Minua on välillä askarruttanut se seikka kuinka tällaisissa pienissä saarivaltioissa kuten vaikka alankomaiden kuningaskuntaan kuuluvalla pienillä Antilleilla sijaitsevalla autonomisella maalla Curacaolla, papiamentuksi Korsoulla, se postimerkkien painattaminen ja julkaiseminen mahtaa luontua vai kilpailutetaanko se jossakin muualla tehtäväksi tapahtuen mahdollisesti jossakin kehittyneemmässä teollistuneessa maassa jossa painomenetelmät ja painokoneetkin ovat todennäköisesti eri luokkaa kuin edellä mainitussa paikassa tai miten se onnistuu vaikka Tuvalussa ja muissa pienissä saarivaltioissa, kuten Tome e Principessä, Micronesiassa tai Marshalsaarilla, polynesiassa jne., joiden lipun alla on kuitenkin julkaistu useita hienoja postimerkkejä?
"Suomalainen postimerkkituotanto loppui jo vuonna 2000, kun ainoa suomalainen postimerkkejä painanut painolaitos Setec lopetti postimerkkituotantonsa.
Postimerkkien painaminen kilpailutetaan ja suomalaisia postimerkkejä on painettu viime aikoina Hollannissa, Englannissa, Ranskassa ja Kanadassa."
Ei uskoisi että esim. jossain Naurulla olisi oma postimerkkien painamiseen erikoistunut painolaitos, mutta mistäpä sitä tietää vaikka olisikin.
Minä kun olen ihaillut Mozartia koko ikäni niin pistin merkille että eräät maat ovat julkaisseet Mozart postimerkkinsä, mutta hämmästyttävää huomata että tämä ihmiskunnn suurin nero on kelvannut postimerkin aiheeksi vain Mongoliassa, Kirgistanissa ja Vatikaanissa, mutta ei esim. itävallassa, Mozartin synnyinmaassa.
Tässä olin kyllä väärässä sillä Mozart postimerkkejä näkyy googlettamalla julkaistun paljon runsaammin kuin ensi alkuun oletin ja myös Itävallassa vaikka postimerkkiliikkeessä onkin myytävänä vain muutama, ne kaikkein tuoreimmat.
Postimerkissä lukee Citta del Vaticano, vaikka kyseessähän on maa eikä vain kaupunki, vaikka nimessä niin lukee.
https://www.bing.com/ck/a?!&&p=9bdf … 6YXJ0dCtzdGFtcHMmRk9STT1JR1JF&ntb=1
Missä pienten saarivaltioiden postimerkit painatetaan?
Anonyymi-ap
1
414
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820