Eriytyikö Pohjanmaa geneettisesti?

Runsas synnytys voi tuoda mutaatioita.
Onko kokonaisuudessa Pohjanmaalla ihan oma mutageeninsä,
mikä ei löydy muualta?

Pohjanmaan mentaliteetti psykologisesti eroaa muusta Suomesta.
4168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mihin suuntaan mutaatio geeni kehittyisi?
Alkuperä on savolaisen blondi, joka Pohjanmaalla muuttuu joksikin uudeksi.
Minkälaiseksi?

Äänestä

Genetiikassa voidaan esittää aikajanoja, missä ajassa voi mutageeni syntyä välijaksoin.

Itse uskon geologiseen vaikuttavuuteen, joka luo aina uusia elinolosuhteita ja siten uusia mutaatioita ja siten etnoksia-rotuja.

Äänestä

Nopeammin väestömuutosta saattaa tapahtua olemassaolevien geenien valikoitumisen vuoksi. Muistaakseni jossain oletettiin pohjanmaalla tapahtuneen blondigeenien suhteellista runsastumista D-vitamiinin vuoksi, koska D syntyy iholla ja tummuus vähentää sen tuotantoa. Muualla rannikolla syötiin enemmän kalaa, josta saatiin D:tä, mutta Pohjanmaan viljakultturissa ei kalasta niinkään saatu D:tä.

Äänestä
  • pelto pohjanmaan geeni johtuu taas lähinnä suopohjasta mistä pellot on raivattu ja enimmäkseen siitä että kansa on rakennettu kyliin ihan siinä rakentaessa omassa pikku piirissä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Runsas synnytys voi tuoda mutaatioita.
Onko kokonaisuudessa Pohjanmaalla ihan oma mutageeninsä,
mikä ei löydy muualta?

Pohjanmaan mentaliteetti psykologisesti eroaa muusta Suomesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu