain tiettyä tilannetta.

    *ne mäet eivät muuten sijoitu tasaisesti määrävälein*

    Hauskinta asiassa on se, että vaikka olin yhdessä kohdassa aivan tismalleen samaa mieltä kanssasi niin silti sanoit, etten taaskaan ymmärtänyt. Aika huvittavaa Sinulta:D

    Kyllähän minä sen toki ymmärsin, että kirjoitus ei ollut ainoastaan minulle. Tarkoitatko ehkä, että minulla ei ole oikeutta ottaa kantaa asiaan?

    Onhan se aika mieletöntä jos täällä saa vain ilkeästi kirjoitella yhdestä ammattiryhmästä. Kuitenkin viime päivinäkin on saanut lukea todella monesta h-autojen ja moottoripyörien kuolonkolareista, kaikissa niissä kohellettiin vaikkei rekkaa näkynyt mailla eikä halmeilla.....eikä ollut edes liukasta.

    On se kurjaa kun _kaikki_ Rahtarit ovat niin tolloja. Kyllä teidän mollaajien pitäisi päästä edes pariksi viikoksi heidän tilalleen, ei olisi mitään ongelmia liikenteessä.....ja taas maailma pelastuisi;D

    sä tane kirjoitat paljon viisaampia kuin tuo sinivilkku, jolla tuppaa olemaan vain toiselta kantilta katsottuna asioita.
    Olipa kiva lukea selkeätä ja asiallista tekstiä joka on vielä faktaa.

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    vaan;)

    Nyt huomasin kirjoituksestasi, että jauhat vain ja ainoastaan jotain tiettyä tilannetta.

    *ne mäet eivät muuten sijoitu tasaisesti määrävälein*

    Hauskinta asiassa on se, että vaikka olin yhdessä kohdassa aivan tismalleen samaa mieltä kanssasi niin silti sanoit, etten taaskaan ymmärtänyt. Aika huvittavaa Sinulta:D

    Kyllähän minä sen toki ymmärsin, että kirjoitus ei ollut ainoastaan minulle. Tarkoitatko ehkä, että minulla ei ole oikeutta ottaa kantaa asiaan?

    Onhan se aika mieletöntä jos täällä saa vain ilkeästi kirjoitella yhdestä ammattiryhmästä. Kuitenkin viime päivinäkin on saanut lukea todella monesta h-autojen ja moottoripyörien kuolonkolareista, kaikissa niissä kohellettiin vaikkei rekkaa näkynyt mailla eikä halmeilla.....eikä ollut edes liukasta.

    On se kurjaa kun _kaikki_ Rahtarit ovat niin tolloja. Kyllä teidän mollaajien pitäisi päästä edes pariksi viikoksi heidän tilalleen, ei olisi mitään ongelmia liikenteessä.....ja taas maailma pelastuisi;D

    "On se kurjaa kun _kaikki_ Rahtarit ovat niin tolloja."

    Ja jälleen paljastat ymmärtämättömyytesi. En ole missään vaiheessa sanonut, että kaikki rahtarit ovat tolloja. Täällä on kritisoitu vain niitä tollosti käyttäytyviä (eli mm. perseessä roikkujia). Muista ei ole puhuttu sanaakaan tai korkeintaan jossain sivulauseessa jotain mainittu. Sinä puolestasi muistat puolustella niiden tollojen tolloilujakin.

    "*ne mäet eivät muuten sijoitu tasaisesti määrävälein*"

    En tarkoittanut aikaisemmalla, ettet saisi kirjoittaa. Kuitenkin nytkin tuolla virkkeellä paljastit, ettei sinulla riitä ymmärrys näihin asioihin keskusteluun. Silloin kannattaa olla hiljaa ja miettiä asioita itsekseen sekä tietysti kuunnella fiksumpia. Ehkä ymmärrys joskus sinullekin tulee, kun tarpeeksi kauan mietit. Siis mieti, äläkä tuo keskeneräisiä mietteitä julki.

    keskeneräiset mietteesi:D

    Jospa nyt vaivaudut itse ajattelemaan *oletan Sinulla kapasiteettia olevan;)*, niin huomaat itsekin, että käsittelit yhden mäen ja taas kohta se h-auto nysvää siinä edessä. Taas rekan pitää siis jättäytyä 500 metriä.......Suoraan sanottuna olet aika naurettava.

    Vedän vähän takaisin, ehkä se et ollut juuri Sinä, mutta kyllä täällä on moneen kertaan annettu ymmärtää Rahtareiden olevan niitä vihon viimeisiä kuljettajia. Kun taas liki kaikki h-autolla ajavat kuvittelevat olevansa maailman parhaita suhareita. Sinäkään et varmasti omasta ajamisestasi löydä yhtään virheitä.

    Ehkäpä minä tosiaan lopetan näihin rekkajuttuihin kirjoittamisen. En näet halua, että te vielä lisää alatte leikkiä kouluttajaa, sillä tilanne on nyt jo aika villi. Jos eivät ne Rahtarit olisi kuitenkin olleet niin skarppeina liikenteessä niin etenkin Konginkankaan onnettomuuden jälkeen olisi tieliikenne vaatinut monen monta varmaa kuolonuhria "kolutustilanteissa".
    Onhan se helppoa osoitella sormella Rahtareita, mutta missä ihmeessä teidän oma itsesuojeluvaistonne on?

    Et pysty mitenkään järkevästi puolustelemaan rekkojen perseessä roikkumista. Lopeta itsesi nolaaminen.

    Äänestä

  • Tane_k kirjoitti:

    Minkä minä sille voin, ettet sinä ymmärrä asiallisia selityksiä. Yritän kuitenkin.

