Edessä on taas kesän sukulaismatkat ym. autolla. Tuntikausia kuumassa autossa parin leikki&ala-aste -ikäisen kanssa hieman pelottaa. Koko aikaa eivät lapset nuku, eikä karkkiakaan voi kilotolkulla syöttää.
Miten olette ratkaisseet ajankulun ongelmat rauhanomaisesti?
Ajanvietettä automatkoille?
11
1008
Vastaukset
- Matkustelija
Korvalappustereot korville, lapset kuuntelevat satukasetteja. Joihinkin on vielä kirjatkin olemassa.
Matkapäiväkirja (= A4-kokoinen paksu vihko) mukaan. Piirtelevät ja värittävät näkemiään kohteita. Isompana kirjoittavat. Ovat suuria aarteita myöhemminkin.
Matkan varrelta ostellaan pikkuleluja, joilla pystyy leikkimään autossa ja majapaikassa.
Tärkeää on myös herättää kiinnostusta ohiajettaviin näkymiin ja maisemiin. Aina voi laskea, montako kissaa/koiraa/lintua/lehmää/hevosta ym. näkee tietyssä ajassa. Jos automerkit ovat hyvin hanskassa, voi tunnistella eri automerkkejä. Tai jokainen valitsee merkin ja sitten lasketaan montako tulee vastaan. Eniten omaa merkkiään nähnyt voittaa.
Pahinta on lähteä reissuun ottamatta lapsille mukaan mitään muuta kuin karkkia. Kun karkit on syöty ovat lapset sokerihumalassa ja riitelynhaluisia viimeistään laskuhumalassa.
Myös GameBoy-pelit ovat olleet meidän matkoilla kovassa käytössä!- testattiin
Olimme 6 vuotiaan pojan kanssa pitkällä autoilulomalla ja kävi että tekeminen loppu, eikä mitään järkevää näyttänyt löytyvän.
Auton hanskalokerosta sattui käsiin rullamitta ja kehoitin laskemaan siitä sentit.
Ei poika osannut, mutta äiti jelppi aluksi ja sitten se senttien laskeminen alkoi sujua, että 3 metrinen mitta saatiin läpi kahteen kertaan.
Muutama tunti siinä meni ja poika oppi laskemaan.
Pienten lasten kanssa matkatessa kesäisenä aikana olisi autossa hyvä olla ilmastointilaite.
Tuosta olen huomannut olevan selvää hyötyä myös itselleni. - Sasse75
Piirustustaulu on aivan ehdoton keksintö pitkille matkoille, jopa tuo meidän pian 1.5-vuotiaskin viihtyy sen parissa tunninkin hiljaa.
Sitten kirjoja on hyvä ottaa mukaan ja vaikka elektroniikkapelejä tai vastaavia, mulla tallessa pariomilta lapsuusajoilta. Saatiin tytölle myös vanha läppäri, johon laitettiin muutam peli ja pari piirrettyä, niitten parissa meni mukavasti muutama tovi. =)
- mari
hei.
meillä on toiminut niin, että on ajeltu yötä myöten tai sitten niin, että on lupsakkaasti pidetty taukoja ja juotu kaffea järvien rannoilla, putki punaisena ajaminen ei ole kuulunut meidän kesään. en ole hankkinut autoon mitään muuta viihdettä kuin satukasetteja. autolla päästään paikasta toiseen, eikä se ole aikuisillekaan mikään viihdekeskus.- tottuvat
Niinhän siinä helposti pääsee käymään, että kun kerran erehdyt sinne autoon järjestämään viihdekeskuksen, niin sitten se on oltava siellä joka kerta autolla liikuttaessa. Järki mukaan siihen matkustuksen suunnitteluun, ne satukasetit on hyviä ja eväät tietysti, mutta rajansa kaikella. Itse olen alle 30 v, eikä meidänkään lapsuudessa autoa täytetty kannettavilla. Jos sitä koko matkan muiden hermoja koitteli marisemalla, niin suraavalla pysähdyksellä veli sai jäätelön ja minä en. Siinä sitä oltiin hiljaa perille asti, jossa se valituksen loppuminen taas palkittiin.
