Virkaruotsin tulo kaikkiin korkeakoulututkintoihin oli vedenjakaja. Sen jälkeen kaksikielisyys alkoi soida juhlapuheiden liturgiassa.
Myytti kaksikielisestä Suomesta synnytettiin 1970-80-lukujen vaihteessa
53
402
Vastaukset
- Anonyymi
Suomessa ei ole koskaan ollut mitään kaksikielisyyttä.
Yhdeksän kymmenestä puhuu suomea äidinkielenään ja loput monikielisiä siten, että suomi on vahva kieli.- Anonyymi
Professori Erkki Pihkala kirjoittaa kaksikielisyyden sisällyttämisestä väkisin suomalaisten kansalliseen identiteettiin näin:
"Huomattuaan pienenä, alle 6%:n vähemmistönä suomen kielen osaamisen eli ns. kaksikielisyyden itselleen välttämättömäksi, ruotsinkielisemme alkoivat 1980-luvulla korostetusti vaatia suomenkielisiltä vastaavaa ruotsin osaamista. Suomessa ei enää ollutkaan kahta erillistä kansalliskieltä, suomi ja ruotsi, vaan kaikkien tuli perustuslakia väärin tulkiten olla kaksikielisiä, "koska Suomi on kaksikielinen maa" Ahvenanmaata lukuunottamatta. Kansalliseen identiteettiin kuuluisi siten ruotsin kielen osaamista, joten pakkoruotsi oli näin yhtä välttämätön kuin äidinkieli." - Anonyymi
Virkaruotsi korkeakoulututkinnoissa oli merkittävä menetys:
Yliopisto-opiskelu oli ollut jonkun aikaa täysin vapaa pakkoruotsista.
Riitti, kun suoritti "pro exertitio kokeen" jostain vieraasta kielestä. Muistaakseni siinä käännettiin pelkästään tekstiä vieraasta kielestä suomeksi (voi olla, että oli toisinkin päin). Englanti oli suosituin koekieli.
Viimeisimmät vanhan systeemin mukaan opiskelleet valmistuivat 1980-luvulla.
Ruotsin kielen kanssa ei tarvinnut olla missään tekemisissä, jos ei halunnut. Joitakin kurssikirjoja saattoi olla ruotsiksi (aika harvinaista tosin), mutta yleensä ne löysi käännöksinä englanniksi tai saksaksi tai saattoi vaihtaa johonkin korvaavaan kirjaan.
Virkamiespakkoruotsin ilmaantuminen yliopistolle on siis ollut todella merkittävä vedenjakaja ja taantumuksen merkki kielipolitiikassa.
- Anonyymi
Ketkä mahtoivat olla tuolloin laatimassa tätä uutta myyttiä?
- Anonyymi
Siis tuore tarina, ja vain tarinaa ei totta.
- Anonyymi
Pelkkää puppua koko kaksikielisyys
- Anonyymi
RKP tietää, ettei mitään kaksikuelisyyttä ole, on vain heidän edunvalvontansa luomat kulissit
- Anonyymi
Tyhmä myytti
- Anonyymi
Järjetöntä puhua edes kaksikielisestä Suomesta, sitä ei ole.
- Anonyymi
Käännä tämä Ruotsiksi!
Pyydä Kamala Harris muualta, älä ainakaan meidän joesta. Vain meillä on kalastusoikeus kotivesiin. Sanoi lappilainen ”etelän varekselle”.
No se siitä, mutta jos Sanna Marin asetetaan SDP:n presidenttiehdokkaaksi ja Kokoomuksen ehdokkaana tulee olemaan Alexander Stubb, kumman luulette voittavan presidentinvaalikisassa? Ai Olli Rehnin? -Miten niin? Mika Aaltola voisi olla vahvoilla, mutta hän haluaa tehdä sanojensa mukaan vielä muita ”hanttihommia ja leikkiä yhteiskunnan hiekkalaatikolla”. No entä Haavisto, miksi unohdan hänet? -En unohda, en unohda. Haavisto on erittäin vahvoilla jo, siis anteeksi, kun hänet asetetaan ehdolle. Rauhallinen ja asiantunteva henkilö. Eikä kärsi ns. peilisyndroomasta, jossa hän kantaisi ”itsetietoisuuden peiliä” itsen ja muiden kansalaisten välissä. Sama ”ongelma” on Sanna Marinilla, joka ei ole ylpeä pahis, eikä rituaalimurhaaja ja on sanavalmiimmasta ja kylmäpäisimmästä päästä feministisessä ”sisarkultissa” elävissä. Hän ei ole myöskään ”velikulta”. Miehethän äänestävät kauneuden perusteella, ja heteroja kun useimmat ollevat…
Täh?, ettäkö järkipäätös äänestää…, ei päätöksiä tehdä tunteella? …Hei, kurkkaa peiliin ja ole rehellinen. ))
Aaltola olisi hyvä Naton seuraavaksi pääsihteeriksi. -Rauhan mies?! Natoa, eli aviomiehen siskoa ei kannata asettaa Naton pääsihteeriksi. Nato: otaN mieluummin pääsihteerikseni sodasta ja rauhasta tietäjän? Ei Dostojevskia, mutta kenraalimajuri evp Pekka Toveri olisi pätevä mies. Ehkä äänestämme häntä! -täh?, ettäkö hän ei ole edes ehdolla? -Juu juu, mutta se asia voidaan korjata jos hän vain suostuu ehdolle! Entä jos, kuten muutamissa jo ehkä historiaan vaipuneiksi luulluissa hallintomalleissa, valittaisiinkin Naton johtoon yhden henkilön sijaan triumfiraatti: Toveri, Aaltola ja Marin? Se se vasta olisikin tehokas päätäntäinstituutio. Toisaalta ”vääpeli Riivinrauta” puuttuu tuosta kolmikosta? - Anonyymi
Puhe kaksikielisyydestä mieletöntä.
- Anonyymi
Totta!
- Anonyymi
Puretaan koko himmeli!
- Anonyymi
Mitään kaksikielisyyttä ei ole
- Anonyymi
Puretaan myytit
- Anonyymi
Mitään todellista kaksikielisyyttä ei ole yhdistelmällä suomi&ruotsi
- Anonyymi
Näistä olisi jo päästävä, haittamyyttejä
- Anonyymi
Myytit murusiksi
- Anonyymi
Paha myytti
- Anonyymi
Myytti ei ole koskaan ollut totta
- Anonyymi
Järjetön ja valheellinen myytti
- Anonyymi
Myyttien murtamisen aika
- Anonyymi
Liturgiat pois, vapaus tilalle
- Anonyymi
Myytit pois. Todellisuus on suomenkielinen.
- Anonyymi
Pelkkää keksittyä huttua
- Anonyymi
Väärisyeltyyn historiaan pohjaava myytti
- Anonyymi
Surkea myytti
- Anonyymi
RKP ja folktinget, riesageneraattorit
- Anonyymi
60-luvulla pakkoruotsi, sitten myytit sen tueksi. Typerää.
- Anonyymi
Ja nyt se on aika valheellisena purkaa
- Anonyymi
Purkuun ja heti
- Anonyymi
Olisi rehellisempää puhua suoraan ruotsin kielen turhasta pönkityksestä eikä verhota sitä ideologiseen, mutta äärimmäisen keinotekoiseen "kaksikielisyyteen".
- Anonyymi
Täysin idioottimainen myytti
- Anonyymi
Todellisuudessa suomenkielinen maa, moninielistyvä nuoriso.
- Anonyymi
Vahingollinen myytti, purettava
- Anonyymi
Turha myytti
- Anonyymi
Onneton myytti ja näytelmä
- Anonyymi
Paha myytti, ei toimi
- Anonyymi
Mieletön tarina muka-kaksikielisyydestä
- Anonyymi
Turha myytti
- Anonyymi
Mitään kaksikielisyyttä ei ole
- Anonyymi
Vasta, pelkkä savuverho etuilulle
- Anonyymi
Myytti on ollut surkea seurauksiltaan
- Anonyymi
Turha myytti
- Anonyymi
Liturgiointi alkoi 70-luvulla
- Anonyymi
Vahingollinen myytti
- Anonyymi
Surkeaa, RKP!
- Anonyymi
RKP:n julkea laina DDR:n pakkovenäjästä
- Anonyymi
Ihan karmea vääristymä
- Anonyymi
Myytti vailla mitään todellisuuspohjaa!
- Anonyymi
Surkea myytti
- Anonyymi
Todella ikävä myytti
- Anonyymi
Vahingollinen ja vääristävä myytti, ei 4,7% riitä...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1566848
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264058- 453326
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1323114- 512896
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262286- 432206
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2722003Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt521958- 291816