Kun Suomessa valmistaudutaan energiakriisissä säästötalkoisiin, odottavat Norjaa miljarditulot

Anonyymi-ap

Energian raju kallistuminen sataa suoraan norjalaisten laariin, sillä maan myyntitulot öljystä ja kaasusta voivat parin tulevan vuoden aikana nousta lähes 5 000 miljardiin Norjan kruunuun eli noin 500 miljardiin euroon.

Näin laskee pankkikonserni Nordea tiistaisessa katsauksessaan, norjalainen talousuutissivusto E24 kertoo.

Mikäli öljyn ja kaasun hinnat pysyvät ylhäällä, Norjan valtion kassa voi paisua 4 900 miljardilla kruunulla kolmen seuraavan vuoden aikana. Jo tänä vuonna öljytulot voivat yltää 1 200 miljardiin kruunuun (122 miljardia euroa), Nordea laskee.

Ensi vuonna tämä summa voi ylittyä ja tulos kasvaa 1 900 miljardiin kruunuun.

Vuodelle 2024 Nordea povaa 1 500 miljardin kruunun myyntituloja öljystä ja kaasusta.
Norjan valtion öljyrahaston omistusten arvo on noussut ällistyttävään yhteen biljoonaan eli 1000 miljardiin dollariin.

Norjan valtion öljyrahasto on, virallisesti Norjan hallituksen eläkerahasto on maailman suurin valtiollinen sijoitusrahasto. Norjan valtio sijoittaa valtion öljy-yhtiöiden tuottamia massiivisia voittoja sijoitusrahastoon, joka koostuu osakkeista, joukkovelkakirjalainoista ja kiinteistöistä ympäri maailmaa.

Norjan valtio perusti rahaston vuonna 1998, ja sen tarkoituksena oli säästää maan valtavia öljy- ja kaasutuloja seuraaville sukupolville. Norja varautuu öljy-tulojen investoinneilla tuleviin menoihin. Norjan päättäjillä on valtuudet käyttää eläkerahaston arvosta vain neljä prosenttia valtion budjetin tasapainottamiseen.

Rahastolla on omistuksia lähes 9000 yrityksessä eri puolilla maailmaan. Rahaston sijoituksista lähes 670 miljardia eli kaksi kolmannesta on kiinni osakkeissa. Rahaston omistukset löytyvät täältä.

Rahasto omistaa keskimäärin 1,3 prosenttia jokaisesta maailman listatusta yhtiöstä ja yli kaksi prosenttia Euroopassa listatuista.

Koska Norjassa on noin 5,2 miljoonaa asukasta, ovat asukasta kohden rahaston varat siis noin 191 000 dollaria, mikä on 1,5 miljoonaa Norjan kruunua. Öljyrahaston ansiosta jokainen norjalainen on siis kruunumiljonääri.

Kansallisista sijoitusrahastoista on tullut erittäin vaikutusvaltaisia toimijoita kansainvälisillä finanssimarkkinoilla. Sovereign Wealth Fund -istituutin mukaan kansallisten rahastojen pääomat ovat yhteensä 7,2 biljoonaa eli 7200 miljardia dollaria. Rahastojen pääomat ovat kaksinkertaistuneet sitten vuoden 2007

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Baaritappelu

        Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
        Kokkola
        48
        4874
      2. Tappo Kokkolassa

        Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
        Kokkola
        23
        3207
      3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

        Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
        Kokkola
        27
        1355
      4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

        Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
        Sinkut
        180
        1176
      5. MAKEN REMPAT

        Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
        Suomussalmi
        24
        858
      6. Mitä ihmettä

        Kaipaat hänessä
        Ikävä
        63
        855
      7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

        5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
        Ähtäri
        49
        837
      8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

        Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
        Hindulaisuus
        215
        731
      9. Mulla on kyllä

        Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
        Ikävä
        35
        708
      10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

        Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
        Raamattu
        478
        690
      Aihe