Mitä Psykiatri sanoisi minulle

Elämä on kärsimystä. Parhaiten pärjää kun oppii tämän asian kanssa diilaamaan.

Vapaa-ajattelun tuolla puolen nimittäisi erakoksi. Hymyilisi kaupan päälle.

Että sulla on masennus.

Psykaitri ei voi kertoa ihmiselle elämäntarkoitusta, eikä se voi puhaltaa pipiä pois.

Lääkkeitähän se voi antaa. Lääkkeet auttaa osaa ihmisiä, mutta ei läheskään kaikkia.

Itse kokeilin, ihan siksi, että ompahan sekin kortti katsottu, mutta ei niistä apua ollut, enkä niitä jäänyt sen enempää syömään.

Ei ne lääkkeetkään muuta tosiasioita vanhenee sairauksia ja menetyksiä ei mitään muuta mistä siinä sitten enää iloitsee taikka haaveilee

Kun ikää tulee lisää, vuosien varrella tapahtuu menetyksiä, suruakin.
Lisääntyvät vuodet on siitä hyvä puoli, että ihminen oppii joka kerrasta, esim. menetyksestä jotain, ja tulevat menetykset tms. saattavat tuntua helpommilta käsitellä.
Ja vaikka elämä kurjalta tuntuisi, niin kyllä sinne väliin mahtuu joskus iloakin, sekä haaveita myös.
Haaveiden ei ole pakko olla mitään suuria, mahdottomia saavuttaa tms.
Ilo ja onni on asioita, jotka tipahtelee useimmiten pikkuhiljaa, ja se on ainakin omasta mielestäni parempi, kuin se, että tapahtuisi vaan yhden kerran jotain iloista, josta tuntisi vaikka onnea.
Pienistä palasista koostuu kokonaisuus, pitkällä aikavälillä, hyvä niin.