    "Aikataulu painaa päälle. Mikähän kun en oikein jaksa uskoa, että rekka jää taakse roikkumaan jos edelläajava vähänkin joustaa ja tajuaa, että ei ole hänen asiansa opettaa rekkakuskia."

    Ahaa, siis rekkakuskilla on oikeus roikkua perseessä, jos edellä menijä ei jousta? Niin kuin esimerkiksi silloin, kun edessä on katkeamaton jono ruuhka-aikaan. Jokaisen pitäisi ilmeisesti tehdä tilaa tälle yhdelle rekkakuskille? Miten tehdään seuraavassa tilanteessa: Jonossa menee ensimmäisenä rekka. Sitten menee muutama henkilöauto ja viimeisenä rekka. Onko nyt tuolla viimeisellä rekalla oikeus hiillostaa edessä menijäänsä? Mitä se kuski voittaa hiillostamalla, kun jonon keulilla on kuitenkin rekka, jonka ohi ei pääse millään?

    "Pitää pystyä keräämään vauhtia mäkeen; Sama kuin edellä ja sitten vielä. Oletko sitä mieltä, että rekan pitäisi aina pudottaa sileällä vauhti minimiin ja lähteä sitten keräämään uutta vauhtia."

    Tätä on sinulle yritetty selittää jo aikaisemminkin, mutta jostain syystä et vain ymmärrä. Yritän kuitenkin vielä. Jos nyt ei onnistu, niin antaa olla.

    Kuvittele tilanne, että ha menee 85 km/h vakionopeudensäätimellä. Perseessä tulee tasaisella rekka - luonnollisesti samalla nopeudella. Edessä on ylämäki, johon rekka haluaisi kerätä vauhtia. Miten se onnistuu, kun ha on viiden metrin päässä edessä?

    Ei se onnistu mitenkään. Ha ei kiihdytä, joten rekan on ajettava sitä 85:ä kiltisti. Ylämäki alkaa, joten rekan vauhti hiipuu. Rekka jää jälkeen ha:sta. Lopulta se kuitenkin pääsee mäen päälle ja lähtee taas kelaamaan vauhtia. Ajaa tietysti rajoitinta vasten, joten kohta se on ottanut ha:n kiinni. Jälleen ajetaan tappituntumalla hetki, kunnes tulee ylämäki. Ja taas rekka jää...

    Miten sitten pitäisi toimia? Rekka jättääkin vaikka 500 metriä väliä, ja ajaa sitä tasaista 85:ä tuolta matkan päästä. Kun kuski näkee, että ylämäki lähestyy, hän kiihdyttää. Ha:n perse lähestyy, mutta eipä haittaa mitään, kun kerran väliä on. Väli lyhenee ja lyhenee ollen pienimmillään alle 100 metriä. Sitten alkaa ylämäki. Rekan vauhti hiipuu, muttei hirveästi, koska sillä on vauhtia enemmän kuin aikaisempi 85 km/h. Matka ha:oon lähtee taas kasvamaan. Lopulta rekka pääsee mäen päälle - mutta tällä kertaa sillä on selvästi enemmän vauhtia, koska se pääsi kiihdyttämään ennen mäkeä. Ja se pääsi kiihdyttämään juuri siksi, että se oli jättänyt väliä edellä menijään. Jostain syystä tämä on sinun niin kovin vaikea ymmärtää. Et ymmärrä edes sitä, että on sen rekan itsensä edun mukaista jättää tuota hajurakoa.

    Minä sovellan tuota joskus vakionopeussäätimellä jonossa ajaessani. Jonon vauhtihan yleensä soutaa. Sen sijaan, että lähtisin tuohon soutamiseen mukaan, säädän vakionopeussäätimen jonon keskimääräiseen nopeuteen. Kun jonon vauhti hidastuu, otan edellä menijää kiinni. Kun jonon vauhti kiihtyy, kasvaa väli edellä menijään. Keskimääräisesti menen kuitenkin jonon nopeutta. Helppoa ja yksinkertaista, kun se osaa! Eikä tarvitse koskea polkimiin, joten vakkaristakin otetaan hyöty irti.

    "Rekka pysyy paremmin tiessä; tämä oli heitto minulle:) Noin sanoessani vastasin kysymykseen kun joku ihmetteli, miksei rekat aja yhtä hiljaa kuin hän."

    Siinä yhteydessä puhuttiin nimenomaan perseessä roikkumisesta. Muistan tämän siksi, että tuo heittosi oli vastaukseni kirjoitukseeni, jossa kritisoin rekkojen perseessä roikkumista peilikirkkaalla jäällä. Toki samalla ihmettelin sitä, miten rekat uskalsivat ajaa niin lujaa, vaikka niiden jarrutusmatka onkin moninkertainen ha:oon verrattuna.

    "Rekka on korkeampi; no tuohan on totta, mutta siitä ei ole kyllä mitään apua jos edessä on toinen auto. Jos taas ei ole niin kyllä siinä hirvi on heikoilla."

    Et ymmärtänyt taaskaan. Monet rekkakuskit sanovat, että he voivat ajaa edellä menevän ha:n perseessä kiinni siksi, että he näkevät pidemmälle ja voivat siksi ennakoi liikennettä paremmin. Kun ha ei vielä edes tiedä tulevasta hidastuksesta, on rekka jo jarruttamassa. Näille kuskeille ei kuitenkaan tule mieleen se, että jos pusikosta hyppää hirvi ha:n eteen, ei rekkakuski näe sitä hirveä hetkeäkään aikaisemmin. Tällöin ha joutuu paniikkijarruttamaan ja hetkeä myöhemmin ottaa tietysti rekan perseeseensä.

