Lintilän ja Marinin sähkötuki meni hyväosaisille paljon kuluttaville
https://www.iltalehti.fi/talous/a/caaf1c81-f288-45f4-a255-671baa63245d
"Aalto-yliopiston tutkijalta kritiikkiä hallituksen uudelle sähkötuelle: suosii hyvätuloisia ja sorsii pienituloisia.
Datahuoneen laskelmien mukaan sähkötukea saavat eniten hyvätuloisin kymmenys suomalaisista.
–Tuki suosii niitä kuluttajia, joiden sähkölaskut ovat isommasta päästä, koska 100 euron omavastuu leikkaa kaikkein pienimmät kulutukset pois, ja yläraja leikkaa kaikista suurimpien sähkölaskujen maksajat pois, Vehviläinen kertoo.
Tutkijan mukaan tuesta euromääräisesti eniten hyötyvät henkilöt ovat hyvätuloisia eli yli 70 000 euroa vuodessa tienaavia asuntokuntia.
–Määrällisesti eniten tukea saavat hyvätuloiset asuntokunnat. Myös rahamäärällä mitattuna tuesta hyötyvät kaikkein eniten hyvätuloiset, Vehviläinen sanoo.
Aalto-yliopiston tutkijan mukaan euromääräisesti laskettuna yli puolet hallituksen päättämästä sähkötuesta kohdentuu yli 70 000 euroa tienaaville asuntokunnille eli hyvätuloisimmalle neljännekselle suomalaisista.
–Kaikista pienituloisimmalle kymmenykselle tukea menee vähiten. Sen jälkeen tukisummat kasvavat tasaisesti tulojen kasvaessa, ja kaikista suurituloisimman kymmenyksen kohdalla tuki nytkähtää vielä hieman ylös, Vehviläinen sanoo.
Tiedot perustuvat Datahuoneen analyysiin. Datahuone toimii VATT:n alaisena yksikkönä yhteistyössä Helsinki GSE:n ja VATT:n taloustutkijoiden ja Tilastokeskuksen kanssa."
Marin jakoi Saarikon ja Lintilän joululahjoja suomalaisille. Keskiluokalle pieniä paketteja, suurituloisille isoja paketteja ja matalatuloiset palkansaajat ja eläkeläiset jäivät ilman.
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/3c217f66-8a12-4674-87df-7512ec4b71f1
Ei työväenpuolueen johtaman hallituksen tarvitse jakaa joululahjoja köyhille. Ruoanjakopisteet jo hoitavat sen homman.
Pukki suosii tuhlareita
Koitit säästää sähköä kerrostalossa, ja tässä on palkka, pienestä sähkönkulutuksesta rangaistaan 5 kertainen sähkön hinta + vuokran korotus taloyhtiön nousseiden sähkökulujen takia, eikä Marinilta ja Saarikolta MITÄÄN tukea 100e/kk omavastuun takia herunut, menivät isotuloisille sähkötuhlareille. Arvovalinta tämäkin. Ja kun luulin että SDP tekee vihdoinkin jotain oikein lupaamallaan alle 20 snt kWh sähkön hintakatolla. PS on seuraava äänestyskohde.
Onpa läpinäkyvä Uniper-tappioiden ja OL33:n 11 mrd€ rakennushinnan maksatus käynnissä, sähköyhtiöt saaneet nostaa hintoja rajattomasti ja saavat kaikki Uniper/OL3-tappiot kuitattua ja vielä jää voittoakin.
Omakotiasujat pidetään tyytyväisenä kun hyvitetään lähes kaikki laskut. Niille ei anneta mitään joita ei tarvitse mielistellä eli matalatuloiset kerrostaloasujat eli Suomen palkansaaja/eläkeläisköyhällistö. Näin se hallitus on aina toiminut. Hyväosaisille jaetaan myös lapsenteosta lisäbonus koska ruuan hinta noussut.
Saas nähdä koska saadaan jotain bonareita joista tälläinen pienituloinen järjevästi kuluttava saisi nauttia, ei ole kiitosta herunut. Ilmastokaan ei kiitä vaikka en edes käytä lentokoneita.
Sanna Marin ja SDP pettivät kansan, sähkötuet suurituloisille pienituloiset jäi ilman !
24
56
Vastaukset
- Anonyymi
Höpön löpöä, tuki kohdistuu oikein juuri sinne minne pitääkin.
Sanna Marin teki taas hienoa työtä- Anonyymi
Kaikkia olisi pitänyt tukea samalla tapaa ja oikeudenmukaisesti, koska kaikkien paitsi osan määräaikaisten sopimusten omaavien sähköt ovat nousseet 5-10 kertaisiksi. Ainoa oikea tasapuolinen tapa tukea olisi ollut sähkön hintakatto. Porrastettu eli sellainen jossa tiettyyn kWh määrään asti esim. 2
000 kWh 10 snt/kWh ja sen ylittävältä osin 15 snt/kWh ja suuremmassa kulutuksessa 20 snt/kWh kannustaisi myös sähkön säästämiseen. No suurin osa ministereistähän asuu suurissa omakotitaloissa mm. Lintilä, joten omaan pesään ensin, kuten myös näiden tuplalapsilisien kanssa, joita niitäkin saavat monen ministerin taloudet esim. yli 20 000 e/kk tienaava Saarikon perhe. Aiemmin jaettujen Business Finland, Ely ja Taike -tukien tapaan myös sähkötuet valuvat pääosin suurituloisten taskuihin. - Anonyymi
"yli puolet hallituksen päättämästä sähkötuesta kohdentuu yli 70 000 euroa tienaaville asuntokunnille eli hyvätuloisimmalle neljännekselle suomalaisista."