Itselläni on kaksi alle kouluikäistä, eikä tulisi mieleenkään alkaa täyttää autoa ihan vaan sen takia, että lapset saa varmasti koko matkaksi tekemistä. Eihän ne jaksa sitten isompinakaan matkustaa/odottaa, kun pienestä asti aika täytetään mahdollisimman tarkasti. Noita piirrustuslehtiä meillä on ja niitä satukasetteja, mutta kannettava mukaan että lapsi saa autossa katsoa videoita - haloo. Vinkuuhan ne meilläkin jos 300 km ajetaan varmasti jossain vaiheessa, mutta siihen pitää osata suhtautua - vinkuuhan ne kotonakin silloin tällöin.
Eli tarinan opetus on se, että opettakaa ne lapset matkustamaan ilman isompia ohjelmia, niin seuraavakin kesä sujuu jo paremmin, eikä päin vastoin ala sillä että pitää miettiä mitä ohjelmaa tälle reissulle keksitään. Itse muuten olin kahden viikon Euroopan kiertely reissulla ollessani 7. Kaksi viikkoa autossa ja kerran valitin kun juututtiin jossain keski-Euroopassa ruuhkaan, jossa meni useampi tunti. Että kyllä sekin onnistuu, kunhan siihen lapsensa opettaa. - Sasse75
tottuvat kirjoitti:
Niinhän siinä helposti pääsee käymään, että kun kerran erehdyt sinne autoon järjestämään viihdekeskuksen, niin sitten se on oltava siellä joka kerta autolla liikuttaessa. Järki mukaan siihen matkustuksen suunnitteluun, ne satukasetit on hyviä ja eväät tietysti, mutta rajansa kaikella. Itse olen alle 30 v, eikä meidänkään lapsuudessa autoa täytetty kannettavilla. Jos sitä koko matkan muiden hermoja koitteli marisemalla, niin suraavalla pysähdyksellä veli sai jäätelön ja minä en. Siinä sitä oltiin hiljaa perille asti, jossa se valituksen loppuminen taas palkittiin.
Itselläni on kaksi alle kouluikäistä, eikä tulisi mieleenkään alkaa täyttää autoa ihan vaan sen takia, että lapset saa varmasti koko matkaksi tekemistä. Eihän ne jaksa sitten isompinakaan matkustaa/odottaa, kun pienestä asti aika täytetään mahdollisimman tarkasti. Noita piirrustuslehtiä meillä on ja niitä satukasetteja, mutta kannettava mukaan että lapsi saa autossa katsoa videoita - haloo. Vinkuuhan ne meilläkin jos 300 km ajetaan varmasti jossain vaiheessa, mutta siihen pitää osata suhtautua - vinkuuhan ne kotonakin silloin tällöin.
Eli tarinan opetus on se, että opettakaa ne lapset matkustamaan ilman isompia ohjelmia, niin seuraavakin kesä sujuu jo paremmin, eikä päin vastoin ala sillä että pitää miettiä mitä ohjelmaa tälle reissulle keksitään. Itse muuten olin kahden viikon Euroopan kiertely reissulla ollessani 7. Kaksi viikkoa autossa ja kerran valitin kun juututtiin jossain keski-Euroopassa ruuhkaan, jossa meni useampi tunti. Että kyllä sekin onnistuu, kunhan siihen lapsensa opettaa.että tuollaiset 1-8-vuotiaat istuvat kahdeksankin tuntia "putkeen" hiljaa paikallaan vain muutaman kyhyen evästauon voimin. Mutta tähänkin pätee sama: Kukin taplaa tyylillään...