    Kyllä minäkin sen ymmärrän, että esimerkiksi kolmion takaa tullessaan rekka joutuu tulemaan tiukkaankin paikkaan. Joskus on jopa niin, että mutkasta tultaessa suoralle, on suoralla rekka poikittain, kun se on tulossa joltain metsätieltä. Kyllä minä tajuan, ettei tuollaisessa tilanteessa rekka ole voinut ennustaa ha:n tuloa. On kuitenkin semmoisiakin tilanteita, että rekka tulee teen, vaikka takana olisi pitkä pätkä tyhjää suoraa. Onhan se tietysti tympeää pysähtyä kolmion takaa, mutta yhtä tympeää on sillä ha:lla liukua renkaat sutissa alamäkeä ja miettiä, että ehtiikö pysähtyä ennen rekkaa vai ei.

    Olet jos osoittanut, ettet osaa ajatella asioita kuin yhdeltä kantilta. Voidaan siis lopettaa tämä vuoropuhelu heti alkuunsa. Kirjoitukseni ei ollut sinulle tarkoitettu.

    Se nopeudenrajoitin on säädetty 89km/h nopeuteen. Jos nyt sitten ajetaan sitä 85km/h siihen mäkeen, niin ei siihen vauhtiin enää hirveästi kerätä vauhtia, ainakaan minun mielestäni. Vai oletko eri mieltä?

    > Rekka jää jälkeen ha:sta. Lopulta se kuitenkin pääsee mäen
    > päälle ja lähtee taas kelaamaan vauhtia. Ajaa tietysti
    > rajoitinta vasten, joten kohta se on ottanut ha:n kiinni.

    Eli rekka jää jälkeen henkilöautosta joka ajaa 85km/h tasaisesti koko ajan. Ajamalla 89km/h saadaan ha kiinni hetkessä?

    Jos et tiedä niitä suurimpia mahdollisia ajonopeuksia, niin turha se on alkaa täällä pätemään. Rajoittimet on säädetty 89km/h. Sinä puhut, ihan kuin ne olisikin säädetty 100km/h. Tietysti, jos nyt esimerkissäsi oltaisiin ha:n perässä ajettu 75km/h mäkeen, niin se on jo lähes 15km/h hitaammin kuin rajoittimen sallima ja siihen voi jo kerätä vauhtia.

    Äänestä

  • joona_joona kirjoitti:

    Olen kanssasi aika samoilla linjoilla tuon nopeuden keräämisen suhteen. Kyllähän tuo 4km/h vaikutuksenkin huomaa, riippuen mäestä, autosta ja kuormasta.

    Muutaman km/h nopeuseroa tärkeämpänä pidän kuitenkinn sitä että ajaa mäkeen "veto päällä", oli nopeus sitten mikä tahansa.

    Jos kaikki ihmiset ajaisivat jonossa niinkuin sinä niin ei olis jonoja eikä ruuhkia eikä kolareita.

    Juuri siitä johtuivat viimeiset kolme suurta kolari sumaa kun ihmiset eivät aja niinkuin sinä.
    Sinun varmaan kannattaisi alkaa pitämään jossain radio ja tv kanavalla liikenne valistusta, kun on tuo sanakin niin hallussa

    Äänestä

  • joona_joona kirjoitti:

    Se nopeudenrajoitin on säädetty 89km/h nopeuteen. Jos nyt sitten ajetaan sitä 85km/h siihen mäkeen, niin ei siihen vauhtiin enää hirveästi kerätä vauhtia, ainakaan minun mielestäni. Vai oletko eri mieltä?

    > Rekka jää jälkeen ha:sta. Lopulta se kuitenkin pääsee mäen
    > päälle ja lähtee taas kelaamaan vauhtia. Ajaa tietysti
    > rajoitinta vasten, joten kohta se on ottanut ha:n kiinni.

    Eli rekka jää jälkeen henkilöautosta joka ajaa 85km/h tasaisesti koko ajan. Ajamalla 89km/h saadaan ha kiinni hetkessä?

    Jos et tiedä niitä suurimpia mahdollisia ajonopeuksia, niin turha se on alkaa täällä pätemään. Rajoittimet on säädetty 89km/h. Sinä puhut, ihan kuin ne olisikin säädetty 100km/h. Tietysti, jos nyt esimerkissäsi oltaisiin ha:n perässä ajettu 75km/h mäkeen, niin se on jo lähes 15km/h hitaammin kuin rajoittimen sallima ja siihen voi jo kerätä vauhtia.

    Sinivilkun vuoksi yritin käyttää yksinkertaista tekstiä, enkä niin tarkasti miettinyt jokaista yksityiskohtaan. Käytin esimerkkinä nopeutta 85, koska usein itse ajan 85:ä. Olen tarkistanut mittarini useammastakin taulusta ja niiden lisäksi vielä kahdesta gps:stä, joten tiedän tarkkaan, mikä on todellinen nopeuteni.

    Tuosta 85:stä huolimatta perseeseeni liimautuu joskus rekka. Luonnollisesti hiljaisemmalla nopeudella - esimerkiksi jonossa ajettaessa - rekkoja liimautuu perseeseen useammin. Eli ei ole tuulesta temmattu se, että rekka ottaa kiinni 85:ä ajavan ha:n.

    "Se nopeudenrajoitin on säädetty 89km/h nopeuteen. Jos nyt sitten ajetaan sitä 85km/h siihen mäkeen, niin ei siihen vauhtiin enää hirveästi kerätä vauhtia, ainakaan minun mielestäni. Vai oletko eri mieltä?"

