Minä en nyt vain enää ala vetämään miestä perässäni... Kokemus on opettanut ja vaikka mieli olisi halunnutkin toisin toimia, tajuan et jos oon taas se joka rikkoo ekaksi hiljaisuuden, saan tehdä sitä silloin jatkossakin. En vaan enää jaksa sitä.... Mulla on vastuu lapsistani, heitä ohjaan,en enää sua mies . Mielestäni ansaitsen parempaa .sellaisen joka peloistaan huolimatta ottais ekan askeleen, silläkin uhalla et tulis rukkaset... Sellainen on mun mielestä mies isolla M:llä.
Toiveita ja realismia
Anonyymi-ap
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kumma juttu että edelleenkin miehen rooli on ottaa vastaan iskuja mukisematta.
Tai naisen. Ja siitä huolimatta olla aina se aloittaja sovintoon pyrkimisessä.
No kyllä ne naisetkin ottaa.
Ei miehet enää viitsi kun me siskot haluttiin tasa-arvoa!
voimaannutaan😊
Turha kenenkään yrittää
Mitä sä oikein selität
Mä otin jo ensimmäisen askelen ajat sitte mu jätin hänen itsensä harkittavaksi mitä hän haluaa meidän olevan toinen toisillemme sille mitä merkitsemme toinen toisillemme meistä kumpikaan ei mahda mitään toisaalta kohtasimme juuri oikealla hetkellä mu si taas toisaalta sun ois ehkä pitäny saada kokea ne pettymykset mutta si ei olisi ollu pienen pientäkään mahdollisuutta ettäkö olisit enään koskaan luottanu yhteenkään mieheen