- voikkaan
Sasse75 kirjoitti:
että tuollaiset 1-8-vuotiaat istuvat kahdeksankin tuntia "putkeen" hiljaa paikallaan vain muutaman kyhyen evästauon voimin. Mutta tähänkin pätee sama: Kukin taplaa tyylillään...
mutta tosissaanko joku laittaa 1-vuotiaan istumaan 8 tuntia autossa putkeen???!!! Ei nyt ehkä kuitenkaan järkevä vaihtoehto.... Tuossa vaiheessa meidän perheessä ainakin matkustettaisiin jo jollakin muulla kulkuneuvolla tai sitten jäädään yöksi jossain vaiheessa matkaa jonnekkin. Eikä sen kitinän takia vaan sen takia että 1-vuotiaan ei kyllä mielestäni tarvitse noin kauan vielä istua paikoillaan!!
Ja ne kahdeksan vuotiaat on kyllä jo varmasti sen ikäisiä,että pitäisi "osata olla" sen aikaa kun tarvitaan. Ja jos eivät osaa niin kysynpä vaan että pellossako nämä nykypäivän lapset kasvatetaan?
- äitee +4
meillä korvalaput tai kahdet mukaan ja aina levyn kerrallaan saa kuunnella vuorollaan. jokaiselle omaa luettavaa tai sitten uusi akkarikirja se kelpaa kaikille. välillä ohjelmana on maisemat ja vanhempien jutut... eli vuoro ja tavarat kiertää penkillä toiselta toiselle. kännykällä saa pelata myös omalla vuorollaan (iskän puhelin jolla muuten ei saa pelata ja jossa eri pelit) joskus kun matka on todella pitkä.
ristikkolehdessä on jo isommille sopivia etsi sana yms juttuja ja täydennä sana joita voidaan miettiä yhdessä. kivoja leikkejä on muitakin mutta ei niitä kauaa jaksa ja sitten se yleensä menee hulinaksikin; sanan lopputavusta uusi sana jonka alku se on esim euto-toteemi-miniatyyri-jne esineitä tms. myös eri aiheisia lauluja voi yrittää löytää ja hauskaa on! liikennemerkkejä voi kanssa kerätä eli joku sanoo merkin ja sitten kytätään että sellainen löytyy tien varresta ja kuka sen ensin huomaa (myös sivutiet)
tauot on yleensä mietitty niin että ensin ajetaan pitkään kunnes eka alkaa nurista. silloin katsotaan kartasta tai ikkunasta kiva levähdyspaikka ja syödään eväitä. seuraavana voi olla stoppi jollain kivalla paikalla. sitten jäätelöpysäkki. ja vasta kun alkaa tosissaan puuduttaa kaivetaan karkkia esiin. pussi kiertää penkillä tai tikkarit huuleen (imu vie hiljaisuuteen).. ja jos matkaa vielä on jäljellä alkaa ruokapaikan etsintä. yleensä kannattaa pysähtyä vähän juoksentelemaan aina jos kiva paikka matkalla ja reitiksi valitsemme yleensä jonkin mukavan tien ei sitä suorinta ja komeinta baanaa. - tässä välissä
oikein kehua omia villejä kauhukakaroita... Vauvasta asti on paljon matkusteltu autolla ja ikinä ei oo mitään suurempaa ongelmaa ollut. Helposti menee useamman tunnin automatka yhteen menoon ilman erityisviihdykkeitä. Joskus kuunnellaan joku satukasetti ja joskus arvaillaan seuraavan vastaantulevan auton merkkiä... Ja joskus jopa saattaa olla karkkipussi, mitä ei oikein jakseta edes syödä kokonaan.
Pääasiassa pojat juttelevat keskenään takapenkillä tai sitten meidän kanssa. Nyt 4- ja 5-vuotiaina harvoin enää nukutaan autossa. Ensi viikonloppuna mennään mummolaan 400 km päähän. Tuskinpa kertaakaan kuuluu yhtään koska ollaan perillä kysymystä.