    Järjellä ajatellen olet täysin oikeassa. Voikin kysyä, että miksi tuosta huolimatta jotkut rekat hiillostavat 85:ä ajavaa autoilijaa. Jos nopeuden nosto 85->89 ei ole merkittävä, miksi rekan pitää silti hiillostaa?

    En kuitenkaan rekkoja tarkkaan tunne, joten en tiedä, onko tuolla 4 km/h:lla merkitystä mäkeen tultaessa. Jos sillä on, niin silloinhan rekan pitää nimenomaan jättää väliä edellä ajavaan. Näin se voi kelata tuon 4 km/h enemmän vauhtia juuri ennen mäkeä.

    Ai niin, kun Sinivilkku toisessa viestissä ihmetteli, että pitääkö se 500 metrin välin antaa tulla jokaisen mäen jälkeen. Vastaus on, että ei pidä. Katsos kun se väli lyhenee ennen mäkeä, kun rekka kelaa vauhtia, mutta pitenee taas mäessä, kun rekan vauhti hidastuu. Väli siis välillä lyhenee ja välillä pitenee ihan automaattisesti ilman, että sitä erikseen tarvitsee miettiä. Jälleen tuota ei pidä lukea niin kuin piru raamattua. 500 metriä otin vain esimerkiksi. Sopiva välimatkahan selviää kokeilemalla.

    Jos taas rekka ei saa kiinni ha:ta noin pienellä nopeuserolla, niin tilannehan on ha:n puolelta helppo korjata. Odottaa vain, että tulee sopivan jyrkkä mäki, ja hidastaa sen juurella. Rekalla kestää iäisyys kammeta itsensä mäen päälle, ja ha on sen jälkeen jo kaukana. Tietenkään en ketään kehota noin tekemään, mutta toisaalta rekkakin voi estää kiusanteon jättämällä sopivan turvavälin.

    Äänestä

  • ...lukiessani en voi kuin todeta,että puhut asiaa!! Itse rekkakuskina hermostun itsekin perässä roikkujiin. Minulla nyt vain on se etu henkilöautoihin nähden,että otan "lällärin" käteen ja huudan takanani olevalle toiselle rekkakuskille turvavälistä! Se tehoaa poikkeuksetta!

    Äänestä

  • Tane_k kirjoitti:

    Sinivilkun vuoksi yritin käyttää yksinkertaista tekstiä, enkä niin tarkasti miettinyt jokaista yksityiskohtaan. Käytin esimerkkinä nopeutta 85, koska usein itse ajan 85:ä. Olen tarkistanut mittarini useammastakin taulusta ja niiden lisäksi vielä kahdesta gps:stä, joten tiedän tarkkaan, mikä on todellinen nopeuteni.

    Tuosta 85:stä huolimatta perseeseeni liimautuu joskus rekka. Luonnollisesti hiljaisemmalla nopeudella - esimerkiksi jonossa ajettaessa - rekkoja liimautuu perseeseen useammin. Eli ei ole tuulesta temmattu se, että rekka ottaa kiinni 85:ä ajavan ha:n.

    "Se nopeudenrajoitin on säädetty 89km/h nopeuteen. Jos nyt sitten ajetaan sitä 85km/h siihen mäkeen, niin ei siihen vauhtiin enää hirveästi kerätä vauhtia, ainakaan minun mielestäni. Vai oletko eri mieltä?"

    Järjellä ajatellen olet täysin oikeassa. Voikin kysyä, että miksi tuosta huolimatta jotkut rekat hiillostavat 85:ä ajavaa autoilijaa. Jos nopeuden nosto 85->89 ei ole merkittävä, miksi rekan pitää silti hiillostaa?

    En kuitenkaan rekkoja tarkkaan tunne, joten en tiedä, onko tuolla 4 km/h:lla merkitystä mäkeen tultaessa. Jos sillä on, niin silloinhan rekan pitää nimenomaan jättää väliä edellä ajavaan. Näin se voi kelata tuon 4 km/h enemmän vauhtia juuri ennen mäkeä.

    Ai niin, kun Sinivilkku toisessa viestissä ihmetteli, että pitääkö se 500 metrin välin antaa tulla jokaisen mäen jälkeen. Vastaus on, että ei pidä. Katsos kun se väli lyhenee ennen mäkeä, kun rekka kelaa vauhtia, mutta pitenee taas mäessä, kun rekan vauhti hidastuu. Väli siis välillä lyhenee ja välillä pitenee ihan automaattisesti ilman, että sitä erikseen tarvitsee miettiä. Jälleen tuota ei pidä lukea niin kuin piru raamattua. 500 metriä otin vain esimerkiksi. Sopiva välimatkahan selviää kokeilemalla.

    Jos taas rekka ei saa kiinni ha:ta noin pienellä nopeuserolla, niin tilannehan on ha:n puolelta helppo korjata. Odottaa vain, että tulee sopivan jyrkkä mäki, ja hidastaa sen juurella. Rekalla kestää iäisyys kammeta itsensä mäen päälle, ja ha on sen jälkeen jo kaukana. Tietenkään en ketään kehota noin tekemään, mutta toisaalta rekkakin voi estää kiusanteon jättämällä sopivan turvavälin.

    > Järjellä ajatellen olet täysin oikeassa. Voikin kysyä, että
    > miksi tuosta huolimatta jotkut rekat hiillostavat 85:ä ajavaa
    > autoilijaa. Jos nopeuden nosto 85->89 ei ole merkittävä,
    > miksi rekan pitää silti hiillostaa?

    Eiköhän se syy ole loppujen lopuksi ihan vain siinä, että halutaan ajaa rajoitinta vasten mahdollisimman nopeasti. Itse ajaisin muuten myös rajoitinta vasten aina, mutta hiukan alle rajoittimen alla ajaminen säästää naftaa ja firma arvostaa sitä.