Tässä tuetaan nimenomaan kohdennetusti hyvätuloisimpia kotitalouksia. - Anonyymi
Eikös tämä sähkötuki valu nyt myös paljon kuluttaville halvan sähkön talouksille, esim. sellaisille joilla on 5 snt/kWh määräaikainen sopimus? Sähkön hintakatto taas olisi rajannut tuet vain hintakattoa korkempaa sähkön hintaa maksaville. Hallituksessa ilmeisesti liikaa estrogeenia kun Lintilän ja porvarivirkamiesten vedätykset menee jatkuvasti läpi.
- Anonyymi
Emmäkään saa latialaan sähkötukea. Oon asunnoton.
- Anonyymi
Pääosa kerrostaloissa omistaen tai vuokralla asuvista palkansaajista ja eläkeläisistä ei ole oikeutettu mihinkään tukiin esim. asumistukeen, vaan elävät omilla tuloillaan tosin melkein kädestä suuhun. 100e/kk omavastuu vie heiltä sähkötuet 5-10 kertaa kallistuneesta sähköstä ja päälle taloyhtiöt nostavat vastikkeita/vuokraa vedoten heidänkin sähkökulujensa nousuun. Kaksinkertainen rahastus eikä hallitus auta yhtään. Tämä suuri väestönryhmä kärsii tästä sähkön hintaryöstöstä, koska ovat pääosin matalatuloisia, mutta heitä ei auteta lainkaan.
- Anonyymi
Turku Energian "turuntauti" nosti sähkön hinnan 4,3 kertaiseksi. Kerrostaloasujat eivät saa mitään kompensaatiota, hävetkää Turku, Minna Arve, Sanna Marin, Annika Saarikko, Mika Lintilä ja koko hallitus!!
Onkohan taas Turussa tarkoitus rahoittaa eliitin hankkeita ja TPS:n jäähalleja sähköyhtiön jättivoitoilla?
- Anonyymi
Ompa meillä melkoset muka työväenpuolueet Turha mitään selitellä olette hallituksessa
- Anonyymi
Tuet menee sinne missä maksetaan isoja sähkölaskuja.
Pitäisikö tukia maksaa sinne missä ei sähköä juurikaan käytetä, eikä laskuja ole juurikaan?
Kyllä Kela hoitaa vähävaraisten osuudet jo muutenkin.- Anonyymi
Et osaa sitten edelleenkään lukea? Kerrostaloissa asuvat asuvat pääosin saamatta mitään tukia. Vaikka sähkön hinta heilläkin 5-10 kertainen mitään apua ei saa.
Yli 70 000 euroa tienaavia varakkaimpia talouksia vain neljäsosa, ja saavat YLI puolettästä sähkötuesta !!!
- Anonyymi
Lintilä vie ja Sanna vikisee, se on jo pidempään huomattu. Onko Kepu päähallituspuolue ja SDP apupuolue?
- Anonyymi
Marin taitaa olla muuttunut Jutta Urpilaisen tapaiseksi oikeistodemariksi media- ja somesuosion humalluttamana ja muu eduskuntaryhmä on soijapoikia, jotka eivät osaa pitää puoliaan. Kyseessä sentään päähallituspuolue, jolla pitäisi olla voimaa, eikä olla aina kepun ja ministeriöiden virkamiesten vietävänä.
- Anonyymi
Hävetkää hallitus !
- Anonyymi
Olkaa onnellisia jos sähkölasku alle 100 euroo kk.
Monen pienituloisen sähkölämmittäjän lasku on 500 euroa kk. jolloin tukisumma on 400 euroa kk. ja 50% korvauksella maksettavaa jää 200 euroa.
Tämä sähkötuki auttaa juurikin niitä joita pitääkin ja kaikesta ruikutuksesta huolimatta rikkaat maksavat vielä paljonisompia sähkölaskua, vaikka saavat niihin myös tuet.
Kyllä hyväosaisillekin pitää suoda tälläinen sähkötuki koska saattavat pian ruveta kyseleen, että miksi maksavat sitten veroja niin paljon?
Että pistetäänkö kaikille sitten tasavero niin ollaan samalle viivalle sitten pakkautuneet? - Anonyymi
Kovasti paheksutaan porvareita, mutta mitä tekee hallitus, tottakai tukee porvareita.
- Anonyymi
Jos olisi haluttu oikeudenmukaisempi perustelu sähkölaskujen korvaamiseen olisi pitänyt kannustaa niitä, jotka omaehtoisesti laskivat sähkön kulutustaan, hankkivat polttopuita tai vastaavaa omakustanteisesti ja laskivat huoneläpöä. Nyt kuitenkin ne, jotka jatkoivat sähkönkulutustaan entiseen malliin, tulevat hyötymään eniten. Olisi edes katsottu sähköliittymän edellisen vuoden vastaava kulutus, jonka perusteella hyvityksiä. Kansakunnan parasta ajattelevia, kalliimpia klapeja polttavia kustiin taas silmään.
- Anonyymi
Tällä hallituksella ja ilmeisesti Saarikolla on joku ihmeellinen käsitys tai oletus että pienituloiset vievät laskunsa sossuun. Sitähän tämä pyöreä Jouluvauva jopa ääneen ehdotti. Ymmärrän kyllä että päätöksenteon tukena käytetään käppyröitä mutta niiden käppyröiden takaa ei näy se ikävä todellisuus että meitä joilla tulot vaihtelee sen mukaan miten työkeikkaa löytyy on hyvin paljon. Harva lähtee byrokratiarumbaan kelan kanssa ja ylipäätänsä haluaa jonkun kolmannen instanssin tutkimaan elämääsi ja tiliotteitasi.
Sieltä hallituksen tilastotulokäppyröistä ei myöskään näy keskivertoihmisen menokäppyrää.
Nyt tuetaan jopa varakkaiden loma-asuntojen sähkönkäyttöä! Satasen omavastuu! Hävetkää osaamattomuuttanne. Lintilä ja Saariko kuittaavat tonnien tuet. - Anonyymi
Onko sähkö tuki niin vaikea porrastaa kulutuksen mukaiseksi? Mitä enemmän kuluttaa sähköä, sitä korkeammaksi kilovattitunnin hinta. Esimerkiksi alle 1000 kW kuukaudessa kulutus, hinta 10 c/kWh, 1000 - 2000 kW kulutus 20 c/kWh jne. Kun hinta nousee porrastetusti, on luonnollista että kulutusta yritetään pienentää ja kuitenkin kaikki saisivat älttämättömästi tar itse ansa sähkön.
- Anonyymi
Marinilla ja kumppaneilla on varmasti sähköyhtiöiden osakkeita pilvi pimein.
- Anonyymi
Sdp pettää aina, vanha viidakon sanonta.
- Anonyymi
Kokoomus pettää aina ja persut joka kerta, sanoi Orpo kun Purran kanssa viinitupaan asteli.
- Anonyymi
Hallituksen sähkötyöryhmän kokouksista ei ole ministeriössä yhtäkään julkista asiakirjaa
https://www.verkkouutiset.fi/a/hallituksen-sahkotyoryhman-kokouksista-ei-ole-ministeriossa-yhtakaan-julkista-asiakirjaa/
"Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan kokouksista ei ole mitään luovutettavaa materiaalia.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen toimia sähkökriisin helpottamiseksi pohtineen niin sanotun ministerien sähkötyöryhmän kokouksista ei ole tehty yhtäkään pöytäkirjaa. Kokouksista ei ole muitakaan julkisia asiakirjoja.
Asia ilmenee työ- ja elinkeinoministeriön vastauksista Verkkouutisten tekemiin tietopyyntöihin."
Sama kuin koronatoimien pohjana olevien päätösten kanssa, mitään laskelmia tai faktoja ei löydy, eli päätökset on parsittu hätäisesti kasaan ulkoisen poliittisen paineen takia ilman villoja. Sekä olemattomat koronatoimet että nämä epäoikeudenmukaiset sähkötuet ovatkin vaikuttaneetkin hätäisesti kyhätyiltä.- Anonyymi
Omituista, tämä maksaa satoja miljoonia ja minkäänlaisia pöytäkirjoja ei ole olemassakaan...tosiaan on vetästy äkkiä kokoon että perheenäidit pääsee nopeasti joululomilleen..
- Anonyymi
Sdp vai manne? Kumpi pettää?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit438185Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e834716Mies sinä olet kaunis katsella
Olet myös rauhallinen, tavallinen, varovainen, lämmin, poikamainen, komea, ryhdikäs, rentotyylinen, kiva, mukava... jne683512- 552206
Miksi suomussalmelaiset haisee niin pahalle?
Kaupassa käydessä huomaa, miten monet ihmiset haisee todella kammottavalle. Eikö täällä osata käydä pesulla tarpeeksi us181767Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281729Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s71707Persut tyrmäsivät Suomen osallistumisen Ukrainan jälleenrakentamiseen
Siinä meni sitten kokoomusyrittäiltä bisnekset sivun suun putinistipersujen takia. Jälleenrakentamiseen osallistuvat mu3611577Miksi miehet pelkäätte jotain naista?
Iskeekö ujous, paniikki ja hävetys. En ole niin pelottava miltä vaikutan vink vink.661243Nuorisojoukko ryösti merkkikengät teinipojan jalasta Helsingin Itäkeskuksessa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010709501.html Muun muassa näidenkin rikosten huomattavan suurista kasvamismääristä vi2791148