Hallitus ja erityisesti sisäministeri tiedättekö, että S-pankin ongelmat jatkuvat ja ongelmaa

Anonyymi-ap

pimitetään. S-pankin tileillä olevia varoja tyhjennetään jo siihen malliin, että poliisi on vastahangainen kirjaamaan edes rikosilmoituksia. Tuttaviltani S-pankin kahdelta eri tililtä tyhjennettiin joulua ennen merkittävät summat eli tuhansia euroja. He tekivät S-pankin kehoituksen mukaisesti rikosilmoituksen.

Poliisi oli kuitenkin vastahankainen ilmoituksen shteen ja kertoi että turhaa touhua, näitä tilintyhjennyksiä on jatkuvasti. Takana oleva toinen poliisi oli vielä säestänyt valitellen, että jos rahat olisi menneet Tanskaan tai Britannia niin, olsi pieni mahdollisuus saada ne takasin. Mutta kun ne meneivät Ruotsiin, niin on hyvin vaikea saada niitä takasin. Mistä tämä konstaapeli ylipätään tiesi, että rahat siirtyivät Ruotsiin?

Teidän on nyt aika tehdä asian eteen jotain.
Ensinnäkin tehkää tiedotus ja varoitus S-pankista ja sulkekaa vaikka koko pankki niin pitkäksi aikaan, että osaavat selvittää rötökset ja palautatvat ryöstetyt summat.

Toiseksi suojelkaa suomalaisia ja erottakaa jokainen viranhaltia, joka kitisee "se on niin vaikeaa". Nämä v*tun valittajat ovat väärässä paikassa. Niitä tuntuu olevan virastojen pääjohtajista alimpiin virkoihin. Ne kaikki ovat tehtävissä, joita eivät pysty hoitamaan.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sisäministeri kyllä tietää, mutta häntä ei kiinnosta poliisin tekemiset tai tekemättä jättämiset ellei kyse ole mamun ryöstöstä.

    • Anonyymi

      Ainakin tässä meidän kulmilla vantaalla S-Pankki ottaa vastaan melkoisia summia suoraan viereisestä automaatista nostettuja seteleitä jotka nostaa heille pimeän työn maksajat oletan tai firmat jotka maksaa palkan käteisenä(sama-asia) Olen ollut monia kertoja jonossa kun maahanmuuttaja edellä tallettaa painotuoreita seteleitä satoja väliin jopa 5000 e talletuksia. Ihmettelen miksi joku olisi nostanut seteleitä kantaakseen ne tuoreina S-pankkiin, ellei raha ole pimeää...mutta kun on mtu.status tuohon ei puututa? S-pankki ei kysele rahan perään eikä kaupan kassalla ole siihen oikeuttakaan? Toisaalta jos maksupäätteen pää käännetään maksajalle taitava voi tyhjentää ehkä jonkun tilin..Näin ainakin tapahtui eläinlääkäriasemalla romanihenkilö sai päätteen tilaan jonka jälkeen nostivat 50 tonnia aseman tililtä..,kertoi viimeviikon media.

    • Anonyymi

      Onhan lääkkeesi!

    • Anonyymi

      Onhan tuo törkeää poliisin ja S-pankin suhteen, että tililtä voi hävitä rahaa noin vain. Muistaakseni S-pankki joutui korvaamaan jollekin asikkaalle kadonneet varat monen vuoden oikeudenkäynnin jälkeen. Tilit tyhjenevät edelleen. Asiaa pimitetään ja poliisi ja S-pankki levittelevät vaan käsiään, kiistävät vastuunsa ja eivät aio ilmeisesti tehdä asialle yhtikäs mitään.

      Sisäministerin olisi kyllä puututtava asiaan ja pistettävä asiat kuntoon. Sisäministerin ensisijainen tehtävä on puolustaa suomalaisten kansalasiten asioita.

    • Anonyymi

      Ongelmat jatkuvat ja poliisi ei tee asian eteen mitään, kun se on niin vaikea. Rikollisten selvitys on niin vaikeaa, kun pakkoruotsikaan ei auta yhtään. Mitä sisäministeri aikoo tehdä varoitaakseen kansalaisia, entä hallitus? S-pankin on saatettava toimintakieltoon vaikak laatimalla uusi laki. Ei voi olla pankkia, josta voidaan vapaasti ryöstää ihmisten talletukset ja pankki vaan levittelee käsiään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      443
      6436
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      145
      3755
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      98
      2478
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      25
      1949
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      119
      1314
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      74
      1253
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      64
      1091
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1075
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      76
      980
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      44
      973
    Aihe