    Yhtä hyvin voidaan kysyä, miksi henkilöautot hiillostavat niin toistensa kuin raskaan kaluston takapuskurissa, vaikka ei siitä ole mitään merkittävää hyötyä. Se vain (valitettavasti) kuuluu tähän liikennekulttuuriimme.

    > En kuitenkaan rekkoja tarkkaan tunne, joten en tiedä, onko
    > tuolla 4 km/h:lla merkitystä mäkeen tultaessa.

    Niin, esimerkiksi maksimipainoinen kasetti/pöllirekka saattaa kulkea hieman paremmin sinne mäen päälle. Mutta eiköhän se loppujen lopuksi ole aika sama, ajaako sitä 85 vai 89km/h. Harmittaa vain, että oma auto on niin nuhapumppu ettei jaksa edes tyhjänä yhtään pidempää mäkeä =/

    "Niin, esimerkiksi maksimipainoinen kasetti/pöllirekka saattaa kulkea hieman paremmin sinne mäen päälle. Mutta eiköhän se loppujen lopuksi ole aika sama, ajaako sitä 85 vai 89km/h. Harmittaa vain, että oma auto on niin nuhapumppu ettei jaksa edes tyhjänä yhtään pidempää mäkeä =/"

    Psykologinen kysymyshän tuo on, veto tuntuu kyllä etenevän mukavasti, kun pyrkii pitämään parasta mahdollista nopeutta yllä, vaikka käytännössä se ei juuri mitään hyödytä.

    Parempihan se on antaa vauhdin hiukan pudota, kuin viimeisillä reserveillä kiskoa. Säästyy polttoainettakin.

    Äänestä

  • Kun kevät on alkanut huomataan mitä vaurioita tienvarsien puille,kasvustolle ja pitemällä viiveellä pohjavesille, teiden suolaamisella on aiheutettu. Liikenneturvallisuuden nimissä rekoissa torkkuvat kuskit pitäisi ohjata tiepuoleen. Kaukokuljetukset tulisi keskittää rautateille ja selväpäisimmät kuljettajat/ liikennöitsijät työllistyisivät jakeluliikenteessä.

    Äänestä

  • Onska kirjoitti:

    Jos kaikki ihmiset ajaisivat jonossa niinkuin sinä niin ei olis jonoja eikä ruuhkia eikä kolareita.

    Juuri siitä johtuivat viimeiset kolme suurta kolari sumaa kun ihmiset eivät aja niinkuin sinä.
    Sinun varmaan kannattaisi alkaa pitämään jossain radio ja tv kanavalla liikenne valistusta, kun on tuo sanakin niin hallussa

    Lapsellisesta ja vääränlaisesta asenteesta kielii jos ammattimiehenä iseään pitävä pönkittää egoaan syyttelemällä muita tienkäyttäjiä. Minäkin olen jo 40 vuotta ollut päivittäin tien pällä ja ajanut kaikkiin ajoneuvoluokiinn kuuluvia vempeleitä. Asia on niin, että jokaisen pitäisi myös liikenteessä tehdä kaikki subjektiiviset ratkaisut niin kuin haluaisimme myös muiden meille tekevän. Agressioitaan ja kilpailuviettiään voi purkaa lappu rinnassa. Urheilu jalostaa ihmistä muutenkin, itse olen ainakin huomannutk; useimilla menestyneillä urheilijoilla on fysiikan lisäksi myös yläkerta kunnossa.

    Äänestä

  • timppa kirjoitti:

    "Urheilu jalostaa ihmistä muutenkin, itse olen ainakin huomannutk; useimilla menestyneillä urheilijoilla on fysiikan lisäksi myös yläkerta kunnossa."

    Tähän joukkoon kuuluu esim. Matti Nykänen :-)

    Äänestä

  • liikenteessä kirjoitti:

    "Urheilu jalostaa ihmistä muutenkin, itse olen ainakin huomannutk; useimilla menestyneillä urheilijoilla on fysiikan lisäksi myös yläkerta kunnossa."

    Tähän joukkoon kuuluu esim. Matti Nykänen :-)

    ...ja Jere Karalahti, Raimo Summanen, Tony Halme, Kimi Räikkönen...

    Äänestä

  • sinivilkku kirjoitti:

    Kirjoittelen, vaikka tiedänkin, että taas tulee lunta tupaan.
    Ja sanon jo etukäteen, etten puolustele mitään. Asioita vaan voi katsoa myös toiselta kantilta.

    - Aikataulu painaa päälle. Mikähän kun en oikein jaksa uskoa, että rekka jää taakse roikkumaan jos edelläajava vähänkin joustaa ja tajuaa, että ei ole hänen asiansa opettaa rekkakuskia. Ajaisi mieluummin vähän enemmän oikealle ja antaisi rekan mennä menojaan, jos tuntee tarvetta niin eikun pirautus poliisille.

    - Pitää pystyä keräämään vauhtia mäkeen; Sama kuin edellä ja sitten vielä. Oletko sitä mieltä, että rekan pitäisi aina pudottaa sileällä vauhti minimiin ja lähteä sitten keräämään uutta vauhtia. Tosi hyvä energiansäästökeino. Ja rekan pudottaessa vauhtia, olisi joku jo kuitenkin mennyt ohi ja jäänyt siihen tupeksimaan.

    - Rekka pysyy paremmin tiessä; tämä oli heitto minulle:) Noin sanoessani vastasin kysymykseen kun joku ihmetteli, miksei rekat aja yhtä hiljaa kuin hän. Siinä yhteydessä ei puhuttu perässä roikkumisesta.

    - Rekka on korkeampi; no tuohan on totta, mutta siitä ei ole kyllä mitään apua jos edessä on toinen auto. Jos taas ei ole niin kyllä siinä hirvi on heikoilla.

    - Kolmion takaa tulo; itse joudun jarruttamaan useinkin kun on tuota teollisuutta matkan varrella ja vilkkaahko liikenne. Eiväthän ne rekat painavan lastinsa kanssa ehdi väliin niin etteikö aina joku joutuisi vähän jarruttamaan. Minua se ei ainakaan haittaa. Ja siksi toiseksi, kun rekan päästää eteen niin voin sanoa, että poikkeuksetta rekka ajaa jonkin aikaa pientareella ja laskee autoja ohitseen.

    Talvikelillä taas rekkakuski yrittää mahdollisuuksien mukaan pitää "junan" liikkeessä tullessaan kolmion takaa, etenkin jos on vähänkään ja vaikka kuinka loivaa nousua tielle.
    Viime talvena poikani kertoi tapauksesta Joensuun liepeillä; hän oli ensimmäisenä menossa risteykseen ja vasemmalta tuli autoja yhtenäisenä jonona. Hän hivutti ja hivutti mutta kukaan ei tinkinyt oikeuksistaan ja niin auto tietenkin oli pakko pysäyttää.
    Eihän se siitä sitten eteenpäin lähtenyt. Taakse oli muodostunut jo melkoinen jono ja torvet soi. Ei auttanut muu kuin hypätä ohjaamosta ulos ja mennä juttelemaan takanatuleville, että nyt pitäisi vähän peruuttaa....kaikkien. No siinähän se riemu alkoikin:D
    Kaikki eivät uskaltaneet peruuttaa ja lopulta siinä kävi niin, että poikani peruutteli niitä autoja ja kenelläkään ei ollut enää kiire minnekään. Kyllä siinä jokunen kymmentä ihmistä myöhästyi kunnolla töistä sinä aamuna.
    Ne ihmiset, jotka siinä olivat, olivat sanoneet, että ymmärtävät nyt taas ainakin yhden asian paremmin.

    - Kaistanvaihdot pitäisi kaikkien hoitaa tyylikkäästi, se on totta.
    Risteyksissä kyllä pitäisi henkilöauton ottaa huomioon iso auto ja sen ajolinjat. Se on opetettu jo silloin kun olen itse ajanut kortin ja näyttääpä tuo olevan uusimmassa autokoulun oppikirjassakin.

    *ja nyt jään taas odottamaan henkilööni kohdistuvia kommentteja:)*

    Puhut asiaa.

    Äänestä

Useat kuljettavat ymmärtävät ajavansa liian lähellä, jos niille vilauttaa kohteliaasti jarruvaloja. Äkkijarruttaa ei tietenkään voi. Jos siellä takana on niin kovakalloinen kuljettaja, että ei älyä jättää väliä, vaikka saa jarruvaloista merkin, on ehkä kohtuullista hidastaa nopeutta ilman äkkijarrutusta sellaiseksi, että se takana-ajavan pitämä turvaväli tulee turvalliseksi. Jos tämän tekee pitkän ylämäen alla, niin voi siinä ylämäessä sitten taas nostaa nopeutensa normaaliksi ja pääsee rekasta eroon, ainakin vähäksi aikaa.

Äänestä

Ehkä ois ihan hyväkin näyttää meille jarruvaloja, jos tulemme liian "perseessä kiini" jos ei muuten nii antakaa tietä, siks me ajetaan joskus aika kovaa ja toisen perseessä kiini, kun aika painaa pääle ja just toi ylämäkeen pitää saada vauhtia lisää, tottakai on kiini kuljettajasta, se että millaisella mielellä se on liikentees, rekka-autoilijalla saattaa joskus olla kans pahapäivä, aika painaa ja myöhässä aikataulusta.

Yks olis se homma että jos teilä ei ole kiire nii päästäkää meidät ohi, niikuin mekin päästämme teidät ohi, jos näemme että takana alkaa autoja olla, nii me aletaan päästää ohitte.

Kantaa tuohon: että jos joku tahalleen hyppää eteen? ei ehkä kovin viisasta, kyllä me näemme sen mutta täytyy ottaa se huomioon että, jos mekin aletaan jarruttaa ja ohittamaan kohdetta nii sillon riskeeramme muitten hengenvaaraa, esim. takana tulevat, jos meile sattuu jotain, vaikka painutaan metikköön ja vaunu jää tielle, sillohan joku voi jysäyttää siihe, ja millaiset ovat sillo seuraukset? ei kovin hyvät.

Meille tottakai merkitsee ihmishenki paljon, ja emme mielellään aja nii että se vaarantaa muita liikennettä, joskus pitää ottaa riskejä kute kaikissa työssä, mutta kyllä me pyrimme välttämään niitä, kuolemaan johtavassa kolarissa, jossa itse olis mukana, nii sitä alkaa käsitellä mielessä mitä olisin voinut tehdä, välttääkseen tilanteen? rekkaa ei saa pysäytettyy ihan hetkessä ja ei siinä jää oikein muuta tehtävää kuin painaa jarrua sen minkä pystyy ja toivoa ettei pahemmin käy. Jotkut kuoleman kolarin ajaneet ammattiautoilijat saattaa joutuu jättää työnsä, juuri sen takia koska ovat olleet mukana kolarissa ja sivullisia kuolu, kun isoauto ajaa pääle. sillo me näemme unta siitä ja se pysyy aina mielessämme, joskus tulee se paha homma, että en pysty tekemään tätä työtä enää, ja joudun etsimään uuden ammatin, mutta joittenkin pitää tehdä tätä työtä, kuten minkä tahansa ammattityötä tekevien, ja jokaisessa työssä on omat riskinsä...

Äänestä
  • Eikös siihen ylämäkeen saa paremmin kelattua vauhtia kun ei a) aja koko ajan tapissa rajoitinta vasten ja b) pitää kunnon välin edelläajavaan. Mitään syytä ahdisteluun ei ole. Riskonotosta vielä: liikenne ei ole se työpaikka jossa otetaan minkäänlaista riskiä.

    Äänestä

  • Masa kirjoitti:

    Eikös siihen ylämäkeen saa paremmin kelattua vauhtia kun ei a) aja koko ajan tapissa rajoitinta vasten ja b) pitää kunnon välin edelläajavaan. Mitään syytä ahdisteluun ei ole. Riskonotosta vielä: liikenne ei ole se työpaikka jossa otetaan minkäänlaista riskiä.

    ei se rajotin salli ylämäessä nopeutta sen enempää ku tasasellakaan :)

    Niin ja tosta riskinotiosta, henkilö autoilijat kauitenkin ottavat niitä riskejä, joka sekunti ainakin, mitä minä oon liikennettä seurannut.
    Älyttömiä ohituksia ja kaikki 80km/h rajoitusalueella, kun itse ajan 85 km/h

    Äänestä

  • Yhteiskunta on niin kiinni jo siinä tehokkuusajattelussa "nopeammin, halvemmalla, enemmän)että siithän ne johtuu kiireet. Aina kiristetään aikatauluja ja miehia on ne ketä hyvänsä.

    MUTTA... jos sille tielle lähtee niin se on loputon.
    Itse jos ajaisin rekkaa tms. niin tiettyyn rajaan asti kiirehtisin mutta hyvin äkkiä tulee se raja että jos ei kerkee niin ei kerkee... not my problem. Nykytyössänikin teen sen mitä rauhallisestiehdin ja loput jää seuraavaan päivään vaikka olis mikä jeesus tavaraa odottamassa.
    Tätä ei saa käsittää niin että olisinlaiskuri vaan rajansa kaikella.

    Äänestä

Jäin oikein miettimään, kun en ole moista ongelmaksi kokenut vaikka paljon ajankin.

Olen usein huomannut ainakin yhden selityksen: ensin henkilöauto on ohittanut raskaan ajoneuvon, siis myös sen rekan edessä olevan vetoauton ;) ja kiire onkin loppunut juuri siihen. Ihan itse aika moni henkilöautoilijoista jää nyhjäämään ison auton eteen.
Ja vaikka yhdistelmä jättääkin turvaväliä niin eikös joku hetken kuluttua tee saman tempun.

Jos taas ne ison auton valot ensin lähestyvät sinua ja sitten jäävät liian lähelle taakse, on kohteliasta päästää kaveri tavalla tai toisella ohi. Pätee tietenkin pienempiinkin kulkuneuvoihin.

Kolmas mieleen tuleva ajatus on, että ammattikuski (bussikuskeilla olen joskus huomannut samaa pahaa tapaa) ajaa ikään kuin ajaisi henkilöautoaan eikä muista olevansa töissä. Valitettavasti kuljettajan ammatti on aliarvostettu ja se tuo alalle myös ei-niin-päteviä yksilöitä.

Ylämäkeen vauhtia keräävän auton ymmärrän hyvin ja hyväksyn täysin. Joskus kuitenkin ajelen sen takana enkä halua saada raskasta perävaunua syliini jos kulkusuunta esim. liukkaalla vaihtuukin vastakkaiseksi.

Summa summarum: siinä edessä ei ole hyvä kyhjötellä oli syy mikä tahansa, joten kannattaa joko lisätä hiukan vauhtia tai antaa kaverille tietä. Ei siellä tiellä mitään kisaa käydä eikä arvovaltaa menetetä tai saavuteta.

Äänestä

Sitä paitsi 80 km/h rajoitus on 80 km/h rajoitus, ei 89 km/h rajoitus, kuten rekkakuskit näyttävät luulevan.

Tosin he painavat usein rajoitin tapissa myös 70 km/h alueella.

Sinivilkku käväisi täällä taas nolaamassa itsensä. Olisi ottanut opiksi edellisestä viestiketjusta.

Äänestä
  • sille rajoitus mittarivirhe 20km/h jutulle tässä yhteydessä?

    ;-)

    Äänestä

  • tapahtui kirjoitti:

    sille rajoitus mittarivirhe 20km/h jutulle tässä yhteydessä?

    ;-)

    Onko sinulla päässä vikaa vai etkö osaa lukea? Mitä höpiset?

    Äänestä

Olen kuljetusyrittäjä/rekkakuski ja haluaisin yrittää vähän selittää tätä perässäroikkumisen problematiikkaa. En siis aio puolustella sitä, sillä asia ei ole minunkaan mielestäni puolusteltavissa.

Tässä ketjussa on oltu sen verran asialinjalla, että olette ansainneet tämän, sillä on ilmiselvästi olemassa muutamia juttuja, joita "maallikot" eivät osaa ottaa huomioon.
Itse yritän ajaessani välttää perässäroikkumista, ja epäonnistun silti lähes joka päivä. Joskus, saavutettuani hitaamman tai - huomatkaa - epätasaista nopeutta ajavan auton, josta en turvallisesti pääse ohi, saatan pysähtyä pysäkille yhdeksi minuutiksi (=60 sek). Koskaan en enää sitä autoa kiinni saa, ja perille saavun kolme minuuttia myöhemmin. Mulla ei ole ikinä ollut niin kiire, että kolmestakaan minuutista kiinni olisi..

Siitä huolimatta yritän valottaa, mitä siellä takananne ajavan rekkakuskin päässä voisi liikkua, sekä huomioida muutaman asian, joita näissä kirjoituksissa eivät mielestäni ole aikaisemmat vastaajat osanneet selittää.

Ensinnäkään ette tiedä, onko perässäroikkuva rekka raskaasti/kevyesti lastattu, vaiko tyhjänä. Tuo vaikuttaa kiihdytys-, jarrutus- ja rullausominaisuuksiin merkittävästi. Se ei ollenkaan oikeuta perässäroikkumista, mutta on tärkeää huomata tämä, eikä puhua sillä sävyllä, kuin jokainen rekka olisi koko ajan täyteen painoon kuormattu, eikä pysähtyisi kun vasta kilometrin päässä. Tyhjänä ne kyllä pysähtyvät tarvittaessa todella hyvin.

Jos rekka nyt sitten on täydessä kuormassa, niin sillä on käytössään n. 6 - 10 hevosvoimaa per tonni. Kuvitelkaapa, jos n. tonnin painoisessa henkilöautossa olisi 10 hv moottori. Kun sen kerran vauhtiin saisi, ei millään kyllä haluaisi hidastaa, ei edes vähää, ellei ole aivan pakko. Varsinkin, kun se ylämäki tulee vastaan kuitenkin ennen uutta täyden nopeuden saavuttamista.

Rekan rullausominaisuudet raskaalla kuormalla ovatkin sitten sitä luokkaa, ettei oikein osaa edes selittää. Kuvitelkaa joku Linnanmäen laite. Jos perässänne roikkuu rekka alamäessä, niin kuski todennäköisesti jarruttaa jo, mutta vain sen verran, kun on ihan pakko. Kun se seuraava ylämäki lähestyy taas, eikä ilmaiseksi saatua liike-energiaa millään haluaisi antaa poiskaan. (Ja se rullaa sitten jo ihan pienessäkin myötäleessä, jota ei henkilöautosta edes huomaa.)

Itse ainakin arvioin muiden tielläliikkujien ajokokemusta, osaamista ja ajatusmaailmaakin kaiken aikaa ja tiedän ainakin joidenkin muiden ammattikuskien tekevän samaa. Autosi merkki, malli, varustelu, puhtaus, montako matkustajaa, minkä ikäisiä, "ajokäyttäytymisesi", ym. ym.. kaikki ne kertovat sinusta jotain. Ihan totta. (Varsinkin kaupunkiliikenteessä ruuhka-aikaan, arviot siitä, kenen kanssa uskaltaa mennä samaan aikaan risteykseen tai jyrkkään mutkaan, ja kukahan ottaa reilun "sisäkurvan" perustuvat paljolti tuollaiseen "henkilöarviointiin". Se on välttämätöntä silloin, kun oma kaista ei riitä. Joukosta pitää löytää joku, joka osaa pelata. Läheskään kaikki eivät osaa. Sorry, jos meni ohi aiheen.)
Jos siis MINÄ huomenna roikun hetken aikaa liian lähellä perässäsi, olen arvioinut sinut luotettavaksi kuskiksi, joka ei todennäköisesti tee äkkinäisiä liikkeitä. Toivottavasti olen oikeassa.

Kun siis h-autossa vakionopeussäädin on kytkettynä johonkin nopeuteen, niin suunnilleen sitä vauhtia se sitten meneekin. Raskaassa autossa tilanne on toisenlainen, ja on äärimmäisen vaikeaa ja raskasta ja rasittavaa yrittää sovittaa nopeuttaan sekä maastoon että edelläajavaan. Ei vaan riitä osaaminen, vaikka haluaisikin. Tuo "miksi ette jätä sellaisia ja tällaisia turvavälejä?" - Jättäisin, jos olisi 5000 hevosvoimaa. Näillä 400:lla en osaa. Näillä on vaan pakko käyttää maastoa hyväkseen. Yksinkertaisesti.

Pari sanaa vielä sinne alas:
- Ylhäältä todellakin näkee hyvin. Liian lähekkäin ajettaessa rekan mahdollinen jarrutus ei tapahdu edellä ajavan h-auton jarruvalojen perusteella. Jopa ne hirvet nähdään paljon aikaisemmin. Valitan. (Ei oikeuta perässäroikkumiseen siitä huolimatta.) En ole ikinä kuullut tällaisista onnettomuuksista, onko jollain tilastotietoa?
- Opetelkaa ihmiset lukemaan liikennevirtaa. Meidän kannaltamme hankalimpia teistä ovat juuri ne, joilla on ne "tarkistetut mittarit".:)
- Perässäroikkumisen näkökulmasta henkilöautoilijoitakin on kahta lajia; niitä, joiden perässä ei vielä ikinä ole rekka roikkunut, ja sitten on niitä, joille sitä tapahtuu kaiken aikaa. Edelläajavakin voi siis vaikuttaa.

Kiitos

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

hengenvaarallisia kirjoitti:

Olen monesti miettinyt, kun rekka ajaa perseessä kiinni, että eipä uskaltaisi tehdä hätäjarrutusta. Tosiasiahan on se että rekka ei kerkeä jarruttaa vaan tulee henkilöauton päälle jos ei tajua pitää turvaväliä. Joutuisin 2 kertaa miettimään jos ihminen hyppää tielle, että jarrutanko ja voin menettää oman henkeni vai ajaisinko päälle. Oma vai toisen henki? Rekkakuskit ovat "ammattiautoilijoita" ja heidän mielestäni pitäisi tietää mikä riski on ajaa isolla autolla turvaväliä piettämättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu