Kaksoisliekit

No itse asiassa en tiedä ja siitä on jo niin monta versiota pinnalla että vaikea käsittää, mitä alkuperäisen termin takana piilevä kokemus edes on. Mä kuitenkin yritän, että josko tämä olisi sitä tai jollekin toiselle olisi käynyt samoin.

Itse koen ja tiedän, että se mitä mulle tapahtui oli jotain vähän epätavallista, outoa, koska yleensä ajat tulevat ja menevät - niistä kuuluisi päästä. Tämä asia kuitenkin on säilynyt muuttumattomana ja elämää hallitsevana tekijänä. Tiesin jo sen siinä ekana hetkenä, että nyt on vähän outo olo, mutta ei se tietenkään itsessään paha asia ole. Vaikea käsitellä tai ymmärtää tai integroida osaksi itseä, koska ei normaalisti ihmissuhteet tuolleen mene. Ihminen tapaa toisen uutena, erillisenä ja yleensä ystävystyy, on romanttisia tunteita, on rakkautta. Tää ei ole mitään niistä, meillä ei ollut mitään yhteistä, emme normaalissa elämässä olisi edes kohdanneet koska olemme vain niin eri maailmoissa ja meillä on niin erilaiset elämät. No ei sen este sinällään pitäisikään olla, mutta hän on mennyt menojaan joka tapauksessa. Silti sisimmässäni on kuin aivan toinen maailma, jossa olemme ikään kuin yhdessä ja se hallitsee eikä mene mihinkään. Tässä tavallisessa arjen maailmassa ei ole mitään. Unessa sitten hän on läsnä tavalla tai toisella.

Olen itse tulkinnut sen niin, että no ihmisethän kasvavat niin että rakennamme kerroksia joiden alle sisimpämme jää. Pohjimmiltamme ehkä sopisimme toisillemme täydellisesti, mutta se osa on niin syvä, ettei sitä saavuta - kaikki ihmiset eivät haluakkaan saavuttaa vaan pakenevat. Me rakennamme ihmissuhteet sen varaan, kun meistä on mukavaa eli pysymme kuoressamme ja mukavuusalueellamme ja valitsemme kumppanit jotka tukevat sitä - valitettavasti! We don't know love like we should, on sanonta mikä mielestäni pitää paikkansa. Tässä nimenomaisessa tapahtumassa oli juuri päin vastoin - aivan mieletön vetovoima, mutta elämät eivät täsmää ollenkaan.

Mä olen kyllä onnellinen, jos hän on. Ja toivon hänelle kaikkea hyvää, mutta on rankkaa, kun heti täytyy lähteä eikä saakkaan olla lähellä... Mutta sitten taas, en koskaan käsitä sitä, että en tule näkemään häntä enää, että ei hän tule olemaan tässä. Ja tähän dilemmaan törmään aina uudelleen ja uudelleen. Mun elämä on pysähdyksen tilassa, ei ole koskaan muita, ei ehkä voi tullakkaan. Miten voisi, kun se hän on hän, hän ei voi olla kukaan muu ellei ole monessa paikkaa yhtä aikaa.

Kaksoisliekki on se, kun pieraset kaks kertaa sarjassa liekkipierun. Eli sytytät pierun tuleen edellisen pierun liekillä.

Siis hyi hitto miten ällöö! Ihme sika!

Se, kun se rakkaus ei lähde, ei muutu, ei häviä. Sitä vaan jollakin tasolla odottaa, että kohtaa toisen uudelleen vaikka tiedän että realiteetit sille eivät ole kovin hyvät. Hän ei halua tai pysty olemaan millään tasolla läsnä.

Kaikille ihmisille henkisyys ei ole tarpeellinen työkalu ja sekin täytyy vain hyväksyä.

Omani kanssa olimme kyllä samanmoisia sillä tavalla ja vain hänen kanssaan pystyin olemaan täysin oma itseni. Valitettavasti hän torjuu minut myös eikä kai halua mitään syvempää tai sitten olemme niin erilaisia etten ehkä edes viihtyisi. En kuitenkaan ole tavannut toista ja se pelottaakin, että tähän menee koko elämä kun koko ajan edelleen vain kaipaan häntä. :( Tuntuu vaan, että toisilla se elämä menee kuitenkin eteenpäin. Itse olen vaan jossain limbossa...

T: ap

Ei toimi "liian hyvät" muutenkaan. Ennenpitkää iskee kyllästyminen koska liian pitkässä ja intiimissä yhteiselossa tulee vastaan ihmisen biologia ja pohjaton jännän nälkä. Ja sit tosiaan nää narsisti-psykopaatit jotka huijaa. Näiden piruparkojen turmelemat ihmisraunio-exätkin aiheuttaa vain tuskaa ympärilleen.

Oih! Tosi ihana stoori! Tässähän ihan herkistyy!