Varmaan meillä on tosi hyvä tuuri, et on osunut autossa viihtyvät lapset. - Tassu
Aluksi kun lähdemme matkalle(lapset 4v. ja 8v.) nautimme matkan tunnelmasta ilman mitään erit. viihdykettä. Katsomme maisemia ja suunnittelemme lomaa jne. Lapsille ostetaan kyllä jotkut lehdet juuri erityisesti matkalle, muulloin niitä ei suuri ostella. Niitä he katselevat, lueksivat yleensä sitten, kun ensimmäiset maisemakatselut/suunnitelmat alkavat kyllästyttää.Eväänä meillä on aluksi yl. porkkana- ja kurkkuviipaleita, joita narskutella, eikä tule heti sokerihumalaan. Mukana on myös paperia ja värejä/kyniä, että voi piirrustella(kaikkea ei oteta heti ekana esiin, vaan matkan kuluessa, silloin niistä on viihdykettä välillä, kun taas maisemankatselu alkaa kyllästyttää.) Jos on pitkä matka ja pysähdytään, niin pidämme vaikka pienet juoksukilpailut kaikkien kesken, saa veren kiertämään ja lapset energiaa purettua.
Tietysti myös eväät syömme ja karkkiakin jossain vaiheessa ostamme, yleensä vasta loppupuolella matkaa, kun matkanteko alkaa tosissaan rasittaa. Ja ne isot pallot, joissa on pikkulelu(huoltoasemilla) on myös luvattu pitkillä automatkoilla ostaa, muulloin niitä ei ostella.
Meillä on myös ajanvietteenä käytetty juuri näitä "etsi tietyn värinen/merkkinen auto, lehmiä, hevosia, lampaita tai mitä vaan mitä tienvarrella voi olla. Ne lasketaan yhteen ja se voittaa jolla eniten tai se joka yl. ensin näkee jonkun valitsemistaan jutuista. Välillä arvuutellaan jostakin "näkymästä tai asiasta", kuvailemalla, muttei suoraan sanomalla mikä on. Näitä sanailupelejähän oli jo edell. viesteissä, ne on kivoja ja monet kilometrit taittuu hupaisasti.
Ainahan sitä kitinääkin kuuluu välillä, mutta niinhän sitä kuuluu kotonakin ja ihan täydellisesti ei minunkaan mielestä tarvitse lapsia matkoilla viihdyttää. Välillä sanotaan lapsille kun kitiseevät, ettei ole mitään tekemistä, että pyöritelkää peukaloita... ja sitten vielä toiseen suuntaa... Siinäpä vähän pyörittelevät ja huomaavat että jopa oli pölhö ehdotus, kannattaa varmaan ite keksiä tekemistä, kun vanhuksilta tulee noin höperöitä ehdotuksia.
Kaikkein viisainta kai on ottaa matkanteko lunkisti, ei liian kiireisellä aikataululla. Mekin on matkustettu niin että odotetaan vain määränpäähän pääsyä, täysillä painamalla, mahd. lyhyillä tauoilla.. ja myös nautiskelemalla itse matkasta, pitämällä pausseja usein (esim. pysähdytty ihailemaan laiduntavia lehmiä, kun sellaisia ei usein nähdä) ja tämä viim. mainittu vaihtoehto on kyllä paljon antoisampi. Oikein kivaa matkaa! - Tassu
Aluksi kun lähdemme matkalle(lapset 4v. ja 8v.) nautimme matkan tunnelmasta ilman mitään erit. viihdykettä. Katsomme maisemia ja suunnittelemme lomaa jne. Lapsille ostetaan kyllä jotkut lehdet juuri erityisesti matkalle, muulloin niitä ei suuri ostella. Niitä he katselevat, lueksivat yleensä sitten, kun ensimmäiset maisemakatselut/suunnitelmat alkavat kyllästyttää.Eväänä meillä on aluksi yl. porkkana- ja kurkkuviipaleita, joita narskutella, eikä tule heti sokerihumalaan. Mukana on myös paperia ja värejä/kyniä, että voi piirrustella(kaikkea ei oteta heti ekana esiin, vaan matkan kuluessa, silloin niistä on viihdykettä välillä, kun taas maisemankatselu alkaa kyllästyttää.) Jos on pitkä matka ja pysähdytään, niin pidämme vaikka pienet juoksukilpailut kaikkien kesken, saa veren kiertämään ja lapset energiaa purettua.
Tietysti myös eväät syömme ja karkkiakin jossain vaiheessa ostamme, yleensä vasta loppupuolella matkaa, kun matkanteko alkaa tosissaan rasittaa. Ja ne isot pallot, joissa on pikkulelu(huoltoasemilla) on myös luvattu pitkillä automatkoilla ostaa, muulloin niitä ei ostella.
Meillä on myös ajanvietteenä käytetty juuri näitä "etsi tietyn värinen/merkkinen auto, lehmiä, hevosia, lampaita tai mitä vaan mitä tienvarrella voi olla. Ne lasketaan yhteen ja se voittaa jolla eniten tai se joka yl. ensin näkee jonkun valitsemistaan jutuista. Välillä arvuutellaan jostakin "näkymästä tai asiasta", kuvailemalla, muttei suoraan sanomalla mikä on. Näitä sanailupelejähän oli jo edell. viesteissä, ne on kivoja ja monet kilometrit taittuu hupaisasti.
Ainahan sitä kitinääkin kuuluu välillä, mutta niinhän sitä kuuluu kotonakin ja ihan täydellisesti ei minunkaan mielestä tarvitse lapsia matkoilla viihdyttää. Välillä sanotaan lapsille kun kitiseevät, ettei ole mitään tekemistä, että pyöritelkää peukaloita... ja sitten vielä toiseen suuntaa... Siinäpä vähän pyörittelevät ja huomaavat että jopa oli pölhö ehdotus, kannattaa varmaan ite keksiä tekemistä, kun vanhuksilta tulee noin höperöitä ehdotuksia.
Kaikkein viisainta kai on ottaa matkanteko lunkisti, ei liian kiireisellä aikataululla. Mekin on matkustettu niin että odotetaan vain määränpäähän pääsyä, täysillä painamalla, mahd. lyhyillä tauoilla.. ja myös nautiskelemalla itse matkasta, pitämällä pausseja usein (esim. pysähdytty ihailemaan laiduntavia lehmiä, kun sellaisia ei usein nähdä) ja tämä viim. mainittu vaihtoehto on kyllä paljon antoisampi. Oikein kivaa matkaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 621174
- 701172
Kela kelaa toimeentulotukia takaisin
Ylen sivulla juttu, kun vähäisen omaisuuden takia peritään tukia takaisin ja uhataan ulosotolla. Jutussa yksi mielenkii87999Onkohan nyt niin, että kärvistellään kumpikin tykönämme
Toisiamme miettien ja ikävöiden. Miettien kuinka ihanaa olisi vaan olla sen toisen lähellä.. Mitä luulet mies?48858Työnsin sut aikoinani pois nainen, koska en ollut varma hyväksikäyttäisinkö sinua
Olin varma, että hyväksikäyttäisin sinua, tai että et olisi tarpeeksi kaunis tai kiva minulle, sen takia työnsin sinut p57797Siksi meidän suhteesta
Ei koskaan tule mitään. Ei ikinä vaikka rakastettiin toisia. Olet uskomaton valehtelija. Säälin sua että olin niin pakko73750Mä unohdan kyllä
Sut ajallaan. Mitä enemmän aikaa kuluu niin olet muisto. Toki tämä yhteys hankaloittaa mut et sä jaksa kovin pitkään vai25707Minulla on edelleen
ikävä sinua mies. En itsekään pysty ymmärtämään, mistä tämä tunne vielä näiden vuosien jälkeen kumpuaa. Olisipa meillä o28695- 56692
Näin paljon somalian kielen tulkki tienaa
Istu ja hämmästy. Ammatti jota ei edes tarvittaisi Suomessa ilman maahanmuutto bisnestä. Tulkin keskimääräinen palkka ol149682